A/N: Hei taas! Tarinaa on katottu useamman kerran, mutta ois kiva jos myös jättäisitte jotain merkkiä, että luittekin :)

Kaikki ficin henkilöt kuuluu Disneylle (ja tietty ulkonäkö ihanille Jonas Brotherseille, Nicole Andersonille ja mun tyyli-ikonille Chelsea Staubille) eli en omista mitään muuta kuin tarinan juonenkäänteet :)

Pizzapaikka oli tosi täynnä, kun menimme sisään. Kevin oli soittanut etukäteen ja tehnyt varauksen, joten saimme palvelua heti.

- Maria! En tiennyt, että sinä työskentelet täällä, Joe hymyili kauniile tarjoilijalle, joka tuli ottamaan tilaustamme. Hän oli suunnilleen minun pituiseni ja hänellä oli itkät, tummanruskeat hiukset ja ruskeat silmät. Hän oli tosi nätti. Huomasin, että huoneen jokainen poika katseli häntä ihaillen. Joa kolme Lucasin poikaa.

- Moi! Olen ollut töissä täällä jonkin aikaa. Mitä teille saisi olla? Maria kysyi hymyillen. Hänellä oli täydelliset hampaat. Olisihan se pitänyt arvata. Hän otti tilauksemme ja lähti.

- Mikä Marian tarina on? Macy kysyi. Olin iloinen, että hän kysyi, koska mietin itse juuri samaa.

- Mikä tarina? Joe kysyi.

- Ei ole mitään tarinaa, Nick lisäsi.

- Ei ole mitään kerrottavaa, Kevin sanoi heti sen jäkeen. Macy ja minä vaihdoimme epäilevän katseen. Tarina oli varmasti olemassa.

- Okei, me molemmat sanoimme samaan aikaan. Päätin kysyä Mariasta myöhemmin.

Pian keskustelu oli taas täydessä vauhdissa ja meillä kaikilla oli hauskaa. Söimme pizzamme ja sitten oli aika lähteä.

Ensimmäisenä auto pysähtyi minun taloni eteen. Macy ja Nick nousivat pois auton kyydistä ensin ja minäkin olin jo melkein nousemassa pois autosta, mutta Joe pysäytti minut. Auto alkoi taas liikkua. Katsoin Joeta ja hän hymyili minulle.

- Anteeksi. En vain halunnut illan vielä päättyvän. Tulisitko minun luokseni juttelemaan? Joe kysyi.

- Okei, hymyilin hänelle. Minäkään en halunnut illan päättyvän vielä. Auto ajoi isoon pihaan ja pysähtyi valtavan talon eteen.

- Vau! Täälläkö te asutte? kysyin. Talo oli kaunis. Se oli valkoinen, kaksikerroksinen talo, jossa oli siniset ikkunankarmit.

- Joo, Joe hymyili ja otti käteni omaansa. Astuimme ulos autosta, ensin Joe ja sitten minä. Kevin nousi pois toiselta puolelta ja käveli taloon sisälle.

- Haluaisitko kierrokselle? Joe kysyi.

- Kyllä kiitos, hymyilin hänelle. Tiesin, että talon täytyi olla mahtava, koska Macy puhui siitä koko ajan.

Kävelimme ympäri taloa ja Joe kertoi minullejotain jokaisesta huoneesta. Talossa oli modernit kalusteet ja värit olivat hyvin rauhallisia. Paljon ruskeaa, beigeä ja valkoista. Se oli täysin minun taloni vastakohta. Joe jätti minut yksin olohuoneeseen, kun hän meni hakemaan meille juotavaa.

- Kuka tämä on? kysyin, kun Joe tuli takaisin huoneeseen pidellen käsissään kahta lasillista sitruunajääteetä, joissa oli sitruuna viipaleet reunalla. Osoitin kuvaa takanreunuksella. Siinä oli Lucasin pojat ja noin kymmenen vuotias poika, jota en ollut koskaan nähnyt.

- Se on pikkuveljemme Frankie, Joe hymyili ja antoi minulle toisen laseista.

