Öhm hei taas... Selitykset sikseen, olen ollut hieman jumissa tämän kanssa igen, mutta eiköhän se tästä. Nauttikaa yhdestä hiukan randomista kappaleesta taas, se on pidempi kuin edelliset ainakin :D Vaikka olen tämmöinen laiska kirjoittaja, lupaan etten ikinä jätä tätä tarinaa kesken. Inhoan niitä jotka jättävät. Vaikka siihen menisi kymmenen vuotta. Lupaan ja vannon käsi maantiedonkirjalla. Tällä kertaa sitten oikeesti, ihan aikuisten oikeesti.
Kelppi: Kiitos kun kommentoit :) Ja joo, eipä siitä Venäjästä taida mitään vastusta ollakaan. Tästä lähtien seison täällä omana, sisuisena, suomalaisena itsenäni ja otan ne kaikki pahat mulkaisut kuin kunnon suomalaisen kuuluu. Kiva kuulla että pidät tarinasta :))
Benel: Kiitos kiitos kun jaksat kommentoida näin säännöllisesti, eikä se haittaa jos joskus menee kauemmin. (Pokemon Go saattaa olla tai saattaa olla että ei ole osasyy myös tähän pitkään väliin) (Minäkin pakoilen siivoamista aina kun voin, älä pode huonoa omatuntoa) Toivottavasti tykkäät tästä kappaleesta!
...
"Mitä minä oikein teen sen kanssa?" Toris makasi selällään sängyllään ja peitti kasvonsa käsillään.
Oli joulukuun puoliväli, ja opiskelun kiristyessä myös oppilaiden yksityiselämässä alkoi kuohua - nimittäin oli aika vuotuisille tanssiaisille. Hetalian yliopistossa ei ollut tavallisia freshman/senior promeja, vaan joku muutamaa vuotta aikaisemmin oli keksinyt yhdistää kaikki vuosittain ja boom, näin syntyi legendaarinen hetalian jouluprom. Ne olivat joka vuosi hullummat, ja tämä vuosi ei olisi poikkeus sillä vetäjänä toimisi; kuka muukaan kuin sankareiden sankari Alfred Jones.
Promin oli tarkoitus olla viikon päästä perjantaina, viimeisenä iltana ennen joululomaa. Ja voit vain kuvitella kuinka stressaantuneita oppilaat olivat - parin etsintä ei ollut kauhean helppoa. Varsinkaan jos 90% koulun oppilasita oli miespuolisia.
"No suostut siihen vaan. Tänävuonnahan ei ole lainkaan outoa mennä miesmies-parina." Eduard sanoi katse tietokoneessa. Hän oli käynyt kyseisen keskustelun Toriksen kanssa kolme kertaa päivässä aina siitä asti kun Felix oli käynyt kylässä. Felix oli ilmeisesti päättänyt tulla tanssiaisiin Toriksen parina. Piste. Toris oli vain alkanut epäröidä.
"Mutta enhän minä ole-" Toriksen kasvot muuttuivat tulipunaisiksi. "Sellainen."
"Ai mitä, homo vai? No mitä väliä sillä on? Sehän on vain yksi ilta! Ja entäs sitten jos olisitkin - puolet tämän koulun oppilaista varmaan on."
"Juu juu minä tiedän minä tiedän", Toris ei ollut vieläkään paljastanut punaisia kasvojaan käsiensä alta. Hän oli ollut viimeaikoina hyvin epävarma, sekä minä että Raivis olimme aistineet sen.
Niin, Raivis. Hän makoili omalla sängyllään ja luki jotakin koulua varten. Se taisi olla Shakespearea, sen verran olin saanut selville kurkkimalla hänen selkänsä takaa.
"No entäs sinä sitten? Oletko ihan varma ettet halua tulla?" Toris kysyi Eduardilta hetken kuluttua kun puna oli hieman laskenut hänen kasvoiltaan ja hän kehtasi ottaa kätensä pois niiden tieltä.
"Joo, minä jätän väliin", Eduard kohotti vihdoin katsettaan tietokoneensa näytöltä ja hymyili hieman. "Ei ole minun juttuni."
"No entä Raivis? Saitko parin?"
"J-joo", Raivis hymyili pikkuisen. "Pyysin Liliä."
Olin todella ylpeä Raiviksesta. Se episodi oli sisältänyt paljon punastelua ja takeltelua mutta loppujen lopuksi Raivis oli saanut kysyttyä Liliä parikseen ja tyttö oli vastannut kyllä.
