SensuroituBanaani: Ja se vaan jatkuu, hah. Vielä ette päässeet vaivasta. Huomatkaa että Izumi opettaja on hengissä tässä.

______________________________________________________________________________

TARINA, JOKA EI KOSKAAN SAANUTKAAN OTSIKKOA OSA 2 HAH.

SIITÄ OLI NYT JO MELKEIN KAKSI VIIKKOA.

Kaksi viikkoa päivästä, jolloin mua lykästi. Ja kyllä, laskin päiviä entäs sitten? Olimiten oli, asiaan oli mennyt hetken aikaa tottua. Ei mulla tai Alilla ongelmia ollut, vaan pikemminkin keskuksen rakkailla kolleegoillani jotka olivat niin hurmaavan suvaitsevaisia ja avaramilistä porukkaa jotka eivät olleet rasistisia sanonko millaisia kusipäitä! Mutta oli se tavallaan hauskaakin. Mua suorastaan karteltiin, välteltiin ja kierrettiin kaukaa. Johtuipa se sitten siitä että mulla oli tapana huutaa ja aukoa päätäni, tai siitä, että mä vaan olin..no..omalaatuinen henkilö? Kai sen niinkin voi kuvailla.

Alkin käyttäytyi aivan normaalisti. Tai no, normaalisti ja normaalisti...Meidän elämä ja käytös poikkesi normaalista varsin mittavasti, ja mittavasta puheen ollen, mulle oli pituutta tullut lisää ainakin puoli senttiä sitten viime mittauksen.

Hah.

-Kuulehan, teräs, Mustang pisti varovasti väliin, kuunteletko yhtään mitä sinulle puhun?

-Hmm? käänsin katseeni kohti everstiä joka ilmeisesti oli selittänyt mulle seuraavan työtehtävän päämäärää.

- Niin, juuri sinä, puhuin sinulle. Sisäistitkö MITÄÄN mitä juuri kerroin?

Mä en todellakaan ollut sisäistänyt. Mulla oli liian kiire Alin kanssa, jotta olisin ehtinyt huomioida Mustangia.

-Aijaa, sori en kuunnellut. Voisitko toistaa? Väläytin kultaisen hymyni joka ei näyttänyt tekevä tehtäväänsä sillä eversti näytti entistäkin ärsyyntyneemmältä.

-Kuule, hän jatkoi kommentistani välittämättä, pitääkö meidän TAAS poistaa veljesi huoneesta? Et näköjään pysty lainkaan keskittymään!! Hän huusi, ja saatoin melkein nähdä miten siltä nousi höyry korvista.

-Ed, hän on oikeassa. Sun PITÄISI keskittyä. Vähän aikaa vielä, okei....?

Nyt Al pyysi ja mä olin valmis olemaan kiltti ja tottelemaan, mikä näytti raivostuttavan mustatukkaista emo jätkää vielä entisestään. Ja se oli musta erittäin hyvä juttu. Ihmisten ärsyttäminen oli mahtavaa puuhaa.

-Selvä, mä keskityn! lupasin auliisti ja otin asiallisen kuuntelu asennon Alin viereisellä tuolilla jolla me silloin oltiin tehty paperitöitä. Sillä samalla tuolilla jolla mä sinä ihmeen ihanana päivänä istuin~

-Eli, kuten äsken jo kerroin, tehtävänne on noutaa dokumenttejani tuosta naapuri kaupungista! Hyvin yksinkertainen tehtävä, johon luulisi tuollaisen pituusluokankin henkilöiden pystyvän!

Mulla meni hetki käsittää mitä äijä oli juuri äsken laukonut.

-Al! mä sähähdin. Anna mun purra sen pää nyt irti niin--

-EIKÄ!

-Hahahahaha!!

-Al!!

-EI KÄY!!

-HAHAHAHA!!

Aloin saada tilanteesta tarpeekseni. Mustangin nauru oli korvia raastavaa hohotusta joka vei multa hengen.

-Al! Me lähdetään! NYT! Ponnahdin ylös tuolista ja vedin vastahakoisen ja yhtälailla ärsyyntyneen Alin mukaani.

Vaikka sitä ärsytti, ei se kai olisi lähteä halunnut. Sitä riivasi selvästi joku.

-Mutta everstillä jäi juttu kesken! Ja entäs työt...?

-Me hoidetaan ne kyllä! Tule nyt vaan! Me ehdittiin ulos ennekuin eversti sai suutansa auki. tai sitten se halusi meidän lähtevän eikä sillä ollut vastaan sanomista. Kummin vain.

-V-voisit vähän rajottaa tuota käytöstä kun ollaan muiden ihmisten seurassa, Al marisi kun oltiin jo käytävällä kaukana toimistosta.

