Berwald katsoi edessään nukkuvaan suomalaista. Hän kumartui suutelemaan tätä lempeästi ennen kuin lähti peruuttamaan ovea kohti, selkä menosuuntaan ja katse Tinoon päin. Berwald avasi oven käsikopelolla ja poistui huoneesta.
Tino heräsi yksin. Hän katsoi hetken aikaa tyhjää kohtaa vieressään. Vuode tuntui järkyttävän tilavalta, kun Berwald ei ollut vieressä. Tino vilkaisi ovelle ja kuulosteli. Berwald oli jo ehtinyt lähteä.
Huokaisten Tino nousi ja käveli ovelle. Hän olisi halunnut mennä Berwaldin mukaan, olemaan tälle tukena, mutta he olivat sopineet asian niin että Tino jää talolle. Hän oli arvannut Berwaldin pelkäävän, tämä ei halunnut uhkaa menettää Tinoa. Tino oli imarreltu, mutta hivenen epävarma. Halusiko Berwald omistaa hänet itsepäisesti, pitää hänet omanaan?
Tino saapui keittiöön täysin omissa ajatuksissaan. Hän otti leipää ja siirtyi pöydän ääreen. Tino söi melkein tajuamattaan. Hän muisteli sitä pelkoa, joka oli alussa polttanut, ajanut hänet melkein karkuun. Mutta enää hän ei pelännyt. Hän välitti todella paljon Berwaldista, joskaan ei niin paljoin kuin Berwald hänestä. Kiintymys kasvoi samalla kuin Tino huomasi, ettei Berwald voisi koskaan satuttaa häntä. Turvallisuuden tunne kumosi pelon, kiintymys vaihtui ihastukseen…
Tosin Berwald ei tiennyt tuota viimeistä, Tino ajatteli syöden hitaammin. Tino ei ollut kertonut kiintymyksestään kuin sen yhden kerran. Ja silloin Berwaldin ilme oli ollut niin sanoinkuvaamattoman suloinen. Tino hymyili itsekseen muistellessaan ilmettä. Hän tajusi hetken kuluttua istuvansa yksin keittiössä ja hymyilemässä muistoille. Tino vilkaisi nopeasti ikkunasta ulos, odotti näkevänsä tietä pitkin kulkevan pitkän hahmon. Tietenkään näin ei tapahtunut.
Huokaisten hän nousi ja käveli olohuoneeseen, kirjahyllyn eteen. Hetken Tino harkitsi, mitä kirjaa alkaisi lukea, ennen kuin nappasi tutuksi käyneen kirjan, jota Berwald tykkäsi lukea. Tino siirtyi sohvan luo, lysähti mukavasti ja alkoi lukea. Tino vilkuili tasaisin väliajoin ulos ikkunasta. Kauanko sellaiset kokoukset tavallisesti kestivät? Tunnin? Muutaman päivän? Tino yritti etsiä mukavaa asentoa ja keskittyä kirjaan. Hän oli monta kertaa kuulevinaan askeleita ja ponnahti ylös juosten ovelle vain palatakseen takaisin sohvalle kirjan ääreen. Lopulta päivän hämärtyessä Tino nousi ylös ja suuntasi askeleensa ulko-ovelle, käveli raikkaaseen, syksyiseen iltaan ja kulki metsäpolulle. Hän juoksi tuttuun tapaan metsäpolun lävitse ja antoi painovoiman vetää itsensä maahan, aukean reunaan. Tino katseli ympärilleen. Vihreä oli vaihtunut keltaiseen ja punaiseen, maan lämpö kylmennyt. Tino sulki silmänsä ja antoi tuulen puhaltaa lempeästi hiuksissaan.
Kauanko aikaa oli kulunut? Tino avasi silmänsä, kääntyi ympäri ja nousi istumaan. Hän vilkaisi odottaen polun päätä, etsien Berwaldin tuttua hahmoa. Tino masentui ja painui takaisin maata vasten, tuntien kylmyyden selvemmin. Kaipaus täytti Tinon mielen. Hän tahtoi ruotsalaisen palaavan pian, kertovan heidän olevan vapaita, avaavan sylinsä ja antaen Tinon haudata kasvonsa rintakehäänsä. Ajattelikohan Berwaldkin häntä? Kysymys pysäytti Tinon hengityksen. Hän kakoi hetken aikaa ennen kuin sai jälleen vedettyä ilmaa huuliensa välistä. Tino kosketti maassa olevaa lehteä, nosti sen limaan ja repi sen paloiksi. Hänen sydämensä hakkasi kovempaa kuin koskaan, aivan kuin se yrittäisi hakata tiensä ulos Tinon rintakehästä. Lämpö levisi äkkiä Tinon jokaiseen ruumiinosaan, täyttäen hänet kaipauksella. Tino painoi toisen kättensä rintakehälleen, tuntien jokaisen sykähdyksen. Hän makasi maassa voimattomana, odottaen Berwaldia, tahtoen tämän palaavan mahdollisimman nopeasti. Tino sulki jälleen silmänsä ja muisteli Berwaldin jäänsinisiä silmiä, jotka sulivat aina heidän katseidensa kohdatessa, tämän oljenvaaleita, lyhyitä hiuksia, jotka sojottivat pörrössä aamuisin suloisesti, pehmeitä, lämpimiä huulia, jotka loivat turvan minne tahansa…
"Tino."