"No niin sitä pitää", Toris hymyili Raivikselle kannustavasti. Hän nousi istumaan ja katsoi haaveksien kattoon.
"Minäkin muistan ensimmäisen promini", hän jatkoi. "Parin saaminen oli työn ja tuskan takana, mutta kyllä se sitten kannatti."
"Ai se kun menit Natalian kanssa vai?" Eduard suoristi silmälasejaan epäuskoisena. "Hänhän mursi kaikki sormesi sen illan aikana!"
"No niin mutta olivatpahan treffit!"
Kaikki kolme nauroivat sille hetken kunnes vakavoituivat taas jälleen. Natalia, ha? Eikös se ollut se tyttö jonka takia Felix oli saanut potkut? Muut enkelit vahvistivat tietoni nyökkäämällä.
Muistin kuulleeni että tyttö oli jokin lellikki. Ei ainakaan kuulostanut siltä... Mutta ehkä kaikki vain pelkäsivät häntä niin paljon tai jotakin.
...
Prom-ilta tuli nopeasti. Raivis katsoi hermostuneena peiliin ja suoristi punaista univormuaan.
Jouluteemaan kyllästyi kuulemma nopeasti, joten teema oli erilainen vuosittain. Tämä vuonna teema oli ollut epookki, eli "jonkin sortin historia tai semmonen magee pukeutuminen menneisyydestä". (Alfred oli sanonut lauseen, Arthur oli pyöräyttänyt silmiään ja kertonut termin.) Raivis oli löytänyt halvalla punaisen univormun ja pukeutui siihen.
Raivis vilkaisi kelloa - se näytti puoli seitsemää. Prom alkaisi seitsemältä, ja Raivis oli luvannut kävellä sinne Lilin kanssa. Kampus oli aika suuri joten itse koulurakennuksen juhlasaliin käveleminen kestäisi ehkä viitisentoista minuuttia, olettaen että Lili oli valmis kun Raivis saapuisi tämän ovelle.
Ovelta kuului koputus.
"Heei Toris mä oon niinku tääl ny!" Felixin huuto kuului oven läpi. Toris kiiruhti avaamaan oven kasvot punaisina.
"Hei Felix, minä- mitä IHMETTÄ SINULLA ON PÄÄLLÄSI?!" Toris näytti kauhistuneelta, ja Raiviskin kääntyi katsomaan mikä Toriksen niin oli pelästyttänyt. Ovella seisoi hurja ilmestys joka eittämättä oli Felix. Hänellä oli kirkas, vaaleanpunainen röyhelömekko ja vihreä rusetti päässä. Meikkiä tällä ei ollut (paljon), luojan kiitos.
"No mä siis niinku ompelin tän ite eiks olekki söpö?!" Felix pyörähti ja mekko nousi sen verran että se peitti enää juuri ja juuri kriittiset alueet. Toris näytti siltä kuin hän olisi voinut pyörtyä, ja väriseos hänen kasvoillaan ei näyttänyt lainkaan terveeltä.
"Toris varmaan tarkoittaa että se ei ole kovin vanhanaikainen", Eduard heitti kävellessään ohi. Toris pudisti päätään kiivaasti.
"Enkä tarkoita!" Hän tönäisi Eduardia joka nauroi ja käveli omalle sängylleen. "Tarkoitan että, siis, ethän sinä voi olla tosissasi!"
"Miten niin?" Felixin hymy hyytyi ja hän pysähtyi. Hän näytti täysin ymmärtämättömältä.
"No viimeksi kun tarkisti sinä olit mies, ja tämä... tämä ei ole tervettä Felix!"
Felix näytti loukkaantuneelta. Hän kääntyi teatraalisesti ja pyyhkäisi muka kyyneleitä silmistään.
"Hyvä on." Hän sanoi dramaattisella äänellä. "Jos minä en kelpaa näin, niin... Hyvästi Toris!" Hän astui yhden harppauksen kauemmas.
Felixin teatteri ei hämännyt ketään... Paitsi tietenkin Torista. Toris loikkasi heti hänen peräänsä ja tarttui tämän käsivarresta.
"Odota!" Hän oli tulipunainen. Mainittakoon vielä että oven ulkopuolella oli muutakin porukkaa mikä teki tilanteesta vieläkin kiusallisemman. Toris karaisi kurkkuaan.
