3. luku - Epäonnensa kukkuloilla
Valitettavasti krapulan heikentämästä Jamesista ei ollut pikajuoksijaksi. Hän nojasi raskaasti pylvääseen yrittäen olla oksentamatta perässään harpponeen McGarmiwan kengille. Professori oli selvästi tavallistakin tyytymättömämpi johtajapoikansa käytökseen.
"Nyt tämä saa vähitellen riittää. Potter, partioimaan, nyt heti! Sovimme jälki-istunnostasi myöhemmin."
James yritti kuumeisesti keksiä syytä, jonka varjolla hän voisi saada vapautuksen tämänpäiväisistä tehtävistään.
"Minä en voi oikein hyvin, professori. Olisi ehkä parempi, jos menisin nukkumaan. Sairauslomalle. En voi kohdata ihmisiä."
"Pelkkä krapula on sinulla. Hyödytön johtajapoika. No, mene sitten. Mutta ensi viikolla teet triplavuoroa jälki-istuntojesi lomassa."
Jamesin onnistui olla suutelematta professoriaan silkasta kiitollisuudesta.
"Kiitos, kiitos, kiitos," hän henkäisi ja kiirehti sitten tiehensä ennen kuin McGarmiwa ehtisi muuttaa mieltään.
x~x
"Okei, nyt rauhotu, tarvitaan toimintasuunnitelma," James mutisi itsekseen. "Sä olet saanut ruokaa ja vapaapäivän. Nyt, menet suorinta tietä Rohkelikkotorniin ja piiloudut makuusaliin loppupäiväksi."
James yritti tunkea läpi viidesluokkalaisten Gilderoy Lockhartien ryppäästä. Käytävä oli täysin tukossa ja Jamesin oli pakko hidastaa ja luovia tiensä huonosti järjestäytyneiden oppilaiden lomitse. Tavallisesti hän olisi käskenyt ihmisten tehdä tilaa ennen kuin hän ottaisi pois pisteitä tai kiroaisi koko porukan, mutta tänään hänellä ei riittänyt voimia siihen, minkä lisäksi kukaan olisi tuskin ottanut häntä vakavasti, sillä hän tuijotti tiukasti kenkiään välttyäkseen näkemästä käytävän täydeltä Lockharteja.
"Miksei matami Puddifoot myy enää vadelmapiirakkaa?" vinkuva nasaaliääni nakersi tiensä Jamesin tietoisuuteen.
"Se on kai poistettu valikoimasta," joku tyttö mutisi hajamielisesti.
"Minä tiedän, että se on poistettu myynnistä. Siksi mä kysyin, että miksi."
"Kukaan ei kai ostanu sitä." Piirakkapojan keskustelukumppanin äänensävystä päätellen tämä olisi mieluummin niellyt eläviä fletkumatoja kuin puhunut hänen kanssaan. "Lisäksi, se oli pahaa. Ja legendan mukaan lapsia kuoli siihen."
"No, kyllähän joku sitten osti sitä. Tässä oli ollut maksava asiakas. Minä olisin tahtonut sitä piirakkaa. Enkö minä muka ole kukaan, mitä?" Poika ei vaikuttanut olevan niin sanotusti terävin veitsi telineessä.
"Se ei kuitenkaan ole mun päätösvallassani. Voisitko vaihtaa puheenaihetta?"
"Totta kai voisin, mutta kun ei huvita. Typerään kysymykseen typerä vastaus."
James tunsi, kuinka verisuoni hänen aivoissaan räjähti.
"Se oli siinä," hän sihisi. "Sä tulet nyt mun mukaani."
"Kuka helvetti sinä olet" piirakkapoika kysyi. Tyttö otti tilaisuudesta vaarin ja sulautui nopeasti väkijoukkoon.
James ei ollut uskoa korviaan. Kuka hän oli? Eikö tuo nenästään puhuva imbesilli tosiaan tunnistanut häntä?
"James Potter, johtajapoika. Sinä otat mua aivan saatanasti päähän just nyt. Ota kamasi ja tule. Puhuit itsesi jälki-istuntoon." James tarttui pojan käsivarteen.
"Ja minähän en tule minnekään," piirakkapoika sanoi riidanhaluisesti ja löi Jamesia avokämmenellä naamaan.
