A/N: Joop, one-shottina bailukuvauksena lukijoille ehkä vähän turha chapteri, mutta menköön nyt kerran, kun on saman otsikon alla.
Review plz!
Lauantaiaamu koitti kauniina ja kirkkaana, mutta myöhäissyksyn aamujen tapaan varsin koleana. Aamu-usvan kasteleman tiet olivat liukkaat huurteesta, ja ikkunasta ulos katsoessaan lopenuupunut Ichigo arveli, että päivä klinikalla tulisi olemaan vaiherikas ja kiireinen. Liukas sää tarkoitti aina liukastuneita ja luitaan murtaneita ihmisiä ja pieniä peltikolareita, joihin osaa ottaneet vaativat tarkistuksen, ihan vain varmuuden vuoksi.
Tavallisesti Ichigo inhosi tällaisia päiviä. Tänään hän kuitenkin kiitti kaikkia mahdollisesti kuuntelevia jumalia oikein ajoitetuista liukkaista, sillä hän tiesi pienen huoneen haisevan vanhalta viinalta ja ehkä hieman oksennukseltakin. Hän arveli, että hänen olisi kannattanut pakottaa Renji suihkuun edellisenä iltana senkin uhalla, että Isshin olisi herännyt veden laskemisen ääneen.
Ichigo pudisti päätään yhtä paljon pitääkseen itsensä hereillä kuin osoittaakseen epäuskoaan. Hänen oli hankala uskoa, että yleensä itsensä hallitseva... no, verrattain hyvin itsensä hallitseva ja ylpeä Renji oli epähuomiossa juonut itsensä kirjaimellisesti keskelle peltoa ja alentunut soittamaan Ichigon hakemaan itsensä. Hän ei edes ollut vastustellut, kun Ichigo oli pakottanut hänet hiipimään hiljaa pitkin Kurosakien taloa, juomaan muutaman lasillisen vettä, pesemään hampaansa ja nukkumaan kylkiasennossa. Renjin oli täytynyt tuntea olonsa kaameaksi.
Ichigo tunsi julmaa tyydytystä arvellessaan, että Renji tuntisi olonsa herättyään vielä kahta kaameammaksi. Se oli oikein hänelle. Hänelle olisi ollut oikein, että Isshin olisi huomannut "alaikäisen poikansa" tekoset ja antanut tälle ainakin kolme kuukautta arestia. Voi kuinka Ichigo ilkkuisikaan silloin!
Ichigo pudisti uudestaan päätään, tällä kertaa vain karkottaakseen silmäluomiaan painavaa väsymystä. Hän harkitsi hetken käyvänsä nukkumaan, mutta tiesi olevan liian väsynyt kyetäkseen nukahtamaan. Tunne oli tullut aivan liian tutuksi viimeaikaisten tapahtumisen seurauksena.
Seuraava väsymyksen aalto sai Ichigon näkemään huoneensa ulkopuolisin silmin, ja hän hämmästyi sitä, mitä näki. Kuinka oli mahdollista, ettei hän ollut huomannut huoneessaan minkäänlaisia muutoksia sitten sen kaukaiselta tuntuvan päivän, kun Isshin oli heittänyt uuden "poikansa" patjan lattialle? Hänen oli täytynyt kulkea laput silmällä!
Huoneen vanhasta siististä niukkuudesta ei ollut jäljellä mitään. Avoimen lattian tilalla oli aina sijaamaton vuode ja mahdollisesti useammassa kuin yhdessä merkityksessä jatkuvasti elävä vaateläjä, johon Ichigo ei tohtinut koskea ilman Zangetsua käsissään siltä varalta, että joku vaatteista kävisi päälle. Vaatteiden joukkoon ja ympärille oli kylvetty koulukirjoja, lommoille purtuja kyniä, silputtua paperia, suklaapatukoiden kääreitä ja muuta roskaa, jota Ichigo ei edes halunnut tarkemmin analysoida.
Vaatekaapin ovet olivat auki ja siten myös pysyisivät, sillä Renjin vaatteet pursusivat sisukkaasti ulos kaapista ja estivät ovia sulkeutumasta. Työpöytä oli täytetty roskilla, ruoantähteillä ja erilaisilla tarralapuilla, joissa ei näyttänyt olevan minkäänlaista järkevää sanomaa. Sormeillessaan erästä lappua, johon oli tuherrettu yliviivaustussilla ristisilmäinen tikku-ukko itseään suuremman miekan kanssa, Ichigo päätti julistaa huoneen katastrofialueeksi.