"Jos haluat mennä noin niin se on minulle ihan okei", Toris suoristi selkänsä. "Minä hyväksyn sinut ihan sellaisena kuin olet. Anteeksi että hämmennyin."
"Hihii ei se haittaa!" Felix kiljaisi saaden aikaisemman innostuksensa sataprosenttisesti takaisin. Hän loikkasi Toriksen kaulaan ja hymyili pirullisimman hymyn jonka olin eläessäni (tai kuolemani jälkeen) nähnyt. Raiviskin hätkähti. Sitten Felix kiskoi Toriksen käsivarresta näköetäisyyden ulkopuolelle. Kaikki mitä kuului oli Felixin nauru ja yksi kiljaisu Franciksen honhonhonin jälkeen. Minä en halunnut edes ajatella mitä siellä oli tapahtunut. Oven pamahtaminen kertoi että he olivat ulkona huoneosastolta.
"Noh, minäkin alan lähteä", Raivis sanoi hermostuneesti ja kääntyi nähdäkseen Eduardin. Eduard oli kääriytynyt vilttiinsä ja tuijotti tietokoneen näyttöä vieressään pari pussia sipsejä ja limua. Sinä olet saanut liikaa vaikutteita Alfredilta, Raiviksen teki mieli sanoa, mutta hän pysyi kuitenkin hiljaa.
"Joo, pidä hauskaa", Eduard vastasi katse näytössä.
"Meinaatko istua siinä koko illan?"
"Jep."
"Okei..." Raivis suuntasi ulos ovesta jättäen Eduardin yksin maailmaansa. Eduard oli nörtti.
Huoneosaston pikkuiseen aulaan oli kokoontunut porukkaa. Feliciano ja Ludwig, Gilbert ja Elizaveta, ja jostain syystä myös Francis. Raivis kipitti heidän ohitseen niin nopeasti kuin pystyi ja suuntasi ulos kylmään kohti Lilin huoneosastoa.
Lili odotti ovella. Hänellä oli vaaleanpunainen, vanha saksalaistyylinen mekko ja hiuksissaan vihreä nauha kuin yleensäkin. Raivis punastui ja tarjosi kätensä johon Lili tarttui mielellään. Jokin tuntui oudolta. Raivis tajusi nopeasti mistä oli kyse.
"Missä sinun veljesi on?" Raivis kysyi. Hän oli niin tottunut siihen että Vash osoitti häntä aseella ikkunasta aina hänen kävellessään ohi, että äkillinen turvallisuudentunne tuntui oudolta.
"Hän on myös tulossa."
Vash tanssiaisissa?! Raiviksen epäuskoinen katse ei jäänyt Lililtä huomaamatta. Lili nauroi.
"Hänen lapsuudenystävänsä Bella pakotti hänet tulemaan."
"Ai." Raivis oli tavannut Bellan muutamaan kertaan. Tyttö oli lämminsydäminen ja säihkyvä persoona, mutta myös päättäväinen. Hän myös tuntui jakavan Vashin ja Lilin rakkauden juustoon ja suklaaseen.
...
Tanssiaiset olivat... sanotaan nyt vaikka lievästi sekavat. Raivis oli hermostunut, kuten aina. Ihmisiä oli kuin muurahaisia ja kaikki muu...
Koristelu oli sekavaa, eri maiden lippuja korostamassa koulun kansainvälistä opetussuunnitelmaa ja kirkkaan värisiä spottivaloja osoittamassa joka suuntaan. Alfredin kädenjälki näkyi selkeästi siinä, että juhlasalista oli tehty suuri karnevaali/markkina/tivolialue. Onginta- ja arpakojuja myöten. Ja kaikki se tarjolla oleva ruoka ja vaaleanpunaisena hehkuva booli... huolestuin Raiviksen ja muiden oppilaiden terveydestä heti. Enkä minä todellakaan ollut ainut enkeli joka ajatteli niin.
Kymmeniä muita oli jo ehtinyt paikalle, mukaan lukien tuttujani edellisestä elämästäni. Olisi ollut todella hankala löytää heidät ihmisjoukosta, mutta minä vähän niin kuin aistin heidät. Lukas ja Mathias, ja Emil oli paikalla Seyn kanssa. Berwald ei ollut paikalla, mikä ei sinänsä ollut yllätys, mutta se harmitti minua silti. Olin todella huolestunut Berwaldista.
