Pitkän tauon jälkeen jatkoa. Väsyneenä kirjoitettua, toivottavasti sitä nyt jaksaa lukea. Tällä kertaa jätin suoran ärsyttämisen sivuun, mutta ei hätää, se palaa vielä. Kiitos Tuliharjalle kommentista, se sai minut taas muistamaan tämänkin tarinan.

"Pärjääthän?", "Hän aloittaa aina" ja "Voi ei..."

Rautatieasema. Junien pitämän metelin ja ihmisten massojen keskellä kaapinkokoinen haarniska ja vaalea, punaiseen takkiin pukeutunut poika.

"Oletko nyt varma, että pärjäät?" Al kysyi ääni huolella korostettuna. Ed tuhahti.

"Tietysti. Minähän seuraan pian perässä, heti kun saan työt tehtyä."

Al nyökkäsi, mutta ehdotti silti:

"Voisin odottaakin."

Juna kolisi radalle, jonka vieressä he seisoivat. Välittämättä siitä ja sen pitämästä äänestä Ed puisti päätään.

"Ei täällä nyt niin kauan mene. Ja tästä on sovittu Winryn ja Pinakon kanssa jo kauan sitten."

Al nyökkäsi uudelleen. Hän katsoi hetken vaiteliaana junaa. Hän ei ollut tottunut matkustamaan yksin.

"Älä sitten haasta riitaa everstin kanssa", hän ohjeisti Ediä väsyneellä äänellä. He olivat käyneet aiheesta jo useampia keskusteluja. Ed veti syvään henkeä.

"En minä haasta riitaa! Se paskiainen aloittaa joka kerta."

Al ei voinut kuin puistaa päätään ja nousta junaan.

Ilta alkoi jo hämärtää.

Ed oli vihainen.

Hän paiskasi ovet auki ja hyppäsi portaiden yli.

Edessä oli tie.

Ääni. Kipu. Ja kaikki pimeni.

Oli pieni ihme, että Ed selvisi vain murtuneella jalalla ja aivotärähdyksellä. Niinkin iso auto olisi voinut aiheuttaa pahaa jälkeä. Kukaan ei voinut syyttää kuskia, hän oli ajanut sallittua nopeutta ja Ed oli juossut hänen eteensä pimeästä täysin varoittamatta.

Myöhemmin aiheutti paljon keskustelua, mikä oli saanut Edward Elricin niin varomattomaksi. Useat syyttivät – joko salaa tai avoimesti – Roy Mustangia. Oli mahdotonta todistaa, että hän olisi ärsyttänyt poikaa, eikä kellään ollut minkäänlaista käistystä, miten hän olisi sen tehnyt. Mutta yksimielisiä kaikki olivat siitä, että miehen välitön lupaus ottaa Ed luokseen asumaan siihen asti, että hänen jalkansa paranisi, kertoi syyllisyydentunnosta. Uteliaina nämä tarkkailijat jäivät odottamaan jatkoa.

Niin kuin toivottavasti lukijatkin. Yritän jatkaa niin pian kuin voin.