Oli kulunut jo viisi päivää, lähes viikko. Viisi päivää ja neljä yötä aiemmin kaksitoista astronauttia oli lähtenyt Maan pinnalta kohti tuntematonta. Kohti suurta, käsittämättömän suurta avaruutta. Näitä kahtatoista rohkelikkoa odotti tärkeä tehtävä erään planeetan tutkimusasemalla. Heidät oli valittu ohjelmaan jo kuukausia aikaisemmin, ja pitkän, raastavan odotuksen jälkeen matkan oli aika koittaa.
Yksi valituista oli Black. Hän oli pukeutunut mustaan haalariin ja kypärään. Kypärän laelle hän joskus heitti hattunsa, mutta juuri nyt hattu odotti varastossa. Black ei halunnut hatun häviävän alukselle, kun hän pyöri ympäriinsä ja teki töitään.
Miehistön jäsenistä jokaiselle riitti tekemistä. Tehtävät oli jaettu tietysti tasan, jolloin kukaan ei joutunut kärsimään enempää. Päivittäisiin tehtäviin kuuluivat muun muassa huoneiden puhtaanapito, aluksen automaattiohjauksen silmälläpito, kaikkien sähkölaitteiden toiminnan tarkastus ja pitäminen kaikki data ajankohtaisena.
Kyllähän siinä tekemistä riitti. Mutta Blackia se ei haitannut.
Viimeisten viiden päivän aikana hän oli vähitellen oppinut tuntemaan miehistön muita jäseniä. Tosin melko vähän vietettyyn aikaan verrattuna, mutta syy oli selkeä. Kaikki jäsenet olivat hyvin harvoin yhtäaikaisesti koolla, joten useimmiten kanssamatkaajia tapasi vain sattumalta käytävillä liikkuessa. Astronautteja oli varmuuden vuoksi jopa ohjeistettu nukkumaan erillään muista. Yöllinen pareittain tapahtuva kameravalvontavuoro oli yksi niistä ainoista hetkistä, jolloin saattoi rupatella jonkun kanssa. Silloin pääsi vain toivomaan, että sen kertainen työpari ei ollut huijari.
Black piti itsensä lujana. Hän yritti olla ajattelematta sitä uhkakuvaa, että joku ryhmäläisistä saattoi olla huijari. Huijari, jonka ainoana päämääränä oli salaa varjojen kätköistä syöstä alus hiljalleen tuhoonsa. Pettää ryhmäläisensä sabotoimalla heidän töitään, leikkimällä vaarallisilla kaasuvivuilla ja lopuksi hävittää ryhmäläisiä elämän kirjoista mitä raaimmin tavoin.
Ennen lähtöä kaikille astronauteille oli pidetty koulutus siitä, kuinka tulisi toimia, mikäli jotakuta saattoi epäillä huijariksi. Black oli kuunnellut osion tarkasti. Hän ei missään nimessä halunnut luopua unelmastaan työskennellä avaruusasemalla, mutta samaan aikaan häntä kammotti huijarit. Maassa ei osattu oikein sanoa, mitä huijarit olivat ja miksi he sabotoivat avaruuden matkaajia. Mutta yksi asia oli kuitenkin tutkimuksin varmistettu. Maasta lähtiessä ei aiempien, kuin tämänkään aluksen kyydissä ollut yhtäkään huijaria. Toisin sanoen, huijarit syntyivät matkojen aikana.
Juuri tämän vuoksi Blackin oli vaikea luottaa kehenkään. Hän oli aina varpaisillaan, eikä jutellut edes hyvin puheliaalle Pinkille sen enempää, kuin oli pakko. Hän ei jättänyt selkäpuoltaankaan vartioimatta. Ja työt hän suoritti yksin. Aina kun mahdollista.
Jostakin syystä kyseisen ideologian toteuttaminen oli kuitenkin haastavaa. Aina keskipäivän jälkeen, kun Black aloitti kiertämään alusta iltapäivän työlista kädessään, hänen seuraansa liittyi joku. Se tapahtui aina iltapäivällä, joten Black epäili, että heidän ip-listoilleen oli sattumalta päätynyt tehtäviä täsmälleen samoista huoneista. Hällä väliä, juuri nyt se ei luottamusongelmaista Blackia haitannut. Probleema oli siinä, että Black vihasi Rediä.
Vai lienikö viha turhan voimakas sanavalinta? Red oli äänekäs, kutsui miehistön päivittäin vähintään kerran hätäpalaveriin ruokalaan, epäili jokaista huijariksi ja valitti, kun kaikki tekivät töitään epäilyttävän hitaasti. Black ei vain voinut sietää Rediä.
Juuri näiden yhteisten tehtävien vuoksi Red oli kutsunut kaikki hätäkokoukseen jo kolmesti väittäen, että Black seurasi häntä. Ja ei tasan seurannut. Black oli epätoivoisena yrittänyt kiistää asiaa, mutta Red oli ollut hysteerinen. Mitään muita johtolankoja ei ollut kuitenkaan tähän mennessä ilmaantunut. Laitteistot reaktorilla ja happihuoneessa olivat olleet kaiken tämän ajan koskemattomia, eikä kukaan ollut havainnut mitään muuta outoa. Tämän vuoksi Black vapautettiin syytteistä, onneksi. Häntä ei kovasti huvittanut lentää aluksen ikkunasta ulos synkkään avaruuteen ja jäädä sinne leijumaan loppuelämäkseen. Matkaakin oli vielä edessä, joten hän toivoi tilanteen pysyvän samoilla linjoilla, ilman epäilyttäviä välikohtauksia.
Ja nyt, tässä Red marssi Blackin perässä hallintohuoneeseen. Black pysähtyi tietokoneen ääreen voidakseen lähettää tiedostoja päämajalle, kun Red ohitti hänet.
"Jos tapat minut nyt, kaikki saavat tietää siitä. Näin Whiten ruokalassa", Red varoitti samalla, kun käveli kortinlukijan luo.
Black laittoi tietokoneen päälle ja aloitti tiedonsiirron mitä pikimmiten, sillä hän tiesi, että tässä tehtävässä meni aina jokusen verran aikaa. Hän kääntyi kohti Rediä, joka oli suuren pöydän toisella puolella kaivamassa ID-korttiaan esiin.
"Voi, älä huoli. Et kiinnosta minua senkään vertaa, että vaivautuisin murhaamaan sinut."
"Olet epäilyttävä."
Black pyöräytti silmiään, mitä Red ei tietenkään kypärän alta nähnyt, ja kääntyi takaisin tietokoneen puoleen. Hän ei jaksanut käydä Redin kanssa tätä samaa keskustelua uudelleen ja uudelleen. Ihan sama, kukaan muu ei ajatellut hänestä pahaa, joten varmasti hän selviäisi.
White reippaili hallintohuoneen ohi kohti varastoa, mutta ovensuulla tervehti pikaisesti näkyvästi tietokoneen äärellä olevaa Blackia. Black nyökkäsi Whitelle tervehdykseksi, ja tämä jatkoi matkaa.
Black tuijotti jälleen lataavaa näyttöä, sekä kuunteli, kuinka kortinlukija takana piippasi tasaisin väliajoin. Äänestä päätellen Red ei saanut korttiaan toimimaan. Hah. Blackilla oli siihen hyvä tekniikka, ja hän osasi täsmälleen oikealla nopeudella vetää ID-kortin lukijan läpi. Hän näki tässä tosin hyvän mahdollisuuden päästä Redistä vähäksi aikaa eroon, joten heti latauksen onnistuessa hän paineli ulos hallintohuoneesta ja suuntasi kohti ruokalaa jättäen Redin yksin korttitehtävänsä kanssa.
"Nyt sinä lähdet karkuun, hä?! Odota tai hälytän!" kuului Redin uhkaukset takaa.
Black pudisteli päätään. "Nah, nähdään ohjaamossa", hän tirskahti.
Hän kohensi avaruuspukuaan kävellessään kohti asevarastoa. Päivät pitkät liikkuessa asu tuntui välillä rasittavalta, mutta ei enää niin paljon kuin ensimmäisinä päivinä aluksella. Viiden päivän kuluessa oli ehtinyt tottua jo ties mihin.
Black astui ruokalan ovesta asehuoneen puolelle, ja samalla hetkellä kuului kolahdus. Jostakin sieltä suunnasta, mistä hän oli juuri tullut. Ruokalasta.
Hän peruutti muutaman askeleen takaisin. Ruokalassa ei ollut ketään hänen lisäkseen, joten äänen lähteelle hän ei keksinyt syytä. Yksi huoneen lampuista tosin vilkahteli iloisesti muutaman sekunnin välein. Ehkä se kaipasi vaihtoa.
Kohauttaen itsekseen olkapäitään, Black lähti takaisin kohti asehuonetta. Hän ikäväkseen saattoi kuulla Redin askeleet. Viimeinkin tuo oli saanut korttitehtävänsä valmiiksi. Pahus.
Redin saattoi kuulla kiroavan hiljaa itsekseen. Olikohan hän menettänyt hermonsa hallintohuoneeseen jäätyään?