Raivis ja Lili kiertelivät ympäriinsä ja minä hengähdin hieman. Katsoin ympärilleni, ja huomasin tuttuja lähettyvillä.
"Oi koita ampua jotain, jooko?" Sey oli kiinni Emilin käsivarressa ja katsoi silmät loistaen ammuntakojua. Joku oppilaista nojaili seinään kojussa ja odotteli josko joku vihdoin tulisi ampumaan.
"Näh en minä ole mikään tarkka-ampuja", Emil vastusteli.
"Mutta kokeile, jooko? Ei se maksa mitään!"
"Itse asiassa maksaa femman", kojun pitäjä heitti väliin ja sai Emilin ja Seyn katsomaan kojuun päin toistensa sijaan. Kojun pitäjä punastui ja kääntyi parantelemaan palkintoja, pieniä pehmoleluja joita roikkuin kojun takakulmassa. Lähellä sitä oli myös kojun pääpalkinto, suuri sininen delfiinipehmolelu. Sey tuntui iskeneen silmänsä siihen.
"No okei, yksi kerta vaan", Emil kaivoi taskustaan sen kaivatun viitosen ja iski sen pöytään. Sey naurahti ja nojasi tiskiin Emilin vieressä kun kojun pitäjä nosti tälle jonkin sortin sniperin tiskin alta. Leikkihärvelihän se vain oli, mutta kyllä sillä kipeästi osuisi jos osaisi tähdätä oikeaan paikkaan.
"Tino osaisi ampua tällaisella", Emil sanoi yhtäkkiä nostaessaan aseen käsiinsä. Säpsähdin hieman mutta se sai minut hymyilemään - minun taitoni eivät olleet unohtuneet.
"Niin, hän oli hyvä", Sey vastasi. "Tai niin olen kuullut."
"Enemmän kuin hyvä, hän oli paras!" Emil virnisti. Tai no, ulkopuoliselle se näytti siltä kuin hänen suupielensä olisi nytkähtänyt vahingossa. "Hänen olisi vain pitänyt olla varovaisempi..."
Emil vakavoitui nopeasti, mutta Sey yritti piristää häntä heti.
"No kukahan mahtaa nyt olla paras? Vash varmaan."
"Niin mutta hän on hullu", he naurahtivat molemmat, mutta vilkaisivat sitten nopeasti ympärilleen, sillä jos Vash olisi taianomaisesti onnistunut kuulemaan kaiken, heille tulisivat todella rankat viimeiset puolitoista vuotta. Nimittäin sitä pakoilun määrää ei kestäisi täysijärkinen ihminen... Onneksi Vash ei kuitenkaan ollut näköpiirissä.
Emil tähtäsi. Hän siristi silmiään ja piti jalkansa pienessä haarassa. se oli makean näköistä, mutta aivan väärin siihen verrattaen mitä pitäisi tehdä. Tämä poika oli unohtanut kaiken mitä olin opettanut hänelle! Toinen jalka eteen, ryhti, kyynerpäät alas, hengitystekniikka! Heitin ilmassa pari turhautunutta volttia kunnes Emil kuin ihmeen kaupalla paransi asentoaan ja puhalsi ilmaa ulos samalla kun laukaisi.
Laukaus osui tauluun, muttei lähellekään keskipistettä.
"Kolmonen", kojun pitäjä sanoi laiskasti ja kurkotti ottamaan seinältä jotain mitä Emil oli voittanut. Hän nakkasi sen ja Emil otti kopin laskiessaan aseen pöydälle. Pikkuruinen avaimenperäpehmolelu. Sey kiitti Emilin puolesta ja he kävelivät hieman kauemmas.
"Onpa söpö... Mikä se on? Pingviini?" Sey kysyi ja katsoi pientä pehmolelua Emilin käsissä.
"Ei, se on lunni. Ja sinä saat sen", Emil vastasi ja asetti pehmon Seyn käsiin. Sey hymyili ja kiitti tätä. Tanssisalin tummissa valoissa kukaan ei nähnyt sitä pientä punaa joka nousi Emilin poskille.
"Minkä nimen me annamme tälle?" Sey kysyi.
"Ja minkä ikäisiä me nyt ollaankaan?"
"Älä naura minulle!" Sey näytti muka vihaiselta. "Pikkuinen tarvitsee nimen."
Emil kurtisti kulmiaan. "No kävisikö vaikka... Mr Puffin?"
"Ai herra Lunni? Yritä nyt vähän", Sey naurahti, mutta Emilin ilme ei muuttunut. Niinpä Sey nyökkäsi.
