Esme Anne Platt Cullen
Päivä oli koittanut. Alakerran tummasävyisessä odotushuoneessa oli sata kolmekymmentä oppilasehdokasta odottamassa pääsyään koe-esiintymisiin. Minä odotin eniten tietenkin Isabella Swania. Olin saanut hänestä tietää jo niin paljon kaikkea, että hän tuntui melkein vanhalta tutulta. Alice oli kertonut minulle ja Carlislelle kaiken hänestä. Alice oli jutellut yhden kokonaisen yön Rosalien kanssa Isabellasta. Edwardille hän ei ollut sanonut sanaakaan.
Paikalla oli todella monta lahjakasta muusikkoa. En olisi millään halunnut päästää heitä kotiin. Mutta minun oli pakko. En pystyisi ottamaan heitä kaikkia siipeni alle.
Max meni hakemaan seuraavaa muusikkoa. Numero 94. Swan, Isabella.
Huoneeseen asteli ruskeasilmäinen ja -hiuksinen tyttö. Hänellä oli päällään mustat farkut, valkoiset tennarit ja sähkönsininen tankkitoppi, jossa oli valkoisella peuranpään siluetti. Hän kantoi vasemmassa kädessään valkoista nahkatakkia.
''Ole hyvä ja astu peremmälle,'' Max sanoi 94 kertaa. Bella kiitti häntä. Hän oli aidosti kiitollinen. Ensimmäinen ihminen, joka aidosti kiitti tilaisuudesta.
''Isabella Swan, eikö vain?'' Kysyin heleällä äänellä noustessa seisomaan pöytäni takaa. Tyttö katsoi minua nyt silmiin, nyökäten, ''Kyllä. Kutsukaa ihmeessä Bellaksi, Rouva Cullen.''
''Ja minua Esmeksi,'' sanoin tarjotessa kättäni. Tyttö tarttui siihen Maxin suljettua oven. Max huomasi epätavallisen tuttavuuden minun ja Bellan välillä, mutta hän ei sanonut mitään. Näytin Bellalle merkin hänen saadakseen istua eteeni. Hän istui alas, kuten minäkin. Max istui hieman sivummas Bellasta oikealle puolelle.
Tytön poskilla oli punaa, kuten Alice oli minulle jo varoittanut. Hän on hieman ujo, kuin lammas, mutta sisimmässään rohkea kuin leijona. Olin kiinnittänyt huomiota Alicen sanavalintaan.
Alice oli itseään joskus verrannut kauriisen. Kaunis, sukkela ja fiksu eläin. Erittäin sulavalinjainen, herttainen.
Rosalie oli puolestaan huuhkaja. Tarkkaavainen, tarkka, määrätietoinen, julman oloinen, mutta sisimmässään kaunis ja herttainen olento.
Emmett oli kuvattu Alicen sanoilla karhuksi. Harmaakarhuksi. Lajiksi, jota vain osa saattaisi ymmärtää. Lempeä, mutta tilanteen vaatiessa tappava. Erittäin vaarallinen otus.
Jasper oli jaguaari. Sulavalinjainen, lempeä, rohkea eläin. Enempää sanoja siihen ei tarvittu.
Mutta Edward oli tämä leijona. Rohkea, puolustava ja itsenäinen eläin. Oliko Bella samanlainen mitä Edwardilta saattoi olettaa?
''Ole hyvä ja kerro itsestäsi jotakin meille.'' Max aloitti Bellan täyttämät paperit edessään. Bella ei tietenkään huomannut niitä, vaikka hän katsoi Maxia. Minä tarkkaavaisesti kuuntelin.
''Olen Isabella Marie Swan. Olen seitsemäntoistavuotias. Asun Forksissa, Washingtonin osavaltiossa. Olen harrastanut musiikkia kuusivuotiaasta lähtien-''
Max keskeytti tytön, ''Mikä oli ensimmäinen instrumenttisi?''
''Viulu.''
''Onko se lempisoittimesi?''
''Ei,'' Vastasi tyttö hieman häkeltyneenä, ''Tai siis tottakai sillä on erilainen tunnearvo ensimmäisenä soittimena, mutta minä rakastan pianon ja kitaran soittamista.'' Ah, tämä tyttö oli siis musikantti jo syntyessään. Hänellä oli tunnearvoa.
Max hieman rentoutui. Jonkinlainen jännitys poistui keskuudestamme.
''Hallitsetko sinä muita soittimia?'' Kysyin rauhallisella äänensävyllä. Nyt tyttö katsoi minua. Näin hänen silmissään paloa. Tätä hän halusi, tänne hän halusi.
''Bändisoittimien lisäksi hallitsen laulun, sellon ja viulun,'' tyttö myönsi punastuessaan, ''olen kuitenkin vain suorittanut tutkinnot viulusta ja sellosta.''
