Olen luonnonoikku, niin muut sanovat ihmetellen. En ole vielä rikkoutunut tämän maailman rumuudesta ja synkkyydestä. Kyynisistä sanoista, valheellisista ilmeistä, siitä kaikesta, jopa leikiksi kutsutusta asiasta jota me ihmiset pidämme yllä. Minä, ainoana otan sen todesta.
Olen ehkä ainoa viaton täällä, täysin tietämättömänä tämän maailman julmuudesta ja sen vaikutuksesta ihmisiin.
Miksei voi luottaa? Miksei rakastaa, todella?
Olet viimeinen.
Haluaisin olla vain kanssasi, monien kiellellessä sitä, jopa sinä itse. Haluan olla kanssasi. Vaikka työnnät minua pois, vaikka muut sanovat ettet ole sitä mitä itse luulen sinusta.
Miksi sinä haluat?
Jos olisin suudellut sinua sinisille ja kylmille huulillesi, olisiko se muka muuttanut olennaisen? Silloinkin haluaisin sitä…
mutta haluatko sinä olla minun vierelläni?
Karkeita ja valheellisia sanoja on jo lausuttu. Et huomaa niitä vaan katsot minua niin luottavaisilla ja kirkkailla silmillä.
Sinun ei ole kuuluva elää tässä maailmassa. Olet liian puhdas ja hauras tänne.
Minä olen ollut täällä paljon kauemmin ja se on muuttanut minut täksi henkilöksi joka ei ole naiviutta nähnytkään muuta kuin sinussa. Haluan kostaa ja leikitellä ihmisillä nauttien siitä.
Sinä, viimeinen lajiasi, älä tule lähelleni. Sinun ei olisi pitänyt, mutta valitsit polkusi jota kulkea.
Se kulkee kohti julmaa kohtaloa…
…jota minä yksin naruillani hallitsen.