"Okei, herra Lunni se siis on", hän sanoi ja asetti pehmolelun käsilaukkuunsa niin, että lunnin pää jäi kurkkimaan laukun ulkopuolelle. Emil näytti olevan vähällä mainita tämänkin teon kypsyydestä, mutta ei ehtinyt, sillä Sey oli jo kiskonut hänet perässään tanssilattialle jonkin "iik aivan ihana":n biisin takia.
...
Prom oli ihan hauska tapahtuma, mutta mielenkiintoisimmat asiat tapahtuivat vasta sen jälkeen... Ei älä nyt ymmärrä väärin vielä yhtään mitään! Tarkoitan sitä, että draama alkoi oppilaiden suunnatessa poispäin.
"Hrr", Lili tärisi hieman kylmässä yössä. Raivis otti oitis takkinsa ja asetti sen tytön harteille.
"O-onko parempi?"
"On, kiitos", Lili hymyili. Raivis hymyili myös. Heidän iltansa oli mennyt rauhallisesti ja ilman sen suurempia mokailuja. He olivat jopa nähneet Vashin, mutta tämä ei ollut (ihme kyllä) osoittanut Raivista minkäänlaisella aseella. Edistystä. Raivis lähti johdattamaan Liliä hitaasti kohti asuinosastoja.
Vaikka yö oli pitkällä, hiljaisuudesta ei ollut tietoakaan. Opiskelijoita marssi pikkuhiljaa ulos rakennuksesta mennäkseen tekemään ties mitä ja ties minne. He huusivat ja nauroivat ja vaappuivat eteenpäin. Joku oli terästänyt boolin, joten Raivis ja Lili olivat jättäneet sen väliin.
Alfred oli terästänyt sen varmaan ihan itse.
"Doitsuuu" kuului korkea miesääni melko läheltä heitä. Raivis ja Lili kääntyivät katsomaan kun Ludwig käveli eteenpäin Felicianon roikkuessa tämän jalasta. Raivis ja Lili siirtyivät hieman sivummalle antaakseen heille tietä, mutta Ludwig pysähtyikin ennen kuin hän ja Feliciano olivat heidän kohdallaan.
"Ole kiiilttiii"
"Ei", Ludwig vastasi. "Me emme lähde ajamaan Lovinon ferrarilla."
Ihme kyllä minun mieleeni palasi jokin muisto. Muisto kirkkaanpunaisesta ferrarista. Feliciano tykkäsi ajella Lovinon ferrarilla, ja minä tykkäsin olla kyydissä. Olimme ajelleet Felicianon kanssa kun olin vielä ollut elossa, sillä Feliciano tykkäsi näyttää minulle paikkoja ja minä tykkäsin kuunnella hänen juttujaan. Olin varmaan ainut hänen silloisista ystävistään jota oikeasti tuntui kiinnostavan Felicianon loputon pälätys pastasta ja kissanpennuista ja kaikesta muusta joutavasta.
Ludwig oli varmaan muuttunut noista ajoista. Ainakin toivoin niin.
"Mutta on niin kaunis ilta..."
"Feli, siellä on liukasta."
"Ai MITÄ onko Lovino jättänyt rakkaan ferrarinsa vahtimatta?!" Sey huusi toiselta puolen puistoa ja kiskoi Emilin perässään. Sey oli yksi niistä ihmisistä jotka tuntuivat vain olevan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hänellä tuntui olevan myös epäilyttävä suhde melkein jokaiseen Raiviksen tuttavapiirin miespuoliseen henkilöön. Milloin se oli Franciksen kautta joku kaukainen pikkuserkun naapuri, milloin lapsuudenystävä ja milloin mikäkin vanha tuttu. En tahdo antaa huonoa kuvaa hänestä, hän oli vain... mielenkiintoinen tapaus.
"Juu, olimme juuri menossa ajelemaan. Tuletko mukaan?"
"Kukaan ei mene yhtään mihinkään!" Ludwig ärähti ja sai viimein porukan hiljenemään. Emil ei sanonut mitään mutta otti tiukemmin kiinni Seyn käsivarresta. Hänkään ei pitänyt ajatuksesta.
"Olet ihan edesvastuuton!" Ludwig ärähti Felille. "Etkö sinä muista mitä kaksi vuotta sitten tapahtui?!"