-Hähh? Se oli odottamatonta. Mutta kumpaa Al nyt tarkoitti? Lähentelyä vai huutamista? Mä en jäänyt odottelemaan selviäisikiö tieto vaan ryhdyin oitis pahoittelemaan, mutten mitenkään vakuuttavasti. Multa puuttui anteeksi pyytämisen taito.

- Hei, anteeksi, sori, joo, parannan tapani, kyllä.....

Al huokaisi ja näytti antaneen anteeksi. Taas. Nimittäin oli muitakin tämän kaltaisia tapauksia ja vieläpä paljon. Lintsaan, en kuuntele ja raahaan Alia ties minne kysymättä mitään ja teen jotain outoa. okei, ehkä käytöksessäni olisi HIEMAN parantamisen varaa, mutta...

Al sieti mua silti, ja se oli hyvä.

-No, mihin kaupunkiin meidät siis lähetettiin?

Havahduin kysymykseen ja plarasin papereita jotka olin kääräissyt pöydältä mukaan lähtiessäni. Mun silmät laajeni, järkytyin ja huudahdin niin kovaa että Al hätkähti ja oli hypätä ilmaan sen seurauksena.

-M-mikä nyt tuli..?!

-Tämäkö muka naapuri kaupunki?! Sehän on perhanan kaukana!

-Mikä on kaukana? Al tiukkasi levottoman oloisena. Luultavasti jo aavistaen mikä oli saanut mut niin säikyksi.

-No Dublith! Se jätkä pisti meidät menemään Dublithiin ja vielä tänään kello kuusi! Mä en meinannut saada muodostettua sanoja kiukultani ja teki mieli painua samantien takaisin keskukseen, sieltä everstin toimistoon, ja tunkea paperit sen kurkkuun ennenkuin se ehtisi sanoa enää YHTÄÄN vittumaista kommenttia päin mun naamaa!

-Kuudelta!? Mutta..kellohan on jo viisi...

Tunti enää aikaa. Sekö oli ainoa asia, joka Alia huoletti?

-Al.

Mä aloitin ja yritin pitää ääneni tasaisena ja rauhallisena.

- Etkö muka muista, kuka, tai oikeastaan MIKÄ siellä Duplithissa elelee?!

Päädyin kuitenkin huutamaan. En ole ikinä ollut hyvä itsehillinnässä...Al mietti hetken ja tarkoin, kunnes sekin näytti havahtuvan päiväunestaan ja järkyttyi.

-Opettaja!

-No sepä juuri!

Miten se olikaan saattanut unohtaa niinkin olennaisen asian? Mutta siitä aiheesta me ei jatkettu enempää, sillä nyt Al alkoi touhottaa aikatauluista ja pakkaamisesta mitkä molemmat piti ehtiä tarkistamaan vajaan tunnin sisällä. mulla ei kyllä ollut mikään kiire, sillä olisin mieluusti jäänyt ihan tänne näin. Sillä aikaa kun olin taas ehtinyt vaipua ajatuksiini, Al oli jo tarttunut mua kädestä ja alkanut kiskoa kohti kotia, mikä ei mua haitannut. Kuljin mielelläni sen kanssa käsi kädessä, ei vastalauseita. Ei mennyt kauaa ennenkuin mut oli jo raahattu kotiovelle jä työnnetty sisään.

- Noniin, nyt äkkiä pakkaamaan! Vai haluatko oikeasti myöhästyä?!

Kyllä, mä halusin, mutta sen tiedon pidin sisälläni ja lähdin kiltisti Alin perässä huoneeseemme pakkaamaan tavaroita. Al säntäili ympäri taloa keräilemässä mun hujanhajan lojuvia tavaroitani, ja torui mua huolimattomuudestani. Mä alistuin tällä kertaa enkä sanonut vastaan, vaan heittelin muutamia lähellä olevia tavaroita tyynesti laukkuuni. Mä aijoin olla kypsä ja ikäiseni koko loppupäivän. Olin päättänyt. Seuraavaksi tarkistin raha tilanteen. kokonaista 22 euroa. Kai meidän toisiaan täytyi mennä opelle yökylään. Tästä tulee rentouttava viikonloppu loma todellakin!