Tämä osoittautui virhearvioksi. James löi poikaa huispauksessa ja kuukausittaisessa ihmissusipainissa kehittyneiden voimiensa takaa. Muut oppilaat katselivat kiinnostuneina seiniä, kun James raahasi pois pökertyneen ärsyyntyneisyyden aiheuttajan.
x~x
"Sinä rikot sääntöjä," piirakkapoika valitti Jamesin kävelyttäessä häntä pitkin käytävää aina välillä taikasauvalla tökkien.
James pyöräytti silmiään. Hän rikkoi sääntöjä. Kauhistus. Ääneen hän sanoi:
"Sinä löit johtajapoikaa."
"Sinä annoit jälki-istuntoa jo ennen sitä."
"Minulla ei oikeesti ole nyt aikaa miettiä sun ongelmiasi. Joten ole hiljaa. Kasva ihmisenä. Viillä kurkkusi auki. Käy kuussa." James mietti hetken. "Ei, oota, jästithän kävi siellä jo. Mutta viillä kurkkusi auki, tässä on lainaksi veitsi." James loihti esiin pelottavannäköisen teurastusveitsen ja ojensi sen terä edellä piirakkapojalle ja miltei leikkasi tältä korvan.
"Älä helvetissä," tämän ääni kohosi ainakin kaksi oktaavia. "Laita nyt hullu pois se!"
James mietti taas hetken. Sitten hän heilautti taikasauvaansa ja veitsi katosi.
"Tää darra alkaa saada vähän pelottavia piirteitä," hän mutisi.
"No niin alkaa!" piirakkapoika oli melko kalpea ja tuijotti Jamesia vihan- ja pelonsekainen ilme kasvoillaan.
"Ai, sinäkin oot sitä mieltä."
"No niin olen!"
"Mene tuonne," James tokaisi piirakkapojalle ja osoitti luutakomeroa.
"Mitä? Et sinä voi-" James hylkäsi vastalauseen tönäisemällä pojan muitta mutkitta komeroon ja läimäyttämällä oven kiinni.
"Pidä sitä tuolla vaikka pari tuntia." James sanoi hiljaa Peterille, joka nyökkäsi. "Mun tarvii päästä nukkumaan. Kiitti, kamu."
"Vallan väärinkäyttöä oikeusjärjestelmässä," Peter mutisi kiinnostuneena. "Oikein jännää…"
"Potter!"
James voihkaisi. Ei se voinut olla McGarmiwa taas.
"Ensinnäkin, humalassa olet ollut koulussa."
"Me ollaan jo käyty tämä keskustelu," James huomautti.
McGarmiwa ei välittänyt huomautuksesta.
"Toiseksi, olit myöhässä aamulla ja lintsasit vielä tunnilta. Miksi sinä pidät silmiäsi kiinni?"
"Mulla on hiekkaa silmissä," James valehteli. Hän ei tosiaan tahtonut nähdä Lockhartinkasvoista McGarmiwaa huutamassa hänelle.
"Kolmanneksi, miksi suljit viattoman ihmisen luutakomeroon? Mitään ei hän ollut tehnyt."
Normaalisti ankara muodonmuutoksenopettaja olisi todennäköisesti räjähtänyt katon läpi, jos olisi nähnyt Jamesin lukitsevan oppilaita komeroihin, mutta nyt hän vaikutti vain ärsyyntyneeltä odottaessaan Jamesin vastausta.
"Ai ei mitään, niinkö?" James tuhahti loukkaantuneena. "Se löi minua! Johtajapojan lyöminen oli sääntörikkomus, kun viimeksi tarkistin."
"Milloin tarkistit?" McGarmiwa kysyi täysin vakavana. "On saattanut muuttua, se sääntö."
"Mitä?"
"Säännöt muuttuvat nopeasti." McGarmiwa selitti. "Maailma muuttuu. Tahti kiihtyy. Ihmiset muuttuvat, vanhenevat. dementoituvat. Alkavat eksyä aiheesta. Puhuvat oudoista asioista. Höpöttävät ja höpöttävät. Vieressä seisova poika katsoo hämillään. Ei tule puheelle loppua. Lause seuraa toista. Joutuu noloihin tilanteisiin. Ole nyt ihmeessä armollinen ja keskeytä!" McGarmiwan puheen tahti oli nopeutunut miltei käsittämättömäksi ja hän kuulosti hetki hetkeltä hätääntyneemmältä.
"Lääkitys," James sanoi kuivasti.
"Eivät nämä pilleri toimi. Ihan hyvin pärjään ilman niitä." Professori nielaisi muutaman joka tapauksessa. "Tiukasti pysyn asiassa. Mistä me muuten puhuimmekaan?"