Nimensä kuullessaan hän ponnahti ylös istumaan, katseen hakeutuessa automaattisesti polulle. Berwald. Tino nousi ylös vauhdilla, juoksi miehen luokse, painautui tätä vasten kaataen varomattoman ruotsalaisen maahan selälleen, hamuten toisen huulia omillaan. Hän tunsi käsien kietoutuvan ympärilleen, vetävän lähemmäs muuttaen suudelman rajummaksi. Tino huomasi Berwaldin olevan kuitenkin varovainen. Tino painautui niin lähelle kuin pääsi avaten suunsa ja painaen kielensä vasten toisen huulta, näykkäisten nopeasti hampaillaan varomattomasti, kietoen kätensä tiukemmin Berwaldin ympärille, siirtäen toisen tämän hiuksiin. Berwald vastasi raottaen omaa suutaan, hivellen kielellään Tinon hetkeksi sulkeutuneita huulia, siirtäen samalla toisen kätensä Tinon yläselkään. Tino päästi irti, ujutti kätensä Berwaldin paidan alle hivellen tämän vatsaa ynähtäen samalla tuntiessaan pehmeän ihon. Hän otti kätensä pois Berwaldin paidan alta ja alkoi avata tämän paitaa. Tino rikkoi suudelman katsoen suoraan Berwaldin jääsilmiä, hengittäen katkonaisesti tämän kanssa.
"Me olemme vapaita", Berwald kuiskasi hiljaa saaden Tinon sydämen hakkaan entistä kovempaa ilosta. Tino hymyili riuhtoessaan Berwaldilta paidan pois. Hän vetäytyi ja hiveli käsillään vuoroin Berwaldin rintakehää, vuoroin vatsaa, ahnehtien toista katseellaan. Tino tunsi Berwaldin käsien siirtyvän lantiolleen. Hän värisi.
"Onko sinulla kylmä?", Berwald kysyi saaden Tinon katsomaan hämmentynyttä ilmettä.
"Ei yhtään", Tino vastasi nauraen Berwaldin ilmeelle. Berwald nyökkäsi hitaasti kulmat rypyssä.
"Eikö sisällä olisi mukavampi olla?", Berwald mutisi varovasti. Tino tajusi vasta kuultuaan sanat istuvansa hajareisin Berwaldin päällä aukealla, kädet vasten tämän paljasta rintakehää.
"Hmm, ehkä", Tino myönsi nousten pois Berwaldin päältä ja suoristautuen ylös. Hän katsoi kuinka Berwald veti paidan takaisin päälleen.
"Älä laita sitä kiinni", Tino valitti saaden Berwaldin katsomaan häntä hetken arvioiden. Naurahtaen tämä jätti paidan niin kuin se oli ja nousi ylös. Tino tarttui Berwaldin käteen, ujutti sormensa lomittain Berwaldin sormien kanssa ja veti tämän mukaansa juoksuun metsäpolun läpi. Hän jatkoi hidastamatta taloon sisälle, ruotsalaista mukanaan vetäen, aina makuuhuoneeseen asti. Hän päästi kädestä irti ja kääntyi suutelemaan Berwaldia. He kietoutuivat toistensa ympärille. Tino peruutti vetäen Berwaldia mukanaan, tuntien pian sängyn reunan osuvan jalkaansa. Hän rikkoi suudelman ja katsoi hengästyneesti ruotsalaismiestä. Hymy kohosi Tinon huulille samalla kuin tämä irrotti kätensä toisen ympäriltä, vajoten istumaan sängylle. Berwald laskeutui hänen korkeudelleen, polvilleen maahan. Hän painoi huulensa Tinon otsalle, kietoen kätensä hellästi toisen ympärille. Tino ujutti kätensä Berwaldin paidan reunoihin ja yritti saada sen pois. Hän ärtyi vapiseviin käsiinsä, jotka hankaloittivat tehtävää aivan liikaa. Lopulta Tino lähestulkoon repi paidan pois. Hän kohotti katseensa Berwaldin kasvoihin, joka yritti olla nauramatta.
"Todella hauskaa", Tino jupisi punastuen.
