Poika avasi silmänsä ja hän huomasi tuijottavansa kahta vaalea hiuksista ihmistä, jotka olivat kumartuneet hänen päällensä. Poika katsoi molempia oudoksuen ja tajusi, että heidän suunsa liikkuivat päästäen eriskummallisia sanoja, joita hän ei ymmärtänyt. Hän yritti kiinnittää isojen ihmisten huomion heiluttelen käsiään, mutta kukaan ei huomioinut häntä. Pettyneenä tästä hän rupesi itkemään ja samassa kaksi vaalea hiuksista isoa ihmistä katsahti poikaan hyssytellen. Poika yritti kurkottaa toista kohti ja hänet nostettiin lämpimään syliin.

Poika painautui toisen olkapäätä vasten ja seurasi hieman väsyneenä ympäristöä. Käsi silitteli hänen päätään ja se rauhoitti kummasti. Isot ihmiset puhuivat, jonkun toisien isojen ihmisten kanssa ja välillä katsahtivat häneenkin. Toinen vaaleista ihmisistä siirtyi poispäin toisista ja poika näki kuinka ihminen avasi puseroaan, kunnes poika pääsisi syömään.

Tuntui oikealta imeä ihmisen rintaa ja sieltä tuli hyvän makuista nestettä. Kun poika tunsi itsensä kylläiseksi hän vetäytyi pois. Ihminen hymyili pojalle ja poika vastasi hampaattomalla hymyllä takaisin. Sitten nainen käveli takaisin toisten luo ja ojensi pojan toiselle vaaleista ihmisistä. Poika rupesi itkemään, sillä toinen ihminen ei voisi ehkä olla yhtä mukava, kuin se joka oli juuri ruokkinut häntä. Mutta, kun toinen ihminen otti pojan syliinsä, ei poika enää vastustellut vaan painautui tiukemmin lämmintä ihoa vasten. Huomaamattaan poika oli nukahtanut miehen syliin tuhisten.

Narcissa ja Lucius olivat juuri päivällisellä, kun heidän eteensä lennähti pöllö, joka huhuili ja laskeutui yhdelle tuolin karmille. Lucius otti kirjeen pöllön jalasta ja hätisteli pöllön takaisin matkoihinsa.

"Lucius-kulta, onko se jotain vakavaa?", Narcissa kysyi huolestuneen ilmeen koreillessa kasvoillaan. Lucius luki nopeaan tahtiin kirjettä ja epäusko häivähti hänen silmissään.

"Ei vakavaa, vaan yllättävää sinänsä", Lucius sanoi vaimolleen ja ojensi kirjeen hänelle. Narcissa otti kirjeen miehensä tärisevästä kädestä ja rupesi lukemaan.

Hyvät Mr. ja Mrs. Malfoy!

Pahoittelemme, jos häiritsemme päivällistänne tai jotakin muuta tärkeää. Pyhässä Mungossa on käynyt pieni välikohtaus, mutta te ette ole osallisia tapahtumiin. Ainoa seikka, jonka takia meidän piti ilmoittaa teille on se, että eräs parantajistamme teki vanhempien tarkistusloitsun eräälle pojalle ja tulos oli teille eduksi. En tiedä miten yhdestä antamastanne alkiosta voisi syntyä kaksi lasta, mutta näin on nyt päässyt käymään. Voisitteko ystävällisesti ilmoittautua Pyhän Mungon lastenosastolle mahdollisimman pian, niin toinen pienokaisistanne pääsisi kaiken hämmingin tieltä pois.

Pyhän Mungon parantaja

- Moren Voremo

Narcissa tuijotti kirjettä ihmeissään, miten se voisi edes olla mahdollista. He olivat antaneet Pyhään Mungoon vain yhden alkion ja nyt puoli vuotta Dracon syntymän jälkeen heille tulisi toinen poika.

"Mitä sinä ajattelet tästä, Lucius?" Narcissa kysyi mieheltään, joka tuijotti kaukaisuuteen.

"Ehkä meidän sitten pitäisi mennä hakemaan toinen pojistamme kotiin, eikö totta?" Lucius vastasi ja ojensi kättään vaimolleen. Narcissa kutsui yhden kotitontuista luokseen ja antoi tälle ohjeet. Jos nuori herra heräisi tonttu huolehtisi pojasta parhaimpansa mukaan. Käsi kädessä he ilmiintyivät Pyhään Mungoon.

"Mutta kulta, miten meille ei ilmoitettu aikaisemmin, että saamme kaksi poikaa?" Narcissa kysyi pukien hämmennyksensä sanoiksi.

