Nimi: Rakkauden huuto
Kirjoittaja: Tuliharja
Päähahmo: Purin
Vastuuvapautuslauseke: Hahmot kuuluvat Mia Ikumille ja Reiko Yoshidalle. En omista mitään paitsi idean tähän tarinaan ja yhden sivuhenkilön.
Huomautus: Alunperin tämän tarinan tarkoitus oli olla oneshot, mutta sitten mulle tuli tarve jatkaa tätä...Joten tässä on loppu. Loppu ei ehkä miellytä, enkä mä alunperin edes suunnitellut sitä tälläiseksi; mutta sitten aattelin et mä halusin alunalkaenkin kirjoittaa surullisen tarinan, joten...Tässä on nyt toinen osa ja samalla viimeinen. Toivottavasti silti pidät tästä! )
Vielä yksi pieni toive…
Pari päivää myöhemmin Purin makasi sairaalan petillä. Lyyhistyminen lentokentällä oli aiheuttanut sen, että matka oli ollut pakko perua. Nyt Purin oli sairaalassa tarkkailtavana.Lääkärit olivat todenneet että Purin oli jo vuosia sairastanut vakavaa sydänsairautta, mikä aktivoituisi jos hän kokisi liian suuria tunne muutoksia. Purin huokaisi. Hän ei voinut uskoa tätä todeksi; Hän, joka oli parhaassa iessä, oli sairas! Ja niin sairas vielä, että tulisi tästä sysäyksestä kuolemaan parin päivän päästä. Purin käänsi päänsä ikkunaan päin ja ajatteli elämäänsä; tuntui kuin elämällä olisi ollut kieroutunut huumorin taju, nyt kun se paljasti sen. Purin huokaisi.
§§§
-Äääh! Päästä mut!! Joku huusi oven takana. Purin nousi istumaan petillään ja katsoi ihmeissään kun muut Mew mew tytöt yhtäkkiä ryntäsivät sisään.
-Moi Purin! Ichigo sanoi liioitellun huolettomasti. Purin katsoi tummin silmin ystäviään ja kysyi sitten: -Tiiättekö?
Tuntui kuin kysymys olisi rikkonut viimeisenkin valheen siitä, että Purin ei ollut näinä kymmenenä vuotena ollut onnellinen. Ei, vaikka hän oli väittänyt niin.
-Kyllä, Retasu lopulta sanoi.
-Purin, jos me voidaan tehä jotakin…Ichigo mumisi. Purin puraisi alahuultaan ja mietti miten saisi ystävänsä enemmän iloisiksi. Nimittäin, Purin ei juuri nyt kestäisi surullisia naamoja.
-No, miten olisi banaani? Purin heitti slogaanin ilmaan.
-Aina banaanit mielessä! Minto sanoi tuskastuneena. –Tiedätkö Purin että banaaneissa on TODELLA paljon kaloreita?!
-Mulla onkin energiaa polttaa niitä! Purin sanoi.
-Toisin kuin eräillä, jos söis…Nya…Ichigo kuiskasi ja katsoi Mintoa merkitsevästi.
-Mitäh?! Ettäs kehtaat! Kuka täällä meistä muka on pullukka? Minto kysyi haastavasti.
-No sinä! Nya! Ichigo sanoi.
-En kyllä varmana ole Ichigo! Itse olet pyöristynyt joka paikasta, kuin pullapoika! Rupeaisit jo dieetille! Minto vastasi. Purin hymyili; Oli aina hauskaa katsoa Minton ja Ichigon riitelyä.
-Haen kaakaota…Zakuro sanoi yhtäkkiä ja vinkkasi silmäänsä Purinille. Tämän lähtiessä Mintokin lähti, Ichigo seuraten häntä kuin hai laivaa.
-Eh…Ne banaanit…! Retasu sanoi muistuttavasti muiden perään ja lähti myös yhdessä Berryn kanssa. Purin pudisti hymyillen päätään. Kyllä näinä vuosina oli ollut valopilkkujakin.
§§§
-Purin…Lääkärit ovat ehdottaneet sydämen siirtoa…Sensei kuiskasi hiljaa Purinille, joka oli nyt ollut jo kolmatta päivää sairaalassa.
-Ei kiitos, Purin mumisi.
-Purin…Mikä on hätänä? Olet ollut niin passiivinen! Eikö sinua huolestuta yhtään? Sensei kysyi.
-Voi sensei…Purin sanoi ja katsoi rakasta senseitään, opettajaansa, suoraan silmiin. – Kyllä mua pelottaa…Mutta…
-Niin? Sensei kysyi. Purin vain pudisti päätään ja kyyneleet alkoivat virrata hänen silmistään.
-Purin…Sensei kuiskasi ja veti hänet tiukkaan syleilyyn.
-Sensei…Mun täytyy kertoa sulle…Yks juttu…Mä en oo ollu niin vieton…Purin kuiskasi, kun oli vihdoinkin lopettanut itkemisen.
-Tiedän Purin. Ei se haittaa, sillä tulet aina olemaan minulla kuin oma tytär, Sensei sanoi hymyillen.
-Xie xie! Purin kiitti senseitä, johon hän saattoi luottaa aina. – Mutta…On tässä muutakin…En ole löytänyt valoa sisältäni…Suru on täyttänyt mut…Ymmärrätkö sensei?
-Kyllä Purin, mutta sinun täytyy jatkaa eteenpäin, jotta voisit elää. Tiedän että se on vaikeaa, mutta niin moni ihminen jäisi kaipaamaan sinua, sitä paitsi myös hän jäisi kaipaamaan sinua! Ajattele mitä hän sanoisi jos tietäisi että luovutat näin helposti! Sensei puhui kannustavasti. Hellästi Purin työnsi sensein kädet pois ja kiitti tätä viisaista sanoistaan.