"Anteeksi", Berwald sanoi siirtäen kätensä Tinon paidan napeille. Tino tunsi huulet kaulallaan. Kuinka hän saattoi suuttua Berwaldille? Hän katsoi hiven nöyrtyneenä miten paljon helpommin Berwald sai häneltä paidan pois. Tino nappasi Berwaldilta tämän lasit pois ja asetti ne itselleen. Hän katseli sumentunutta Berwaldia hymyillen ja painoi otsansa tämän otsaa vasten. Nauraen hän otti lasit pois ja nojasi asettamaan ne pöydälle. Hän vilkaisi Berwaldia, jonka ilme näytti keskittyneeltä tämän yrittäessä nähdä ilman lasejaan. Tino asetti kätensä tämän kaulan ympärille ja suuteli suloista ruotsalaista, joka kiersi käsiään hänen ympärilleen. Huokaus karkasi Tinon huulilta Berwaldin käsien liikkuessa hitaasti, tutkivasti pitkin selkää. Tino liikahti taaksepäin, pois sängyn reunalta. Berwald odotti kiltisti ennen kuin siirtyi jälleen vasten Tinoa. Hän suuteli Tinoa varovasti.
"Berwald, en minä mene rikki", Tino mutisi. Hän kietoi jalkansa Berwaldin vyötärön ympärille, upotti toisen kätensä tämän hiuksiin, vetäen himoiten toista lähemmäs...
"Ei se siitä", Berwald mutisi Tinon rikottua suudelman, "En vain näe mitään."
Tino katsoi hetken aikaa Berwaldin sumeita silmiä. Hän siirsi kätensä Berwaldin poskelle, tuntien ruotsalaisen lämpimän ihon vasten omaansa.
"Siirry", Tino sanoi ja irrotti jalkansa. Berwald totteli, siirtyi istumaan Tinon viereen. Tino asettui istumaan hajareisin Berwaldin lantion päälle, painautuen vasten lämpimiä huulia. Kädet löysivät tiensä Tinon selkään, joka värähti jälleen kosketuksesta. Tino tunsi käsien löytävän tiensä alaselän kautta vyölle, siirtyen avaamaan soljen. Tino punastui tosissaan ja tunsi jähmettyvänsä aloilleen. Vyö heitettiin lattialle, housut hivutettiin varovasti pois, mikä pakotti Tinon siirtymään hetkeksi pois Berwaldin yltä, irrottamaan kätensä ja suudelma katkesi antaen hetken aikaa hengittää. Tino asettui istumaan jälleen Berwaldin päälle ja kietoi kätensä tämän kaulan ympäri, hukuttautuen Berwaldiin. Hän itse katkaisi suudelman ja vetäytyi katsomaan ruotsalaismiehensä kasvoja. Hän irrotti toisen käden, kostutti sormet suussaan ja vei kätensä hitaasti taakseen. Hän liu'utti kättään alaspäin, kunnes päätyi oikealle kohdalle. Tino painoi ensimmäisen sormen sisään voihkaisten. Helvetillinen kipu värähti kehon läpi, toinen painui sisään. Hän venytti itseään mahdollisimman paljon, kivun pysyessä voimakkaana. Kolmas sormi. Tino sulki silmänsä, tunsi punastuvansa rajusti. Huultaan purren, parahtaen epämääräisesti neljännen sormen upotessa sisään.
Tino tunsi pehmeän kosketuksen käsivarrellaan. Hän rentoutti kätensä ja antoi sormien valahtaa yksi kerrallaan pois, vavahdellen heikosti. Tino painoi suudelman Berwaldin huulille, hamuten toista varovasti. Berwald vastasi suudelmaan pehmeästi. Suudelma katkesi ja Tino suoristi selkäänsä, istuen hitaasti Berwaldin syliin, auttaen toisella kädellään. Berwaldin kädet painuivat lantiolle ja Tino huomasi ruotsalaismiehen yrittävän hidastaa tahtia. Vastentahtoisesti ja onnistumatta.
Otettuaan Berwaldin sisäänsä Tino alkoi liikkua, varovasti kosketellen Berwaldin leveää rintakehää. Voimakas halu ajoi molempia eteenpäin, pimeydessä hahmot tuntuivat sulavan toisiinsa. Vauhti kiihtyi, molemmat huusivat ääneen ja vapisten he jättivät jälkensä toisiinsa. Tino vajosi Berwaldin päälle hengittäen raskaasti. Hän kuuli toisen puuskuttavan hengityksen eikä voinut olla hymyilemättä. Berwald valahti ulos Tinon sisältä. He kietoutuivat toistensa ympärille ja nukahtivat.
