Odottaa jaksaisitko vaan
Hän saapuu aikanaan
Linda havahtui aamulla jälleen kerran ennen Mathiasta. Sadepisarat napsahtelivat ikkunalasiin ja ulkona näytti niin kylmältä, että Lindaa paleli peiton allakin. Hän kääriytyi täkkiinsä ja vaelsi keittämään kahvia. Kylmyys ei silti helpottanut, päätä särki ja olo tuntui tukkoiselta. Linda joi kolme kupillista kahvia ja asettui sitten tuijottamaan televisiota neljännen kanssa. Hän paleli enemmän kuin aikoihin. Peitto ei tuntunut lämmittävän yhtään, kahvikin vain poltteli kurkkua tuomatta lämmöntunnetta.
"Huomenta", kuului Mathiaksen ääni hänen selkänsä takaa.
"Huomena", Linda raakkui. Hän säpsähti itsekin äänensä käheyttä. Mathias istui nojatuoliin rypistäen otsaansa.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi. Linda nyökkäsi.
"Näytät kipeältä."
"Olen ihan kunnossa", Linda kähisi ja yskäisi. Mathias tuhahti ja nousi ylös. Hän asetti kätensä Lindan otsalle saaden tältä terävän mulkaisun.
"Tulikuuma", Mathias totesi. "Onko täällä jossain kuumemittaria?"
Linda nyökkäsi ja neuvoi, mistä sellainen löytyisi. Mathias haki mittarin ja ojensi sen Lindalle.
"Mittaa kuumeesi", hän komensi. Linda onnistui tuhahtamaan, mutta työnsi kuitenkin mittarin kainaloonsa.
Piippiipiip! se huusi minuutin kuluttua.
"38 ja puoli", Linda mutisi alistuneena.
" sinulla kylmä?"
"Vähän..."
Mathias naksautti kieltään ja hävisi huoneeseensa. Pian hän palasi mukanaan villapaita ja -sukat.
"Laita nuo päällesi", hän komensi. "Näytät jääkalikalta."
"Älä viitsi..."
"Nyt."
"Typerää..." Linda mutisi, mutta veti kuin vetikin itselleen aivan liian isot sukat jalkaan,
"Paita myös", Mathias sanoi hymyillen tyhjiksi jääville sukankärjille. Linda pudisti päätään. "Miksei?"
"Se on sinun..."
Mathias naurahti. "Mutta se on puhdas. Ja lämmin. Sitä paitsi, en tiedä missä sinä pidät omiasi enkä ao päästää sinua etsimään."
Linda irvisti väsyneesti ja veti paidan ylleen. Se oli aivan liian iso, mutta tosiaan lämmin, ja tuoksui puhtaalta ja samaan aikaan... Joltakin määrittelemättömältä mutta miellyttävältä, jonka hän osasi yhdistää vain Mathiakseen.
"Alkaako tulla lämpimämpi?" Mathias virnisti. "Vai tarvitsetko vielä jotain...?"
"En tarvitse. Kiitos."
"Varmasti?"
"Ihan varmasti", Linda ilmoitti eleettömästi. Mathias hymähti miettien, oliko nainen tajunnut ehdotuksen koko sisällön... Silloin vastaus olisi tosin ollut varmaan vieläkin jyrkempi ei.
Vaikka olihan se totta, että toinen ihminen lämmitti tehokkaammin kuin mikään muu.
"Onko sinun nälkä?" Mathias kysäisi vielä. Linda pudisti päätään. "Okei, syön sitten yksin..." Mathias mutisi siirtyen keittiön puolelle. Hän pisteli poskeensa mansikkajugurtin ja istui sitten nojatuoliin kumartuen eteenpäin. Linda sulki turhautuneena silmänsä.
"Väsyttääkö?" Mathias hymyili. Linda nyökkäsi vain saadakseen hetken rauhan.
"Sinun varmaan kannattaisikin nukkua. Minä menen tekemään yhtä koulujuttua. Huuda, jos tarvitset jotain."