Max nyökkäsi. Hän siirtyi nojaamaan pöytää vasten, hieman epäammattimaisesti. Toisaalta ymmärsin häntä, tämä oli ollut pitkä päivä.
''Meillä on sinulle pieni kuuntelukoe,'' Max selitti, ''Tämä kertoo sinun korvakuulosi tason. Saat päättää haluatko erotella sointuja vai tahteja. Sen jälkeen saat esittää meille haluamasi kappaleen. Lopuksi pieni näyte jokaisella soittimella, jota hallitset, meidän päättämällä kappaleella, jonka sinä varmasti tiedät.'' Tyttö nyökkäsi. Huomasin hänen silmissään huolta.
Nyt minä nousin ylös. Viittasin Bellaa nousemaan seisomaan ja pyysin hänet flyygelin taakse, minua vastapäätä, ''Oletko jo valinnut?''
''Voisin ottaa soinnut,'' hän myönsi, hieman hymyillen. Hän oli siis rohkea. Kovinkaan moni ei ollut tähän suostunut.
Meillä oli sovittu Maxin kanssa tietyt soinnut. Vain harva oli saanut kaikki oikein. Tahdit olisivat olleet helpompia.
''Hyvä on,'' sanoin asettaessasi sormeni ensimmäisten nuottien kohdalle saadakseni aikaan soinnun.
''B-molli.''
Seuraava.
''A- duuri.''
Seuraava.
''Fis- molli.''
Seuraava.
''Gis- molli.''
Seuraava.
''C-molli.''
Tyttö sai kaikki oikein. Ei piru vieköön. Ohjasin tytön keskelle soittimien valtakuntaa; valintaa oli orkesterisoittimista bändisoittimiin.
''Saat esittää meille vapaavalintaisen kappaleen valitsemallasi soittimella. Huomioon otetaan kappaleen tulkinta ja täsmällisyys.'' Max kertoi pöytäni luota hieman tylsistyneenä äänen sävyllä, ''Ole hyvä.''
Nyökkäsin minua katsovalle tytölle. Kyllä hän meidät yllättäisi.
Tyttö tarttui sellon kaulaan ja istui korkealle jakkaralle. Hän lepäsi sellon hänen vasempaan olkavarteen. Minun kävellessäni pois soittimien keskeltä, hän viritti sellon. Sekin oli pieni osa testiä. Joka ikinen viritettävä soitin oli epävireessä, näinkin testattiin kuuloa.
Tyttö viritti vielä jousen ennen kuin laski sen alas kielille.
Bella soitti Game Of Thronesin tunnaria. Kukaan ei ollut yllättänyt meitä sarja teemalla. Oli ollut erilaisia rakkauselokuvan teemoja, mutta ei yhtään tv-sarjaa. Kappale loppui melkein liian nopeasti. Olisin voinut kuunnella sitä vielä kauemminkin.
''Melko vaikuttavaa,'' sanoin hymyillen kun tyttö oli lopettanut. Hän oli soittanut sielullaan, ei käsillään. Aivan kuten poikani aina teki.
Tarjosin hänelle nuotteja hänen laskettuaa cellon takaisin paikalleen. Hän katsoi niitä hetken- Celine Dion - My Heart Will Go On. Tyttö hieman jäätyi. Hän vain tuijotti. Olikohan hänellä jokin paha muisto tästä kappaleesta.
''Saat valita millä soittimella aloitat, vähän matkaa riittää. Suunnilleen eka säkeistö.'' sanoin hänelle ennen kuin käännyin kohti minun mustaa nahkatuolia.
Tyttö aloitti soittamaan sellolla. Tietenkin hän osasi sen. Seuraavaksi hän otti käteensä alttoviulun. Senkin hän taittoi. Kuten kaikki muutkin soittimet, joita hän väitti osaavansa.
Lopussa hän lauloi outron soittaessaan pianolla. En todellakaan odottanut tytöstä lähtevän sellaista ääntä. Kaunis, selkeä, mutta siinä oli pieni tummasävy.
Hän kiitti ja niiasi, kun oli soittanut kaikki kappaleet läpi.
''Bella Swan,'' Aloitin rauhalliseen sävyyn laskiessani paksun kirjekuoren pöydälle hänen näkyville, ''lukukausi alkaa kahdeksas elokuuta.''
Hän vain tuijotti minua, kyyneleet silmissään. Hän hymyili ja kipaisi luokseni, kädet ojossa.
Hän halasi minua tuttavallisesti minun noustua seisomaan, ja kiitti tuhannesti. Max katsoi minua ihmeissään. Minun ei olisi todellakaan pitänyt toimia näin, mutta niin minä toimin.