Seuraavana aamuna Tino heräsi jälleen yksin. Unen painaessa edelleen silmäluomia hän nousi ylös horjuen ja käveli huoneen poikki. Ovi oli raollaan, Tinon ei tarvinnut kuin tönäistä kevyesti. Hiljaa hän käveli keittiöön. Berwald istui pöydän ääressä, pukeutuneena ja lasit silmillään, otsa rypyssä lukemassa sanomalehteä. Tino yskäisi kevyesti ilmoittaen olemassaolostaan. Berwald kohotti katseensa, vilkaisi Tinoa. Ja käänsi päänsä välittömästi toiseen suuntaan.
"Öhm, tuota, Tino", Berwald kompuroi sanoissaan, "- vaatteita?"
Tinon silmät rävähtivät ja hän kääntyi ympäri, juoksi takaisin huoneeseen ja nappasi vauhdilla muutaman vaatekappaleen. Hän veti housut jalkaansa ja paidan päälleen, kunnes huomasi niiden olevan Berwaldin vaatteita. Tino käveli jälleen kohti keittiötä, punastuen joka askeleella pahemmin. Hänen katseensa kohtasi välittömästi Berwaldin silmät. He katselivat hetken aikaa toisiaan, Tino yrittäen kiemurrella tutkivaa katsetta. Kuului naurahdus. Tino järkyttyi katsoessaan Berwaldin kasvojen katoavan käsiin tämän nauraessa kovaan ääneen. Puna kasvoilla syveni.
"Mikä on noin hauskaa?", Tino mutisi, kääntäen katseensa jonnekin. Berwald nauroi vielä hetken ennen kuin pystyi puhumaan.
"Ensin astut huoneeseen alasti", Berwald yritti pitää äänensä vakaana, "- sitten minun vaatteissani. Ne ovat aivan liian isot", hän lisäsi nopeasti, alkaen jälleen nauraa. Tino katsoi edelleen hämmentyneenä. Hän ei tiennyt pitikö hänen yhtyä nauruun vaiko suuttua; niin ihmeellistä oli nähdä Berwald, kivikasvoinen ruotsalainen nauramassa itsensä henkihieveriin. Lopulta Tinokin alkoi nauraa. Heidän katseensa kohtasivat, nauru vaimeni ja lopulta päättyi. Berwald nousi ylös ja asteli Tinon luo. Hellästi hän kosketti Tinon kasvoja, vienon hymyn koristaessa kasvojaan. Tino unohti kaiken muun; siinä oli Berwald, hänen oma Berwaldinsa, josta hän piti enemmän kuin kenestäkään muusta. Berwaldia hän rakasti. Rakasti koko sydämestään. Ruotsalainen kumartui, sinetöi hetken.
Oveen koputettiin. Suudelma katkesi, Tino siirtyi ripeästi leikkaamaan itselleen palan leipää ja lasillisen maitoa. Berwald avasi oven.
"Anteeksi että häiritsen, Berwald", vieras ääni sanoi, "- mutta minun pitää neuvotella kanssasi."
Ääni kuulosti sulalta hunajalta. Tino tunsi jähmettyvänsä, kylmettyvänsä. Hän pystyi tuntemaan kylmyyden äänessä.
"Ivan Braginski", Tino kuuli Berwaldin lausuvan melko kylmän kohteliaasti, "- mitä asiasi koskee?"
"Asiani koskee Arthur Kirklandia", kylmä ääni sanoi varmemmin. Tino värähti ja unohti aamiaisen kuunnellessaan heidän keskusteluaan.
"Mitä Arthurista?", Berwaldin ääni kuulsi varovaisuudesta.
"Hän on käynyt hankalaksi", Tino kääntyi katsomaan ovelle. Hän järkyttyi nähdessään miehen, joka oli yhtä pitkä kuin Berwald. Mies puhutteli Berwaldia hymyillen kammottavasti.
"Mitä tarkoitat?", Berwald katsoi miestä, Ivania, silmiin pelkäämättä, mutta silti varovaisena. Violetit silmät huomasivat Tinon.
"Ah, sinulla on seuraa", Ivan sanoi hymyillen leveämmin, "En olekaan törmännyt sinuun aikaisemmin. Olen Ivan Braginski, Berwaldin niin sanottu itäinen naapuri. Olen Neuvostoliitto."
"Tino Väinämöinen", Tino lausui nimensä vapisevalla äänellä. Ivanin hymy leveni.
"Millä tavalla Arthur on käynyt hankalaksi?", Berwald sanoi korottaen ääntään. Ivan siirsi katseensa takaisin häneen.
"Arthur uskoo, ettei hän tarvitse meitä pysyäkseen pinnalla", Ivan tokaisi kylmästi.
"Mihin sinä minua tarvitset?", Berwald kysyi vilkaisten nopeasti Tinon suuntaan.
"Saarto", Ivan lausui sanan ylpeästi, "Francis Bonnefoy on jo suostunut taholtaan auttamaan minua saartamaan Arthurin loukkuun. Hän tarvitsee tuontia mantereelta ja hän tietää sen. Tässä kohtaa sinä astut mukaan kuvioihin", Ivan sanoi antaen hymyn kadota huuliltaan, "- sillä sinun vientisi on runsainta, mitä Arthurin saarimaahan tulee."