Linda nyökkäsi silmät ummessa ja Mathias hävisi huoneeseensa. Linda tajusi pian, ettei ollutkaan valehdellut väittäessään olevansa väsynyt. Jäsenet tuntuivat raskailta ja silmien avaaminen mahdottomalta. Ehkä hän voisi hetkeksi nukahtaa... Sohva oli pehmeä, hänen oli vihdoin lämmin ja Mathiaksen pusero tuoksui hyvältä. Liian hyvältä. Onnekseen Linda kuitenkin nukahti ennen kuin ehti pohtia asiaa tarkemmin.
Mathias herätti hänet parin tunnin päästä.
"Linda?"
"Mmmh..."
"Sinun pitäisi syödä jotain."
Linda pudisteli päätään selkeyttääkseen unisen mielensä.
"Mitä haluaisit?"
"Mitä vaan", Linda sanoi kohauttaen harteitaan. "Ei minulla ole edes nälkä."
"Onpas."
"Ei sinun tarvitse laittaa mitään."
"Mutta minä haluan", Mathias ilmoitti ja siirtyi keittiöön. Linda odotti puolisen tuntia ja sai sitten eteensä muutaman perunan sekä vielä höyryävää, punaista lohta. Hän silmäili annosta epäillen.
"Ei sitä myrkytetty ole", Mathias naurahti.
"En luota sinun kokkaustaitoihisi", Linda ilmoitti. Hän kävi sairaana helposti kärttyisäksi.
"Ota huomoon että asuin muutaman vuoden yksin. Kyllä siinä perusasiat oppii", Mathias totesi leppoisasti. Hän jäi katsomaan, kunnes Linda huokaisten työnsi haarukkansa kalaan.
"Tämähän on hyvää", nainen sanoi yllättyneenä. Mathias naurahti.
"Hyvä jos kelpaa."
Linda rykäisi aavistuksen nolostuneena äänensävystään. Hän alkoi haarukoida ruokaa suuhunsa tasaista tahtia. Mathias seurasi tyytyväisenä ja haki pian itselleenkin ruokaa. Heidän lopetettuaan hän kasasi astiat tiskialtaaseen.
"No, haluatko vielä nukkua, vai...?"
Linda kohautti harteitaan.
"Haluaisitko katsoa telkkaria? Tai lukea kirjaa?"
"Vaikka lukea", Linda totesi vilkaisten kirjahyllyyn.
"Mikä kirja?" Mathias kysyi pompahtae pystyyn."
"Tuo tummansininen. Ylähyllyllä."
Mathias nappasi hyllyn reunasta siniselkäisen kirjan, vilkaisi kansikuvan punaisina hehkuvia mansikoitaa ja ojensi sen sitten Lindalle. Tämä avasi kirjan suunnilleen puolivälistä ja alkoi lukea.
"Oliko se sinulla kesken?" Mathias kysäisi. Linda pudisti päätään kohottamatta katsettaan.
"Ja silti aloitat tuosta kohtaa?"
"Olen lukenut tämän monta kertaa", Linda mumisi. Mathias hiljeni jääden katselemaan Lindan lukemista. Hetken kuluttua hän venytteli ja nousi ylös.
"Haittaako, jos lähden pihalle?" hän kysyi. Linda pudisti päätään, joten Mahtias siirtyi eteiseen. Hän solmi kengännauhansa, veti takin ylleen ja pysähtyi vielä hetkeksi tarkkailemaan Lindaa.
"Tulen parin tunnin päästä. Soita, jos tulee jokin hätänä", hän huikkasi lopulta ja hävisi ovesta ulos. Linda huokaisi hilja ja jäätyään yksin keskittyi kirjaansa.
Mathiaksen palattua loppuilta kului samoissa merkeissä kuin aamupäiväkin. Linda luki kirjaa ja vastasi mahdollisiin kysymyksiin yhdellä sanalla. Mathias selaili muistiinpanojaan, teki niihin joitakin lisäyksiä, luki hetken hänkin ja enimmäkseen vain katseli Lindaa.