Felin hymy hyytyi ja tämä katsoi nolosti maahan. Minä katsahdin muihin enkeleihin kysyvästi, ja he näyttivät hieman surullisilta. Tai ehkä vaivaantuneilta? En ollut ihan varma.
Se oli hurja onnettomuus, Felicianon enkeli supatti minulle. Minulle tuli hassu olo, ihan kuin olisin muistanut jotain mikä kuitenkaan ei ollut siellä...
"Mennään tekemään jotain muuta, jooko?" Ludwigin äänensävy pehmeni ja hän tarttui Felicianoa kädestä. Felin ilme kirkastui vähän, ja he jatkoivat matkaansa. Emil ja Sey suunnistivat Raiviksen ja Lilin luo jotka olivat jääneet paikalleen seuraamaan tilannetta. Porukka ehti vaihtaa pikaiset kuulumisensa kun jossain tapahtui taas jotakin.
"Hhhei ***** muija hei, eksää kuule ku mä puhun sulle?!" Ääni kuului takuuvarmasti Felixille - kaatokännissä olevalle Felixille. Toris yritti epätoivoisesti pitää tätä pystyssä koulun seinän vieressä kun tämä kurotti jotakuta kohti. Kohti nuorta naista jolla oli yllään sinistä ja valkoista, ja blondeissa hiuksissaan tummansininen rusetti. Hänen kasvoissaan oli jotain etäisesti tuttua, mutten ollut tavannut häntä Raiviksen kanssa.
"Mitä sinä haluat?" Nainen sihisi hampaidensa välistä ja kääntyi ympäri nähdäkseen Felixin.
"Meil jäi niiq kesken se juttu viimex", Felix yritti kurkottaa eteenpäin mutta Toris piti hänestä kiinni. Toriksen puheet kaikuivat kuuroille korville, Felix ei ollut rauhoittumassa ihan heti.
"Anna olla Felix" Nainen sanoi ja oli jatkamassa matkaansa, mutta juuri silloin Felix syöksähti eteenpäin ja tarttui tätä nilkasta. Nainen yritti vetää jalkaansa pois mutta Felixin ote piti.
"Nyt Natalia sä ***** ämmä kuuntelet mua!"
Natalia? Felix oli saanut potkut tapeltuaan Natalian kanssa. Sen verran muistin. Mutta oliko tämä se sama Natalia jonka kanssa Toris oli mennys joskus tansseihin tai jotain?
Natalia kääntyi ympäri ja tuijotti Felixiä niin murhaavasti että minunkin selkäpiitäni karmi. Felix tosin tuntui olevan niin juovuksissa ettei huomannut mitään.
"Mä niinku niin vihaan sua", Felix takelteli. "Ymmärrätsä ollenkaa et mun koko elämä on niinku menny pilalle sun takias?"
Natalian ilme ei värähtänytkään kun hän vastasi: "Se oli oma syysi."
"Ai se että sun veljes oli pateettinen ja heikko luus-"
Natalian potkaisu heitti Felixin kauas hänen nilkastaan ja aiheutti vähintäänkin suuren mustelman tämän naamaan. Natalia olisi raivopäissään varmasti myös jatkanut tuhoamistaan, mutta pari suurempikokoista oppilasta nappasi kiinni ja piti häntä aloillaan kun tämä potki ja huusi.
"Sinä ET PUHU IVANISTA NOIN, SINÄ SAASTAINEN-" Tyttö kirosi kiroamistaan ja Toris talutti Felixin pois. Tämä oli saanut kunnon iskun ja oli hieman sekaisin.
Kun Raivis ja Lili kääntyivät uudestaan kohti menosuuntaansa, Emil ja Sey olivat kävelleet jo kauas näkymättömiin. Raivis ja Lili päättivät seurata heitä - Raiviksella ei ollut mitään intressejä auttaa Torista Felixin taluttamisessa, eikä hän halunnut saada kuulaa kalloonsa vain siksi että Lili palasi liian myöhään.
Ja minä ajattelin sitä mitä Natalia oli sanonut. Ivan... Miten olin saattanut unohtaa hänet?
...
No okei, tämä kipale saattoi olla hieman sekava. Mutta päästiinpähän eteenpäin.
Kommentointi on sallittua ja toivottavaa. Minusta on kiva kuulla teidän mielipiteitänne, oli se sitten positiivista tai rakentavaa kritiikkiä. Kyllä te tiedätte.
Kiitos kun luit :)
Hasta la Pasta for now!