§§§
Myöhemmin Purinin luokse tuli hänen isänsä. He molemmat olivat monta minuuttia hiljaa, kun Purin alkoi vihdoinkin puhua, katkaisten painostavan hiljaisuuden: – Isä…En pysty koskaan rakastamaan Yoshia täydestä sydämestäni. Mä olen päättänyt erota hänestä. Mun pitää…Tehä pari asiaa ennen kuin tapaan ä…ä…äi…äid…
Sanat takertuivat Purinin kurkkuun, hänen yrittäessään jatkaa lausettaan; sillä hän tiesi että väistämätön oli tulossa; Hän lähtisi. Lopullisesti. Mikään ei voisi auttaa häntä enää, ei edes sydämen siirto, sillä tauti oli jo pitkällä ja rappeuttanut melkein kaikki hänen sisäkalunsa. Juuri silloin Purinin isä halasi tätä tiukasti ja sanoi vain: -Tee niin kuin parhaaksi näet.
Purinin silmät kostuivat.
§§§
Purin nousi vuoteeltaan. Kaikki oli valmista; hän oli eronnut Yoshista, perunut tapaamisia ja tehnyt näennäiset hyvästit muiden kanssa. Nyt Purinin ei enää tarvitsisi jäädä paikoilleen odottamaan loppuaan. Hän halusi vielä viimeisen kerran mennä paikkaan, missä oli aikoinaan hyvästellyt avaruuspojan. Purin katseli puuta ja hymyili; Puu oli vuosien aikana kasvanut yhä enemmän. Purin painoi kätensä sydämensä kohdalle ja tunsi miten sydän löi aina vaan hitaammin ja hitaammin. Hän nyökkäsi ja alkoi kiivetä puuhun.
-Olen Mew mew…Mulla on apinan DNA ja siksi olen ketterä…Mun pitää…nousta…Purin mumisi kiivetessään yhä ylemmäs ja ylemmäs, kunnes oli ylimmällä oksalla. Sieltä hän saattoi nähdä Café Mew mewn ja ulkona olevat tytöt, jotka huusivat jotain. Mutta eivät Purinille; sillä Purin oli liian kaukana ja korkealla. Purin nosti katseensa taivaalle, mikä oli muuttunut liekehtivän punaiseksi.
-Vain yksi toive…Purin kuiskasi ja toivoi yhden, pienen toiveen, mitä hän oli jo toivonut kaikki nämä vuodet, avaruusolentojen lähdön jälkeen.
-Vielä yksi pieni toive…Viimeinen…Tartteli, tule takaisin! Purin kiljahti hehkuvalle taivaalle ja sen jälkeen kaikki mustui hetkeksi hänen silmissään. Hänen sydämensä hypähti kiihkeästi hänen rinnassaan, kuin haluten ulos vapauteen. Purin yritti tarttua oksaan, koska hänen jalkansa pettivät juuri sillä hetkellä hänen altaan, mutta ei onnistunut. Purin tajusi hämärästi tippuvansa puusta, mutta sitten, yllättäen tunsi miten joku oli tarttunut hänen ruumiiseensa ja piteli sitä hellästi. Purin kampesi silmänsä hitaasti auki ja nähdessään kaksi kultaista silmää katsomassa häntä huolestuneesti hänen sydämensä hypähti voltin onnesta.
-Tartteli…Purin kuiskasi hiljaa ja kohotti kätensä koskettamaan Taruton poskea, kuin tunteakseen että hän todella oli palannut. Purin tunsi miten Taruton poski oli märkä. – Eikös sun pitäny saada mut itkeen, eikä päinvastoin?
-Ääliö. Heti ku silmä välttää niin sitä mennään sairasteleen ja sit kiipeilemään puis! Taruto torui hellästi Punia jonka poskipäät olivat alkaneet punehtua pahasti. Purin tunsi miten hänen sydämensä löi aina vain hitaammin.
-Mä oon onnellinen…Purin mumisi ja antoi laiskasti hymyn Tarutolle joka vain katsoi häntä surullisesti.
-Kui ni? Taruto kysyi.
-Kun sä tulit takas…Tartteli…Mä…mä…Purin alkoi mutta lopetti kun Taruto painoi sormenpäänsä hänen huulilleen.
-Shht! Mä vien sut sairaalaan, et sulle voidaan tehdä sydämen siirto…Taruto mumisi. Purin puristi päätään ja sanoi sitten, kyyneleet silmissään: -Tartteli…On liian myöhäistä. Mä, äläkä taas keskeytä! Meitsi on oottanu sua pitkään jo ja mulla on sinä aikana kasvanu temppera mentti, joten suu kii! No, niin…Tartteli…Mä…mä…Ra…ra…raka…rakas…tan…su…a…
Purin sanoi viimeiset sanat katkonaisesti ja katsoi nyt itkevää Tarutoa joka puristi häntä yhä tiukemmin hänen sylissään. Purin hymyili ja ojensi kätensä hiljaisuuden vallitessa Taruton pään taakse.
-Purin…Taruto kuiskasi ja kumartui suutelemaan nuorta tyttöä hänen sylissään, kun muut Mew mew tytöt juoksivat paikalle. Mutta Tarutosta ja Purinista tuntui kuin maailmassa olisi ollut vain he kaksi; ja ihana suudelma. Taruto nostaessa päänsä ylös suudelmasta hän huomasi vielä viimeisen naurun häivenen Purinin silmissä, ennen kuin hänen pehmeät, suklaanruskeat silmänsä sammuivat ja lasittuivat.
-Purin…Mä…Rakastan sua…Taruto kuiskasi itkien ja tunsi miten maailma katosi hänen ympäriltään hänen pidellessään rakastettuaan, joka oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen.