Alussa pätkä Bruno Marsin kappaleesta Just the way you are.
And when you smile
The whole world stops and stares for a while
Koska seuraava päivä oli lauantai, he molemmat nukkuivat omalla mittapuullaan pitkään. Linda heräsi kymmeneltä, lojui sängyssä puoli tuntia ja hipsi sitten keittämään kahvia. Mathias nukkui yhä, tai ei ainakaan ollut ilmestynyt huoneestaan. Linda haki kaikessa rauhassa lehden ja asettui keittiöön lukemaan sitä hiljaisuudesta nauttien.
Ainoa ongelma oli, ettei hän enää nauttinut siitä. Hän kaipasi jotakuta puhumaan, vähintäänkin jonkun hengitystä kuultavakseen. Eikä hän voinut olla miettimättä Mathiaksen unta. Mitä siinä oli tapahtunut? Oliko se ollut painajainen vai hyvä uni? Miksi mies oli huutanut juuri Marya? Sen eilisiltaisen, ihmeellisen hetken jälkeen, hetken, jonka Linda oli melkein ajatellut... Ei. Hänen pitäisi tehdä tälle tilanteelle jotakin ja äkkiä.
Samassa kuului aukeavan oven raksahdus ja Mathias ilmestyi huoneestaan hiukset pörrössä, silmät vielä unesta sameina ja suu levinneenä haukotukseen.
"Huomenta", Linda sanoi tyynesti kääntäen katseensa taas lehteen.
"Huaah... Huomenta", Mathias mutisi haukotuksensa perään ja istahti pöydän ääreen. Hän hieraisi silmiään väsyneen näköisenä.
"Nukuitko hyvin?" Linda kysyi kohottamatta katsettaan.
"Mhh... En kovin", Mathias mutisi. "Näin liikaa unia."
"Hyviä vai pahoja?"
"Sekä että. En kai minä herättänyt sinua? Puhuin joskus pienenä unissani, niin ei ole kyllä käynyt pitkään aikaan, mutta..."
"En minä ainakaan kuullut mitään", Linda valehteli ilmeenkään värähtämättä. Hän nousi ylös ja avasi kaapin oven.
"Otatko kahvia?"
"Voisin vaikka ottaa, kiitos", Mathias mumisi. Linda kaatoi kuumaa, mustaa nestettä omansa lisäksi toiseenkin mukiin ja työnsi sen Mathiaksen eteen. Tämä tiputti sekaan pari sokeripalaa ja kulautti puoli kupillista kerralla. Linda siemaili omaansa kaikessa rauhassa, jatkaen samalla lehden selailua.
"Niin olitko sinä tänään menossa sinne teatteriin?" Mathias kysyi hörpittyään loputkin kahvistaan.
"Olen", Linda vastasi tyynesti.
"Mihin aikaan?"
"Se alkaa viideltä ja loppuu puoli kahdeksan."
"Selvä..."
"Mitä sinä aiot tehdä?"
"Mietittiin Timin kanssa baari-iltaa... Ei mitään kännäyksiä ole suunnitelmissa, kunhan vain vähän kartoitettaisiin tämän paikan meninkiä."
Linda nyökkäsi. Hänen ilmeestään ei voinut päätellä mitään.
"Onko se ok?"
"En kai minä sitä päätä."
"Silti!"
"Niin kauan kun ette hankkiudu hankaluuksiin."
"Hyvä", Mathias hymyili. "Yritetään selvitä ongelmitta."
Linda nyökkäsi ja nousi ylös. Hän laittoi kahvikuppinsa tiskialtaaseen ja hävisi huoneeseensa. Mathias katsoi hämmentyneenä hänen peräänsä. Miksi Linda oli taas kylmempi kuin aikoihin? Mathias itse oli ajatellut...Eilisen jälkeen... Mutta ehkei Linda ollut tuntenut samoin.
Mathias päätti lopettaa turhat mietteet. Hän vaihtoi vaatteet ja käveli ulos. Pureva syystuuli iski vasten kasvoja ja jäädytti paljaat sormet. Mathias ei välittänyt vaan lähti juoksemaan tasaista tahtia.