Black ei ehtinyt antaa ajatukselle sen enempää tilaa, sillä yhtäkkiä hän kuuli monen tsip-äänien sarjan, ja sekunnin murto-osissa kaikki valot heidän ympärillään sammuivat. Alukselle tuli hetkessä aivan pilkkopimeää, eikä Black voinut nähdä edes omia tummia käsineitään.
Voi ei. Mitä nyt tehdään?
Black yritti siristää silmiään ja nähdä, oliko lähistöllä edes joku, mutta turhaan. "Red?" hän huhuili pimeään. Vastauksena hän kuuli etäisen, jollain tapaa kimeän muminan, mutta ei erottanut sanoja. "Red, lopeta pelleily…"
Hän huokaisi, kun vastausta ei enää kuulunut lainkaan. Mitä hittoa, eikö siitä tyypistä ollut mihinkään? Black lähti itsekseen, ja täysin sokkona kävelemään kohti varastoa. Hän törmäsi matkallaan yhteen ruokalan pöytään, koska se oli niin matalalla, mutta seinät hän tunnisti hyvin tunnustelemalla. Hänellä oli suuntana mennä sähköhuoneeseen, koska sieltä sai käsiteltyä aluksen virran kiertoa. Siellä olisi yksi kojelauta, hänen muistaakseen heti ovelta mennessä suoraan, mistä saisi valot palautettua päälle.
Summanmutikassa haahuillen Black uskoi saapuneensa lopulta sähköhuoneen ovelle. Joku tai parikin miehistön jäsentä oli ehtinyt viipottaa hänen ohitseen huudelleen jotain käskyjä, mutta hän ei tunnistanut pimeässä värejä tai ääniä. Sitten hän törmäsi johonkin.
"Sattuiko?" kuului ääni hänen edestään, ehkä hän oli törmännyt jotakuta päin.
"Ah, anteeksi! Ei käynyt kuinkaan", Black vastasi kiireellä pahoitellen tuppautumistaan.
Hahmo hänen edessään vain hymähti, minkä jälkeen Black saattoi aistia tuon kumartuvan vähän lähemmäs hänen kasvojaan. "Olit menossa sähköhuoneeseen, eikös? Kävelit kai hieman liikaa eteen, kun siis tämä on jo alemman moottorin huone."
Black ei ehtinyt vastata, kun hahmo jo otti hänen paksun hanskan peittämästä kädestään kiinni ja johdatti häntä perässään johonkin. Toisin sanoen sähköhuoneeseen, mihin hänen oli tarkoituskin mennä. Black tunnisti kojelaudan pimeässä, sillä kojelaudalla loisti pienellä varavirralla kytkinten kahvat. Tai ehkä kaksi kytkintä loisti, loput olivat menneet off-asentoon. Hahmo asettui ensin kojelaudan eteen, mutta jäi empimään. Sitten avaruuspuvun kahahdus paljasti, että tuo kääntyi takaisin ympäri, antaen itsestään jotenkin ymmällään olevan kuvan.
"Umm, annan mieluummin sinun huolehtia tästä, jos sopii?" hahmo ei antanut selitystä, vaan meni sivummas kojelaudasta tehden tilaa Blackille.
Black meni kahvojen luo ja tunnustellen valitsi kahvat, jotka toiseen asentoon nostaessa välähtivät vihreiksi. Kaikkien viiden kahvan ollessa ylhäällä, valot räpsähtivät takaisin päälle. Vihdoinkin.
"Kiitos paljon avusta, Black", sanoi hänen avustajansa, helpotus kuultaen tämän äänensävystä.
Irrottaen katseensa laudasta, Black virnisti tyytyväisenä työhönsä. Nyt hän oli tavallaan pelastanut kaikki korjaamalla aluksen valot ennen kuin tilanne ehti lähteä käsistä. Hän kääntyi katsomaan mysteeripariaan, samalla avaten suunsa kiistääkseen vaatimattomasti oman osansa, vain pysähtyäkseen mykistyneenä tuijottamaan tuota.
Niin, kyllä, joo. Ei hän ihan tätä odottanut. Oliko tämä jokin vitsi? Naamiaisleikkikö?
Mutta paljastuneen henkilön elekieli vaikutti vilpilliseltä, joten jotenkin Black päätyi vastaamaan samanlaiseen kohteliaaseen tyyliin.
"Uhh, k-kiitosta vaan sinullekin, Red…"
Heti tapahtuneen jälkeen koko miehistö oli kerääntynyt ruokalaan ja käynyt läpi, mistä syystä valot olisivat voineet pimetä, sekä missä kukin oli sattuneen aikaan. Black istui pöydän toisella puolella vähän erikseen keskustelua johtavista Pinkistä, Orangesta ja Whitestä. Red oli istahtanut hänen viereensä.
Häntä mietitytti edelleen, mitä sähköhuoneessa oli tapahtunut. Red oli ollut ärsyttävä oma itsensä juuri ennen valojen sammumista, mutta sen jälkeen hänen käyttäytymisensä häntä kohtaan oli muuttunut tyystin. Nytkin Red vakuutti toisille pöydän toiseen päähän, että kyllä, hän oli ollut Blackin kanssa valojen sammumisen aikaan, ja Black oli korjannut valot.
White silmäili kaksikkoa. "Vai niin. Ja Black voi vahvistaa sen?"
"Joo. Me tulimme kahvilasta varaston kautta sähköhuoneeseen, joku meni ohi, mutta en nähnyt kuka", Black vahvisti.
Green kertoi olleensa jollain niillä suunnilla, mutta hän ei ollut varma ympäristöstään. Kellään muulla ei ollut asiaan lisättävää.
"Hmm, jos annamme asian olla. Tämä saattoi olla tavallinen sähkökatko, pidetään vain paikkoja silmällä toistaiseksi. Ei ole mitään syytä epäillä ketään huijariksi", sanoi Yellow lopulta. Muut ilmoittivat samanmielisyytensä nyökkäämällä.
"Joo, skipataan toistaiseksi", myönteli Black myös ja painoi tabletistaan nappia, joka lisäsi hänet muiden tavoin ohituslistalle.
Sen päivän jälkeen kaikki jatkui enemmän tai vähemmän tavallisesti. Oli päivä kuusi, kun Black sai rutiininomaisesti noin keskipäivän aikoihin iltapäivän tehtävälistansa tabletilleen. Listan tehtävät alkoivat ruokalasta ja päättyivät navigointiin. Ei ollut paha.
Red yritti kurkkia Blackin olan takaa ja nähdä hänen listansa. Black sulki tabletin näytön.
"No?" Black tuhahti.
"Tehdäänkö tehtäviä yhdessä? Huomasin, että meillä on aika paljon samoja reittejä, ja on hauskempaa mennä kaksin", Red kyseli ja katsoi toiveikkaasti. Black ei nähnyt Redin kasvoja suojaavan kypärän vuoksi, mutta hän pystyi kuvitella tuon ruskeiden silmien kimmeltävän.
"Ihan miten vain. Pidäkin minua tarkkaan silmällä, niin kalloosi voisi vihdoin upota, etten ole huijari", Black tokaisi ja vastausta odottelemaan jäämättä lähti kohti ruokalan seinämää.
"Haha, okei! Voin olla alibisi, niin ole sinä minun!" Red hihkaisi ja lähti perään. "Katso, minulla on tässä tämä asennustehtävä, onko sinulla roskat?"
Black ei vilkaissut taakseen, vaan tarttui vipuun. "Joo, on." Hän veti vivun alas ja saattoi kuulla, miten samaan aikaan jokin laite liikkui ja toimi jossain lähellä. Se oli laite, joka työnsi roskakoriin heitetyn jätteen aluksen luukusta ulos. Helppoa siivoamista.
Hänen punaiseen pukeutunut työparinsa jäi vielä tuijottamaan tehtävässään käyttämäänsä näyttöä hetkeksi, kunnes tämä hätkähti ja kääntyi hänen puoleensa. "Ah, valmista tuli! Minne sitten?"
"Minä menen varastoon, sinusta en tiedä."
Black lähti jälleen edellä. Hän siirtyi hallintohuoneen käytävälle ja päätteli valvontakameran rungossa hohtavasta valosta, että joku oli valvontahuoneessa seuraamassa heidän toimintaansa. Hienoa, että jollain on aikaa hengailla siellä. Toisaalta on kameranauhoista joskus myös hyötyä.
Red seurasi, kuin hai laivaa. Varaston puolella tuo katseli kovasti ympärilleen, ja kun Black meni toiselle roskavivulle, vaikutti siltä, kuin Red olisi sattumanvaraisesti valinnut oman tehtävänsä. Tuo päätyi johtokaapin luo, avasi luukun ja peitti näkymän kehollaan. Black käänsi katseensa ja keskittyi omaan työhönsä.