"Pyydät siis minua lopettamaan viennin", Berwald totesi katsoen Ivania jälleen suoraan silmiin.
"Aivan", Ivan myönsi.
"En voi", Berwald totesi. Tino huomasi Ivanin kasvonpiirteiden kiristyvän, ilmeen muuttuvan hiukan raivokkaammaksi.
"Berwald", Ivan puhui edelleen hunajaisella äänellä, joka alkoi kadottaa suloisuuttaan, "- sinulla ei ole vaihtoehtoja."
"Kyllä minulla on", Berwald uhmasi Ivania, "Minä pystyin joko kieltäytymään tai hyväksymään tämän sinun leikkisi. En ryhdy siihen, en pilaa välejäni Arthuriin vain antaakseni hänelle opetuksen."
He katsoivat toisiaan murhaavasti.
"Ja sinä luulet ettet pilaa välejäsi minuun ja Francikseen?", Ivan lausui sanat myrkyllisesti, selvä uhka joka tavun takana.
"Minä saan hyvät tulot viennistä", Berwald ärähti Ivanille, "Miksi minun pitäisi riskeerata ne sen takia että sinä ja Francis voitte näyttää hänelle kaapin paikan? Olen pahoillani, mutta Arthur on käyttäytynyt minua kohtaan hyvin."
Jäänsiniset silmät ottivat yhteen violettien jalokivien kanssa. Ivan kääntyi ja lähti raivokkaan näköisenä. Berwald sulki oven ja huokaisi syvään.
"Oletko kunnossa?", Tino kysyi varovasti ja ujuttautui lähemmäs Berwaldia. Hän kohotti kätensä ja asetti sen Berwaldin poskelle.
"Olen, olen", Berwald mutisi, "Ivan vain osaa olla hankala kun sille päälle sattuu. Hän uskoo olevansa voittamaton."
Berwald pyöräytti silmiään ja keskitti sitten katseensa Tinon kasvoihin. Tino kiersi kätensä Berwaldin kaulalle ja painautui tätä vasten. Hän tunsi Berwaldin kädet ympärillään. Hymy ja nauru oli poissa. Hänen onnellinen Berwaldinsa oli muuttunut sotaisammaksi, puolustavaksi… joksikin. Tino rypisti kulmiaan. Berwald toi hänen mieleensä viikingit, mutta eihän kylmähermoinen, ilmeetön Berwald voinut olla juopotteleva, murhanhimoinen, rellestävä viikinki.
"Mitä mietit?", Berwald kysyi aavistus turhautumista äänessään. Tino havahtui ajatuksistaan ja painoi katsettaan alaspäin.
"En mitään tärkeää", hän vastasi yrittäen saada äänensä pirteäksi. Tino antoi käsiensä valua pois Berwaldin kaulalta ja otti etäisyyttä. Berwald antoi Tinolle tilaa, kun tämä siirtyi takaisin leivän luokse. Tinon ajatukset olivat totaalisen sekaisin; hän kuvitteli Berwaldin kypärä päässä, miekka toisessa kädessä ja kilpi toisessa, verta kasvoillaan ja karjumassa raivokkaasti. Tino vapisi jo pelkästä ajatuksesta. Hän pudisti päätään. Ei, hänen Berwaldinsa oli lempeä ja rauhallinen.
"Tino", Berwaldin ääni kuului omituisen kaukaa. Tino kääntyi katsomaan ovella seisovaa miestä, joka hieroi ohimoaan.
"Berwald?", Tino kutsui varovasti, katsoen silmänsä sulkenutta, ahdistuneen näköistä miestä.
"Minun pitää mennä", Berwald mutisi, pitäen edelleen silmänsä kiinni, "Minun pitää mennä varoittamaan Arthuria… Ivan aikoo voittaa tämän ja minä pysyn Arthurin puolella, kävi miten kävi…", silmät avautuivat ja naulitsivat Tinon aloilleen, "Älä kulje enää yksin metsässä. Tiedä, mitä Ivan suunnittelee, hän voi vahingoittaa sinuakin. Hän on vaarallinen", ilme muuttui anovaksi, "Pyydän, älä kulje yksin metsässä."
"En kulje", Tino lupasi, valmiina tekemään mitä vain Berwald pyysi, "Minä pysyn kotona, sisällä."
Ruotsalaisen ilme muuttui onnellisemmaksi. Ovi avautui. Äkkiä Tino tajusi juoksevansa Berwaldin luokse. Hän jysähti tämän rintakehää vasten, haudaten kasvonsa tämän tummansiniseen takkiin. Kädet kiertyivät hänen ympärilleen suojelevasti.