Hän viipyi ulkona yli kaksi tuntia. Auringonvaloon oli jo ilmestynyt viileämpi sävy, kun hän palasi kotiin. Linda oli yhä huoneessaan. Mathias istui television ääreen tuijottamaan jonkin poliisisarjan toista jaksoa. Ensimmäinen oli ilmeisesti ollut melko tapahtumantäyteinen, sillä hän ei tajunnut juonesta mitään. Siihen saattoi kyllä vaikuttaa sekin, että television sijaan hän keskittyi kuuntelemaan mahdollisia ääniä Lindan huoneesta.
Mitään ei kuulunut ennen kuin Linda astui itse ulos. Hän asteli kylpyhuoneeseen pieni pussukka ja jokin sininen mytty kainalossaan ja lukitsi oven vilkaisematta Mathiasta koko aikana. Pian kuului jo lattialle valuvan veden lotinaa. Mathias lisäsi tv:n äänenvoimakkuutta yrittäen keskittyä ruudussa näkyviin räjähdyksiin, ruumiisiin, kuulusteluihin ja verisiin jalanjälkiin. Suureksi harmiksi hän ei kuitenkaan onnistunut täysin välttymään ajatuksilta, joita suihkun kohina mieleen toi.
Linda kuivasi hiuksiaan pyyhe ympärilleen kiedottuna. Kuivaajan kevyt hurina ei riittänyt peittämään Mathiaksen katsoman ohjelman ääniä. Linda huokaisi syvään keskittyen hiustensa setvimiseen eikä ajattelemiseen. Yritys ei onnistunut kovinkaan hyvin. Hänestä tuntui, kuin nämä lähes kaksi kuukautta olisi pyyhitty pois. Kaikki oli aivan kuin Mathiaksen muuttaessa tänne. Ei sen pitäisi tuntua näin ikävältä... Linda ravisti päätään. Hänen pitäisi oikeasti lopettaa tämä. Jos vaikka... Niin hän tekisi.
Linda kaivoi tyytyväisenä harvat meikkinsä esiin ja alkoi sutia niitä kasvoihinsa. Lopputulos oli hänen itsensä mielestä ihan siedettävä. Hän tiputti pyyhkeen lattialle ja veti alusvaatteet ylleen. Sitten vielä mekko... Hän oli ostanut sen pari vuotta aieammin Emilin ylioppilasjuhliin eikä käyttänyt kertaakaan sen jälkeen. Mekko oli himmeästi hohtelevaa, tummansinistä kangasta, siinä oli puolipitkät, kapeat hihat ja nilkkoihin asti ylettyvä helma. Kaula-aukko oli hitusen leveämpi kuin Lindan normaalisti käyttämissä puseroissa, muttei mitenkään säädytön. Linda silmäili mekkoa kriittisesti. Ei huomattavia ryppyjä eikä tahroja, puku näytti oikeastaan käyttämättömältä. Hän vetäisi syvään henkeä ja kiskoi mekon ylleen. Hihat suoriksi, helma laskeutui siististi, noin... Valmista. Linda vilkaisi pikaisesti peiliin, pyyhkäisi hiussuortuvan silmiltään ja astui sitten ulos kylpyhuoneesta.
Mathias havahtui oven kolahdukseen ja käännähti äänen suuntaan. Hänen onnistui juuri ja juuri estää suutaan loksahtamasta auki. Ja jostakin syystä nielaiseminen tuntui ihan hyvältä idealta...
Hän oli pitänyt Lindaa sievänä siitä lähtien, kun näki tämän ensi kertaa. Mutta tuo olento, joka seisoi niin pienen matkan päässä kasvoillaan tuttu, tyhjä ilme... Mathias ei saanut silmiään siitä irti. Hän ei olisi koskaan osannut edes kuvitella mitään kauniimpaa. Linda näytti joltakin satujen maasta tupsahtaneelta, siivettömältä keijukaiselta. Mathias nielaisi toistamiseen miettien, mitä sanoa.
"Näytät hyvältä", hän totesi lopulta ja virnisti peittääkseen hämmennyksensä. Lindan kasvoilla välähti hymy, jonka hän kyllä piilotti äkkiä, mutta Mathias ehti huomata sen.
"Kiitos. Minä... Minä taidan tästä lähteä", Linda totesi ja veti takkinsa ylleen. "Muista ottaa avain jos lähdet. Minulla saattaa mennä myöhään, sen teatterin jälkeen on vielä jotkin juhlat, en tosin ole vielä varma menenkö..."