Mustapukuista astronauttia ei varsinaisesti haitannut tällainen. Red oli ollut aiemmat päivät aivan sietämätön, mutta viimeisen vuorokauden aikana he olivat tulleet miltei toimeen. Black tiesi, että hän tulisi olemaan liimattuna Rediin niin kauan, kuin heidän iltapäivälistansa olivat samanlaiset. Parempi innokas kuin kaikesta turhaan syyttävä työpari. Hänessä itsessään ei ollut mitään vikaa, eikä hän mukissut töistä lainkaan. Jos hänellä tuli olla työpari, hän mieluiten halusi jonkun samankaltaisen, mutta kai tämä oli ihan okei.
Black ei tiennyt, mikä oli aiheuttanut Redin käytösmuutoksen, mutta häntä ei tosiaan haitannut. Tämä "uusi" Red oli paljon parempi kuin edellinen. Edellinen valitti kaiken aikaa, tämä taas oli melko pirtsakka. Puheliaisuus ei ollut kuitenkaan hävinnyt mihinkään.
"Oletko valmis?", oli Black kysymässä, mutta heti kysymyksen päästessä ilmoille hän kuuli painostavan hälytyssireenin aloittaneen sykähtävät huutonsa. Hetkinen, hälytyssireeni?
Aluksen tavallisesti valkoiset valot muuttuivat synkän punaisiksi korostaen vaaraa. Black tunsi ihonsa menevän kananlihalle, vaikka astronautin asu oli lämmin. Tabletin näytöltä selvisi, että vika on happilaitteistossa. Mikäli tilannetta ei saataisi korjattua viidessä minuutissa, olisi koko miehistö mennyttä.
Black riensi Redin luo, jolloin Red paiskasi johtokaapin oven kiinni kääntyessään kohtaamaan hänet. "Mitä nyt, Black? Onko kaikki hyvin?" tämä kysyi huolestuneen kuuloisena.
"Hälytyssireeni! Pitää mennä pysäyttämään happivuoto!" Black huudahti ja huitoi samalla käsillään. "Nopeasti nyt."
Se kesti vain sekunteja, mutta se tuntui ikuisuudelta. Red katsoi häntä sanomatta mitään. Black saattoi nähdä tuon kasvonpiirteet kypärän kasvosuojan läpi, kuin tuo olisi ollut ymmällään.
"Happivuoto! Me kuolemme!" hän parkaisi, kun toinen ei tuntunut ymmärtävän, ja lähti juoksemaan varastosta hallintohuoneeseen pystymättä odottaa lainkaan enempää. Red tuntui havahtuneen ja seurasi perässä.
"Agh, mene sinä sille toiselle! Minä hoidan… tai unohda, hoida sinä tämä niin minä menen happihuoneelle", Black panikoi ja oli jo rynnimässä seuraavaan kohteeseen.
"Eikä! Älä jätä minua, en tahdo kuolla yksin!" Red kiljaisi ja juoksi toverinsa perään, jättäen hallintohuoneen vartiotta.
"Älä seuraa!"
"En osaa hoitaa sitä!"
"MitÄ!?"
Blackilla pyöri päässä. Tämä oli katastrofi. Paljonko aikaa oli jo ehtinyt kulua?
Hän saapui happihuoneelle ja riensi heti laitteiston pariin. "Red, nyt katso."
Ja niin Red katsoi sivusta, kuinka Black sammutti tämän huoneen osalta happivuodon syöttämällä suojakoodin erääseen laitteeseen. "Ah, tajusin", tuo tokaisi ja lähti kiireellä takaisin kohti hallintohuonetta. Black seurasi perässä, eihän tässä ollut muutakaan tehtävissä.
Black saapui hallintohuoneeseen aivan Redin hännillä, joten myöhemmin mainitun pysähtyessä kuin seinään, törmäsi hän tuon selkään. "Uff, mitä… Ai, joku ehtikin pysäyttää tältä puolelta jo, mahtavaa."
"Umm…" kuuli Black Redin äännähtävän. Black astui kauemmas Redistä silmät ymmyrkäisenä.
"Mitä nyt? Siirry vähän", Black tokaisi.
Red teki työtä käskettyä ja tosiaan siirtyi sivuun. Tuon kädet olivat koukussa ilmassa, aivan kuin tuo ei tietäisi mihin ne laittaisi. Punaisen astronautin olemus vaikutti heilahtaneelta, kuin jokin yllättävä, kauhistuttava asia olisi pyyhkäissyt hänen lävitseen.
"J-joku on…"
Redin ei tarvinnut jatkaa. Hänen kätensä oli ojentunut, ja etusormi osoitti kohti lattiaa. Kohti ruumista. Keltainen oli kuollut.
Yhdessä Black ja Red kantoivat Yellowin ruumiin lääkintähuoneeseen, ja patjalle laskettua Black peitteli tuon valkoisella liinalla. Red katseli sivusta hiljaisena.
Blackista tuntui murheelliselta, vaikka hän ei edes tuntenut Yellowia. Hän ei ollut ehtinyt, koska oli vältellyt muuta miehistöä läpi viikon. Nyt häntä jälkikäteen kadutti. Yellow oli vaikuttanut älykkäältä ja kärsivälliseltä jäseneltä, joka ei syytellyt muita turhaan. Ja nyt hän oli kuollut.
Black ilmoitti ruumiin löytymisestä ja kutsui kaikki koolle.
"Mitä tapahtui?" kysyivät Orange ja Pink yhteen ääneen. White näytti myös hyvin kiinnostuneelta, kun taas Lime katseli ympärilleen kuin etsien jotain. Green saapui viimeisenä paikalle.
"Yellow löytyi k-kuolleena hallintohuoneesta", kertoi Red vähän takellellen.
Black näki muiden vaihtavan katseita keskenään. Limen sävähdyksestä huomasi, että tämä ei ollut odottanut uutista. Mutta jokainen tiesi, mitä tämä tarkoitti.
Whiten sanat jäivät leijumaan hiljaisen ruokalan ilmaan. "Keskuudessamme on huijari."
Black tunsi tarvetta puolustaa omaa syyttömyyttään ja korostaa alibiaan. "Olin Redin kanssa koko ajan, hän on syytön. Löysimme ruumiin yhdessä", hän sanoi jännittyneenä, mutta rentoutui Redin nyökätessä vahvistavasti.
"Olin reaktorin luona", sanoi Pink. "Missä muut olivat?"
"Ohitin sinut, mutta mikset mennyt auttamaan happiongelmassa?" Orange kyseenalaisti. "Juoksin ylemmältä moottorilta alemmalle, en ehtinyt paikalle, kun se oli jo selvitetty."
Pink pudisti päätään kiireesti. "Minulla oli se kauan aikaa vievä naputtelutehtävä, en halunnut jättää sitä kesken."
"Happi on toisaalta tärkeämpi kuin yksi tehtävä", totesi White siihen.
"Olet oikeassa, anteeksi. En toista tätä uudelleen, mutta älkää äänestäkö minua, pyydän." Pink näytti anelevalta yhteen liitettyine käsineen.
White katsoi taas vierekkäin seisoviin Rediin ja Blackiin. "Oliko kukaan lähettyvillä?"
"Umm… Juoksimme hallintohuoneesta happihuoneeseen ja takaisin, ja sillä välillä ruumis oli ilmestynyt…" Black selitti huolestuneena. Alibistaan huolimatta häntä pelotti Pinkin tavoin, että häntä epäiltäisiin ja äänestettäisiin.
"Minusta tuntuu, että Yellow pysäytti vuodon, ja sen jälkeen hänet tapettiin", pohti Red ääneen. Kaikkien katseet kiinnittyivät tuohon, ehkä turhankin nopeasti.
Mutta Green kohautti olkiaan. "Tuo kuulostaa hyvin loogiselta. Mutta jos kukaan ei nähnyt mitään, niin ehkä täytyy skipata. Ensi kerralla tosin on pakko äänestää."
Muut nyökkäsivät hyväksyvänä. Yksi oli mennyttä, ja nyt kaikki viimeistään tiesivät tilanteen vakavuuden. Älä luota kehenkään.
Iltapäivä oli ollut pitkä. Black käveli Redin perässä pitkin navigaatioon vievää käytävää ja katseli tuon selkää. Red oli hänen pituisensa, mutta tuon askel oli kepeämpi. Aivan kuin Red olisi uhmannut painovoimaa kävellessään.
Red tuntui olevan hyvin luottavainen Blackin suhteen. Black itse ei ehkä olisi uskaltanut antaa toisen kulkea perässään, mutta Red ei vilkaissut montaakaan kertaa taakseen. Vain välillä, tarkistaakseen Blackin olevan yhä mukana.
Muulloin Red hymisi jonkin kappaleen rauhallista melodiaa täyttääkseen hiljaisuutta, ja rehellisesti sanoen Black kuunteli sitä ihan mielellään aiemmin päivällä tapahtuneen jälkeen. Tänään Red oli ollut mukava häntä kohtaan. Jos he eivät olisi olleet epäilyttävällä avaruuslennolla, Blackista tuntui, että heistä olisi voinut tulla ystäviä.