Kun Renji lopulta suvaitsi avata silmänsä ja palata elävien maailmaan, Ichigo ei voinut väittää, ettei olisi ollut hieman pettynyt. Renji olisi ansainnut jotain paljon pahempaa kuin väsymyksen, vapisevat kädet ja lievän päänsäryn. Eihän se Ichigolle yllätyksenä tullut, että elämässä ihmiset ja shinigamit eivät useinkaan saaneet sitä, mitä olisivat ansainneet, mutta se ei estänyt häntä tuntemasta armotonta sapetusta asian suhteen. Hän oli melko varma, että hänen olonsa oli valvomisesta johtuen ainakin yhtä kaamea kuin Renjin.
Pojat siivosivat vuorotellen itsensä päiväkuntoon, molemmat peilikuvansa karmeudelle irvistellen ja pahinta aavistellen. Onneksi kyseinen pahin kuitenkin olisi klinikalla vielä pitkään, joten ennen sen kohtaamista saattaisi tapahtua jotakin, mikä pelastaisi tilanteen. Esimerkiksi tiiliskivet saattaisivat yllättäen kasvattaa silmät ja siivet, ja jos ne vielä lähtisivät lentoon, syntyvä kaaos saattaisi saada Isshinin kiinnittämään huomionsa johonkin muualle kuin poikiinsa.
Ichigo ja Renji haalivat aamiaista jääkaapista ja hiljaisuudessa syötyään siirtyivät Kurosakien olohuoneen sohvalle katsomaan tv:tä. Mikään meneillään olevista ohjelmista ei ollut katsomisen arvoinen, mutta molemmat katsoivat silti ensimmäistä vastaan tullutta ikävystyttävää ajankohtaisohjelmaa. He tuskin olisivat huomanneet, vaikka tv olisi sammuttanut itsensä kesken säätiedotuksen ja tarjoillut heille viihdykkeeksi pelkkää mustaa ruutua.
Ichigo olisi halunnut muistuttaa Renjiä "vastuullisesta aikuisesta", mutta hänen aivonsa yksinkertaisesti kieltäytyivät keksimästä sopivaa letkautusta, joten asia sai jäädä hautumaan. Ohjelman äänet muuttuivat hiljalleen yhä kaukaisemmiksi, ja lopulta uni valtasi uupuneiden mielet.
Kun Isshin saapui tauolle rakkaalta klinikaltaan, hän näki molemmat poikansa vieretysten sohvalla, päät takakenoon kallistuneina, taju kankaalla ja vanhan viinan lemun ympäröiminä. Hetken hän tuijotti näkyä tyrmistyneenä, mutta pian hänen terävä mielensä, loistava tuntemuksensa Ichigon ajatuksenjuoksusta ja Renjin maineen nurjasta puolesta sai hänet tekemään johtopäätöksiä, jotka johtivat hänet varsin lähelle todellisia tapahtumia. Niinpä Isshin ei edes viitsinyt hillitä huulilleen kohoavaa sadistista virnettä suunnistaessaan suoraan keittiöön hakemaan talon suurimmat kattilankannet.
Isshin hiipi sohvan taa, ja jysäytti kannat yhteen voimiensa takaa. Ääni kuulosti Ichigon ja Renjin korvissa pahemmalta kuin kumpikaan olisi halunnut myöntää, joskin eri syistä, ja molemmat loikkasivat samanaikaisesti ylös sohvalta ja lähes törmäsivät toisiinsa melun lähdettä katseillaan etsien, mitä seuraavan väistöliikkeen ansiosta Ichigo kaatui takaisin sohvalle.
Tapahtumia vierestä seuraava Isshin oli ratketa nauruun, muta onnistui peittämään sen mukaonnettomaan maniaansa: "Voi, rakkaat poikani! Paheiden teille te olette joutuneet, kuinka olen saattanut laiminlyödä teiden hyvinvointianne näin julmalla tavalla? Voi, jospa vain edesmennyt vaimoni tietäisi!"
"Mehän vain katsoimme tv:tä," Ichigo yritti turhaan, Renjin näyttäessä kiusaantuneelta ja pääkipuiselta hänen vieressään.
"Voi poikani! Vielä yritätte naruttaa vanhaa miestä! Ettekö te tiedä, mitä alkoholi tekee kaltaistenne nuorten maksalle?"
Ichigo nyökkäsi, mutta Renji erehtyi pudistamaan päätään, mikä ajoi Isshinin pitkään luentoon alkoholinkäytön turmiollisista vaikutuksista. Luento olisi mahdollisesti jatkunut pitkälle iltapäivään asti, mikäli Renjin puhelin ei olisi pelastanut tilannetta ilmoittamalla tekstiviestin saapumisesta. Ääni herätti Isshinin todellisuuteen, johon kuului myös työ klinikalla.
"Ottakaa opiksenne, poikani!" hän vielä huikkasi kadotessaan klinikalleen, jonka kätköissä päästi naurunsa valloilleen. Ichigon ja Renjin kiusaaminen oli yksinkertaisesti upeaa! Eivätkä pojat arvanneet mitään!
