Loppujen lopuksi Linda onnistui kuitenkin vaipumaan uneen. Nukuttuaan vasta reilun tunnin hän havahtui hiljaiseen narahdukseen ja räväytti silmänsä auki. Hän ei nähnyt mitään, mutta...

"Mathias?" hän puuskahti heti kun sai äänihuulensa toimimaan. Kuului hiljainen tömähdys, naksahdus ja pöytälamppu räpsähti päälle. Linda räpytteli silmiään kirkkaassa valossa ja tajusi tuijottavansa suoraan iloisesti hymyileviin, tuttuihin kasvoihin.

"Hei, kulta!" Mathias sanoi. "Anteeksi kun herätin..."

"Missä sinä oikein viivyit?" Linda tiukkasi. "Et ole vastannut puhelimeen etkä ilmoittanut, milloin tulet, minä olen..."

"Anteeksi", Mathias mutisi nolon näköisenä. "Eilisen lennot olivat täynnä, ja... Tuota..."

"Tuota?"

"Puhelimeni hajosi. Siksi en ole vastannut."

Linda lysähti seinää vasten ja hieroi silmiään. "Voi Luoja..."

"Anteeksi. Se tippui veteen eikä suostunut käynnistymään, sinun numerosi oli puhelimen muistissa eli ei siirtynyt uuteen jonka ostin... Ja, äh, en muista sitä ulkoa kun tarvitsen niin harvoin. Anteeksi."

"Senkin..." Linda mutisi ja huokaisi syvään. "Minä olen ollut sekaisin huolesta!"

"Minä myös."

"Miksi?"

Mathias hymähti. "Siksi, että arvasin sinun olevan."

"Typerys."

"Anteeksi", Mathias sanoi vielä kerran ja kietoi kätensä Lindan ympärille. "Rakastan sinua."

"Mmh..."

"Ja lupaan opetella sen numeron."

"Heti huomenna!"

"Ilman muuta, teidän ylhäisyytenne."

"Älä viitsi."

"Älä itse viitsi kiukutella", Mathias mutisi Lindan olkaa vasten. "Sinullahan piti olla ikävä minua..."

"Niin olikin", Linda myönsi hieman vastahakoisesti. Mathias hymyili tyytyväisenä ja nousi ylös.

"Jatka sinä unia. Jutellaan aamulla lisää."

Linda haukotteli ja painoi päänsä tyynyyn. "Paljonko kello on?"

"Jotain... Puoli viisi", Mathias vastasi. "Minäkin tulen kohta nukkumaan, käyn vain viemässä laukkuni tuonne..."

Linda pakottautui pysymään hereillä, kunnes Mathias palasi ja laskeutui hänen viereensä. Hän painoi päänsä miehen käsivartta vasten ja sulki silmänsä.

"Hyvää yötä, kulta", Mathias kuiskasi ja kurottautui sammuttamaan lampun.

"Hyvää yötä."

Aamu valkeni aivan liian nopeasti. Linda ei reagoinut herätyskelloon muutoin kuin rutistamalla silmiään vielä tiukemmin kiinni, Mathias sen sijaan kellahti selälleen ja läimäisi torkun päälle. Hän haukotteli makeasti ja kääntyi takaisin kyljelleen kasvot Lindaan päin.

"Huomenta..." hän mutisi. Linda tuhahti jotakin.

"Mikäs nyt on? Yleensä sinä olet se pirteämpi..." Mathias ihmetteli. Lauseen loppu hävisi uuteen haukotukseen. Linda ei vastannut vieläkään mitään.

"Etkö sinä ole nukkunut koko kahtena viikkona yhtään?"

"Tietysti olen", Linda mutisi ja nousi istumaan hieroen silmiään. Hän tuskin vilkaisi Mathiasta kömpiessään peiton alta seisaalleen lattialle. Sanomatta sanaakaan hän kaivoi vaatteensa kaapista ja hävisi kylpyhuoneeseen. Mathias jäi tuijottamaan Linda perään yllättyneenä. Hän nousi nopeasti ylös ja meni koputtamaan kylpyhuoneen oveen.

"Onko kaikki hyvin, kulta?" hän kysyi hivenen huolestuneeseen sävyyn. Linda oli pitkään hiljaa ennen kuin vastasi.

"Tietysti", hän sanoi viileään sävyyn. Mathias seisoi hetken oven takana, muttei keksinyt enää muuta sanottavaa. Lopulta hän huokaisi syvään ja meni huoneeseensa vaihtamaan vaatteita. Linda livahti luennolle syömättä ja sanomatta mitään. Mathias jäi turhautuneena lusikoimaan jugurttia suuhunsa. Hän ei käsittänyt, mitä oli tehnyt väärin. Tai tietysti se puhelimen hajoaminen ja viestihiljaisuus oli aika paha moka, mutta sen jälkeen... Hän ei ollut tehnyt mitään! Ei ainakaan mitään, mistä olisi itse loukkaantunut. Mathias paiskasi muovikulhon roskakoriin otsa rypyssä. Hän oli turhautunut ja väsynyt, mistä seurasi tietysti ärtymys kaikkea tielle osuvaa kohtaan. Hän keräsi tavaransa ja marssi kohti koulua synkkänä kuin ukkospilvi. Suurin osa tutuista tunnisti varoitusmerkit eikä tullut turhaan juttelemaan.

Mutta oli tietysti liikaa odotettu, että paras ystävä jättäisi rauhaan. Tim nojaili seinään tupakka suussaan ja jokainen hiussuortuva siististi taivasta kohti.

"Pääsit sitten kotiin", hän totesi pirteästi välittämättä Mathiaksen ilmeestä.

"Jep", tanskalainen murahti.

"Kuluiko koko saldo neiti söpöläiseen vai jäikö muuten vain vastaamatta?"

"Puhelin hajosi."

Tim vilkaisi Mathiasta kulmat koholla. "Oikeasti?"

"Ihan oikeasti."

"Eli et saanut viestiteltyä edes neiti söpöläiselle?"

"Ole hiljaa."

"Ja siitä seurasi..."

"Turpa kiinni."

"Ymmärrän. Ryppyjä rakkaudessa."

"Ole nyt hiljaa!" Mathias ärähti ja haukotteli. Timin kasvoilla välähti yllättynyt ärtymys, mutta se hävisi myötätunnon tieltä.

"Mihin aikaan sinä tulit?"

"Olin kotona vasta neljän jälkeen... Siis yöllä..."

"Oivoi. Hurmuripoju taitaa tarvita päiväunet."

Mathias huokaisi syvään ja lähti Timin edellä sisään.

"Vaivaako sinua jokin muukin kuin väsymys?" Tim kuiskasi kirjoittaen samalla muistiinpanojaan. Mathias murahti epämääräisesti.

"Ongelmia neiti söpöläisen kanssa?"

"Mmh..."

"Riitelittekö te?"

"Ei varsinaisesti."

"Vaan?"

"Ei oikeastaan mitään."

"Eli mikä on ongelma?"

"Juuri se!" Mathias sihahti ja painoi lyijykynäänsä paperiin niin lujaa, että sen terä katkesi. Huokaisten hän kaivoi laukustaan terottimen.

"Eli siis..." Tim mutisi vilkaisten Mathiasta, "jälleennäkeminen ei ollutkaan niin riemukas?"

"No..."

"Tim ja Mathias!" luennon pitäjä jyrähti. "Jos ette ala keskittyä, minun täytyy pyytää toista teistä siirtymään eturiviin!" hän jatkoi tuijottaen kaksikkoa tiukasti. "Voisi melkein luulla että olen yläasteen opettaja enkä yliopiston lehtori..." hän mutisi vielä juuri niin kovaa, että kaikki varmasti kuulivat. Mathias laittoi terottimen laukkuunsa ja alkoi kirjoittaa kynä suhisten. Tim pyöräytti silmiään ja jatkoi entiseen tahtiin pysyen kuitenkin hiljaa – lähinnä Mathiaksen ilmeen, ei lehtorin sanojen takia.