"Minä en tiedä kulta, ehkä heillä on meille hyvä selitys, koska kovin paljon kirjeessä ei annettu informaatiota", Lucius tiukensi otettaan vaimonsa kädestä, joka tärisi hieman.

"Nyt sinusta sitten tuli tupla-isä", Narcissa sanoi keventäen tunnelmaa naurahtamalla.

"Niin, taas yksi suvun jatkaja Malfoyn sukuun", Lucius sanoi jo hieman rennommin.

He saapuivat lastenosastolle ja hoitaja johdatti heidät huoneeseen, jossa odotti kaksi parantajaa ja kermanvaalea pienirakenteinen vauva. Vauva, joka nukkui toisen parantajan sylissä.

"Istukaa toki, me emme pure", toinen parantajista hymähti. Istuuduimme vastapäätä heitä ja katsahdin tarkemmin toisen parantajan sylissä nukkuvaa vauvaa. Saman värinen iho kuin meillä, sekä ehkä enemmän luciusmaisia piirteitä, mutta pienirakenteisempi, enemmän tytönkaltainen rakenne, listasin merkkejä mielessäni.

"Saisimmeko hieman selitystä tähän tilanteeseen?", Lucius kysyi. Parantajat huokasivat hieman liian kuuluvasti.

"Se on hieman vaikea selittää, mutta tänä aamuna minä olin tavallisesti työhuoneessani ja join kahvia, kunnes seuraava asia minkä muistin oli, että pidin tätä vauvaa sylissäni ja näin yhden työystävistäni lattialla kuolleena", naisparantaja sanoi. Lucius ja minä katsahdimme ihmetellen toisiimme.

"Onko teihin langetettu jokin muistiloitsu, sillä tämä on hieman outo selitys", Narcissa puuttui puheeseen.

"Minä.. minä en tiedä, kaikki oli niin sekavaa, uskon sen olevan kumminkin oikea vastaus", naisparantaja sanoi.

"Mitä me nyt teemme tässä tilanteessa?", Lucius kysyi ja otti paremmin kiinni kädestäni.

"Varmaankin haluatte poikanne kotiin ja, jos ongelmia tulee ilmoittakaa meille, niin autamme parhaamme mukaan, ai niin ja sitten teidän pitäisi tehdä vanhempaintodistus", mies parantaja vastasi ja taikoi eteemme lomakkeen. Ennen kuin ehdimme syventyä lomakkeeseen kunnolla, vauva rupesi itkemään. Se kurkotteli meitä kohti ja nostin sen syliini. Hyssyttelin sen pientä korvaa vasten ja pienokainen näytti rauhoittuvan.

"Minä menen syöttämään vauvaa", nyökkäsin Luciukselle ja siirryin hieman sivummalle. Toinen lapseni tuntui niin pieneltä, hän oli niin laiha, mutta pehmeä. Vauva rupesi syömään innokkaasti vasten rintaani. Hetken päästä vauva erkani minusta ja kannoin hänet sylissäni takaisin.

"Rakas, mikä on vauvamme nimi, sillä se tulisi pistää tähän lomakkeeseen?", Lucius kysyi kun olin tullut hänen luokseen.

"Miten olisi Harrie Narcius Malfoy?" hymyilin miehelleni. Olisin halunnut jo antaa Dracolle toiseksi nimeksi Harrie, mutta Lucius vastusti, sitä sillä toinen nimi piti kuulemma olla isän nimi. Lucius irvisti hieman, mutta tyytyi nimeen.

Ojensin Harrien Luciukselle, mutta hän ei olisi halunnut lähteä ja rupesi itkemään. Lucius otti Harrien ja asetti paremmin syliinsä. Hetken kuluttua kuulimme vain rauhallista tuhinaa. Me hyvästelimme parantajat ja kaikkoonduimme kotiimme, nyt uusi perheenjäsenen mukanamme. Me poksahdimme meidän kotimme olohuoneeseen ja meitä vastaan tuli kotitonttu.

"Miten nuoriherra jaksaa?" Lucius kysyi saman tien.

"Nuoriherra on nukkunut koko ajan, mutta hän kaipaisi nyt ruokaa", kotitonttu sanoi ja nosti isot silmänsä herransa puoleen.

"Mitä herrasväki haluaa Dobbyn nyt tekevän?", se kysyi heiveröisesti.

"Toisitteko nuorenherran tänne, saisimme esitellä hänelle hänen pikkuveljensä", Narcissa sanoi ja loi kotitonttuun ylpeän katseen.

