Ovi avautui. Nikolaj, Arthur ja Noah seisoivat ovella, katsomassa synkkään huoneeseen. Verhot oli suljettu, huone oli kaaoksessa. Likaisia astioita kaikkialla, vaatteita. Huoneen valoisammassa nurkassa oli suuri nojatuoli, jossa Berwald nukkui. Nikolaj pudisti päätään. Berwald nukkui hiljaa tuhisten, hänen kovat kasvonsa näyttivät väsyneiltä. Nuhjuinen viltti oli epäsiistin miehen päällä. Berwaldin parta oli ajamatta, hänet oli helppo yhdistää viikinkiaikain verenhimoiseen mieheen, hän haisi vanhalta viskiltä ja hänen lasinsa olivat unohtuneet jonnekin.
"Koska hän on viimeksi poistunut täältä?", Arthur mutisi Nikolajille.
"En muista enää", Nikolaj kuiskasi takaisin, "Varmaankin silloin kun Tino -"
"...Tino?"
Kaikkien katseet osuivat nurkassa istuvaan Berwaldiin. Berwald oli avannut silmänsä, kohottautunut ja käänteli päätään yrittäen etsiä pientä sisukasta suomalaista. Jopa Noahin välinpitämättömissä silmissä välkähteli suru Berwaldin puolesta.
Berwaldin silmät painuivat kiinni. Käsi nousi hieromaan tummia silmiä. Hitaasti Berwald nousi, viltti tippui Berwaldin päältä lattialle. Hän tarttui pölyiseen lasiin ja käveli hitaasti kaapille, tarttui avonaiseen viskipulloon ja kaatoi itselleen runsaan lasillisen. Viski katosi kurkusta alas ja lasi kolahti pöydälle. Mies seisoi pitkänä, jylhänä kaapin luona.
Noah oli ensimmäinen joka liikkui. Hitaasti hän kulki Berwaldin taakse.
"Berwald."
Berwald kääntyi Noahia kohti. Käsi lävähti Berwaldin poskelle. Kaikki katsoivat järkyttyneenä Noahia, joka seisoi puolet Berwaldia lyhyempänä, mutta sillä hetkellä paljon vahvemman näköisenä. Noah kääntyi ja käveli ulos huoneesta, kadoten talosta.
Berwald seisoi aloillaan, tuijottaen eteensä. Pää kääntyi oven suuntaan, kohti Arthuria ja Nikolajia. Berwald avasi suunsa, sulki sen ja avasti uudelleen. Arthur ja Nikolaj katsoivat hetken Berwaldia, jota pystyi äkkiä kuvailemaan henkiinheränneeksi, sitten he kääntyivät toisiaan kohti. Tyrmistys paistoi molempien silmistä.
"Berwald, me tarvitsemme sinua", Arthur aloitti varovasti.
"Jälleen kerran", Nikolaj sanoi väliin. Arthur vilkaisi Nikolajta.
Berwald seisoi hiljaa tuijottaen suu kiinni. Silmistä paistoi edelleen tyhjyys, mutta katseessa oli näkyvissä vieno terävyys.
"Ludwig on menossa sekaisin", Arthur jatkoi hitaasti, "Hän on vallannut itselleen enemmän maata kuin itse tarvitsee. Bonnefoy on vaarassa menettää alueensa, Ludwig on jo lähettänyt sotilaitaan..."
"Meillä muillakin alkaa olla tiukkaa", Nikolaj keskeytti Arthurin jälleen, "Tässä on vaikea olla puolueettomana. Tai siis, silloin oli viimeksi näin vaikeaa, kun Francis ja Ivan -"
"Älä mainitse sitä nimeä", Berwald jyrähti. Hän mulkoili molempia vihaisesti.
"Kuuntele, Berwald!", Arthur voihkaisi väsyneesti, "Ivan ja Ludwig, heidän välillään on nyt jotain, ja jopa Feliciano on alkanut sekoilla..."
"Kaikki ovat", Nikolaj mutisi, "Mutta suurimmat ongelmat ovat Ludwig ja Ivan. He ovat lähekkäin ja heidän välillään kohisee..."
"Mitä sitten?"
Miehet hiljenivät. Berwald kääntyi ympäri ja tarttui viskipulloon. Vaivaantumatta kaatamaan lasiin, Berwald tarttui pulloon ja joi kunnolla.