"Selvä juttu", Mathias keskeytti rauhallisesti. "Nähdään sitten vissiin vasta aamulla?"
"Luultavasti. No, hei sitten", Linda huikkasi tyynesti ja stui ulos. Mathias käänsi katseensa takaisin televisioon, mutta keskittyi siihen vielä vähemmän kuin aiemmin.
Hän oli nyt täysin varma, että tunsi Lindaa kohtaan jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Nainen oli näyttänyt äsken kauniimmalta kuin kuvitella saattoi... Ja silti Mathias tajusi, että piti tästä kenties vielä enemmän aivan tavallisissa vaatteissa, ilman juhlameikkiä. Onnistuisikohan hän koskaan sanomaan sitä... Mathias huokaisi syvään.
"Linda!" lyhyt, vaaleahiuksinen mies huikkasi viereisen talon eteen parkkeeratusta autosta, Linda kopisteli koroillaan auton luokse ja kömpi takapenkille.
"Miten matka meni?" hän kysyi tyynesti.
"Minulla ainakin oli kivaa", mies, Tino totesi. "Ja Berwaldilla varmaan myös?"
Autoa ajava, pitkä ja vakava mies nyökkäsi.
"Miten sinä olet pärjäillyt?" Tino kysyi yrittäen vilkuilla Lindaa peilin kautta.
"Ihan hyvin."
"Onko ollut yksinäistä ilman Emiliä?"
"Oikeastaan... No, olisi ollut, mutta äiti järjesti minulle kämppäkaverin. Hänen tuttunsa poika. Muutti Kööpenhaminasta tänne opiskelemaan. Vuoden minua vanhempi."
"Ai? Millainen hän on?" Tino kysyi hämmentymättä tai ainakaan näyttämättä sitä. Linda kohautti harteitaan.
"Perus tanskalainen. Pitkä, vaalea pirteä."
"Hyvällä vai pahalla?"
"Ihan hyvällä kai. Ei mitään suurempia ongelmia ole ilmennyt."
"Ei ongelmia.. Entäs muuta?" Tino kysyi ilkikurisesti hymyillen. Lina rypisti kulmiaan.
"Tino, jos meinaat, että..."
"Joo, sori, sori, sukuvika", Tino nauroi. "Lizzy – siis se minun serkkuni – oli kanssa käymässä Ruotsissa... Tiedäthän sinä millainen hän on, näkee suhteita joka puolella."
"Muttei silti tajunnut..." Berwald mumisi yllättäen Tino naurahti punastuen hienoisesti.
"Ihme kyllä."
"Mitä te tarkoitatte?" Linda kysyi, vaikka oli lähes varma vastauksesta.
"No... Tuota... Me..." Tino mutisi. Linda oli vähällä hymyillä.
"Anna tulla."
"Siis. Tota. Minä ja... Saatiin puhuttua asiat selviksi", Tino selitti vilkaisten ujosti Berwaldiin päin. Tämä irrotti toisen kätensä ratista ja laski sen Tinon polvella lepäävän käden päälle.
"Onneksi olkoon", Linda sanoi neutraaliin sävyyn, vaikka olikin onnellinen ystäviensä puolesta. Ja sitä paitsi hän oli korviaan myöten täynnä noiden molempien valitussessioita siitä tykkääkö se nyt minusta vai jostain muusta vai...
"Saatte olla onnellisia ettei Elizaveta huomannut", Linda totesi.
"Totisesti", Tino huokaisi. "Sen jälkeen ei olisi ollut hetken rauhaa."
Pian auto pysähtyi teatterin pihaan. Kolmikko asteli ulos Tinon kevyen rupattelun saattamina. Teatterin aula alkoi olla jo lähes täynnä, mutta ihmiset alkoivat siirtyä katsomoon miltei heti heidän saavuttuaan. Linda vaihtoi huomaavaisesti paikkaa Tinon kanssa päästäen tämän Berwaldin viereen ja istui itse vielä sillä hetkellä tyhjän penkin viereen. Heidän paikkansa olivat hyvät, lähes keskellä riviä eikä edes kovin korkealla.