"Minä menen nyt", Berwald kuiskasi Tinon hiuksiin, "Yritän päästä mahdollisimman nopeasti takaisin."
"Kiirehdi, ole niin kiltti", Tino kuiskasi takaisin. Ote hellitti ja Berwald katosi ovesta. Pamahdus. Tinon oli pakko kiertää kätensä ympärilleen. Berwald tulisi pian takaisin. Pian.
"Mitä minä teen yksin?", Tino kysyi hiljaa itseltään, sulkien silmänsä. Hän seisoi pitkään aloillaan, katsoen ovea ja odottaen, toivoen sen avautuvan.
Pian hän vapisi hetken aikaa. Epäilys painoi mieltä, Tino pelkäsi, ettei Berwald pääsisikään takaisin. Polvet pettivät ja kipu rävähti lattian tullessa vastaan. Tino painui puulattiaa vasten ja käpertyi sykkyrälle. Hän tunsi vapisevansa, vaikkei lattia ollut kylmä, hän tunsi aistiensa hukkuneen jonnekin. Kesti hetken ennen kuin hän tajusi kyynelten sumentavan näköä. Päätään vaisusti ravistaen Tino kuivasi silmänsä ja kohottautui istumaan. Hän nousi hitaasti seisomaan. Tino katseli lattiaa muutaman minuutin ennen kuin kääntyi ja käveli olohuoneeseen. Hän kulki tutkimaan kirjahyllyä. Mikään kirja ei houkutellut lukemaan, päinvastoin.
Kuitenkin jokin sai Tinon havahtumaan horteestaan. Vanha kirja, kärsinyt. Hän ojensi kätensä ja veti kirjan varovasti pois hyllystä, lähemmäs itseään. Ei kansitekstejä. Tino avasi kirjan. Se oli täynnä kuvia. Tino kulki huomaamattaan sohvalle ja lysähti siihen. Hän selasi kiinnostuneena kuvia, silti tutkimatta niitä sen tarkemmin. Kunnes eräs kuva sai hänet pysähtymään.
Kuvassa seisoi kaksi nuorta miestä, viikinkikypärät vinosti päässä, hiukset sekaisin, kasvot onnellisissa hymyissä. Heillä oli valtavat miekat käsissään ja maassa makasi muutama kilpi. Hetken kesti, ennen kuin Tino tunnisti miehet. Nikolaj ja Berwald. Nuorempina. Mutta eihän viikinkiaikana ollut kameroita. Tino katsoi sivua epäröiden, kunnes huomasi alanurkkaan kirjoitetun päivämäärän. Kuva oli otettu monta, monta vuotta viikinkiajan jälkeen.
Hän katsoi kuvaa todella kauan, tajuamatta itsekkään, miten kuva sai hänet ajattelemaan. Berwald siis todella oli joskus ollut viikinki. Ja näköjään Nikolaj myös. Tino hymyili miehille. Hän silitti kuvaa Berwaldin kohdalta, jähmettyen aloilleen äkisti.
"Berwald", Tino kuiskasi hiljaa itsekseen, "Miten sinä teet sen? Miten sinä saat minut olemaan entistä riippuvaisempi sinusta?"
Hän katsoi kuvaa alistuneesti. Polttava tunne, kaipuu, repi häntä. Milloin Berwald palaisi takaisin? Tino sysäsi kirjan pois sylistään ja veti jalkansa vasten rintakehäänsä. Hän painoi kasvonsa polviin ja odotti. Hiljaisuus jyskytti tärykalvoihin, ajantaju katosi. Ajatukset risteilivät päässä, muistuttaen kiivasta tennisottelua. Entäpä jos, mutta ei se niin voinut, kyllä se näin…
Ovenavaus havahdutti Tinon. Berwald oli tullut takaisin. Tino ponnahti ylös sohvalta, juoksi törmäten seinään ilkeästi rusahtaen, kivusta välittämättä, saapuen keittiöön. Hän syöksyi suoraan sinitakkista miestä vasten, hengittäen keuhkonsa täyteen tuttua hajua. Kädet kietoutuivat jälleen hänen ympärilleen ja Tino tunsi Berwaldin painavan kasvonsa vasten hänen hiuksiaan. He syleilivät toisiaan pitkään, kietoutuneina toisiinsa tiukemmin kuin koskaan aikaisemmin. Tino tunsi kyynelten valuvan. Hän antautui hysteerisen itkupuuskan valtaan.
"T-Tino?", Berwald sanoi hämmästyneen kuuloisesti.
"S-sinä v-v-viivyit i-ikuisuuden", Tino änkytti kyynelten tulviessa silmistä. Tino tunsi huulien painautuvan hiuksiinsa.
"En jätä sinua enää yksin", Berwald sanoi tiukentaen otettaan, "Selitin tilanteen Arthurille. En jätä sinua yksin, haluan vahtia ja varmistaa että sinulla on kaikki hyvin."