Jos Blackilta olisi kysytty, oliko Red huijari, hän ei olisi osannut vastata. Ehkä hän olisi kallistunut ei:n puolelle. Ehkä. Red oli ollut hänen kanssaan joka päivä, ennen ja jälkeen käytöspanostuksen, eikä tuo häntä ollut murhannut. Siltä osin hän luotti.
Mutta hän ei voinut olla varma. Red tuntui kääntyneen hänen puolelleen, eikä valittanut hänestä enää. Joskus tuo kysyi tehtäviinsä paljon apua, kun taas joskus tuo työskenteli hiljaa ja työhönsä uppoutuneena. Black oli huomannut, että Red piti johtotehtävästä paljon. Mikä toisaalta oli outoa, oli se, että usein johdot oli katkottu poikki. Siinä riitti ihmeteltävää.
Työpäivän päättyessä Pink tuli kysymään, kuinka Black voi. Pink saattoi vilkaista nopeasti Rediin hieman siristetyin silmin, mutta ei muuten tuntunut huomioivan tuota.
Black vain hymyili kohteliaasti ja kertoi kaiken olevan hyvin. Niin hyvin kuin vain oli näissä olosuhteissa mahdollista. Hän oli myös väsynyt. Hän saattoi vain toivoa, että ansaitsemiensa unien aikana hän ei saisi kokea loppuaan.
Se ei ollut Black, eikä myöskään Red, joka sai loppunsa seuraavaksi. Seitsemännen päivän aamulla, kun astronautit olivat vasta heräilemässä kuka missäkin, ilmoitti Blue löytäneensä ruumiin. Ruumiita.
Kävi ilmi, että Brown ja Cyan, jotka Blackin muistikuvassa olivat tulleet hyvin toimeen keskenään, olivat olleet vartiointivuorossa yöllä. Nyt Blue kertoi vastaheränneille tovereilleen, että oli löytänyt kaksikon kamerahuoneesta rajun näköisinä. Bluen sininen puku oli täynnä veritahroja käsivarsissa ja sylissä, ja ne oli kaikesta päätellen tulleet tuon yrittäessä siirtää ruumiita.
Tai sitten Blue oli huijari, ja veri oli peräisin jostain aivan muusta tekemisestä. Blackia oksetti, kun hän tajusi ajattelevansa siten miehistön jäsenestä, joka ihan hyvin saattoi olla viaton. Mutta epäluulo kalvoi heitä jokaista, eikä kukaan tiennyt oikeaa vastausta.
"Miten löysit heidät näin aikaisin? Meidänhän kuuluu tavata täällä päivän aluksi", tenttasi Orange.
"Hei, vannon, etten tehnyt mitään. Green näki minut, kun nousin ja olin hereillä jo aikaisemmin?" Blue selitti ja kääntyi Greenin puoleen.
"Mm, taisin nähdä sinut aiemmin sähköhuoneen lähettyvillä. Mutta sitten en tiedä, siitä on jo aikaa", muisteli Green, katsellen Bluea vähän epäilevänä.
"Olin koko ajan siinä lähettyvillä, katselin alemman moottorin ikkunasta ulos!" Blue yritti saada kontaktia Greeniin, joka selkeästi oli hänen ainoa tukensa.
Mutta Green ei muistanut nähneensä Bluea alueella enää, kun nousi itse viimein samoihin aikoihin muiden kanssa.
White piteli kypäräänsä kainalossaan ja toisella kädellä päätään. Hänen kulmansa oli rypistyneet yhteen, ja hän näytti turhautuneelta yrittäessään miettiä sopivaa ratkaisua. White kulki aina järki edellä.
"Bluella ei ole mitään, jolla todistaa itseään syyttömäksi", hän totesi. "Sinulla saattaa olla selitys toki kaikelle tälle, mutta se kuulostaa erittäin epäuskottavalta juuri nyt. Emmekö sopineet, että yöllä harhailu on kiellettyä, ellei kuulu valvontaryhmään?"
Whiten puhe sai muut nyökkäilemään. Blue oli enemmänkin yksinäinen erakko, eikä tuolla ollut juurikaan suhteita muuhun miehistöön. Kellään ei ollut ollut mahdollista vahvistaa tuon olevan luotettava.
"Olen ihan tosissani, teette pahan virheen, jos äänestätte minut ulos!"
"Olen pahoillani, Blue, jos se et olekaan sinä…" kuuli Black vieressään olevan Redin sanovan hiljaa samalla, kun hän itse painoi tabletistaan äänestysnappulaa Bluen kohdalta.
Kun kaikki olivat äänestäneet, oli joukolla hetki aikaa prosessoida äänestystulosta mielessään. Sitten ruokalan seinästä käynnistyi suuri imurin kaltainen laite, joka imaisi Bluen sisäänsä. Ikkunasta saattoi hetkeä myöhemmin nähdä siniseen pukeutuneen hahmon lentävän avaruuden tummaan tyhjyyteen, kunnes tuo katosi näkyvistä.
Miehistön keskuudessa vallitsi hiljaisuus.
Kukaan ei uskaltanut avata suutaan. Mitä edes olisi pitänyt sanoa? Vau, tuoltako näyttää, kun henkilö heitetään tyhjyyteen...kö?
Lopulta Pink antoi merkitsevän katseen Whitelle, joka tarkoitti kysymystä. No, oliko hän huijari?
White laski katseen näyttöönsä, oli hetken hiljaa, kunnes vastasi ääneen. "Blue ei ollut huijari. Oletettavasti kolme huijaria jäljellä."
Imurissa oli omanlaisensa skannausjärjestelmä, joka pystyi erottamaan huijarin rehellisestä miehistön jäsenestä. Ja huijareiden oletettiin valtaavan aluksia noin kahden tai kolmen hengen ryhmissä, joten siksi oli hyvä ajatella, että niitä alun alkujaan oli kolme täälläkin.
Mutta miehistön ylle laskeutui kumma tunne. Kaikki tuijottivat toisiaan hieman epäluuloisena. Kuka tahansa täällä saattoi olla huijari. Kuka tahansa.
Black tunsi Redin tarttuvan käteensä. Hän katsahti toiseen silmiään siristäen, jolloin Red paljastui olleensa katsomassa häntä takaisin. Red laski päänsä. Tuolla oli kypärä päässä, joten Black ei nähnyt tuon kasvoja. Mutta hän saattoi kuvitella tuon piiloutuneen tummanruskean otsatukkansa taakse. Sellaisella suloisella, hiukan turvaa hakevalla tavalla.
Hän ei halunnut uskoa Redin olevan huijari. Ei kai Red voinut olla. He olivat viettäneet niin paljon aikaa yhdessä, eikä tuo ollut tehnyt hänelle mitään pahaa. Hän oli alkanut pitämään Redin seurasta. Tavallaan. Hänen välillä potemansa koti-ikävä hälveni aina, kun hän sai pyöriä aluksella jonkun kanssa. Ja se joku sattui vain olemaan Red.
Sitä hän ei tietenkään halunnut Redille myöntää. Red saattaisi ottaa sen itseensä ja alkaa seurata häntä entistä enemmän kaikkiin eri paikkoihin. Vaikka väliäkö sillä oli. He olivat toistensa alibeja, he olivat luvanneet niin toisilleen.
"Hei! Liityn seuraanne joksikin aikaa, sopiiko?"
Pink ilmestyi Blackin ja Redin eteen, kun päivä oli ehtinyt jo puoleen väliin. Tuo näytti pirteältä ja hyvinvoivalta kaikesta ympäröivästä huolimatta.
Black empi. Ei ollut omituista, että Pink haluaisi liittyä seuraan, olihan tuo jo aiemmin antanut uskoa olevansa sosiaalinen perhonen. Mutta olikohan se turvallista antaa tuon tulla? Mitä jos Pink oli huijari?
"Miksi haluat tulla kanssamme?" Red puki epäilevänä ajatukset sanoiksi. Black saattoi kuvitella, miten lause jatkui. Hän mietti ihan samaa.
Myös Pink arvasi sen. Hän oli nokkela. "Haha, ettekö luota minuun? Ei, ei, älkää luulko väärin, en tahdo pahaa."
"Vaan..?" Black usutti jatkamaan.
"On turvallisempaa mennä isommalla porukalla. Ja teitä on kaksi, toinen teistä pystyy aina todistamaan, jos murhaisin toisen. Jos siis olisin huijari, mutta en ole", vannoi Pink uskottavan kuuloisesti.
Tuon sanoissa oli Blackin mielestä järkeä. Se oli järkevää, mutta häntä huolestutti vaarantaa Redin henki siten. Ehkä se oli hyödyllistä huijarin nappaamisen kannalta, mutta samalla se oli kuin jättäisi jonkun uhriksi. Mutta uhraisiko hän itsensä Redin puolesta? Hän ei osannut sanoa.
"Ah, totta! Tule vain!" ehti Red jo ilmaista. Tuo vaikutti yllättävän tyytyväiseltä ehdotukseen. "Aina vaan parempi, jos saamme huijarit nopeasti kiinni."
