A/N: Hei taas. Pääsin nyt ihan kunnolla vauhtiin, kun tämä on jo kolmas luku 24 tunnin sisällä, jonka julkaisen. Voi olla, että tahti hieman hiljenee tämän jälkeen. Olkaapa hyvät, tässäpä tämä olis.
Kaikki ficin henkilöt kuuluu Disneylle (ja tietty ulkonäkö ihanille Jonas Brotherseille, Nicole Anderssonille ja mun tyyli-ikonille Chelsea Staubille) eli en omista mitään muuta kuin tarinan juonenkäänteet :)
Pari viikkoa kului ja minusta tuntui, että Joe tahallaan vältteli minua. En nähnyt hänen aamulenkeillään. Ei sillä, että olisin odottanut häntä joka aamu kuistillani. Ainakaan paljoa. Yliopistolla hän jutteli aina jollekin muulle, kun kävelin ohi eikä edes vilkaissutkaan suuntaani. Ihan kuin minulla olisi ollut joku tarttuva tauti.
Kävelin lounaalle Macyn ja Nickin kanssa. Heistä oli tullut erottamattomat. He olivat jo pari ja menivät kaikkialle yhdessä. Yleensä, kun näki toisen heistä, ei toinenkaan ollut kovin kaukana.
- Tuletko konserttiin tänä iltana, Stella? Nick kysyi, kun olimme melkein perillä yliopiston kahvilassa.
- En ole vielä varma. En usko, että veljesi haluaa minua sinne, sanoin hiljaa. Olimme juuri kävelleet Joen ohi, joka jutteli hyvin läheiseltä etäisyydeltä jollekin tytölle.
- Älä nyt Stella. Ei sillä ole väliä mitä Joe ajattelee. Ei anneta hänen pilata huviamme, Macy hymyili. Olimme nyt saapuneet kahvilajonon päähän.
- Minulla ei taidakaan olla kovin nälkä. Nähdään myöhemmin, hymyilin vaisusti ja kävelin ulos kahvilasta. Huomasin, että Joe jutteli vieläkin samalle tytölle ja näytti hieman siltä, että he suutelivat.
Juoksin ulos rakennuksesta ja istuin läheisen puun alle. Suljin silmäni ja laitoin käteni silmieni päälle yrittäen sillä lailla pitää kyyneleet poissa. Olinko oikeasti tulkinnut merkkejä niin väärin? Luulin Joen pitävän minusta. Minun ei olisi pitänyt antaa Joe Lucasin vaikuttaa itseeni tällä tavalla. En ollut edes tajunnut pitäväni hänestä, mutta nyt oli ilmiselvää, että olin ollut ihastunut häneen siitä päivästä lähtien, jolloin näin hänet ensimmäisen kerran.
Kuulin jonkun istuvan viereeni ja automaattisesti ajattelin sen olevan Macy. Mutta kun tunsin kaksi vahvaa käsivartta kietoutuvan ympärilleni, tiesin olleeni väärässä Avasin simäni ja näin Kevinin istuvan vieressäni.
- Älä välitä Joesta. Hän todella pitää sinusta, muttei tiedä mitä tehdä. Hän ei ole koskaan tykännyt yhdestäkään tytöstä yhtä paljon kuin sinusta, Kevin sanoi lempeästi.
- Jos hän pitää minusta, miksi hän sitten välttelee minua kuin mitäkin ruttoa? kysyin ja painoin pääni Kevinin olkapäätä vasten.
- Hän pelkää satuttavansa sinua, Kevin vastasi.
- Mistä sinä tiedät? Onko hän sanonut sinulle jotain? minä kysyin nopeasti.
- Ei. Mutta minä tiedän sen täällä, Kevin sanoi ja painoi sormensa ohimolleen. Minun oli pakko nauraa.
- Kiitos Kevin. Sinä aina tiedät, miten piristää minua, hymyilin.
- Ole hyvä. Tuletko keikalle tänään? Kevin kysyi minulta.
- Ehkä minun pitäisi tulla vain pitämään huolta, ettei Macy muutu hulluksi fanitytöksi ja hyökkää Nickin kimppuun, hymyilin.
- Niin, se olisi kyllä viisaasti tehty, Kevin nauroi.
- Hei, miten ne sinun treffisi menivät? Mikä hänen nimensä olikaan? Emily tai jotain? kysyin.
Olimme Kevinin kanssa hyviä ystäviä. Hengailimme usein kampuksella yhdessä ja joskus kävimme yhdessä elokuvissa. Ja Kevin oli yleensä aina se, joka tuli juttelemaan kanssani vaikka hän huomasi minulla olevan huono päivä. Hän jopa sai useimmiten pahan tuuleni katoamaan.
- Äh, ei siitä tullut mitään. Olimme aivan liian erilaisia, Kevin sanoi ja kohautti olkiaan.
- Mutta eikös vastakohtien pitäisi täydentää toisiaan? kysyin naurahtaen.
- Kai se niinkin joskus menee. Mutta ei tässä tapauksessa. Hän ei ollut minulle tarkoitettu ollenkaan, Kevin nauroi.