"Linda?" joku sanoi äkkiä. Linda käännähti äänen suuntaan ja havaitsi yhden kanssaan samalla vuosikurssilla olevista opiskelijoista.
"Hei, Thomas", hän tervehti tyynesti.
"Kiva nähdä täällä sentään joku tuttu", Thomas virnisti. "Sain tämän lipun serkultani ja luulin jo, etten tuntisi ketään..."
Linda nyökkäsi katsellen jo lavalle päin. Thomas jatkoi puhettaan merkityksettömistä asioista ja Linda lakkasi pian kuuntelemasta. Hän piti Thomasia melko tylsänä ja itsekeskeisenä ihmisenä, eikä yllättynyt kun jokainen lause tuntui alkavan 'minä' tai 'minun', tai kun tämä hiljeni vasta esiripun auetessa.
Mathias lähti seitsemän tienoilla ulos. Hän oli sopinut tapaavansa Timin eräässä pienessä baarissa melko lähellä asuntoaan. Hollantilainen löytyikin yhdestä pöydästä kaksii oluttölkkiä edessään, toinen puolillaan, toinen avaamattomana.
"Terve, hurmuripoju", hän virnisti Mathiaksen lysähtäessä istumaan. "Tuo on sinulle", hän lisäsi tönäisten täyttä tölkkiä Mathiasta kohti. Tämä avasi sen saaden aikaan kunnon sihahduksen ja hörppäsi suoraan tölkin reunasta.
"No? Miten tänään meni?" Tim uteli.
"Huonosti", Mathias huokaisi. "Ihan kuin olisin vasta muuttanut sinne. Emme puhuneet oikeastaan mitään. Ja sitten Linda lähti teatteriin... Ihan johonkin kutsuvierasjuttuun, oli saanut liput kaveriltaan, ja hän näytti... No, upealta."
"Ja mitä sinä teit? Lankesit polvillesi ja tunnustit palavan rakkautesi?" Tim vinoili.
"Sanoin, että hän näyttää kivalta."
"Oijoi", Tim mutisi pudistellen päätään. "Se ei nyt riitä. Mitä sanaa sinä tarkalleen ottaen käytit? Kivaa?"
"Taisin sanoa että hyvältä."
"Voi meidän pientä hurmuripojua. Sinun olisi pitänyt sanoa vähintään seksikäs. Teitkö sinä mitään?"
"Istuin sohvalla."
"Mat! Typerys!"
"Yllätyin."
"Voi herranjestas, näet elämäsi naisen oikein juhlakuntoon laittautuneena ja sitten sanot vain että hän näyttää hyvältä! Eikö tullut mitään muuta mieleen?"
Mathias virnisti. "Tulihan minulle... Mutta sitten hän olisi kyllä motannut minua."
"Parempi sekin. Hän olisi sentään tiennyt että sinä haluat sänkyyn hänen kanssaan."
"Tim!" Mathias protestoi.
"Luen ilmeitäsi. Opettele hillitsemään niitä, jos et halua että jokainen tietää täsmälleen mitä sinulla on mielessäsi."
"Ja pah, en minä nyt niin selvästi ilmeile..."
"Ai et vai?"
"Sinä tajuat vain koska olet tuntenut minut niin pitkään."
"Eli myönnät että olin oikeassa?" Tim virnisti.
"Minä en olisi ehkä sanonut sitä juuri noin..."
"...mutta se on totta."
"En kommentoi."
"Ilmeesi kommentoi."
"Turpa kiinni", Mathias sanoi ystävälliseen sävyyn. Tim nuarahti ja kaivoi tupakan taskustaan. Se ei ainakaan Mathiaksen silmiin näyttänyt täysin normaalilta...
"Hei, Tim. Oletko ihan varma?"
"Varma mistä?"
"Että tuo on järkevää. Sisätiloissa."
"En", hollantilainen totesi leppoisesti. "Mutta sama se."
Mathias huokaisi.
"Taidan hakea toisen oluen", hän totesi kun Tim keskittyi "tupakkaansa" silmät ummessa.
"Hei, kuule Tim", Mathias aloitti kohta.
"Hmm..."
"Olet ollut kumman pirteää viimeaikoina."
"Ehkä sinä olet niin hauskaa seuraa, hurmuripoju", Tim mumisi silmät yhä ummessa.