"Heti rouva Malfoy, heti", Dobby änkytti ja poksahti pois. Narcissa istui sohvalle Harrien kanssa ja leperteli pikkuiselleen. Lucius seurasi vieressä, mutta vaisu hymy käväisi myös hänen kasvoillaan. Uusi vaimea poksahdus kantautui heidän korviinsa ja pian kotitonttu kantoi sylissään kolmevuotiasta Dracoa. Narcissa hymyili lempeästi pojalleen ja käski kotitonttua tuomaan Dracon lähemmäs. Dobby asteli käskyä totellen Narcissan viereen ja Draco katseli pientä vauvaa hetken äitinsä sylissä. Harrie katsahti vihreillä silmillään Dracoa ja alkoi samassa täristä, täristä niin voimakkaasti, että Narcissalla oli vaikeuksia pitää Harrieta sylissään. Narcissan vauhko katse tavoitti Luciuksen pelokkaat kasvot.

"Kutsu heti joku niistä parantajista!" Narcissa huusi miehelleen, kun tämä ei tehnyt elettäkään. Lucius kaikkoontui nopeasti pois ja minuutin kuluttua hän oli takaisin Pyhässä Mungossa.

"Hei, sinä siellä, auttakaa minua, minun lapsellani on ihmeellinen kohtaus!" Lucius karjui, kun huomasi erään ihmisen käytävän päässä. Mies kääntyi ja Lucius tajusi tuijottavansa kasvoista kasvoihin Dumbledorea. Mitä hän täällä teki? Lucius pyyhki kaiken muun mielestään ja yritti etsiä jotakuta, joka voisi auttaa.

"Lucius, kuinka miellyttävä tavata, mutta mikä nyt on hätänä?", Dumbledore kysyi ja katsahti ihmetellen Luciusta.

"Minun toinen lapseni sai kohtauksen juuri kun olimme päässeet kotiin, missä hemmetissä niitä parantajia nyt on?", Lucius tiuskahti ja manasi koko Pyhän Mungon lähimmän ankeuttajan suudeltavaksi. Heitä vastaan käveli hämmentynyt nainen, joka katsahti molempia miehiä ja kysyi sitten:

"Tarvitsetteko apua?" Lucius käännähti naiseen päin ja kiitti onneaan, että edes joku oli vastannut hänen rukouksiinsa.

"Voisitteko mitenkään tulla minun kartanolleni auttamaan poikaani, joka juuri pääsi täältä kotiin, ja sai jonkinlaisen kohtauksen", Lucius hymyili raivon karehtiessa kasvoillaan. Nainen katsahti häneen ja änkytti nopeasti myöntävän vastauksen.

"Toinen lapsi, ei teillä tietääkseni ollut kuin yksi, mutta saisinko tulla katsomaan?" Dumbledore hymyili ja kaikkoontui Luciuksen vastaväitteistä huolimatta ensin.

Niinpä Narcissan katsahtaessa tulijoihin hänen yllätyksekseen, heidän olohuoneessaan seisoi parantaja, Lucius, sekä naavaparta Dumbledore. Narcissa mulkaisi nopeasti miestään, mutta kääntyi sitten tärisevän lapsensa puoleen. Narcissan oli vaikea pitää kyyneleitään valumasta, ei näin pitäisi käydä Harrielle. Parantaja huomasi tärisevän lapsen Narcissan sylissä ja harppoi lapsen luo heilauttaen sauvaansa hänen yllään.

"Lapsellanne on selvinnyt olentoperimän vahvistus, varsin aikaisessa vaiheessa ikävä kyllä", parantaja sanoi diagnostisoituaan pojan. Lucius ja Narcissa katsoivat toisiaan huolen ollessa molempien kasvoilla. Narcissa napsautti sormiaan ja Dobby ilmestyi hänen viereensä saman tien.

"Vie Draco huoneeseensa ja leiki hetki hänen kanssaan, meillä on puhuttavaa", Narcissa sanoi kylmästi ja Dobby lähti kiireesti Draco sylissään kipuamaan portaita ylös.

"Haluaisin nyt tietää mikä poikaani vaivaa", Narcissa katsahti parantajaan ja parantaja heilui hermostuneena.

"Sitä on hyvin vaikeaa tietää, pitäisi tehdä lisätutkimuksia ja kuten varmaan huomasitte tämä olentoperimä vaikuttaa toisen poikanne läsnä ollessa", parantaja sopersi hermostuneesti ja katsahti apua hakien Dumbledoreen.

"Miten Draco liittyy tähän?" Lucius kysyi.