Kappale, pitkästä aikaa. Korvaukseksi tauosta se on melkein yhtä pitkä kuin edelliset yhteensä. Ja vihdoin siinä on edes jotain söpöä... Olen ihan tyytyväinen.

Tekstin tason paraneminen johtuu uudesta betastani, Jadeilesta. Olen erittäin kiitollinen hänelle.

Tahdon kiittää niitä, jotka ovat pyytäneet jatkamaan, tai ylipäätään lukeneet tätä. Tykkään, kun joku jättää terveisiä, tehkää sitä jatkossakin. Kiitos.

Ja tämä kappale on omistettu Terhille. Hyvää syntymäpäivää, hiukan etuajassa!

Mitä sinä teet?

Joka paikkaa särki. Pää oli erityisen kipeä, oliko joku lyönyt häntä? Ei, pää ei sittenkään ollut ainut erityisen kipeä paikka. Jalkaan sattui myös. Vähintään yhtä paljon kuin päähän. Mitä oli tapahtunut, miksei hän muistanut? Entä missä hän oli nyt? Silmien avaaminen voisi olla hyvä idea.

Edward Elric avasi silmänsä ja totesi olevansa sängyssä. Ikävät, tylsän valkoiset seinät ja ikkunalaudalla maljakoissaan nuokkuvat kukat antoivat hyvän pohjan arvailuille. Viimeinen vihje oli yöpöydälle pystyyn asetellut Parane pian -kortit. Tämä oli sairaala. Ilmeisesti hän oli potilas.

Hänen jalkansa oli kipsissä, kun sitä katsoi tarkemmin. Katsominen oli helppoa, kun joku oli nostanut sen asianmukaisesti ylös. Olikohan se murtunut? Tietysti se oli.

Päällekin oli sattunut jotain. Ed ei muistanut tappelua. Todennäköisesti sellaista ei ollut käyty, koska Ed muisti hyvin tappelut. Seuraava vaihtoehto oli onnettomuus. Edellisen päivän tilalla tuntui olevan pelkkää usvaa. Ei, hän muisti saattaneensa Alin junaan. Sen jälkeen kaikki oli pelkkää usvaa. Usvaa ja jotain epämääräistä. Oliko hän huutanut jotain? Kenelle?

Päätään kääntäessään – se muuten sattui hieman – Ed näki jotain, mitä häneltä oli jäänyt tähän asti huomaamatta. Tuolissa hänen sänkynsä vieressä nukkui Roy Mustang. Miehen asento ei näyttänyt parhaalta mahdolliselta. Mitähän kello oli? Ed etsi sellaista katseellaan ja pian se löytyikin. Kahdeksan. Sälekaihdinten välistä pujotteleva valo viittasi aamuun. Hän voisi herättää Mustangin.

"Hei?" Ed kokeili hiljempää kuin puheäänellä. Ei vastausta.

"Huomenta", hän sanoi normaalilla äänellään. Sekään ei tuottanut tulosta.

"Mustang?" hän korotti ääntään. Hitaita heräämisen merkkejä alkoi ilmestyä. Lopulta miehen tummat silmät aukesivat.

"Huomenta, Teräs", hän tervehti vielä unisesti. Ed ei vaivautunut vastaamaan. Ei ollut hänen vikansa, jos Mustang oli menettänyt huomenensa.

"Mitä minulle on tapahtunut, Mustang?" hän kysyi kärkkäästi. Mustang huokasi. Erikoinen ilme käväisi miehen kasvoilla. Tai sitten Ed vain kuvitteli sen.

"Paljonko muistat?"

Ed mietti hetken. Paljonko hän muisti?

"En mitään", hän vastasi . Vastaus oli tarpeeksi lähellä totuutta, koska huutamista ei voinut oikein laskea, jollei muistanut mitä huusi ja kenelle. Mutta jos miehen kasvoilta olisi vielä hetki sitten voinutkin yrittää lukea jotain, ei voinut enää.

"Se oli onnettomuus. Auto tönäisi sinua. Selvisit aivotärähdyksellä ja murtuneella jalalla. Voit pian kotiutua sairaalasta. Asut luonani niin kauan, että jalkasi paranee. Alille on ilmoitettu, mutta emme pyytäneet häntä tulemaan, koska hän oli luvannut auttaa Rockbellejä jossakin", Mustang listasi. Lauseet olivat oudon töksähteleviä. Salailiko Mustang jotain? Sitten Ed huomasi yhden lauseen, joka alkoi välittömästi soittaa hälytyssireenejä hänen kipeässä päässään.

"Asun sinun luonasi? Miksi?" hän tivasi. Tuon paskiaisen luo asumaan? Ei ikinä.