"K-kaikki on hyvin niin k-kauan kuin s-sinä olet s-siinä", Tino sopersi. Hänkin tiukensi otettaan Berwaldista. Äkkiä Berwald irrottautui hetkeksi, hämmentäen Tinoa. Ruotsalainen nosti Tinon syliinsä ja alkoi kantamaan tätä kohti makuuhuonetta.
"B-Berwald?", Tino lausui toisen nimen hämmentyneenä.
"En usko että olet nukkunut tai syönyt, joten vien sinut nyt vuoteeseen nukkumaan ja menen tekemään sinulle ruokaa", Berwald sanoi, "- äläkä väitä vastaan", Berwald lisäsi tiukasti huomatessaan Tinon availevan suutaan. Tino oli hämmästynyt. Berwald oli huomannut hänen olleen välittämättä kehostaan nopeammin kuin Tino itse. Hän katsoi hetken epäillen Berwaldia. Tämä huomasi tuijotuksen.
"Yritän vain varmistaa, että olet kunnossa", Berwald mutisi punastuen. Hän tönäisi ovea ja kantoi Tinon vuoteelle, laskien tämän peiton päälle. Tino kömpi itse peiton alle, tarttuen nopeasti Berwaldia kädestä. He katsoivat hetken toisiaan kunnes Berwald kumartui suutelemaan Tinoa. Tämä nousi ja lähti huoneesta, laittaen oven melkein kiinni. Tino yritti pitää silmiään auki, mutta väsymys painoi. Hän tunsi rentoutuvansa tietäessään Berwaldin olevan kotona, lähellä häntä.
Tino heräsi vuoteesta todella nälkäisenä. Hän katsoi hetken ympärilleen, painaen toisella kädellään vatsaansa. Hän huomasi Berwaldin, joka istui huoneen ainoalla tuolilla, nukkuen epämukavan näköisesti. Tino katsoi hetken omaa ruotsalaismiestään kunnes huomasi tarjottimen. Muutama leivänpala, lautasellinen puuroa ja lasi maitoa. Tino hotki kylmää ruokaa malttamattomasti, juoden silloin tällöin maitoa. Lopetettuaan hän siirsi tarjottimen lattialle ja nousi vuoteesta. Tino asteli Berwaldin luo ja nyki tämän hereille.
"M-mitä?", Berwald kysyi räpytellessään silmiään.
"Tule nukkumaan", Tino pyysi. Hän veti Berwaldia sänkyä kohti tämän noustessa seisomaan ja ottaessaan muutama askeleen. Tino ujuttautui peiton alle, Berwald perässään. Hän kietoi kätensä Berwaldin ympärille tämän päästyä vuoteeseen ja suuteli toisen otsaa. Berwald nukahti lähes välittömästi. Tino silitti Berwaldin hiuksia, painoi Berwaldin päätä omaa rintakehäänsä vasen. Hän suuteli muutamaan otteeseen Berwaldin hiuksia ennen kuin nukahti itsekin.
He heräsivät samoihin aikoihin, sylikkäin. Tino nousi ensin ylös, kompuroiden ovelle, kuullen Berwaldin seuraavan perässä. He kävelivät keittiöön, puhumatta mitään. Tino alkoi keittämään puuroa. Hän teki kaiken huolella, varmana siitä, että Berwald olisi nälkäinen. Pian Tino tunsi kädet ympärillään, pään olkapäällään. Hän ei sanonut edelleenkään mitään, nautti vain läheisyydestä. Hän annosteli puuron heille kahdelle ja antoi toisen lautasen Berwaldille. He siirtyivät pöydän ääreen ja söivät kaikessa hiljaisuudessa. Berwald lopetti ensin ja siirtyi tiskaamaan astioita. Tino vei lautasensa tiskialtaalle, aikeenaan tiskata se itse, mutta Berwald nappasi lautasen.
"Minä tiskaan", Berwald sanoi rauhallisesti, väläyttäen hymyn. Tino vastasi hymyyn.
"Mitä me teemme tänään?", Tino kysyi katsoen Berwaldia.
"Pyykkejä pitäisi pestä", Berwald vastasi mietteliäästi.
"Selvä", Tino sanoi naurahtaen. Hän käveli pois keittiöstä, pesuhuoneeseen, jossa oli puukori ja pyykkikori. Hän tyhjensi pyykkikorin ja laski sinne vettä, lisäsi puhdistusainetta ja alkoi kuurata. Hän hyräili samanaikaisesti, iloisena. Berwald saapui auttamaan ja he pesivät yhdessä. Huuhtelukin meni nopeasti (tosin vettä roiskui omille vaatteille, leikkimielistä vesisotaa kun ei voinut välttää) ja he veivät puhtaat pyykit ulos kuivumaan. Tino ripusti lakanaa huomatessaan metsän reunalla jotakin. Uteliaisuus voitti ja Tino suuntasi askeleensa lähemmäs metsää. Maassa oli valkoinen pumpulipallo. Tino naurahti omalle ajatukselleen. Äkkiä pallo alkoi liikkua, juosta ympäri Tinoa ja haukkua. Se oli sittenkin koira.