"Tai ehkä jotain on tapahtunut?"
Tim raotti silmiään. "Vihjaatko sinä jotain?"
"Een toki... Kunhan mietin..."
"Voin kertoa, ettei ole tapahtunut mitään mitä sinä kuvittelet."
"Ai ei vai? Mistä sitten hyväntuulisuus?"
"Olen vähentänyt kamaa."
"Varmasti", Mathias totesi ivallisesti vilkaisten Timin suupielessä roikkuvaa savuketta.
"Oikeasti. Tämä on ensimmäinen kahteen viikkoon."
"Miksi sitten niin?"
"Minä... No, löysin polkupyöräni autotallin perukoilta. Minähän kilpailin joskus teininä..."
"Ja?"
"Ajattelin aloittaa taas uusiksi. Enemmän pyöräilystä saa hupia kuin huumeista", Tim totesi kohauttaen harteitaan. "Naura rauhassa, mutta minä en kaipaa mitään muuta."
"En minä naura."
"Haluaisit."
"En. Se on oikeasti hienoa. Olisi hyvä, jos pääsisit kokonaan irti noista... Oletko harkinnut katkaisuhoitoa?"
"Yritän ensin itse."
"Okei..."
"Tajuan kyllä, että se on vaikeaa", Tim mutisi vetäen savua keuhkoihinsa. "Mutta jos onnistuisin tiputtamaan edes kertaan kuukaudessa tai jotain..."
"Kuulostaa hyvältä."
Tim sulki taas silmänsä. Mathias hörppi toisen tölkillisensä loppuun ja päätti lopettaa sen jälkeen. Tim imi savukettaan kunnes jäljellä oli vain tynkä ja venytteli sen jälkeen raukeana.
"Paljonko kello on?" hän mutisi.
"Vähän yli yhdeksän."
"Mmh... Väsyttää ihmeen paljon siihen nähden..."
Mathias haukotteli. "Sama täällä..."
"Jos ollaan tylsiä ja järkeviä aikuisia ja lähdetään?" Tim ehdotti. Mathias myöntyi ja he siirtyivät ulos.
"No, älä luovuta, hurmuripoju", Tim totesi risteyksessä. "Vielä se söpöläinen on sinun."
Mathias pärskähti. "Hienoa. Muista sinäkin mitä sanoit."
"Yritetään..."
"Nähdään maanantaina."
"Nähdään!" Tim huikkasi ja lähti suuntaansa. Mathias jatkoi kohti kotian. Ikkunat olivat pimeinä; Linda ei kaiketi ollut tullut vielä. Aavistus varmistui Mathiaksen astuessa tyhjään asuntoon. Hän napsautteli valot päälle ja kaivoi jääkaapista jotakin naposteltavaa. Hetken mielijohteesta hän teki leivän, jonka asetti kannen alle Lindan paikalle. Hän mietti pitkään, kirjoittaisiko jonkin lapun, mutta jätti sen sitten tekemättä. Hän hieraisi silmiään ihmetellen väsymystä, mutta päätti sitten alistua sille ja pujahti peiton alle.
Linda avasi asunnon oven tuntia myöhemmin. Hän oli väsynyt ja hänen päätään särki Thomasin tauottoman juttelun takia. Teatteriesitys oli kyllä ollut hyvä, ja juhlatkin olisivat voineet olla mukavat... Jos Thomas olisi ollut edes sekunnin hiljaa.
Linda ripusti takkinsa naulaan ja veti kengät jaloistaan. Lattia tuntui ihanan tasaiselta ilman korkoja. Hän hiipi keittiöön ja havaitsi Mathiaksen tekemän leivän. Pieni hymy levisi Lindan huulille. Hänen teki melkein mieli herättää Mathias vain kiittääkseen tätä... Tai valittaaksen Thomasista... Tai oikeastaan ihan ilman syytä.
Linda pudisteli päätään ajatuksilleen haukkaillen samalla leipää. Hän pakottautui muistelemaan teatteria suihkun ja vaatteidenvaihdon ajaksi, eikä päästänyt Mathiasta mieleensä edes päästyään huoneeseensa. Onneksi uni tuli nopeasti.
Niin joo, on ne kommentitkin ihan kivoja jos joku nyt sattuu tätä lukemaan :)))