"Berwald", Arthur aloitti varovasti, "Tämä vaikuttaa Tinoonkin..."
Pullo lensi seinään Berwaldin kädestä. Berwald siirtyi nojatuolin luokse ja vajosi siihen.
"Me tarvitsemme sinua", Arthur yritti.
"Mutta hän ei tarvitse minua", Berwald totesi hiljaa. Arthur ja Nikolaj vilkaisivat toisiinsa. Berwald sulki silmänsä ja vajosi takaisin jonnekin saavuttamattomaan paikkaan. Arthur ja Nikolaj lähtivät huoneesta ja laittoivat oven kiinni. He lähtivät oven luota, keittiön poikki, ulos talosta. Ulkona Arthur avasi suunsa.
"Mikä häntä vaivaa?", Arthur kysyi hiljaa, "Tai siis ymmärrän, se että Tino alkoi toimimaan Ivanin tahdon mukaan, sehän on kaikkien tiedossa, kaikki mitä heidän välillään on tapahtunut..."
"Tuskin ihan kaikki", Nikolaj vastasi, "Tiedäthän Ivanin. Ja se miten Toriskin muuttui Ivanin otettua hänet omakseen... Felikskin kärsi oman osansa silloin kun Ivan lähetti Tinon ja omia sotilaitaan tämän maille."
"Aivan", Arthur mutisi, "- mutta me puhumme Tinosta. Ei Tino voi..."
"Tiedän, ajattelen ihan samoin", Nikolaj sanoi.
Molemmat hiljenivät. He kävelivät hitaasti pitkää tietä eteenpäin, jättäen Berwaldin ja tämän talon taakseen.
Berwald jäi ajattomaan maailmaansa. Huoneen seinillä ei ollut kelloja, ei kalentereita, ei mitään muistuttamassa ajasta. Verhot estivät valon tuloa. Kului jälleen aikaa, minuutit, tunnit, päivät, kuukaudet, vuodet... kunnes Ovi repesi auki. Berwald heräsi katsomaan suoraan Tinon silmiin, kasvoihin ja tämän kovaan olemukseen. Berwald tuijotti Tinoa, hänen Tinoaan, joka ei enää ollutkaan Tino. Kaikki oli liian kovaa, täysin hänen muistamansa Tinon vastakohtaista.
"Berwald", Tino sanoi.
"Berwald."
"Berwald."
"Berwald!"
Berwald heräsi. Hän katsoi suoraan avatun oven edessä seisovaan tummaan varjoon. Berwaldin mielessä välähti montakin erilaista mielikuvaa, muistoa. Mutta hahmo ei ollut Tino.
"Herätys, Berwald", mies puhui kovaan ääneen, kovaan tapaan, "Nouse ylös, pese itsesi! Näytät ruostuneelta ja rappiolliselta. Nouse, minulla on sinulle tarjous."
Berwald tuijotti miestä hiljaa, hämmentyneenä. Oven luokse saapui toinen mies, joka tarttui kovaa, ryhdikkäämpää kädestä. Berwald tunnisti heidät vihdoin.
"Ludwig, älä nyt noin rankasti herätä toista, hän on ollut vajonneena iäisyyden", Feliciano sanoi varovasti. Feliciano ja Ludwig seisoivat ovella tarkkaillen Berwaldia, joka vuorostaan tarkkaili heitä takaisin.
"Berwald hyvä", Feliciano sanoi hymyillen pehmeästi, "Kävisitkö peseytymässä ja siistimässä itsesi? Tarvitsemme sinua kokoukseen."
"Kokous?", Berwald urahti.
"Kyllä", Feliciano vahvisti, "Tärkeä kokous."
Berwald nousi hitaasti. Hän käveli huoneen läpi, ovea kohti. Hän pysähtyi suoraan Ludwigin eteen. Berwald kohotti päänsä ja suoristautui täytyyn mittaansa. Hetken ajan molemmat tuijottivat toisiaan. Berwald katsoi Ludwigia suoraan alaspäin.
"Tärkeä", Berwald sylkäisi sanan suustaan ja käveli Ludwigin ohi läheltä, melkein kosketusetäisyydeltä.
"Onko hän ihan... terve?", Feliciano kysyi hiljaa Ludwigilta.
"Berwald on... aina ollut tuollainen", Ludwig sanoi hiljaa takaisin katsoen Berwaldin selkää, joka katosi nurkan taakse, "Ei hän kai ole hidas... olettaisin."