"Me puhuimme siitä, miten minä suljin viattoman ihmisen luutakomeroon, professori."
"Niinkö?" McGarmiwan silmät laajenivat järkytyksestä. "Miksi ihmeessä sinä niin teit?"
"Se ärsytti minua. Se on just niitä ihmisiä, jotka on vaaraksi itselleen. Ennemmin tai myöhemmin se tapetaan huispauskentällä." Jamesilla oli kumma tunne, ettei professori ehkä arvostaisi hänen järkeilyään. Toisaalta, kumma tunne saattoi olla vain tuskallisen päänsäryn sivuoire.
"Sinähän olet enemmän sekaisin kuin minä!" professori ärähti tuhoten Jamesin sivuoireteorian. "Päästät hänet komerosta ja heti!"
"Kyllä, professori," James huokaisi.
x~x
"Dawlish! Mitä tämä tarkoittaa? Mikset ole tunnillasi? Kalkaroksen terävä ääni iski kuin kyy kivenkolosta.
"Ei se ollut mun syytäni!" piirakkapoika, ilmeisesti Dawlish nimeltään, valitti.
"Jaa miten niin?" Kalkaros ilkkui. "Kymmenen pistettä Korpinkynneltä."
"Tuo ei ole reilua! Toi esti mua menemästä sille tunnille." Dawlish osoitti Jamesia, joka oli lyyhistynyt seinää vasten epätoivon musertamana silmät jälleen suljettuina.
Kalkaros mulkaisi Jamesia ja veti taikasauvansa kaapunsa laskoksista. Hän ei ollut edes huomannut arkkivihollistaan tämän epätyypillisen alistuneesta käytöksestä johtuen.
"Ei ole minun ongelmani, Dawlish. Toiset kymmenen pistettä Korpinkynneltä, koska väitit vastaan valvojaoppilaalle."
"Etkö sinä vain voi antaa tuon olla, Kalkaros?" James voihkaisi, kasvot yhä seinää vasten. Hän ei tiennyt, mitä tekisi, jos hänet alistettaisiin nenä-äänille vielä hetkeksikään.
"Pää kiinni, Potter!" Kalkaros ärähti. Hänen kirouksensa kamppasi Jamesin ja läimäytti tämän lattiaan. Severus ei muistanut kuulleensa pitkään aikaan mitään musikaalisempaa kuin Potterin otsan rusahtaminen kivilattiaa vasten.
James menetti jälleen itsehillintänsä. Hän yritti olla välittämättä tuskasta, joka syntyi, kun raju isku yhdistettiin jo valmiiksi tuskalliseen krapulaan ja väisti Kalkaroksen seuraavaa kirousta. Dawlish oli osoittanut harvinaista terveen arvostelukyvyn puutetta jäämällä seisomaan Jamesin ja Kalkaroksen väliin ja nyt hän maksoi siitä, kun Kalkaroksen kirous kasvatti valtavat munakoisot hänen korvakäytäviinsä. Jamesin jalanlukituskirous osui tarkemmin ja Kalkaros kaatui kiroillen hänen taikasauvansa pomppiessa ulottumattomiin.
Dawlish ryntäsi silmät selällään ja kädet korvista pursuavia vihanneksia peitellen sairaalasiiven suuntaan. James alkoi raahata entistäkin rumemmin kiroilevaa Kalkarosta luutakomeroa kohti.
x~x
"Lukitsit sitten valvojaoppilaan siihen komeroon."
James tuijotti. Seurasiko McGarmiwa häntä ympäriinsä?
"En. No, kyllä," McGarmiwa vastasi ja James tajusi ajatelleensa ääneen. Onneksi professori ei kommentoinut asiaa, vaan jatkoi kohteliaan uteliaasti:
"Miksi lukitsit herra Kalkaroksen komeroon?"
"Se on tikittävä aikapommi," James mutisi.
"Se ei ole sääntöjenvastaista."
"Sen pitäisi olla! Ennemmin tai myöhemmin se tappaa jonkun huispauskentälle." James tukahdutti pahantahtoisen tuhahduksen. Kalkaroksesta jos kenestä tulisi taatusti verenhimoinen kuolonsyöjä sillä sekunnilla kun koulu päättyy.
"Nyt menet vapauttamaan hänet, ja heti. Merlinin nimeen, eikö sun pitänyt mennä jo takaisin nukkumaan?"
