Vastuuvapauslauseke: En omista ketään Stephenie Mayerin hahmoista, enkä kirja sarjaa nimeltä twilight. Varoitus: Tämä tarina sisältää loukkaantumisia. Huomio: Tämä tarina tapahtuu kirjan nimeltä "Eclipse" aikana. Tässä tarinassa vampyyri voi murtaa luita, itkeä ja ylipäätänsä loukkaantua.
Carlisle pov
Niin me lähdettiin hakemaan poikani takaisin. Ulkona satoi vettä, mutta tällä hetkellä se ei oli voitun haitata vähempää. Olin pakahtua huolesta, joska rakastin poikaani vaikka hän oli hieman erilainen kuin muut, hänen menneisyytensä vuoksi. Hänellä oli karu lapsuus, joten halusin tarjota hänelle sen mitä hän oli menettänyt. Nimittäin rakastavan perheen.
Me neljä juostiin meidän ja susien puolia erottavalle rotkolle niin nopeasti kuin jaloista lähti. Ikuisuudelta tuntuneen matkan päätteeksi, pääsimme rotkolle. Katsoimme alas. Siellä odotti karmea näky. Jasper makasi siellä märkänä ja naama ja vaatteet hieman repeytyneinä ja likaisina. Me hypättiin oikopäätä hänen luokseen. Rosalie alkoi itkeä hiljaa ja painautui Emmettin kainaloon. En ihmette, sillä me olimme uskotelleet, että Jasper ja Rosalie olisivat kaksoset. Joten heille oli syntynyt erityinen yhteys.
Minä huomasin, että Jasper hengitti. Eli hän oli elossa. Luojan kiitos. Hän kuitenkin oli pyörtynyt, eli tajuton. Yritin tarkastella hänen vammojaan ulkopuolelta. Näin että hänen poskessaan oli haava mutta ei onneksi kovin suuri. Näin että hänen nilkkansa oli taipunut epä normaaliin asentoon ja että hänen ranne oli hieman eri näköinen kuin toinen. "Edward, kanna sinä veljesi kotiin ja varo hänen rannetta ja nilkkaa. Ja Emmett, juokse sinä kotiin edeltä Rosalien kanssa valmistelemaan sairaalasänkyni ja kertomaan muille, että hän on elossa." minä käskin.
Muut teki kuin työtä käskettyä ja lähtivät.
Yritimme Edwardin kanssa saada Jasper kannettua varovaisesti. Välillä kuulin Edwardin hyperventilointia, mutta rauhoitin hänet joka kerta. Välillä Jasperin hengitys katkoili, joten lisäsimme vauhtia. Sitten olimme kotona. Me vietiin Jasper sängylle ja asennettiin häneen varmuuden vuoksi hengitysmaski. Alice juoksi hetkessä sisään ja jäi Jasperin sängyn reunalle. Hän tuijotti hänen elämänkumppaniaan haikeasti ja tokaisi vihaisena ja surullisella äänensävyllä "Se joka tämän teki hänelle... Tapan hänet!" Hän suuteli Jasperia otsaan ja yhtäkkiä naurahti hänen keijumaisella äänellään " oih! Mitä minä tässä huolehdin. Hänen isänsä on lääkäri ja hän on luojan kiitos silti elossa!" Me kaikki nauroimme. Minusta tuntuu että niin Jasperkin.