Blackin silmät suurenivat, sitten hän painoi kämmenensä otsalleen. Oliko Red tyhmä, vai mitä tuo aikoi? Hän ei edes ehtinyt kieltää, kun Pink jo hetkessä oli tiiviinä osana heidän porukkaansa. Kolmen kopla, jee.
"Voimmeko mennä navigaatioon ensimmäiseksi?" kysyi Pink kohteliaasti Rediltä. Samalla tuo lähetti pari katsetta hänen suuntaansa, joka sai hänet hieman epäileväksi.
"Juu", Red suostui välittömästi ja lähti varastosta talsimaan kohti navigaatioon vievää käytävää.
Black lähti perässä, mutta Pink asetteli askeleensa samaan tahtiin hänen kanssaan. Se häiritsi häntä. Oliko Pinkillä hänelle jotain sanottavaa? Minkä takia tuo käyttäytyi tuolla tavoin?
Asia selvisi yllättävän pian. He olivat ohittamassa kommunikaatiohuonetta, kun kesken askeleen Pink vaihtoi kurssia, työnsi Blackin ovesta sisään ja ennen kuin hän ehti reagoida, sulkeutui huoneen suuri palo-ovi heidän perässään. Red oli kulkenut heidän edessään huolettomasti, eikä varmaan edes huomannut.
Blackin valtasi suuri pakokauhu, kun hän tuijotti Pinkiä. Tuo oli tönäisyssään lähes menettänyt tasapainonsa, ja nyt tuo suoristi selkänsä ja naulitsi oman katseensa häneen. Tuon tavallisesti niin iloinen ilme vakavoitui, ja Black vannoi tuhonsa olevan lähellä.
Pink alkoi lähestyä häntä, ja hän vuorostaan perääntyi. Niin kauan, kunnes huoneen seinä tuli vastaan. Ja Pink pysähtyi aivan hänen eteensä silmät kypärän lasin läpi kiiluen, kumartui lähemmäs.
Älä tapa, älä, jooko… Vaikka Black sulki silmänsä ja risti kädet puolustavasti eteensä, hän pystyi vain rukoilla. Sen sijaan hän kuuli hiljaista mutinaa.
"Sinuna varoisin hieman Rediä. Minusta tuntuu, että hän on huijari."
Black raotti silmiään ja huomasi, että Pink oli siirtynyt hänen sivulleen, pois suorasta näkökentästä. Hän hämmentyi tuon sanoista.
"Hä? Miksi luulet niin?"
"Hänen käytöksensä. Se on aivan erilainen, kuin alkuviikosta", Pink jatkoi samalla matalalla äänellä.
"Ah…" Black tiedosti sen, mutta mitään pahaa ei ollut tapahtunut, joten yritti ajatella sitä asennemuutoksena. "Ehkä, m-mutta ei ole muuta näyttöä. Väität ihan hulluja."
"Ehen. Olen seuraillut teitä vähän kauempaa. Kamerasta näkyi, kuinka Red viilsi sähköjohtoja poikki varaston ovella. Myös ruokalassa oli johtoja poikki teidän käytyänne. Miksi kukaan oikea jäsen tekisi siten?"
Black kulmat kurtistuivat. Puhuiko tuo totta? "Epäiletkö myös minua? Kun olen ollut Redin kanssa niin paljon."
"En. Näin, kun veit roskat. Se pelkästään vahvistaa sen, ettet ole huijari." Pink sanoi.
"Ai… Mutta miten voin luottaa sinuun? Epäilyksesi saattavat olla oikeassa, mutta mikä tekee sinusta syyttömän?" Black kysyi. Hänestä tuntui hieman avuttomalta tässä tilanteessa. Pink syytteli Rediä, sitä ainoaa, jonka seuraan hän uskalsi lähes vaivatta liittyä täällä.
Kysymys sai Pinkin miettimään hetken. Lopulta hän veti taskustaan astronauttien retkiveitsen, otti Blackia kädestä, ja asetti veitsen tuon kämmenelle. "Voit pitää sen. Olen aseeton, joten jos kukaan kuolee, se en voi olla minä."
Samalla sekunnilla kommunikaation palo-ovi vihdoin aukesi uudelleen, ja hengästynyt Red nojasi ovenkarmiin.
"Uh, mitä oikein tapahtui?" hän kysyi, kuulostaen äärettömän huolestuneelta ja huojentuneelta samaan aikaan. "Ettekö kuulleet, kun huusin? Ovatko nämä ovet äänieristettyjä tai jotain?"
Ovi. Kuka sen sulki? Pink yritti vakuuttaa itseään syyttömäksi, ja tuo antoi veitsensäkin hänelle, mutta silti Blackia epäilytti. Ovi oli sulkeutunut harvinaisen hyvään aikaan heidän perässään, eikä se voinut olla sattumaa.
"Meillä ei ole mitään hätää, kaikki hyvin!" sirkutti Pink jälleen pirteästi, aivan kuin mitään välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan. "Jatketaanko matkaa?"
He jatkoivat. Loppumatka käytävää pitkin sujui kaikessa hiljaisuudessa. Rediä näköjään häiritsi se, että oli kadottanut muut näkyvistään, joten tuo oli siirtynyt Blackin vierelle. Heidän kätensä linkittyivät toisiinsa, eipähän ainakaan joutunut enää hukkaan toisesta. Pink heidän toisella puolellaan pyöräytti Blackille silmiään.
He olivat melkein navigaatiossa, kun kyseisen huoneen ovensuulta roiskahti jotain punaista käytävälle. Ei tarvinnut edes sanoa mitään, kun kaikki kolme jo rynnistivät huoneeseen. Keskellä navigaation huonetta oli violetin ruumis kahdessa osassa. Black kuuli Redin henkäisevän kauhistuneena, mutta hänen katseensa oli jo nauliutunut hahmoon huoneen toisessa sivussa, mistä tuo sukelsi ilmastointiaukkoon. Asia selvä, huijari.
Hätäkokous saatiin kokoon nopeasti. Black, Red ja Pink kiirehtivät paikalle ensimmäisinä kannettuaan Purplen ruumiin kappaleet turvaan, heitä seurasi Green, ja sitten yhdessä White ja Lime. Orange tuli viimeisenä.
"Okei, kuunnelkaa nyt tarkkaan. Orange jäi kiinni rysän päältä Purplen tappamisesta", julisti Pink selkokielisesti, ennen kuin kukaan ehti alkaa hälistä.
"Se kävi navigaatiossa", lisäsi Red.
"Ja Orange loikkasi räppänän alle heti meidät nähtyään", jatkoi Black.
Orangen keho jännittyi vastapuolella pöytää. "Kolme yhtä vastaan! Te kolme voitte ihan hyvin olla huijareita yhdessä, niitähän oli kolme jäljellä!" kiisti hän.
Pink käänsi päättäväisen katseensa Whiteen, siihen viisaimpaan. "Uskokaa meitä, se on Orange. Kuolema ei ole leikin asia, emmekä saa antaa Purplen kuoleman jäädä turhaksi."
Black ja Red nyökyttelivät samaan aikaan. Nyt ei saanut antaa periksi. Samalla he antoivat kierroksen ensimmäiset äänet omilta tableteiltaan, kumpikin Orangelle.
"Epäreilua, ette saa! En se ole minä!" huusi Orange kiukuspäissään. Aiemmin niin paljon keskusteluissa innokkaasti mukana ollut astronautti oli nyt menettämässä pinnaansa.
"Orangen hanskat ovat ihan punaiset…" toi hiljainen Lime esille. Lime oli nyt lyöttäytynyt viisaan ja luotettavan oloisen Whiten kanssa sen jälkeen, kun Yellow oli kuollut edellisenä päivänä.
"Eiköhän se ole tällä selvä", totesi myös White luottavaisesti ja äänesti Orangen ulos, kuten kaikki muutkin.
Vain Orange itse äänesti vuorostaan Pinkiä, mutta se ei tietenkään vaikuttanut enää mihinkään. Muut katsoivat sivusta, kun Orange imaistiin ulos synkkään avaruuteen, ja näyttö ilmoitti tuon olleen huijari. Kaksi enää jäljellä.
Alkoi päivä kahdeksan. Miehistössä oli jäseniä jäljellä enää kuusi.
Heistä kaksi olivat vielä huijareita, joten kaksi neljää vastaan. Nyt ilmassa häilyi vaara siitä, että mikäli huijarit tappoivat vielä kaksi henkilöä, pystyivät he seuraavaksi ottaa aluksen täysin hallintaansa. Black värähti ajatuksesta. Levätköön rauhassa hänen haaveensa tutkimusasemalla työskentelemisestä, jos niin kävisi. Toisaalta, lohdutuksena heidän matkanaikaiset tehtävänsä olivat jo vähissä, joten he alkoivat olla voiton puolella. Jos vain kaikki saataisiin valmiiksi, ennen kuin kukaan joutuisi kärsimään enempää
Red oli hänen vieressään, kuten aina. "Uusi päivä, uudet kujeet", tuo sanaili. "Pidetään yhtä jälleen", hän ehdotti Blackille, ojentaen pikkurilliään.