Al tuli kohta huoneeseen syli täynnä tavaraa ja tunki ne mitään sanomatta avonaiseen laukkuuni. Mä ihmettelin miten ihmeessä se onnistui saamaan vetoketjunkin vielä kiinni tavara määrältä, mutta kyllä Al vaan sai. Kohta oli sen omatkin tavarat kasassa ja nyt oltiinkin jo matkalla. Kaikki tapahtui kauhean nopeasti enkä mä ollut oikein tietoinen mistään. Päätin aloittaa aikuistumiseni vasta junassa, ja antaa Alin hoitaa mua vielä hetken. Se oli kumminkin helpointa. Me maksettiin liput, ja istuttiin paikoillamme minuuttia ennen junan lähtöä. Ihanaa. Ehdittiin kaikesta huolimatta. mä olin onnesta suoraan sanoen soikeena. Al hymyilu mule helpottuneena ja mä hymyilin takaisin muistaessani mitä olin taas mennyt päättämään. Nyt olen hyvä isoveli ja pidän huolta itsestäni, ja parhaani mukaan myös Alista. Vaikka mitä enää voisi tapahtua, kun homunculukset on nitistetty ja kaikki muukin on työtä lukuunottamatta täydellistä? Päädyin siihen johtopäätökseen, että olimme turvassa kaikelta pahalta paitsi opettajalta ja rentouduin. Ensin aioin nukkua, mutta olin levottomalla tuulella ja jotenkin päädyin sitten kumminkin lähentelemään Alia joka yritti lukea, muttei oikein onnistunut.

-Auh..hei, Ed, yritän lukea..V-voisitko olla häiritsemättä...

-Ehh..Mitä muuten edes luet? Näyttää epämääräiseltä. Silmäilin kirjan kantta, josta en meinannut saada selvää. Täynnä pieniä kuvia ja tekstiä.

-Mangaa! Al säteili, ja mä olin pudota penkiltä. Mangaa? Voi hitto, näin sitä sitten käy kun laiminlyön velvollisuuksia enkä keskity Alin vahtimiseen täyspäiväisesti. Kohta siitä kehkeytyy semmoinen ihme sekopää kuin niistä naapurin räkänokista joilla on pinkin ja sinisen kirjavat vaatteet sekä mustat meikit. Ai niin. Myös vihreät hiukset, ja heidän lempi puuhaansa oli J- rockin kuunteleminen, mangan lukeminen ja itsensä viilteleminen.

- Tämä on oikeasti hyvä, lainasin kirjastosta silloin kun käytiin! Al jatkoi säteilyään ja mä olin epätoivoinen. Se kuitenkin näytti huomaavan mun vaitonaisuuden ja vaihtoi säteilyn viattomaan hymyyn.

-Enkö saisi lukea?

Mä yritin olla katsomatta silmiin, mutta epäonnistuin.

-E-eikun sitä vaan että..Ne meidän naapurit. Älä..vaan rupea samanlaiseksi...

-Ehh?? Ne vai..? Al hymyili mulle taas.

-He ovat oikein mukavia!

...Voi helvetti. Mitä ne oli tehneet aivopestäkseen veljeni? Oli selvää, että mä suolistaisin ne hetki kun oltaisiin taas kotona.

Ed, Al huokaisi, en ollut tosissani...En ole ikinä edes puhunut niille...

Tuijotin hetken tyhmänä ennenkuin äännähdin

-.....Ai....

Ahaa. Eli mua oltiin taas kusetettu ihan 6-0. Jes.

-Näytänkö muka siltä että voisin ruveta viiltelemään itseäni hakaneulalla sairaala kuntoon? Al mulkoili mua ja mä säpsähdin siitä.

-Mi..? Et! Et ikinä!

Huokaisin ja tunsin itseni taas epäonnistuneeksi ihmiseksi. Päätin vaihtaa aihetta joten kysyin mikä manga tämä nyt sitten oli.

-Naruto~! Alin ilme kirkastui ja taas oltiin yhtä hymyä. Mä en ruvennut sen enempää kyselemään sarjasta vaan päätin vetäytyä ihastelemaan maisemia. Tehtaita ja likaisia asuntoja ikkunasta! Jippii! Nättiä tämä luonto täällä päin! Tosi romanttista! Ja romantiikasta puheen ollen mä jätin Alin lukemaan mangaansa rauhassa koko loppu matkaksi, vaikka levoton olinkin edelleen. Tiesin että opettajan luokse menemisestä ei seuraisi mitään hyvää, ja vielä vähemmän hyvää seuraisi siitä kun hän saisi selville mun ja Alin viimeaikaiset touhut. Voin vain kuvitella kivuliaat seuraukset. Ja näiden innostavien ajatusten myötä mä vaivuin uneen, Alin lukiessa mangaa, ja junan rämistessä raiteillaan nopeaa ja varmaa tahtia kohti Dublithia.

Lippu ja loppu.

_____________________________________________________________________________________________

No jaa. Kyllä mä varmaan kolmosenkin sitten väsään kun taas alkaa innostaa... -_-