"Hei", Tino sanoi nauraen ympäriinsä säntäilevälle koiralle, "Kuka sinä olet?"
"Tino?", Berwaldin ääni kuului Tinon takaa.
"Olen kunnossa", Tino huusi takaisin. Hän lähti kävelemään takaisin pyykkitelinettä kohti koira perässään haukkuen.
"Hyvä", Berwald sanoi katsoen valkoista koiraa, "Mikä tuo on?"
"Sehän on koira", Tino naurahti Berwaldin epäilevälle sävylle, "Se oli tuolla metsän laidassa."
Koira juoksi Berwaldin luo, pysähtyi, kallisti päätään ja haukkui. Berwald kyykistyi ja ojensi kättään. Koira lähestyi, nuuhkien ilmaa, kosketusetäisyydelle. Berwald rapsutti sitä korvan takaa lempeästi.
"Pidämmekö sen?", Tino kysyi varovasti.
"Mm, mikäs siinä", Berwald myöntyi ja katsoi Tinon iloista ilmettä.
"Se tarvitsee nimen…", Tino mutisi. He olivat vaiti hyvän tovin. Sitten Tino avasi suunsa, "Kävisikö 'Anna mennä, Bomber!'? Ei, ehkä liian siisti nimi… Verinen HanaTamago? Se ei taida olla kovin suloinen nimi… Juustolinna! Sätkivä poika! Sardiinipaniikki! Mokkochan! Salmijiro! P…Polary…Polarysan!"
Hän huomasi Berwaldin järkyttyneen ilmeen ja hiljeni.
"Jos hän olisi Hana Tamago?", Berwald ehdotti edelleen järkyttyneenä. Tinon hymy palasi.
"Niin, se on hyvä", Tino myönsi. Hän tarttui seuraavaan pyykkiin ja alkoi ripustaa sitä. Berwaldkin jatkoi töitä. He saivat pyykit ripustettua nopeasti ja menivät takaisin sisään, Hana Tamago perässään. Keittiössä Tino otti palan leipää ja syötti sen Hana Tamagolle hymyillen samalla onnellisesti Berwaldille. Berwald asteli Tinon luo ja halasi tätä, suudellen tämän huulia. Tino punastui lievästi, mutta vastasi suudelmaan. Hana Tamago alkoi haukkua ja juosta heidän ympärillään. Suudelma katkesi ja molemmat, Tino ja Berwald alkoivat nauraa.
"En minä satuta häntä", Berwald sanoi koiralle, hymyillen todella leveästi. Tino kietoi kätensä tiukasti Berwaldin kaulaan ja katsoi Hana Tamagon kallistunutta päätä. Häntä huvitti kovasti koiran käyttäytyminen. Tino painoi huulensa takaisin Berwaldin huulille, upottaen samalla toisen kätensä Berwaldin hiuksiin. Berwald liu'utti toisen kätensä ylemmäs, pitkin Tinon selkää. Hana Tamago haukkui jälleen.
"Hän luulee vieläkin että satutat minua", Tino sanoi vetäytyen kauemmas Berwaldista.
"Selvästikin", Berwald mutisi katsoen Tinon kasvoja, "Mutta se on hyvä asia. Nyt meitä on kaksi vahtimassa sinua."
Tino hymyili vaivaantuneesti Berwaldille. Hän vilkaisi Hana Tamagoa, joka tarkkaili heitä edelleen. Tino irrottautui Berwaldista ja nosti Hana Tamagon syliinsä. Se nuoli iloisesti Tinon kasvoja.
"Hei, kutitat", Tino protestoi, naurahtaen. Hana Tamago heilutti häntäänsä ja nuoli entistä kiivaammin.
"Hana Tamago", Tino yritti komentaa koiraa. Hän laski sen alas ja juoksi olohuoneeseen, Hana Tamago perässään. Hän hyppäsi sohvalle, koira perässään. Hän paini leikkimielisesti Hana Tamagon kanssa. Askeleet kertoivat Berwaldin siirtyneen ovelle. Tino vilkaisi ovensuuhun nojailevaa, hymyilevää miestä.
Kiitos kun vaivauduitte lukemaan. Tiedän, tämä kolmas on pahasti myöhässä, syytän siitä koulukiireitä, mutta pian (joululomalla) pitäisi olla enemmän aikaa. Kiitos myös palautteesta, arvostan todella että ihmiset kommentoivat kirjoituksiani.
~CarminaChan