"Mmh. Pidetään yhtä", Black vastasi tarttuen sormeen omallaan. Ele symbolisoi lupausta.
"Tuletko sinä kanssamme taas, Pink?" kysyi Red sitten toivo pilkahtaen äänessään.
Pink pudisti päätään. "Kiitos paljon kysymästä, mutta olen okei yksinäni näin alkuun. Liityn sitten myöhemmin seuraanne."
Vaikka Redin olkapäät laskeutuivatkin pettyneen oloisesti, kohtelias kieltäytyminen riitti hänelle. Hän kääntyi sitten Blackin puoleen. "No? Mitä sinulla on ensimmäisenä?"
Oliko se sattumaa, että se oli aina Red, joka kysyi hänen tehtävistään? Black, vältellessään turhaa smalltalkia, ei ollut lainkaan urkkinut Redin asioista, ja tarkemmin ajatellen tuo olikin ollut hyvin salamyhkäinen niistä.
Vastattuaan toverilleen, kaksikko lähti kohti varastoa. Blackilla oli tunne, että hän tuli saamaan jollain tapaa vastaukset itseään hämmentäviin kysymyksiin tämän päivän aikana. Miten, sitä hän ei tiennyt.
Red piteli häntä jälleen kädestä, ja hymisi jotain säveltä talsiessaan eteenpäin. Pian matka päättyi määränpäähän eli kovinkin tuttuun sähköhuoneeseen, joka useimpia astronautteja jännitti synkkyytensä vuoksi. Huoneeseen syntyi pitkät varjot kaappien takia, eikä siellä ollut edes ikkunaa.
"Vahtisitko selustaani hieman? Kalibroin jakelijan tässä kulmassa, se vie hetken."
"Juu!" Red nyökkäsi Blackille auliisti ja asettui muutaman metrin päähän seuraamaan.
Luottavaisesti Black uppoutui tehtävän kimppuun. Kalibrointi oli haastavaa, koska siinä vaadittiin yhtäaikaisesti ennakointia ja koordinaatiota, jotta sen sai täsmälleen oikein.
Kului hetki, jos toinenkin. Aina viimeisen pyörän kohdalla hänellä meni pieleen, jolloin hän joutui aloittamaan alusta. Hyvin turhauttavaa. Mutta kuulosti siltä, että Red odotti häntä kärsivällisesti pilkkaamatta hänen epäonnistumistaan.
Kunnes hän kuuli kolahduksen ilmastointikanavasta.
Black jähmettyi tuijottamaan parin metrin päässä olevaa metalliluukkua. Kalibrointipyörä jäi pyörimään yksinään hetkeksi, kunnes se nollautui jälleen määräajan loputtua.
Kolahduksen jälkeen oli tovin hiljaista. Liiankin hiljaista.
Hän pälyili ympärilleen, vasta nyt hoksaten, että aiemmin nurkassa seissyt Red oli poissa.
"Ahaha, minne menit, Red? Vai vahditko v-varjoista tai jostain…" Blackin vaivaantunut naurahdus kuului hyvin hiljaisessa huoneessa.
Mutta Rediä ei näkynyt eikä kuulunut. Black seisoi epävarmana kalibrointilaitteen edessä tuijottaen edelleen räppänää, josta aiemmin oli kuulunut ääni. Piileskeliköhän siellä joku? Joku, joka odotti täydellistä hetkeä iskeä hänen kimppuunsa…
Black nielaisi ja yritti heittää ajatuksen hetkeksi sivuun, jotta saisi kalibroimisen valmiiksi. Mikä häneen oli mennyt? Vielä muutama päivä sitten hän ei ollut ollut näin säikky.
Hänen keskittyessään tuuletusaukkoon ja kalibrointiin, jotka kumpikin sijaitsivat huoneen perällä, ei hän huomannut hahmoa sähköhuoneen ovella. Vasta, kun varjo lankesi hänen ylleen, hänen kehonsa reagoi jälleen jähmettymisellä. Takaa kuului ääni, joka toi mieleen luikertelevat käärmeet. Hitaasti Black käänsi päätään ja näki sen.
Miehistön jäsenen, jonka avaruuspuvun suojista, keskivartalon alueelta, kiemurteli esiin kolme tummaa kieltä, ja niiden takana kiiltelivät terävät hampaat. Taaksepäin taittuneen ylävartalon hartioita koristava kypärä oli halkeillut, ja lasin takana hohtivat silmät punaisena.
Se oli jotain, minkä hän olisi mieluummin ollut näkemättä.
Ollessaan sähköhuoneessa yhdessä Blackin kanssa, Red oli yhtäkkiä kompastunut johonkin. Red tuijotti lattiaa. Oliko tämä viemärin kansi? Ah, ei ollut. Tämähän oli samanlainen ilmastointiluukku, johon Orange oli aiemmin piiloutunut.
Lattialla oleva luukku vaikutti houkuttelevalta. Miksihän? Red kumartui ja tarttui metallisen luukun reunaan hanskallaan lopulta avaten sen. Näkymä luukun alla oli melko mitäänsanomaton. Metalliset seinät, ehkä hieman hämärä paikka. Redillä oli kuitenkin hyvä hämäränäkö, joten ei se haitannut.
Black oli edelleen tehtävänsä kimpussa, eikä näyttänyt kiinnittävän huomiota ympäristöönsä. Red empi hiukan, että pitäisikö hänen mennä ilmastointikanavaan vai ei. Kohtalo kuitenkin päätti hänen puolestaan, sillä hän horjahti ja suorastaan sukelsi kanavaan. Pudotus ei ollut korkea, mutta Redin pudotessa takapuolelleen kuului tömähdys, joka sai yllä olevan luukun lämähtämään kiinni. Oho.
Redin ensimmäinen idea oli jatkaa matkaa kanavaa pitkin eteenpäin. Se vaikutti kiintoisalta tutkimuskohteelta. Hän lähti konttaamaan eteenpäin tietämättä, mihin kanava vie. Sittenhän se selviäisi.
Itseasiassa, ei matka ollut edes kovinkaan pitkä, kunnes kanavaan jo alkoi sarastaa heikkoa valoa. Ehkä oli järkevintä tulla ulos ensimmäisestä uloskäynnistä, jotta hän ei eksyisi.
Red kohottautui ja työnsi yllään olevan luukun auki ja katsoi ympärilleen ollen vielä puoliksi kanavassa. Hän havaitsi tulleensa valvontahuoneeseen. Vau, hän ei tiennyt, että näiden kahden huoneen välillä kulki tällainen reitti. Vähän kuin salapolku? Red oli hyvin yllättynyt, mutta iloinen löydöstään. Kukapa olisi voinut tietää?
Hän oli kömpimässä pois, kun hän sattui katsahtamaan huoneen ovelle. Pink oli siellä, ja tuijotti häntä silmät suurina. Red tuijotti takaisin, ymmällään. Jotenkin hänen mieleensä hiipi ajatus, että ehkä kenenkään ei ollut tarkoitus nähdä häntä tässä tilanteessa.
Samassa Pink suorastaan hypähti ja lähti pinkoen oven suulta. "Ah! Odota!" Red yritti huutaa ja kompuroi ylös kanavasta juosten suoraan Pinkin perään. Red tunsi retkiveitsen haalariensa taskussa, kun hän juoksi. Se tuntui ikävältä jalkaa vasten. Hänen oli pakko saada se pois, se hiersi. Pakko pakko pakko. Pink oli hänen edellään, aivan muutamaa askelta kauempana.
"Pysähdy! Tämä on väärinkäsitys!" Red huusi. Pink vilkaisi taakseen, ja hän uskoi tuon viimein pysähtyvän. Sen sijaan Pinkin silmät laajenivat tuon nähdessä veitsen ilmestyneen Redin käteen.
"Laita se veitsi pois! Jätä minut rauhaan!" Pink kiljui. Red haistoi Pinkin tunteman pelon, aivan kuin tuo olisi esittänyt rohkeaa aiemmin.
Red ei ymmärtänyt. Hän sulki silmänsä, pinnisti kaiken voimansa yhteen ja loikkasi eteen niin, että ehti kietomaan kätensä Pinkin vyötärön ympärille, jolloin kummankin matka tyssäsi kaatumiseen lattialle. Vaaleanpunainen jäi punaisen alle. Veitsi pilkisti jostain vaaleanpunaisen puvun vatsan alta, sillä pitihän Red siitä edelleen kiinni.
Hänen oli toisaalta pakko päästää irti, jotta hän pääsisi ylös. "Anteeksi Pink, oletko kunnossa?" Red kysyi.
Pink ei kuitenkaan vastannut, vaan pysyi paikoillaan maassa.
"Hei, Pink? Huhuu?" Red käänsi Pinkin kyljelleen ja otti veitsensä tuon alta. Veitsi oli yhä puhdas, eikä se ollut Pinkiinkään osunut. Hän ehti huokaista helpotuksesta.
Redin olisi pitänyt kyllä palata jo Blackin luo. Olikohan Black huolestunut? Vaikka Black ei yleensä näyttänyt tunteitaan ulos päin, kyllä hän uskoi, että tuo välitti. Ai niin, mutta tuohan oli keskellä tehtävää. Ja oho, Red itse oli luvannut pitää vahtia, jotta tuolle ei sattuisi mitään.
Voi ei.
Redin mieleen palasi edellinen päivä, jolloin hän oli ollut Blackin ja Pinkin kanssa tekemässä tehtäviä. Hän ei ollut meinannut huomata kahden muun jääneen loukkuun kommunikaatioon, ja jatkanut matkaa puolustushuoneeseen. Siellä hän oli tavannut Greenin. Vasta silloin hän oli huomannut kaksikon puuttuneen, mutta Green oli tarttunut hänen hartioihinsa kaksin käsin, eikä ollut päästänyt irti, kunnes sai asiansa sanottua.
Red vilkaisi Pinkiä. Tuo ei vastannut ja oli aivan paikoillaan. Näytti kuolleelta… Mutta eihän hän ollut osunut veitsellä? Ei kai?
Hetken ruumista tuijotettuaan Redille selvisi, että Pink hengitti yhä. Taisi nukahtaa järkytyksestä. Mutta mitähän tuolle olisi pitänyt tehdä? Ei hän tohtinut tuota keskelle käytävääkään jättää.
Lääkintähuone sattui olemaan onneksi lähellä. Red ei tiennyt, mitä lääkintähuoneessa varsinaisesti tehtiin, mutta hän oli aiemmin matkan aikana kantanut Blackin kanssa Yellowin ruumiin sinne lepäämään. Hän päätti asetella Pinkin nukkumaan yhdelle sängyistä. Nuku hyvin, Pink.
Sitten hänen oli kiirehdittävä. Red toivoi oletustensa olevan oikeassa, ja että lääkintähuoneen tuuletusluukku kuului siihen samaan kanavaan, jota kautta pääsi takaisin sähköhuoneeseen. Hänellä ei välttämättä ollut aikaa kiertää valvontahuoneeseen tavallisen käytävän kautta.
Green oli ollut eilen hyvin vakavana. Tämän ongelmana oli ollut se, kuinka läheiset välit Redillä ja Blackilla oli. Ettei Red ollut tehnyt mitään muuta, kuin tanssahdellut Blackin ympärillä kuin lemmenkipeä lintu.
Sinä olet huijari, etkö tajua? Greenin ääni kaikui Redin päässä.
Huijarit valtasivat aluksia selviytyäkseen. Ne tappoivat selviytyäkseen. Ne tarvitsivat yhtä lailla resursseja, kuin muutkin elävät olennot. Ja Maan alukset olivat ainoa tapa saada uusia resursseja.
Mutta Maan asukit olivat itsekkäitä ja julmia, ja tappoivat kaikki, joita uskoivat tunkeutujiksi. Siksi heistä piti ensin päästä kaikessa hiljaisuudessa eroon, jotta alus saatiin hallintaan. Eikä paljastua saanut koskaan.
Älä anna niiden idioottien uskotella muuta! Et ole väärässä, vaikka olet huijari!
Rediä harmitti kauheasti. Hän ei halunnut olla huijari, ei ollut koskaan. Ja täällä hän silti oli, keskellä maakalaisten alusta luomassa uusia ystävyyssuhteita. Vaikka hänen olisi pitänyt tappaa.
Red ei ymmärtänyt, miksi resursseista piti taistella näin raa'asti. Toki, heidän lajinsa oli vaarassa, mutta hän toivoi, että astronauttien kanssa olisi voinut sopia mahdollisista liiketoimista tai jostain. Ei näin kierolla tavalla. Mutta fakta oli se, että astronautit eliminoivat ulkopuoliset oman turvallisuutensa vuoksi.
Hänen ei edes alun perin ollut tarkoitus tulla alukselle, mutta Green ja Orange olivat suunnitelleet sähkökatkoksen ja jo muutamassa sekunnissa kolme viatonta astronauttia oli salamyhkäisesti imaistu ruokalan imurilla ulos aluksesta. Kaksikko oli painostanut häntä pukemaan punaisen astronautin haalarin ja käskenyt tekeytymään tuoksi. Ja pian sen jälkeen tapahtui ensitapaaminen Blackin kanssa.
Siispä tapa se mustapukuinen, tai minä tapan!
Red hätkähti ulos ajatusten pyörteestään, ja huomasi olevansa luukulla, jonka yläpuolella tuntui sähköhuoneen ominaistuoksu. Blackin tuoksu oli tuore, ja hän haistoi siinä pelon. Ainoa ääni, joka kuului, oli se, jota suurista pedoista kuului niiden lipoessa kieltään. Ja sen saattoi kuvitella kuulostavan erittäin pahalta. Kieli oli nimittäin huijarin koko kehon voimakkain osanen.
Black tuijotti Greeniä, joka nyt oli paljastanut alienmaisen ulkomuotonsa. Hän ei kyennyt tulkitsemaan tuon ilmettä mitenkään. Tuon punaiset silmät loistivat uhkaavasti tuon lähestyessä häntä, ja tuon käärmemäiset kielet lipoivat verenhimoisesti omistajansa huulia, jos niitä huuliksi pystyi kutsumaan. Huoneessa oli hiljaista, jos raskasta hengitystä ei laskettu.
Black kaivoi tärisevin käsin taskustaan retkiveitsen, mutta samalla Pinkin antama toinen veitsi tippui lattialle. Hän tarttui omaan veitseensä kaksin käsin ja kohdisti sen Greeniin ainoana puolustuksenaan.
Hän ei Maasta lähtiessään voinut edes uskoa tulevansa kokemaan jotain tällaista. Hän näki ensimmäistä kertaa huijarin, alienin. Kukaan ei ollut kertonut, että huijarit olivat jotain heistä täysin eriäviä olentoja! Kohtaaminen oli kammottavampi, kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. Ja pelastuskeinoa ei ollut lähimaillakaan.
Veitsi oli kuitenkin turha. Black ei kyennyt tekemään mitään.
Sekunnit tuntuivat ikuisuudelta, kun Greenin yksi kielistä tarttui hänen kypäräänsä, ja nosti hänet hiljalleen ilmaan. Greenin suu avautui leveämmäksi. Tuo tosissaan aikoi syödä hänet kokonaisena, tajusi Black kauhuissaan. Hänen kehonsa reagoi tilanteeseen tuntemalla kylmää ja viemällä hänen kykynsä hallinnoida raajojen toimintaa. Hän vapisi.
Voi, hän nimenomaan pyysi jotakuta vahtimaan selustaansa. Mitä Redille oli tapahtunut?
Kului puoli sekuntia.
Ilmastointiaukon ritilä lensi kolisten seinään, kun joku räjähdysmäisesti tuli esiin lattian alta.
Black ei kyennyt näkemään, kuin sivusilmällä jotain liikettä, mutta Green hänen edessään käänsi koko päänsä salamannopeasti ääntä kohti.
Vilahti jotain punaista.
Ja sitten jokin iski Greeniä suurella voimalla kylkeen. Se paiskasi Greenin mukanaan seinään, ja rytäkässä tuon ote kirposi ja Black mätkähti lattialle. Happi pusertui ulos hänen keuhkoistaan, mikä sai hänet yskimään.
Green jäi seinälle roikkumaan pitkän piikkiköynnöksen varaan. Tuon keho näytti retkottavan voimattomana, ja punainen hehku silmissä oli hävinnyt. Yksi vatsasta lähtevä kieli roikkui suuaukon pielestä, muut eivät näkyneet.
Piikki vähitellen vetäytyi siten, että Green tippui alas seinää vasten. Seinä värjääntyi verestä.
Black hitaasti kääntyi suuntaan, josta piikkiköynnös oli tullut. Hitaasti, hyvin pelokkaana, tietämättä oliko vielä turvallista.
Hänen edessään oli kukapa muukaan, kuin Red.
Kun keskeltä Greenin kehoa oli tullut kieliä, vetäytyi Redin punaisen puvun suojiin sen sijaan terävä, myrkyllisen näköinen köynnös. Red ei kiinnittänyt Blackiin alkuun mitään huomiota, vaan keskittyi palauttamaan ulkomuotonsa ennalleen. Sitten hän huokaisi syvään ja antoi painovoiman vetää itsensä alas, kuin jalat eivät olisi enää kantaneet.
Black tuijotti tuota uskaltamatta liikahtaakaan. Hän oli sanaton. Ja sydän hakkasi edelleen.
"Minä, tuota…" mutisi Red lattialta yrittäen löytää oikeita sanoja. Tuo kohotti päätään ja haki selvästi katsekontaktia. Black ei tehnyt mitään. "T-tadaah, pelastin sinut Greeniltä", lisäsi Red lopulta yrittäen kuulostaa siltä, kuin kyseessä olisi ollut pikku juttu.
Black tarttui kädellä oman avaruuspukunsa rintamukseen ja puristi kangasta, hänen teki pahaa. "Sinäkö tosiaan olet huijari?" hän kähisi.