Tauolla he päätyivät jälleen nojailemaan rakennuksen seinään.

"Et viitsisi jatkaa siitä, mihin jäit sisällä?" Tim kysyi sytytellen tupakkaa.

"Mmh..."

"Jälleennäkemisestä..."

"No..." Mathias aloitti ja vetäisi henkeä. "Illalla – tai siis yöllä – tai aamuyöllä... Silloin hän vaikutti ihan... Iloiselta. Mutta oltiin molemmat niin poikki että ruvettiin nukkumaan saman tien."
"Ja?"

"Aamulla hän ei sanonut oikeastaan mitään."

Tim kohotti kulmiaan. "Eikö oikeasti mitään?"

"No, vastasi nukkuneensa ja sanoi olevansa kunnossa, kun kysyin. Ei mitään muuta."

"Hmm..."

"En tajua, mitä minä taas tein väärin!" Mathias puuskahti pahantuulisesti. "En osaa lukea häntä yhtään..."

"Ai. Minusta on vaikuttanut, että aika hyvin."

Mathias kohotti turhautuneena kätensä. "No joskus, mutta sitten tulee taas tuollaisia, en tiedä, ihme kohtauksia eikä hän sano yhtään mitään enkä tiedä, mitä minun..."
"Mitä jos kysyisit?"

"Häh?"

Tim karisti tupakkaansa. "Kysyisit, mitä sinun pitää tehdä. Jos hän ei vastaa, niin se siitä. Tai sitten voisit kysyä ikään kuin etukäteen, joskus kun hän on, hmm, normaalilla tuulella... Selität, ettet ymmärrä tuollaista ja niin edelleen. Kerrot, että haluaisit... Auttaa tai jotain, ja että sinulla oli ikävä häntä ja haluat... Krhm, jotain."

Mathias tuijotti Timiä silmät ammollaan niin kauan, että hollantilainen tuhahti.

"Herätys", hän sanoi ja napsautti sormiaan. Mathias räpäytti silmiään selvästi kiivaasti pohtien.

"Tim", hän sanoi kunnioitusta äänessään, "sinä olet nero."

"Minä tiedän sen, hurmuripoju", Tim vastasi välinpitämättömästi.

"Voisi melkein luulla, että sinä olet tyttö..." Mathias jatkoi virnistäen.

"Mitä tuli sanottua?!" Tim ärähti melkein tiputtaen tupakkansa.

"Nokun ymmärrät niitä noin hyvin!" Mathias kiirehti selittämään. Tim huokaisi ja pyöräytti silmiään.

"Minulla on pikkusisko. Siinä sinulle syy."

"Ai niin..."

"Älä väitä, että unohdit."

"En tietenkään", Mathias virnisti. "En ole varmaan koskaan kertonut, että olin yläasteella ihastunut häneen?"

Timin kasvoille kohosi vaarallinen puna.

"Mitä sinä sanoit?"

"Sinä kuulit varsin hyvin!"

"No siinä tapauksessa", Tim puhisi, "olen iloinen, että sinulla on neiti söpöläisesi. Koska minun siskooni ei koske –"

"Eikö hän ole yhdessä sen jonkun, mikä sen nimi nyt olikaan..."

"Ei!"

"Minä kuulin vähän muuta."

"Keneltä?"

"Ai, yhdeltä baaritutulta vaan... Sanoi tuntevansa sen Emman poikaystävän aika hyvin."

Tim mutisi jotakin epämääräistä ja puristi toisen kätensä nyrkkiin. Mathias purskahti poikamaiseen nauruun.

