Isabella Marie Swan

Istuin odotusaulassa, kamalan iso kirjekuori kädessäni. Pidin toisessa kädessä puhelinta, yrittäessä soittaa äidilleni, joka oli kaupungilla. Äiti ei kestäisi uutista.

Katsellessani ympärilleni älysin, ettei kukaan muu pidellyt kirjekuorta. Olinko minä ainut? Tietoni mukaan luokalle otettaisiin vähän alle kolmekymmentä oppilasta. Olin jättänyt laukkuni äidilleni. Hieno homma, Bella.

Puhelu meni vastaajaan, saamarin äiti. Jätin hänelle viestin, että minä olin valmis. Hän varmasti tulisi paikalle mahdollisimman nopeasti ja me suuntasimme yhdessä hotellille. Huomenna meillä olisi lento takaisin Seattleen. Sieltä isä hakisi meidät kotiin.

Tiesin, että nämä seuraavat kuukaudet tulisivat olemaan minun viimeiset kuukaudet kotonani. Olin kerännyt yläasteelta lähtien rahaa tähän hetkeen. Olin halunnut tasantarkkaan tähän kouluun siitä lähtien kun näin sen tytön soittamassa viulua musiikkipäivillä New Yorkissa. En muistanut sen tytön nimeä, mutta muistin aina Cullen Academyn logon hänen hupparissaan. Kuvittelin aina itsekin omaavani sellaisen hupparin. Siitä päivästä lähtien minä päätin olla erilainen. Erilainen kuin kaikki muut. Olin saattanut onnistua siinä, mutten voinut vielä vannoa yhtään mitään.

Joku kosketti hellästi vasenta olkapäätäni, ''Hei. Oletko sinä Bella Swan?'' Kysyi nuori neiti. Hänellä oli tummat hiukset, jotka sojottivat vähän joka suuntaan. Hänellä oli tummanruskeat silmät. Hän oli pienikokoinen, oikein sievä tyttö. Herttaiseksi häntä voisin kutsua.

''Tässähän minä,'' vastasin rehellisesti, laittaessani puhelimen farkkujen takataskuun, ''Ja sinä olet?''

''Mary Alice Brandon Cullen,'' Hän kertoi ojentaessaan kätensä. Minä tietenkin nousin seisomaan, Cullen. Hän hymyili tarttuessaan oikeaan käteeni, ''Kutsu vain Aliceksi. Tai kaikki sitähän tekevät.''

Tyttö oli puhelias, puheliaampi miltä hän saattoi näyttää. Hän oli rohkea, ulospäin suuntautunut. Juuri sellainen mitä minä olisin halunnut joskus olla. Hän oli Cullen. Mitä ihmettä?

''Sanoit olevasi Cullen. Oletko sinä sukua-?''

''Hyvinkin,'' hän sanoi ylpeällä äänensävyllä, ''Esme ja Carlisle Cullen ovat vanhempiani. Anna minun näytellä sinulle kampusta,'' Kampusta- siksikö he tätä paikkaa oikein kutsuivat? En ollut myöskään koskaan kuullut Carlisle Cullenista, hänestä minä kysyisin varmasti hieman myöhemmin. Alice veti vapaasta kädestäni minua kohti yläkertaa, josta olin äsken tullut, ''Kun näköjään pääsitkin jo tänne kirjoille, tulee sinun tietää tästä paikasta kaikki mitä sinun kuuluukin.''

Alice todellakin näytti minulle koko talon. En edes tiennyt miksi hän oli minulle niin ystävällinen. Vai oliko hän kaikille tällainen?

Alice esitteli minulle ensin yläkerran. Yläkerrassa oli paljon tilavia ja valoisia luokkahuoneita. Fysiikka, biologia, kemia, matematiikka… kaikki olivat rappusista katsottuna oikealla. Rappusista vasemmalle katsottuna siellä oli loput lukuaineluokat. Alice oli johdattanut minut suoraan eteenpäin, josta olin äsken tullut Esmen silmien alta. Siellä oli siis rehtorin kanslia, opettajainhuone ja opon huone. Okei. Selvä. Muista tämä! Mikäli sinä joudut pulaan, tiedät mistä löytää apua.

Alakerran aulasta pääsi suoraan auditorioon. En ollut koskaan nähnyt niin suurta sisä esiintymislavaa, opiskelupaikoissa.

Auditoriossa oli kamala määrä soittimia lavalla. Huomasin Alicen kanssa olevamme keskellä oppituntia. Tietenkin minä aivan punaisena.

Parrakas miesopettaja huomasi meidät. En voinut olla nolostumatta. Tietenkin yritin mennä ulos auditoriosta, mutta Alice vain seisoi paikallaan, pitäen minua käsivarresta.

''Hei, herra Smith. Esittelin tässä vain Neiti Swanille paikkoja. Älkää suotta keskeyttäkö.''

Herra hymyili ja nyökkäsi Alicelle, ''Olkaa hyvä vain.'' He jatkoivat opetusta.

Oppilaita oli ehkä kymmenen. Miksi heitä niin vähän oli?

''Opetusta kesällä?'' Kysäisin nopeasti. Alice nyökkäsi vastaukseksi, ''Kesäopintoja. Jotkut käyvät niitä jo ennen kuin saapuvat tänne.''

Jäädyin katsomaan yhtä tyttöä jolla oli ruskeat hiukset. Hän näytti oikein kivalta ja ystävälliseltä. Hänellä oli hiuspanta päässään, estämässä hiuksien valumista silmille. Samassa hän huomasi minut.

Alice veti minut takaisin aulaan. Kuulin pianonsoittoa. Joku soitti vallan taitavasti. Melkein virtuoosimaisesti.

''Tuolta pääsee suoraan taideidenluokkiin,'' Alice kertoi osoittaessaan suoraan eteenpäin, syvemmälle taloa, musiikkia kohti, ''Siellä on kolme musiikinluokkaa ja kaksi kuvaamataiteen luokkaa. Sieltä myös pääsee liikuntasaliin.''

Alice ei antanut jäädä minun kuuntelemaan soittoa vaan veti minut ulos auringonpaisteeseen ja johdatti meidät ilmiselvästi asuntoloihin.

Niitä oli kaksi. Ne näyttivät melkein linnoilta. Ei, sitä ne eivät olleet. Ne olivat kartanoita. Itse koulu oli linna. Yksi hemmetin iso linna.

En saanut sanaa suustani. Tämä yli-innokas Cullen esitteli minulle koko asuntolan. Osat huoneista olivat tyhjiä, sillä koulun vanhimmat olivat lähteneet muualle kouluun vähän aikaa sitten. Huoneet olivat isoja, parihuoneita.

Puhelimeni soi. Pyysin Alicelta anteeksi ennen kuin vastasin äidilleni.

Sammutin puhelun.

''Alice, kiitos kamalasti. Minun on pakko nyt lähteä äidin matkaan. Minusta oli tosi mukavaa, että sinä esittelit minulle paikkoja.''

Alice virnisti ja halasi minua, ''Ilo oli minun. Minusta on mukavaa, että minä saan tuollaisen ystävän niin kuin sinä- Bella. Nähdään pian!''

Mietin Alicen sanoja ennen kuin löysin äitin pihalta mustan taksin vierestä. Hän hymyili niin leveästi kuin suinkin pystyi.

''Noh? Miten meni?''

Nostin kirjekuoren hänen näkyvilleen, ''Äiti. Tämä on upea paikka.''