"Hmmh... Pitäisi varmaan mennä nukkumaan", Mahtias mutisi kymmenen aikoihin kohottaen katseensa kirjastaan. Vilkaistessaan Lindaa hän havaitsi, että tämä oli laskenut kirjansa pöydälle ja nukahtanut nojaten sohvan selkänojaan. Mathias hymyili jokseenkin hellyyttävälle näylle. Hän kumartui hetken mielijohteesta sipaisemaan Lindan poskea. Iho tuntui sileältä ja jo normaalilämpöiseltä, ei enää kuumeiselta. Hän etsiskeli hetken kuumemittaria ja löysi sen sitten lehtipinkan alta. Oli melkein sääli herättää Linda noin rauhallisesta unesta... Mutta pakko se oli tehdö. Hän ravisteli kevyesti Lindan hartiasta.
"Linda? Herätys!"
Linda raotti silmiään ja haukotteli.
"Mitä nyt..." hän mutisi.
"Kello on kymmenen. Tarkasta, onko sinulla vielä kuumetta."
"37,2", Linda mutisi mitattuaan kuumeen."
"Hyvä, se on laskenut... Mutta sinun kannattaa varmaan jäädä huomenna kotiin."
"Eikä! En minä voi!"
"Kyllä sinä voit. Ja nyt nukkumaan."
"Mutta –"
"Katsotaan sitten aamulla."
Linda tuhahti ja nousi sohvalta. Hän vaelsi huoneeseensa yhä täkkiinsä kääriytyneenä ja sulki oven. Mathias jäi tuijottelemaan suljettua ovea huokaisten sitten syvään.
"Linda, ajattele nyt järkevästi."
"Minähän ajattelen!"
"Sinä olet vielä kipeä."
"Mutta –"
"Jäät tänään kotiin."
"En voi!"
"Ellet suostu vapaaehtoisesti, minä jään vahtimaan."
Linda mulkoili Mathiasta kiukkuisesti yhä yöpuvussa ja peittoon kääriytyneenä. He olivat heränneet puolisen tuntia aiemmin ja väitelleet lähes koko ajan.
"Minä inhoan sinua!" Linda ärähti ja lysähti sitten sohvan nurkkaan. Mathiaksen ilme värähti hitusen.
"Suostutko?"
"Hyvä on", Linda huokaisi. "On sitten sinun vikasi kun opintoni menevät pieleen."
"Voin ottaa vastuun siitä", Mathias totesi hymyillen vinosti. Linda mökötti sohvalla kunnes ulko-ovi loksahti lukkoon. Vasta silloin hän kehtasi rentoutua. Kyllä hän tajusi, ettei ollut vielä koulukunnossa, mutta olihan sitä nyt vähän pitänyt vastaan väittää...
Päivä mateli hitaasti eteenpäin. Linda teki ylimääräisiä tehtäviä, katseli televisiota, luki, pyöri ympäri asuntoa. Hänen teki mieli mennä käymään Mathiaksen huoneessa, vaikkei siinä tietenkään ollut mitään järkeä. Eikä siinäkään, että sinne meneminen tuntui ahdistavalta... Tuskin sieltä sentään murhattujen rakastajattarien ruumiita löytyisi, Linda ajatteli ivallisesti muistellen vanhaa satua.
Mutta ei hän silti saisi mennä sinne. Jos Emil oli pienenä tullut Lindan huoneeseen hänen poissaollessaan, pikkuveli oli saanut kuulla kunniansa myöhemmin. Hän ei saisi mennä...
"Mitäs söpöläiselle kuuluu?" Tim kysyi Mathiakselta heidän jonottaessaan pituushyppypaikalle.
"Kipeänä."
"Jaa. Pahastikin?"
Mathias pudisti päätään. "Pelkkää flunssaa."
"Onko jotain tapahtunut?" Tim uteli vihjailevasti.
"No ei!"
"Milloin?"
"En minä tiedä!"
"Olen suoraan sanoen pettynyt sinuun. Perjantaina näytti niin hyvältä."
Mathias tuhahti.
"No näytti!"
"Ole nyt hiljaa."
"Miksi?"
"Miksiköhän..."
"Eikö ihan varmasti mitään ole tapahtunut?"
"Ei ole!"
"Eli se söpöläinen ei ole sanonut vihaavansa sinua ikuisesti aamen?"
"Ei..."
"Aistin piilottelua."
"Sanoi inhoavansa minua. Tänään aamulla Suutuksissaan koska kielsin häntä lähtemästä kouluun."