"Muiden luona ei ole tilaa. Vaihtoehdot ovat joko minun luonani tai kadulla. Usko pois, en minäkään halua sinua sotkemaan nurkkiani", Mustang vastasi huokaisten.

Hyvä on, hän voisi mennä Mustangin luo sotkemaan nurkkia. Mies taisi huomata hänen häijyn virnistyksensä.

"Mutta löydät kyllä itsesi kadulta, jos taloni romahtaa", hän napautti, nousi ylös tuolistaan ja lähti.

Ed jäi tuijottamaan kattoa. Hän ei voinut kuin pohtia, miten Mustangin kanssa asuminen onnistuisi, kun keskustelutkin jättivät halun kuristaa mies.

Ed yritti totutella kainalosauvoihinsa. Hän ei ollut suostunut pyörätuoliin. Hän ei olisi riippuvainen Mustangista, ei ikinä. Hän pystyisi tähän itsekin.

Ei kuitenkaan auttanut, että mies katseli vierestä hänen harjoitteluaan, silmien tummaa terävyyttä pehmentävä virne naamallaan.

"Sano kun olet valmis, niin voimme lähteä kotiin. Minulla on auto odottamassa pihalla", mies kommentoi, kun Ed loi häneen "mene pois, tai kuolet pian" -katseensa.

Raskaasti huokaisten Ed luovutti lopulta.

"Mennään sitten", hän vastasi vaisusti.

Roy läimäytti kämmenensä otsaan. Hän tajusi vihdoin, miksi häntä oli koko päivän häirinnyt tunne, että hän oli unohtanut jotain. Ed vilkaisi häntä ihmeissään, joten hän jatkoi aloittamaansa oven avaamista.

Ed konkkasi sisälle kainalosauvoillaan, Royn kantaessa hänen laukkunsa. Ed lysähti sohvalle ja kainalosauvat kaatuivat kolisten maahan.

"Missä huoneeni on?" hän kysyi uteliaasti. Roy nosti toisen kätensä kasvoilleen ja sulki silmänsä. Niin vaalea poika ei nähnyt, kun hän kokosi ajatuksiaan.

"Pystytkö kulkemaan portaissa sauvojesi kanssa?"

Ed mietti hetken, ja pudisti päätään.

"Haluatko välttämättä nukkua sohvalla? Vai..."

Edin katse esitti kysymyksiä, joita pojan ääni ei esittänyt.

"Molemmat makuuhuoneet ovat yläkerrassa. Alakerrassa on vain sohva", Roy selitti.

Ed kokeili sohvaa. Se oli tyylikkään näköinen nahkasohva. Roy oli ostanut sen naisten viihdyttämistä varten, tehdäkseen paremman vaikutuksen. Se ei ollut erityisen mukava. Oikeastaan se oli melko kova.

"Kyllä tämä kelpaa", poika vastasi arvioituaan sohvaa.

Mutta Roy huomasi, että Ed ei ollut aivan tyytyväinen.

Ennen kuin Ed ehti sanoa mitään, Roy kumartui hänen puoleensa. Hän nousi sohvalta. Toinen Royn käsistä oli hänen selässään, toinen polvitaipeiden alla.

"Mitä sinä teet? Laske minut alas!" Ed protestoi kovaäänisesti.

"Kannan sinut yläkertaan. On minun ... velvollisuuteni isäntänäsi pitää huolta, että saat nukkua mukavasti", Roy vastasi rauhallisesti, ja kantoikin Edin portaisiin.

"Olisin pärjännyt sohvalla!" Ed kähisi. Roy oli lämmin ja hänen kätensä varmat. Edin olo oli fyysisesti mukava, mutta psyykkisesti epämukava. Hän oli liian lähellä toista miestä, hän oli täysin riippuvainen tuosta toisesta miehestä. Jos tuo toinen päättäisi pudottaa hänet, häneen sattuisi todella, eikä hän pääsisi ylös murtuneella jalalla. Mutta onneksi tuo toinen mies oli Roy... Joten ehkä, vain ehkä, hänen ei pitäisi olla huolissaan.

Ennen kuin hän ehti ajatella yhtään pidemmälle, hänet laskettiinkin jo pehmeälle sängylle. Tämä sänky oli ehdottomasti parempi paikka nukkua kuin alakerran kivikova sohva.

Roy nousi pystyyn.

"Olet painavampi kuin miltä näytät", hän totesi puuskuttaen hieman.

"Se johtuu automaileista. Sinä taas olet vahvempi kuin miltä näytät", Ed vastasi ajattelematta sen tarkemmin. Roy hätkähti.

"Käyn hakemassa laukkusi", hän vastasi ykskantaan ja kääntyi nopeasti. Pian hän oli vain etääntyvä selkä.

Kumpikaan ei nähnyt toisen kasvoille ilmestynyttä vaaleaa punaa.