Yllätän kaikki jatkamalla tätä. Ainakin itseni yllätin, jos en muita. Luin pitkästä aikaa tämän saamat reviewit, ja totesin, että on vähän epäreilua aloitaa, jos ei lopeta. Kiitän kaikkia tämän ficin saamasta ansaitsemattomasta rakkaudesta, ja toivon tämän kappaleen kelpaavan jatkoksi sille, mitä olen aloittanut jo vuosia sitten.

Taas se alkaa

Kuin haavoittunut enkeli Ed nukkui sohvalla, kun Roy palasi töistä. Pojan kasvoilla oli pieni hymy, kultainen otsatukka valui kasvoille ja kipsatun jalkansa hän oli nostanut käsinojan päälle. Ilmeisesti tämä oli pärjännyt itsekseen. Mitä hätää hänellä olisi edes voinut olla? Royn jääkaapissa oli tarpeeksi ruokaa jopa nuorukaisen ruokahalulle ja suuri osa Royn kirjoista oli olohuoneen kirjahyllyssä, joten todennäköisesti Ed oli saanut aikansa kulumaan.

Royn ajatukset karkasivat aamuun, joka oli ollut ihan yhtä kiusallinen kuin edellinenkin kerta, kun hän oli kantanut Ediä portaissa. Hänen pitäisi keksiä jokin muu ratkaisu kerrosten välillä liikkumiseen, Roy muistutti itseään. Kantaminen ei tuntunut hyvältä kummastakaan, tosin eri syistä. Royn mieli jatkoi aikamatkaansa kauemmas, vaikka hän oli päättänyt olla muistelematta ... sitä. Töihin päästyään hän oli antanut Havocille niin paljon tehtäviä, että olisi ihme, jos mies pääsisi lopettamaan ylityöt ennen aamu-kolmea. Edin ei ehdottomasti olisi tarvinnut kuulla huhua Royn osallisuudesta onnettomuuteensa. Nyt poika tekisi taatusti kaikkensa saadakseen selville, mitä sinä iltana oli tapahtunut. Onneksi vain Roy muisti sen. Hänen pitäisi vain säilyttää malttinsa, ja kaikki menisi hienosti. Ed menettäisi aikanaan mielenkiintonsa, ja...

Hänen ajatuksensa pysähtyivät, kun kultaiset silmät räpsähtivät auki. Ed nousi nopeasti istumaan ja enkelinhymy pysyi kasvoilla. Roy tunsi väreiden kulkevan selkäpiissään. Tuo ilme hereillä olevan Edin kasvoilla ei voinut merkitä mitään hyvää.

"No, viihdyitkö itseksesi?" hän kysyi vaaleaveriköltä.

"Joo. Piirsin kuvia. Haluatko nähdä?" poika sanoi ja heilautti kättään epämääräisesti kohti pöydällä olevaa kasaa paperia. Roy kääntyi selaamaan niitä.

"Se tekee sitten 3 seniä", Ed tiedotti ja Roy pyörähti ympäri katsoakseen, oliko poika tosissaan. Ed virnisti, ja enkelinhymyn takaa välkähti esiin hiven pirullisuutta. Roy kaivoi kolikoita taskunpohjalta.

"Näiden on paras olla hyviä", hän murahti ja otti paperit uudelleen käteensä. Ne olivat täynnä erittäin nopeasti piirrettyjä taloja, tikku-ukkoja ja puita, joista edes 5-vuotias ei olisi ollut ylpeä.

"Tämä ei ollut todellakaan rahan arvoista. Eikö sinulla oikeasti ollut parempaa tekemistä tänään?" Roy huokasi laskiessaan paperit jälleen kahvipöydälle. Kauhukseen hän näkin Edin alahuulen alkavan väristä.

"Luulen... Luulen, että se johtuu onnettomuudesta. En pysty enää piirtämään. Hienomotoriikkaani..." Edin puhe katkesi järkyttyneeseen nyyhkäykseen, ja hän nosti kätensä suun eteen silmien laajetessa pelosta. Roy ei tiennyt mitä sanoa. Hän aukoi suutaan ja etsi jotain tilanteeseen soveltuvaa lausetta. Ainakin niin kauan, että Edin pokka petti ja poika purskahti nauruun.

"Olisit nähnyt ilmeesi! En kuvitellut sinun menevän noin halpaan!" Ed onnistui sanomaan naurunsa lomasta. Ärsytyksen kipinä välähti Royn mielessä, mutta hän puhalsi sen sammuksiin ennen kuin se ehti syttyä. Viimeksi näiden typerin kujeiden kierre oli päättynyt todella huonosti, eikä hänellä ollut varaa kokeilla, miten nyt kävisi. Ed ei pystyisi ärsyttämään häntä enää. Hän oli sen yläpuolella.