Samaan aikaan olohuoneessa saamansa viestin lukenut Renji oli valahtanut kalmankalpeaksi tatuointiensa alla, minkä seurauksena Ichigo yritti lukea viestiä ystävänsä olan yli, siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä Renji sulki puhelimensa mahdollisimman pian.
"Kuka se oli?" Ichigo kysyi mahdollisimman viattomasti ja loi katseensa takaisin tv:n ruutuun yrittäen parhaansa mukaan näyttää siltä, että häntä ei kiinnostanut lainkaan, kunhan vain ohimennen sattui kysymään.
Ichigon suunnitelma ei selvästikään ollut onnistunut, sillä Renji pudisti päätään. "Ei kukaan, väärä numero varmaankin."
Ichigo ei uskonut ystävänsä hetkeäkään, ja päätti lukea viestin heti, kunhan Renjin silmä välttäisi Eihän se oikein olisi; itse asiassa se saattoi olla varsin kaukana oikeasta useammallakin mittapuulla tarkasteltuna, mutta Ichigo katsoi, että mikäli jokin oli järkyttänyt Renjin kalpeuden kyseessä olevalle asteelle, asia mitä todennäköisimmin koskettaisi myös häntä.
Myöhemmin illalla, kun Renji oli epähuomiossa tai liian luottavaisena jättänyt puhelimensa hetkeksi yksin, Ichigo katui suuresti järkeilyään ja sai nähdä, kuinka vakavasti viallinen se itse asiassa oli ollut.
Renji rakas, minä haluaisin kuulla, mitä mieltä sinä olet siitä, mitä eilen tapahtui. Tarkoitan, että minusta olisi mukava saada jonkinlainen varmistus siitä, mitä meidän välillämme nyt on, jotta olemme molemmat samalla sivulla.
Ichigo vilkaisi ensimmäistä heijastavaa pintaa, joka hänen silmiinsä osui, ja huomasi saavuttaneensa ainakin saman tason kalpeudessa kuin Renji aikaisemmin päivällä. Viesti ei varsinaisesti ollut sitä, mitä Ichigo oli kuvitellut näkevänsä. Hän oli odottanut esimerkiksi uutta komennusta Byakuyalta, tai tietoa odotettavissa olevasta hollow'jen massahyökkäyksestä, tai ehkä viestiä siitä, että Renjin paikan luutnanttina oli ottanut joku hieman terävämpi kaveri.
Ichigo olisi halunnut jättää asian sikseen, mutta hän ei voinut vastustaa kiusausta selata lähetettyjen kansioita. Hän todellakin halusi tietää, mitä Renji oli viestiin vastannut!
Kuule, minä todellakin luulen, että meidän on parasta puhua tästä kasvotusten.
Ei muuta? Ichigo henkäisi pettyneenä, sulki kansion ja asetteli puhelimen mahdollisimman tarkoin siten, miten Renji oli sen jättänyt. Hän tarttui kirjaan, jota oli lukemassa, ja hautasi kasvonsa siihen toivoen niiden värin palautuvan siihen mennessä, kun hänen olisi seuraavaksi katsottava kilpailijaansa silmiin.
Jos hän voisi katsoa Renjiä silmiin.
Ichigo ei enää saanut otetta kirjasta, sillä hänen ajatuksensa askartelivat tiiviisti Orhimen mystisessä viestissä. Ichigo toivoi, että olisi jäänyt bileisiin pidemmäksi aikaa. Mahdollisesti hän olisi saanut jonkinlaisen vihjeen tapahtumista. Rukia oli jäänyt, Ichigo muisti, kannattaisiko hänelle soittaa?
Ei missään nimessä, Ichigo päätti pian. Ensinnäkin Rukia ei ehkä tietäisi mitään, ja sen lisäksi hän oli riittävän terävä kysyäkseen, mistä Ichigo tiesi edes epäillä jotakin. Niinpä Ichigo päätyi samaan tulokseen, johon oli päätynyt aikaisemmin, Okayaman katujen jäädessä taakse: hän nielisi ennemmin kohtuullisen määrän sydänsurua kuin ylpeytensä. Asiat saisivat edetä omalla painollaan riippumatta siitä, mitä Renjin ja Orihimen välillä oli tapahtunut, ja riippumatta siitä, mitä heidän välillään tapahtuisi tästä edespäin.
Tuskin paljonkaan, oli Ichigon ensimmäinen ajatus seuraavan päivän aamuna jo ennen kuin hän sai silmänsä auki. Hyviä uutisia saaneet eivät muutu valkoisemmiksi kuin liljankukat. Auts, sepä oli miehekäs kielikuva.