Berwald käveli oman talonsa käytäviä kuin vieras, joka tunsi tien muttei kuitenkaan. Hän pysähtyi Tinon vanhan huoneen kohdalla, sen, missä Tino asui heidän lähdettyään Nikolajin luota. Berwald kohotti kätensä ja painoi sen ovea vasten. Hitaasti, hän antoi kätensä valua ovenkahvalle ja päinaa sen alas. Berwald tönäisi kevyesti oven auki. Hän käänsi varovasti päänsä ovea kohti. Äänekäs hengenveto karkasi Berwaldin huulilta tämän katsoessa huonetta, joka oli täydellisen säilynyt. Pölykerrokset kertoivat omaa tarinaansa siitä, miten Berwald oli jäänyt olohuoneeseen odottamaan jotain. Berwald astui huoneeseen ja hengitti pehmeää salmiakin tuoksua. Pienen hetken ajan hymy karkasi Berwaldin huulille. Askeleet veivät sängyn luona olevan pienen lipaston luokse. Berwald polvistui ja avasi lipaston. Sisällä oli ruskea, pieni paperipussi. Berwald otti sen käteensä ja suoristautui. Hän otti toisella kädellään pussin sisältä pienen salmiakkikarkin ja laittoi sen suuhunsa.
"Asuiko hän tässä huoneessa?"
Berwald jähmettyi ja kääntyi katsomaan ovelle. Ovenkarmiin nojaava Francis katseli ympärillensä lauhkean näköisenä. Berwald laittoi nopeasti paperipussin taskuunsa. Hän katsoi suoraan Franciksen kasvoihin, jotka vaelsivat tarkkaillen pientä huonetta.
"Kaunis", Francis sanoi kääntäen katseensa Berwaldin suuntaan ja hymyillen lämpimästi, "Täynnä maalaisromantiikkaa... tai jotain sinne päin."
Berwald käveli huoneesta ulos, Franciksen ohitse. Hän jatkoi käytävää pitkin pesuhuoneeseen. Francis jäi Tinon huoneen ovelle katselemaan Berwaldin perään. Francis antoi hymynsä kadota ja pudisti päätään hitaasti Berwaldin suljettua pesuhuoneen oven.
"Jotain meidän pitää tehdä!"
Huone hiljeni. Kaikki katsoivat Ludwigiä. Suuren pöydän ääressä istuivat Ludwigin lisäksi Feliciano, Arthur, Francis, Nikolaj, Noah, Alfred, Brynjar ja Berwald.
"Me emme voi vain istua aloillamme", Ludwig jatkoi puhuen rauhallisesti, jylisevällä äänellä, "Meidän on tehtävä jotain."
"Mutta me emme halua aloittaa sotaa", Francis vastasi korottaen äänensä, "Edellinen oli jo tarpeeksi tuskastuttava."
"Sinähän sen tiedät, sinun maahasihan kärsi eniten, ja sinuaha silloin yritettiin saartaa!", Artur äsähti.
"Sota käytiin minun maillani -", Francis ehti aloittaa, kohoten seisomaan ja pamauttaen kämmenensä pöydälle.
"Mailla jotka valtasit muilta, ne eivät olleet oikeastaan sinun maitasi", Arthur huusi, nousten seisomaan. Muut seurasivat tuttua riitelyä äiden kanhden välillä lähes välinpitämättömästi. Feliciano oli ensimmäinen, joka avasi suunsa.
"Rauhoittukaa, tämä ei etene mihinkään suuntaan", Feliciano kommentoi.
"Meidän pitää päättää, miten reagoimme Ivanin -", Ludwig aloitti.
"Ivan ei ole suurin ongelma", Alfred keskeytti Ludwigin katsoen tätä pitkään, "- vaan se uhka, mikä syntyy hänen teoistaan."
"Sitähän minä tarkoitankin", Ludwig ärähti mulkoillen Arturia, "Ivan -"
"Sinä et nyt ymmärrä", Arthur korotti ääntään, "Minä tarkoitan aivan toisenlaista uhkaa, sotaa kaikkien välille!"
Ludwig vaikeni. Kaikki katsoivat Arthuria, joka nousi hitaasti ylös.