"Mitä sinä olet juonut, Køhler?"

"Kuinka niin?"

"Käyttäydyt kuin kymmenvuotias."

Mathias pyöräytti silmiään suu virneessä, mutta vakavoitui sitten.

"Mikäs nyt tuli?" Tim kysyi tyynesti.

"Linda..."

"Älä murehdi. Juttelette kunnolla, kunha pääsette kotiin. Ellette sitten siirry saman tien seuraavalle asteelle..."

"Hmph."

"Sinä olet varmasti puutteessa kahden kokonaisen viikon jälkeen."

"Entä sinä sitten? Kuinkas monen, hmm, vuoden jälkeen...?"

Tim punastui. "Se, etten kerro sinulle –"

"Tarkoittaa sitä, ettei sinulla ole mitään kerrottavaa."

"Eipäs! Minä en vain tunne tarpeelliseksi tilittää suhteideni jokaista vaihetta yksityiselle parisuhdeterapeutille – jonka rooliin sinä et kyllä edes sopisi..."

"En minä tilitä jokaista vaihetta!"

"Hah", Tim sanoi ylimielisen näköisenä. Molemmat hiljenivät hetkeksi.

"Onko sinulla sitten joku?" Mathias kysyi varovaisesti. Tim yskäisi.

"No..."

"Etkä ole kertonut minulle! Järkyttävää!"

"No kun ei ole. Ainakaan virallisesti."

"Hmm?"

"Älä jaksa näyttää noin uteliaalta!"

"Itse aloitit! Minä haluan kuulla kaiken!"

"Ei ole mitään kerrottavaa."

"Kuka? Tunnenko minä hänet? Minkä näköinen? Kuinka vanha? Kuppikoko?"

"Køhler!"

"Minä tiedän, että sinä havainnoit sen ensimmäisenä."

"Enkä! Minä keskityn luonteeseen enkä ulkonäköön –"

"Ja ihan vahingossa jokainen tyttösi on aivoton missi."

"Eikä ole!"

"Sano yksi esimerkki, joka ei olisi."

"No... No... Tämä kyseinen henkilö!"

"Ai, hänelläkö on jopa kokonainen aivosolu?"

"Useampikin", Tim tuhahti. "Useampi kuin sinulla, ainakin..."

"Hei!"

"Mitäs utelet."

"Tii-im, minä olen sinun paras kaverisi..."

Tim huokaisi syvään. "Ei ole vielä mitään."

"Sinä siis olet ihastunut häneen ennen kuin menitte sänkyyn? Siinä on jotain uutta..."

"Luento alkaa. Ja sinä piristyit kummasti."

"Päätin uskoa sinua", Mathias sanoi tyynesti. "Puhun hänelle kotona."

"Mitä sinä aiot –"

"Älä yritä vaihtaan puheenaihetta!"

"Okei, okei. Kerron seuraavalla tauolla."

Hyvin harvinaisesti Tim oli seuraavalla luennolla se, joka keskittyi tuijottamaan paperiaan eikä vilkuilemaan ystävänsä ilmeitä.

"No niiiiiiin..." Mathias virnuili heti lehtorin lopettaessa. Tim huokaisi ja marssi ulos sytyttäen matkalla tupakan.

"Anna tulla, olen pelkkänä korvana!"

"Mitä sinä haluat kuulla?" Tim kysyi alistuneeseen sävyyn.

"Perusjuttuja! Nimi, ikä – kai se on edes täysi-ikäinen?"

"Mitä sinä oikein kuvittelet?!"

"Tykkäsit sinä ennenkin nuoremmista..."

"En nyt niin paljon nuoremmista!" Tim puuskahti.

"Okei, anteeksi..."

Tim huokaisi syvään ja aloitti. "Hänen nimensä on Valeria, ja hän on..."

"Sukunimi?"

"Aiot googlata, vai?"

"Tietysti!"

"Hmph... Alvarez Nazaré, ja hän on portugalilainen."