Tai niin hän ajatteli, kunnes pääsi keittiöön ja avasi jääkaapin oven. Kaikki ruoka - aivan kaikki - oli tungettu alimmalle hyllylle. Todella tiiviisti. Hän ei ollut edes aivan varma, uskaltaisiko ottaa mitään pois, koska riskinä oli, että kaikki romahtaisi lattialle. Hän kuuli Edin ilmestyvän ovelle kainalosauvoineen, ja saattoi kuvitella pojan itsetyytyväisen virnistyksen.

"Olet ilmeisesti siirtänyt tavarat omalle korkeudellesi", Roy totesi synkästi, ja kääntyi katsomaan Ediä, jonka silmistä näki, että loukkaus oltiin kuultu ja ymmärretty, mutta joka yhtäkaikki hymyili pahankurisesti.

"Kerro nyt, Mustang. Sinä teit minulle jotain. Mitä?" Roy huokasi taas.

"Jotain typerää ja tarpeetonta. Menin silloin liian pitkälle, ja olen maksanut siitä. Parempi todellakin, ettet tiedä. Mistä tiedän, ettet juokse uudelleen auton alle, jos kerron?"

Ed kohotti kainalosauvojaan ja pyöräytti silmiään. Roy puisti kuitenkin päätään, kääntyi takaisin jääkaapille ja siirteli varovasti purkkeja ja purnukoita ylemmille hyllyille, niin että sai voileipätarvikkeet ulos. Hän teki leivän itselleen, ja vilkaistuaan pöydän ääreen istuutunutta Ediä, myös pojalle. Hän myös valmisti kaksi kuppia teetä ja kaatoi toiseen reippaasti sokeria.

"Oikeasti, Mustang. Kerro. Mitä tapahtui?" Ed kysyi taas haukattuaan leipäänsä pari kertaa.

"Lopetin sen naurettavan kierteen. Et viitsisi aloittaa sitä taas. Meillä ei selvästikään ole tarpeeksi huumorintajua kepposiin."

"Sinä aloitit sen."

"En aloittanut."

"Todellakin aloitit."

"Mitä väliä sillä edes on? Minä tein jotain, mitä kadun, ja sinä päädyit kipsiin. Eikö siinä ole tarpeeksi syytä lopettaa typerät pilat?" He söivät hiljaisuudessa loppuun. Roy silmäili päivän lehteä ja Ed katseli miestä. Mustang ei ollut tyyppiä, joka kartteli vastuuta. Jotain suurta oli ollut pakko tapahtua. Kunpa hän vain muistaisi... Tai kunpa Mustang kertoisi.

"Tahdotko ylös?" Roy kysyi taiteltuaan lehden, juotuaan viimeiset tipat teestään ja laitettuaan astiat tiskialtaaseen likoamaan. Jälleen yhtä kiusallista portaikkoa myöhemmin Roy laski Edin sängylle.

"Menen vielä hetkeksi alas. Huuda, jos tarvitset jotain", hän ilmoitti vilkaistuaan kelloa, ja kääntyi lähteäkseen. Ovella hän vielä pysähtyi. Hetken hän seisoi siinä katsoen Ediä kryptinen ilme kasvoillaan ja vaikutti silmänräpyksen ajan siltä, että hän olisi voinut sanoa jotain, mutta lopulta mies nipistikin huulensa jälleen yhteen.

"Öitä, Teräs", hän toivotti käytävästä. Ed katsoi miehen sulkemaa ovea. Vaikka se veisikin aikaa, ja vaikka hänen täytyisikin käntää miehen koti ja elämä ylösalaisin, hän saisi selville, mitä Mustang salasi häneltä. Vaihtoehtoja ei ollut.

A/N: Olen tainnut luvata romantiikkaa about kaikissa kappaleissa, ja lupaan taas, että sitä tulee joskus myöhemmin - ehkä sitten kahden vuoden kuluttua, kun muistan taas päivittää. Mutta. Oletteko lukeneet Emoota? Eli siis crossoveriani Ei meillä ole ongelmia? Jos ette, antakaa sille tilaisuus. Luulen, että tästä pitävät pitävät siitäkin. Mutta oikeasti, kiitos palautteesta, ja jättäkää lisää, jos millään viitsitte. Ette voi tajuta, miten vaikea on palata ficin pariin vuonna 2011, kun on viimeksi kirjoittsnut sitä 2008.