Tim purskahti nauruun. "Siinä tytössä tosiaan on pippuria... Mutta älä huoli, ei hän ollut tosissaan."
"Toivotaan..."
"Usko minua, hurmuripoju."
"Govert! Hyppäämään!"
Tim virnisti vielä Mathiakselle ennen kuin otti vauhtia. Hän päätyi hypyn jälkeen tyylikkäästi jaloilleen ja ansaitsi peukunnoston valvojalta. Mathias teki pian saman perässä lentäen vielä kymmenisen senttiä pidemmälle.
"Noin sinun pitäisi toimia sen tytön kanssa. Määrätietoisesti. Hankkia tavoite", Tim selosti pukuhuoneessa. Mathias pyöräytti silmiään.
"Oikeasti! Mitä sinä haluat siitä?"
"En minä tiedä."
"Juuri siinä on ongelma! Päätät nyt haluatko vain sanoa että tykkät hänestä, saada hänet rakastumaan itseesi, päästä sänkyyn vai suorilta avioliiton auvoiseen satamaan!"
"Tim..."
"Mieti sitä, hurmuripoju."
Mathias huokaisi syvään. "Mietitään."
Linda istui huoneensa lattialla tutkaillen vaatimatonta levypinoa. Hiljaisuus oli alkanut tuntua niin kummalliselta, että oli pakko saada jotain ääntä. Hän liu'utti sormeaan pitkin koteloiden selkiä lukien nimiä. Muutama äidin antama ikivanha iskelmä. Emililtä jäänyttä taloa tärisyttävää rockia. Lopulta Linda nappasi klassista musiikkia sisältävän CD:n ja asetti sen soittimeensa. Viulun ääni tulvahti huoneeseen peittäen hiljaisuudessa piileskelevän pelon. Linda ojentautui selälleen lattialle keskittyen kuuntelemaan. Aika kului, sävellys vaihtui toiseen. Käytävästä kuului askelia.
"Linda? Tulin kotiin", Mathias huhuili ovelta. Linda painoi nopeasti pause-nappia ja kömpi ylös.
"Hei", hän huikkasi ja siirtyi nojaamaan huoneensa ovenpieleen.
"Millainen kunto?" Mathias tiedusteli heti.
"Normaali. Menen huomenna kouluun."
"Selvä juttu", Mathias nyökkäsi. "Mitä sinä kuuntelit?"
Linda kohautti olkiaan. "Jotain vain."
"Tykkäät klassisesta?"
Linda nyökkäsi.
"Laita soimaan", Mathias pyysi. Linda istahti takaisin lattialle soittimen viereen ja napautti sen päälle. Mathias istahti ovensuuhun kuuntelemaan.
"Kuka?"
"Bach."
"Tuttu nimi."
"Sietää ollakin."
Mathias naurahti. "Tämä kuulostaa ihan hyvältä", hän totesi hetken päästä. Linda lisäsi äänenvoimakkuutta.
"Mathias?" hän sanoi hetken pohdittuaan.
"Mitä?"
"Tuota... Kiitos kun, äh, huolehdit minusta. Kielsit lähtemästä kouluun ja niin edelleen", Linda mutisi katse lattiassa. Mathiaksen kasvoille levisi aurinkoinen hymy.
"Ole hyvä vaan", hän totesi lämpimästi. Linda rykäisi helpottuneena siitä, että oli saanut kiitettyä ilman suurempian ongelmia. Ehkä hänkin vähitellen oppisi sanomaan sanottavansa... Hiljaisuutta oli jatkunut jo liian pitkään.
Suurta muutosta ei vielä sen viikon aikana näkynyt, mutta Linda yritti tosissaan puhua enemmän ja olla ystävällisempi. Mathiaksen puheiden sävy hänen ja Timin päivittäisissä keskusteluissa alkoi tämän johdosta olla toiveikkaampi. Ehkä hän vielä onnistuisi sanomaan sanottavansa...
Mjoo, tällaista. Alun lyriikat Johanna Kurkelan kappaleesta Sydän paikallaan.
Ja niin, Linda lukee Linda Olssonin (kaimansa! :D) kirjaa "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja." Ihana kirja, mutta ehkä vähän aikuisempaan makuun.