"Norjassa?"

"Sinä olet tanskalainen norjassa ja minä alankomaalainen norjassa, mitä outoa portugalilaisessa on?"

"Ei kai mitään... Jatka."

"27 vuotta."

"Sinua vanhempi!" Mathias ihmetteli silmät pyöreinä. Tim huokaisi kärsimättömästi.

"Juuri niin. Eikä hän nyt niin paljoa vanhempi ole..."

"Mutta silti. Minkä näköinen?"

"Tummat, pitkät hiukset, sinivihreät silmät, aika pitkä, hoikka, niin edelleen."

"Eli missilaatua taas, vai?"

"Niinpä kai."

"Ja silti fiksu?"

"Opiskelee lääketiedettä."

"Ohhoh!"

"Riittikö?"

"Tällä erää..."

Loppupäivä sujui tuttavallisen kiusoittelun merkeissä, Mathias tosin vakavoitui kellon edetessä. Kotiinlähdön aikana hän oli jo suorastaan hiljainen.

"Hyvin se menee," Tim sanoi ja taputti Mathiasta selkään. "Soitat sitten Tim-sedälle, kun pääsette... Irti toisistanne. Eli joskus huomenna aamulla..."

Mathias pyöräytti silmiään.

"Joo, joo..." hän huokaisi ja kääntyi kotinsa suuntaan.

"Linda?" hän huhuili ovelta.

"Kotona", hiljainen ääni vastasi suljetun oven takaa. Mathias kurkisti Lindan huoneeseen ja näki tämän istuvan lattialla kirjapino edessään.

"Olisiko sinulla hetki aikaa...?" Mathias kysyi epävarmasti. Linda huokaisi ja työnsi kirjoja sivummalle.

"On", hän sanoi hiljaa ja veti polvensa koukkuun. Mathias istui vähän matkan päähän ja nojasi toiseen käteensä. Hän aukoi suutaan pariin kertaan ennen kuin sai aloitettua.

"Tapahtuiko täällä jotain sillä aikaa, kun minä olin poissa?"

"Ei."

"Onko sinulla varmasti kaikki hyvin?"

"On."

"Minä vain... Mietin... Ihan oikeasti anteeksi, kun hajotin sen puhelimen, olisin halunnut ilmoittaa jotenkin, ja minulla oli kamala ikävä sinua ja..." Mathias mutisi. Linda vetäisi henkeä ja kohotti katseensa.

"Ei se mitään", hän sanoi rauhallisesti ja puraisi huultaan. "Minun... Minun kuuluisi pyytää anteeksi. Tiedän, että olin tosi ilkeä aamulla – ei, älä keskeytä! Olin vain... Se... En voi sille mitään, mutta aina, kun olen ollut huolissani tai jotain, ja huolenaihe häviää, en osaa näyttää, että olen helpottunut."

"Ymmärrän."

"Etkä ymmärrä. Sinä et ole sellainen."

"Mutta... Jos sinä... Kertoisit, millaisissa tilanteissa sinun on... Hankala osoittaa tunteitasi, niin osaisin sitten... Antaa sinulle vähän omaa rauhaa."

Linda huokaisi ja hymyili surumielisesti. "Anteeksi."

Mathias levitti kätensä. "Tule tänne", hän sanoi lempeästi. Linda pyöräytti silmiään kuin tavan vuoksi, mutta siirtyi sitten lähemmäs ja kietoi kätensä Mathiaksen ympärille.

"Olen iloinen kun olet kotona", hän mutisi hitusen vastahakoiseen sävyyn.

"Minä myös, kulta."

Ikävä sanoa, mutta päivitystahti tulee luultavasti hidastumaan nyt koulun alettua. Itselläni on ainakin ekassa jaksossa 38,5h per viikko... Noh, muut jaksot sentään kevyempiä. Ja niin, onnea kaikille alkavaa kouluvuotta varten! :)