"Minä oon ollu menossa koko ajan," James voihkaisi epätoivoisena.
McGarmiwa seurasi Jamesia varmistaakseen, että tämä todella päästäisi Kalkaroksen komerosta. Jos katseet olisivat olleet kirouksia, kotitonttujen olisi pitänyt luututa Jamesin jäänteet lattialta. Hieman poissaoleva muodonmuutoksen professori oli kuitenkin vain parin metrin päässä, joten raivosta kihisevä luihuinen ei voinut muuta kuin kadota tyrmiin kostoa hautomaan.
Yksi Rohkelikon huispausjoukkueen jäsenistä, joka oli ilmeisesti seurannut tilanteen kehitystä jo jonkin aikaa, lähestyi Jamesia, todennäköisesti huolissaan kapteeninsa mielenterveydentilasta.
"James, hei, sinä oot sulkenu jo kaks ihmistä komeroon ilman mitään syytä. Onko sulla huono päivä tai jotain, hei, kapu, puhu mulle, mä kyllä kuuntelen. Mikä sun mieltä painaa?"
Ehkäpä joukkueen uusin jäsen sittenkin yritti ennemmin mielistellä Jamesia kuin oikeasti
selvittää, mikä tätä vaivasi.
"No on helvetti soikoon ollu huono päivä!" James ärähti ja naulitsi poikaparan niille sijoilleen raivostuneella katseella. "Jos ees tietäisit, miten paljon säkin näytät yhdeltä saatanan ärsyttävältä-"
Jamesin valitusvirsi katkesi kuin veitsellä leikaten, kun hän tajusi, ettei tuijottanutkaan jälleen uutta Lockhart-kloonia, vaan hitusen hämmentynyttä kolmasluokkalaista. Huolimatta jomottavasta päästä ja raivoisista pahoinvoinnin aalloista, James tanssi iloisen pikku voitontanssin.
"Ei voi olla totta!" hän huudahti. "Se on ohi! Phil Collins on viimeinkin ohi! Jes!" Jamesin hymy oli niin hurmioituneen autuas, että se oli jo pelottavaa. "Onpa harvinaisen miellyttävä tunne…" Hän ravisti nyt aidosti huolestuneen etsijänsä kättä ja käytännöllisesti katsoen hypähteli kohti portaikkoa.
Hänen takanaan etsijä David puhui jollekulle:
"Hei, etkös sinä ollut radiossa tänään? Mun äiti on lukenut sun kirjan."
James tunsi onnellisuutensa katoavan nopeammin kuin ankeuttajien ympäröimänä. Hän uikahti kauhusta.
"Sehän on hienoa." Lockhart väläytti loisteliaan valkoisen hymyn Davidille. "Mitä sinä tarkoitit tolla uikutuksella?" hän kysyi Jamesilta vangiten tämän käsivarren otteeseensa.
"En mitään," James sanoi, silmät jälleen kerran tiukasti suljettuina. "Päästä mut irti."
"Sinä oot se, joka ei kuuntele." Lockhart tunnisti Jamesin.
"Kyllä, nyt irti. Irti, irti, irti, irti!" James oli hysterian partaalla.
Lockhart ei selvästikään ymmärtänyt tilannetta, sillä hän laski toisen kätensä Jamesin olkapäälle.
"Se on surullista, kun ihminen ei kuuntele."
"Niin on. Nyt, irti! Mä haluun pois! Pois!" James repäisi itsensä vapaaksi ja syöksyi ylös portaita.
x~x
Lockhart ei selvästikään ollut kovin hyvässä kunnossa, joten James venytti välimatkaa henkilökohtaiseen demoniinsa joka askeleella. Hän saattoi miltei maistaa turvapaikan ihanuuden. Sitten hän liukastui Siriuksen maalipommin jäänteisiin ja kompuroi – lukiten jalkansa kompaportaaseen.
"Perkele!" James miltei kirkui kiroten kaikkia olemassa olevia jumalia ja jumalattomuuksia. Hän nylkisi ääliön parhaan ystävänsä elävältä tästä hyvästä.
"Tiedätkö sinä, mitä mun kirjani sanoo kiroilusta?" James tunsi, kuinka se hymy syövytti paraikaa reikää hänen selkäänsä.
"En tiedä. Mene pois."
"Kiroilu on tavallaan turvallinen sanoa 'Minä välitän sinusta' toiselle ihmiselle."
"Ei se ole turvallista Tylypahkassa," James yritti epätoivoisesti rimpuilla jalkaansa irti portaasta.
Lockhart ei selvästikään aikonut olla armollinen. Sen sijaan, että olisi auttanut Jamesin pystyyn, hän veti esiin kiiltävän nahkakantisen kirjan.
"Minä luen sulle nyt luvun mun kirjasta Joskus on hyvä kavuta vuoren huipulle. Tämä luku on nimeltään: Ollaanko yhdessä kaksikko vai kahdestaan yksikkö?"
Voi pyhä Merlin, armoa, tämä ei voi olla totta. Tappakaa joku minut, Voldemort, ihan kuka tahansa! Pakokauhunsekaiset ajatukset täyttivät Jamesin mielen. Lockhart hymyili tyytyväisenä pojalle, jonka oli viimeinkin pakko kuunnella häntä.
"'Yksi varhaisimmista ihmissuhteistani perustui kokonaan symbioosiin. Sana itsessään saattaa kuulostaa kamalalta ja sitähän se tietysti onkin. Symbioosi, tuo haukkojen haukka, hukkien hukka…'"
James ylitti hyperventilaation ja psykoosin välisen kapean rajan. Phil Collins –darra uusiutui rajusti ja hän itse asiassa alkoi nähdä Lockharteja joka puolella, vaikka käytävä oli heitä kahta lukuun ottamatta tyhjä. James riuhtaisi jalkansa vapaaksi ja sekopäinen kiilu silmissään hän vangitsi Lockhartin improvisoituun puolinelsoniin ja alkoi raahata vastustelevaa miestä ylös portaita.
x~x
"Tämän on pakko olla laitonta! Tai ainakin koulun sääntöjen vastaista!" Lockhart valitti hengästyneenä.
"Ehkä joo," James läähätti tönäistessään ärsyyntyneisyytensä perimmäisen syyn korkeimman tähtitornin huipulla olevalle tasanteelle. "Meidän pitäisi ehkä olla täällä hetki, ja pohtia asiat halki."
"Mikä sussa on vikana?" Lockhart alkoi nähtävästi viimein ymmärtää, että James ei varsinaisesti janonnut hänen seuraansa ja hänen oli selvästi vaikea käsittää sitä.
"Sinä olet pilannut mun koko päivän ja suistanut mut täysin raiteiltani," James huusi. "Sä saat korjata sen nyt. Mä en ole saanut aikaiseksi mitään tänään. Oon häirinny harmittomia paskoja. Mä rikoin mun radion. Ja se on kaikki sun syytäsi. Mulla on kamala krapula! Ja kun mun tuvanjohtajan lääkitys alkaa taas toimia, mut erotetaan takuulla koulusta! Me ollaan nyt aika lähellä vuoren huippua. Eli mitäs tehdään?" Jamesista oli yllättävän terapeuttista kirkua turhautumistaan sen syylle.
Hyväntuulisuus ja lievä hämmennys katosivat Lockhartin kasvoilta. Niiden tilalle tuli julmasti petetyn miehen oikeutettu viha. Hänen mielestään Jamesin inho häntä kohtaan oli vähintään yksisuuntaisen Azkabaninmatkan arvoinen vääryys.
"Jos minä olen sun mielestäsi niin ärsyttävä, niin mikset vaan jätä mua rauhaan?"
Jamesin leuka loksahti.
"Minä jätä sua rauhaan? Mikset sinä jätä mua rauhaan?"
"Koska sä olet niin säälittävä!"
"Sinä oot säälittävä!" Jamesin teki mieli repiä hiuksensa tukkoina päästä.
"Lakkaa sekoittamasta tukkaasi. Se on jo nyt tarpeeksi hirveä. Tee jotain hyödyllistä!"
Lockhart tokaisi vihaisesti.
James vaikeni pahaenteisesti.
"Joo," hän sanoi hiljaa. "Kumma kyllä, mustakin se olisi hyvä veto just nyt."
Lockhart ei ehtinyt edes räpäyttää silmiään ennen kuin Jamesin nyrkki osui hänen kasvoihinsa ja hän horjahti ovenkarmia vasten verta sylkien. Sitten James tarttui hänen kalliin silkkikaapunsa rinnuksiin ja paiskasi hänet alas portaita.
x~x
AN: Ihmiset. Olennot. Kommentoikaa. (Ketä minä luulen huijaavani. Kuka tätä muka Räyhähengen lisäksi lukee?)