Redin katse alkoi harhailla, ja hetken oli hiljaista. Sitten tuo nyökkäsi tuijottaen kämmeniään. "Anteeksi..."
"Aiotko tap…"
"En ole tappanut ketään tämän matkan aikana, vannon! Orange ja Green tekivät kaiken työn", selitti Red kiireesti.
Black halusi niin uskoa Rediä, mutta hän ei tiennyt, pystyikö. "Mitä sitten? Vaikket olisi vielä, voit aina myöhemmin."
"En tahdo tappaa ketään!" tuo kiisti huitoen käsillään kuten hätääntynyt ihminen. Ääni muuttui epätoivoiseksi. "En alun perin edes halunnut olla täällä!"
"Alun perin?"
"Niin… Enää ei ole ollut niin vaikeaa, kun olen ollut kanssasi." Red istui yhä lattialla ollen liikkumatta liikaa ylimääräistä. "En kai minä nyt turhaan tappaisi niin sanottua tiimitoveriani…"
Black hengitti syvään yrittäen rauhoittaa kehoaan. Hän ei osannut ajatella suoraan. Red oli siis samalla tavalla muukalainen, kuin Green. Aivan kuten Pink häntä oli aiemmin varoittanut. Green yritti tappaa hänet kummallisilla kyvyillään. Mutta Red oli pelastanut hänet samalla tekniikalla. Ja Red oli aiemmin ollut niin luotettava. Oliko hän sitä enää?
"Mikset sitten vahtinut selustaani?"
Heidän välilleen syntyi lyhyt, mutta jännittävä hiljaisuus.
"Tipahdin ilmastointikanavaan", tuli Rediltä äkkiä. Black näytti varmasti epäuskoiselta, sillä Red kiirehti lisäämään. "Ja jotenkin vain päädyin valvontahuoneen puolelle, ja… AH!" Red kompuroi pystyyn saaden Blackin perääntymään askeleen.
"Pink menetti tajuntansa, kun jahtasin häntä! Kannoin hänet lääkintähuoneeseen ja… Apua, en jäänyt varmistamaan, oliko hän kunnossa!"
Jos Redillä ei olisi ollut kypärää ja hanskoja, ehkä tuo olisi pureskellut kynsiään hermostuneena. Nyt tuo vain huitoi käsillään, kuten jo aiemmin oli tullut tavaksi. Redillä tuli kiire hänen tehdessään oivalluksensa, ja kuten aiemmin, tuo otti samaan tapaan Blackin käsivarresta kiinni ja lähti raahaamaan häntä ulos sähköhuoneesta.
Black seurasi väkisin perässä, alkuun hyvin jännittyneenä, mutta jo hallintohuoneen käytävälle mennessä hän oli rentoutunut. Oliko Red jo unohtanut, että tuon oikea identiteetti oli juuri paljastunut? Että mikä typerys.
Häntä kuitenkin alkoi hymyilyttää. Hän ei tarvinnut erityisvoimia tunnistaakseen, että henkilö kiinni hänen käsivarressaan oli tosissaan. Ei kukaan voinut valehdella niin etevästi tunteitaan.
"Luotan sinuun", kuuli hän sanovansa.
Sillä hetkellä Red pysähtyi ja sai Blackin astumaan melkein jaloilleen. Huijari punaisissa haalareissa kääntyi ympäri ja katsoi Blackia silmiin. Tai niin Black uskoi, koska tuon kypärän suojalasi heijasti häntä itseään.
"Niinkö?"
"Joo."
Silloin Black huomasi, miten Redin kypärän lasiin ilmestyi tipoittain jotain kimmeltävää nestettä, jonka pisarat yhdistyttyään valuivat norona lasin alareunaan. Hän astui lähemmäs ja epäröi hetken, kunnes poisti kypärän Redin päästä. Kyyneleet eivät pysähtyneet enää lasiin, vaan lähtivät luonnollisesti vierimään pitkin huijarin poskia.
Tuo näytti samankaltaiselta, kuin aiemmin aluksella ollut Red. Samanväriset hiukset ja kasvonpiirteet. Erona olivat silmät, jotka olivat Blackin muisteleman ruskean sijaan punaiset, sekä terävämmät hampaat. Ehkäpä se oli eräänlaista kloonausta.
"Miksi sinä itket?" ihmetteli Black ja yritti ojentaa toista kättään pyyhkiäkseen toisen poskia. Toisella hän kannatteli Redin kypärää.
Red henkäisi ja tarttui kaksin käsin Blackin vapaana olevaan käteen. "Etkö näe? Olen aivan kauhean helpottunut ja iloinen, voisin hyppiä riemusta! Tämä on varmaan ensimmäinen kerta, kun maakalainen ei vaadi eliminoimista saatuaan tietää huijarista", alkoi Red hölöttämään. Kyyneleet virtasivat yhä valtoimenaan, jolloin lopputulos näytti koomiselta, kun muuten tuo näytti melko asialliselta. "Aah, miten nämä saa loppumaan?"
Samaan aikaan, kun Black ja Red sähelsivät hallintohuoneen käytävässä, ilmestyi Pink lääkintähuoneen ovelta ruokalaan. Hän kuuli käytävästä kaikuvat äänet ja pälyili ympärilleen epäluuloisena, kunnes hipsutteli ruokalan keskimmäisen pöydän luokse ja painoi suurta punaista nappulaa.
Paikalle ilmestyi neljä henkilöä. White ja Lime, Red ja Black. Greeniä ei näkynyt.
"Mitä nyt?" kysyi White.
"Ennen kuin sanotte mitään, kuunnelkaa tämä", aloitti Pink. "Red on huijari. Näin hänen tulevan ilmastointiluukun alta valvonnassa, minkä jälkeen hän lähti jahtaamaan minua veitsi kädessä!"
Whiten ja Limen katseet kääntyivät vierekkäin seisovien Blackin ja Redin suuntaan. "Redkö? Onko sinulla tähän mitään vastausta?" kysyi White.
Black kiirehti vastaamaan, ennen kuin Red edes ehti reagoida. "Ei hän ole huijari! Hän on aivan tavallinen miehistön jäsen kuten muutkinmmhmh…"
Redin hanskan peittämä käsi peitti hänen suunsa kesken lauseen. "Nah, Pink on ikävä kyllä oikeassa. Olen huijari", kertoi tuo muille nolostuneena. Black ei osannut sanoa, millaista peliä vasta äskettäin ilosta vollottanut Red aikoi nyt pelata, mutta paras oli ehkä pelata mukana. Rehellisyys oli kuitenkin hyvä juttu.
"Ahhaha! Sanoinhan, olin alusta lähtien oikeassa!" hihkaisi Pink. "Mutta missä Green on? Löysikö kukaan ruumista matkallaan tänne?"
Red viittasi tähänkin. "Umm, tapoin hänet sähköhuoneessa", hän sanahti, jolloin kaikkien katseet suorastaan porautuivat häneen. "Green oli siis se toinen huijari…" hän yritti lisätä, mutta kuulostaen aina vain epävakuuttavammalta.
Black ei ollut varma, pitikö hänen tuntea myötätuntoa vai -häpeää näistä lipsauksista. "Hän puhuu ihan totta, Green oli jokin aivan muu kuin ihminen. Se yritti syödä minut sellaisilla lonkerokielillä", Black liittyi selostukseen demonstroiden tilannetta käsillä ja eleillä. "Ja Red tuli apuun viime hetkellä ja tappoi sen sellaisella… siis sitä vaan, että hän pelasti henkeni."
Hetken sitä kummallisesti puituaan, päättivät kaikki viisi lähteä katsomaan Whiten perässä Greenin ruumista sähköhuoneeseen. Se oli ainoa todiste, mikä kaksikolla oli kertomuksensa tueksi.
Pink ja Lime hätkähtivät tajutessaan, että juttu muukalaismaisista piirteistä oli totta, ja White kylmän rauhallisesti ruumista tarkasteltuaan totesi uskovansa heitä. Viimeinen kaikkia kaihertava kysymys oli se, että mitä Redille sitten pitäisi tehdä.
Porukka istui ruokalan pöydän ääressä hiljaa odottaessaan muilta ehdotuksia. Black huomasi Redin naputtelevan hiljaa sormiaan vasten pöydän reunaa. Levottomuuden merkki.
Sitten Red viimein avasi suunsa, kuin olisi odottanut sitä jo hetken. "Teillähän on jo kaikki matkalle määrätyt tehtävät lähes valmiina, eikös? Joten… jos saisitte ne valmiiksi, voittaisitte", hän ehdotti varovaisesti, ansaiten sitten nyökkäyksen Whiten suunnalta.
"Hän on oikeassa. Kannatatteko ajatusta, että teemme tehtävät ja skippaamme tämän äänestyksen?" White kysyi rauhallisella äänellään.
Black vaihtoi katseita punapukuisen ystävänsä kanssa ja väläytti kannustavan hymyn.
"Kannatetaan", vastasi Black yhdessä muiden kanssa, ja painoin tabletiltaan ohituspainiketta.