- Älä huoli Kev, kyllä sinä vielä sen oikean joskus tapaat, hymyilin ystävälleni. Kevin uskoi vahvasti siihen. että jokaiselle ihmiselle on olemassa oma sielunkumppani –kuten uskoin minäkin.
- Sanotaan, että rakkaus löytyy joka nurkalta, mutta minä kuljen varmaan ympyrää, koska en tunnu ikinä löytävän sitä oikeaa. Ei sinulla sattuisi olemaan ystävää, joka olisi kuin valettu minulle? Nickin kohdalla se tuntui toimivan, Kevin huokaisi.
- Valitettavasti ei ole, mutta älä luovuta. Joku päivä vielä tapaat hänet etkä koskaan halua päästää irti hänestä vaikka olisitte kuinka erilaisia, hymyilin ja puristin Kevinin kättä.
- Hei Kevin, tuletko sinä? kuulin Joen huutavan jostain kauempaa. Nostin pääni ylös Kevinin olkapäältä ja näin Joen ilmeen muuttuvan, kun hän huomasi minut. Hän näytti mustasukkaiselta. Kevin halasi minua.
- Nähdään illalla, Kevin hymyili ja suuteli poskeani. Tämä poskisuudelma oli ystävällinen, ei niin kuin se, jonka sain Joelta aiemmin. Se ei herättänyt minussa minkäänlaisia tuntemuksia. Joe näytti siltä, että hän oli aivan valmis lyömään jotakuta. Hänen kätensä olivat niin tiukasti nyrkissä, että pelkäsin hänen puristavan ne verille.
- Joo. Nähdään sitten, hymyilin, kun Kevin nousi ylös ja auttoi minuakin nousemaan.
Vilkutin Nickille, joka seisoi Joen vieressä. Joen jätin huomiotta, vaikka kyllä ehdin huomata, että hän lähetti tikareita Kevinin suuntaan. Pystyin vain toivomaan, ettei hän murhaisi isoveljeään. Vaikka mikä oikeus hänellä olisi olla mustasukkainen minusta, kun näin hänen itsensä juuri äsken suutelevan toista tyttöä?
Katselin, kun Lucasin pojat lähtivät ja kävelin Macyn luo, joka odotti minua yliopiston pääovella. Hän kietoi toisen kätensä ympärilleni.
- Miksi rakkauden pitää olla niin vaikeaa? kysyin.
- En tiedä, mistä sinä puhut. Minun rakkauselämäni on täydellistä, Macy hymyili.
- Ei sitä silti tarvitse hieroa naamaani, sanoin.
- Ooh! Sinä puhuit omasta rakkauselämästäsi. Sinä myönnät vihdoinkin, että olet ihastunut ja ihastuksesi nimi on Joe Lucas. Minähän sanoin hänen olevan tyyppiäsi, Macy vaahtosi ja minun oli pakko nauraa ystävälleni.
- Hyvä on. Minä myönnän sen. Mutta Joe ei pidä minusta. Joten mitä järkeä tässä on? sanoin. Lähdimme kävelemään vierekkäin seuraavaa luentosaliani kohti.
- En olisi niin varma siitä, Macy hymyili viekkaasti.
- Mitä sinä tiedät? kysyin innokkaasti.
- En paljon. Vain, että hänellä on sinun kuvasi huoneessaan ja, että hänen kasvonsa kirkastuvat joka kerta, kun joku mainitsee nimesi. Ja, ettei hän voi kestää sitä, kun joku muu koskettaa sinua. Niin kuin Kevin kosketti juuri äsken ja Joe melkein murhasi hänet, Macy selitti.
- En tiedä. Luulin oikeasti lukevani merkkejä oikein, mutta miksi hän sitten välttelee minua koko ajan? kysyin.
- En tiedä. Pojat ovat outoja joskus, Macy sanoi.
- Älä muuta virka, minä puuskahdin ja kävelin psykologian luennolleni. Macylla oli pesäpalloharjoitukset, joten hän jatkoi matkaansa sinne.
En ollut yhtään viisaampi, kun kävelin kotiin yliopistolta muutamaa tuntia myöhemmin. Olin vain enemmän hämmentynyt. Olin päättänyt mennä konserttiin. Joe olisi kuitenkin lavalla ja minä katsomossa, joten sinun ei tarvitsisi jutella hänen kanssaan. Ei siitä olisi mitään haittaakaan, jos menisin, vai mitä?
Macy oli jo kotona, kun pääsin perille. Hän oli tekemässä juustomakaronia. Istuin keittiön pöydän ääreen.
-Stella, minulla on muotikriisi. Voisitko valita minulle jotain päälle pantavaa täksi illaksi? Macy kysyi, kun hän antoi eteeni lautasellisen juustomakaronia ja lasillisen jäävettä.
- Tottakai, Macy. Sitähän minä teen parhaiten, minä hymyiin ystävälleni. Ainakin pystyin vielä kontrolloimaan yhtä osaa elämästäni.
A/N: Älkää vihatko minua. Lupaan selittää Joen typeryyden jossain vaiheessa. Ja kuka muukin tykkää Kevinistä kuin minä? :)
Muistakaahan painaa sitä nappulaa ja jättää terveisiä.