"Minulle on aivan sama asia, mitä Ivan tekee", Arthur aloitti varovasti, "- kunhan se ei vahingoita muita valtioita. Ivan vahingoittaa ja siksi aioin tarjota apuani niille, jotka taistelevat häntä vastaan. Mutta Ludwig, me kaikki tiedämme, että sinä sodit oman etusi tähden. Olet itsekin miehittänyt useamman valtion ja hallinnut niitä diktaturilla -"
"Sinä -", Ludwig aloitti raivoissaan.
Kaikki vaikenivat, kun tuoli raapi maata. Berwald oli suoristautunut täyteen mittaansa ja kääntänyt selkänsä pöydälle. Hän asteli huoneen laitaan, katsomaan ikkunasta ulos. Kaikki odottivat.
"Berwald?", Nikolaj puhutteli varovasti.
"Hiljaa", Berwald käski ärtyneenä, "Hiljaa!"
Viimeisetkin harhailevat katseet nauliutuivat suureen mieheen. Odottavasti, ikään kuin toivoen uutta ratkaisua tilanteeseen, kaikki katsoivat vanhan viikingin selkämystä. Jopa Ludwig odotti vaieten, varoen avaamasta suutaan.
"Meidän on turha tehdä mitään", Berwaldin rahiseva ääni kajahti huoneessa, "Jos Ivan haluaa, hän saa tehdä minun puolestani mitä lystää. Minä en välitä."
Lujat askeleet kajahdellen Berwald lähti. Muut jäivät tuijottamaan suljettua ovea, sanomatta mitään pitkään aikaan.
Sinä iltana Berwald ei pytynyt vain stumaan aloillaan.Hän vaelteli olohuoneessaan, yrittäen välillä pysähtyä ja vajota takaisin horrokseensa, mutta hän ei vain pystynyt. Viha alkoi kuplia Berwaldin sisällä. Hän osittain häpesi suuttumustansa, jota hän yritti peitellä ja piilottaa jopa itseltään. Horroksessa oli ollut se hyvä puoli, että mikään ei tuntunut. Mikään. Missään.
Raivoissaan Berwald tarttui kirjahyllyyn ja pamautti sen lattiaan. Berwald alkoi potkia kirjahyllyä, hän tarttui seinätauluihin yksi kerrallaan ja viskoi ne kirjahyllyä päin. Berwald hajotti täydellisesti olohuoneen, repi tapetitkin seinältä ja tiputti lampun alas katosta. Hän pysähtyi vasta, kun olohuone oli täydellisesti tuhottu. Berwald hengitti raskaasti, väsyneenä. Ärtymys ja viha vaimenivat hetkeksi täyden hiljaisuuden täyttäessä huoneen. Berwald katsoi tuhoa.
Äkkiä jotain tapahtui. Berwald vajosi maahan, polvilleen, pidellen rintakehäänsä. Hän haukkoi henkeään, silmälasit tippuivat ja kyyneleitä alkoi tulvia pitkin hänen kasvojaan. Berwald vajosi suruunsa, joka täytti koko hänen kehonsa. Kyyneleet kostuttivat lattiaa, luoden tummemman läikän puupintaan. Berwald haukkoi henkeään, vajoten lopulta kyljelleen maahan. Siinä maatessaan Berwald teki päätöksen. Hän alkoi hengittää pikku hiljaa normaalisti. Berwald nousi ylös, jaloilleen. Hän marssi ulos olohuoneesta, keittiön lävitse, ovesta ulos asti. Berwald kulki puuvarastoon ja otti mukaansa vain sahan ja kirjeen. Hän vihelsi pitkään, pysähtyen samalla odottamaan. Hän seisoi aloillaan, odottaen. Pian metsästä juoksi valkoinen, resuinen koira. Berwald katsoi Hana Tamagoa tuntien syyllisyyden piston rinnassaan.
"Tule. Me lähdemme nyt tästä talosta, emmekä palaa enää koskaan takaisin."
...Näin! Jatkoa! Vihdoin!
Sain viimein selkärankaa jatkaa ja julkaista uuden luvun. Jeee! ...
Anteeksi tauko. Suuren inspiraation vallassa kirjoitan nyt. Ei mikään järin pitkä luku, olen pahoillani, mutta luku kuitenkin. Yritän saada vietyä tätä tarina pidemmälle näin loppukesän aikana, vähän lähemmäs suuren urakan loppufanfaareja! ...
Tosiaan, anteeksi tauko ja mahdolliset virheet.
Jatkoa tulee mahdollisimman pian!
/CarminaChan