- En tiennyt, että teillä on veli, sanoin. Se yllätti minut hieman. Edes Kevin ei ollut koskaan maininnut häntä.

- Niin. Frankie on kymmenen. Hän on vanhempieni kanssa käymässä isäni siskon luona San Franciscossa, Joe kertoi minulle.

- Ai, minä vain sanoin.

- No, hauatko mennä ylös katsomaan huonettani? Joe kysyi hymyillen. Normaalisti, jos poika pyytäisi minua huoneeseensa, kun hänen vanhempansa eivät ollet kotona, ajattelin hänen haluavan vain muhinoida, mutta luotin Joehen. Hän ei ollut kuin muut pojat. Tai ainakaan suloinen Joe ei ollut. Pelimies saattaa olla.

- Kyllä, haluaisin nähdä sen. Se kuitenkin paljastaa niin paljon sinusta, iskin silmää kun aloin kävellä portaita ylös. Huomasin Joen epäröivän hetken, mutta hän tuli ylös pian perässäni.

Joen huone oli viimeinen huone pitkän käytävän päässä. Ovessa oli kyltti, jossa luki "Kuumempi kuin sinä vuodesta 1989". Nauroin sille, mutten sanonut siitä mitään. Joe avasi oven ja astuimme sisään. Huone oli yllättävän siisti. Huoneessa oli työpöytä, jonka päällä oli Applen läppäri ja pari koulukirjaa, parisänky, jossa oli sähkönsininen päiväpeitto ja lipasto, jonka päällä oli tv. Kaikki huonekalut olivat mustia.

Tv:n vieressä oli kuva minusta viime vuonna olleista juhlista. Minulla oli sininen mekko ja hiukseni olivat villisti kiharoilla. Nauroin jollekin. Katsoin Joeta ja hän katseli jalkojaan.

- Näytit niin kauniilta. En voinut olla ottamatta kuvaa. Ja kun se oli läppärilläni, halusin sen johonkin misä näkisin sen aina. Joten tulostin sen. Olen pahoillani, hän kuiskasi.

- Älä ole. Minusta on söpöä, että sinulla on ollut se koko ajan, hymyilin.

- Olenko sinun mielestä söpö? hän kysyi hymyillen ja katsoi minua silmiin.

- Sanoin, että se oli söpöä, en, että sinä olet söpö. Mutt joo, kyllä sinä olet söpö, hymyilin ja annoin hänelle suukon poskelle. Se sai hänet hymyilemään vielä suuremmin. Istuin Joen sängylle, laitoin lasini hänen pöydälleen ja katselin hänen koulukirjojaan. Hänellä oli paljon taidekirjoja.

- Minusta sinäkin olet söpö, Joe hymyili. Hän laittoi lasinsa lipaston päälle ja istui viereeni.

- Kiitos, hymyilin ja luulen, että punastuin hieman.

- Ole hyvä, Joe sanoi ja istuimme hiljaisuudessa hetken.

- Mikä sinun pääaineesi on? En ole koskaan oikein saanut sitä selville, kysyin Joelta.

- Minulla ei itseasiassa ole sellaista tällä hetkellä. Pääaineeni oli aiemmin taide, mutta harkitsen teatteria. Nyt käyn vain sekailaisilla tunneilla, hän kertoi minulle.

- Oikeastiko? Sinusta tulisi hyvä näyttelijä, hymyilin hänelle. En tiedä miksi ajattelin niin, mutta se oli totta.

- Kiitos. Stella, minä oikeasti halusin jutella kanssasi, Joe sanoi ja otti käteni omaansa. Tunsin sydämeni alkavan lyödä nopeammin.

- Sinähän puhut minulle, hymyilin hänelle. Yritin piilotella sitä, että minusta tuntui kuin pyörtyisin kohta.

- Haha. Tosi hauskaa. Tarkoitin, että halusit puhua meistä, Joe sanoi.

- Okei, minä sain sanottua.

- Stella, minä pidän sinusta tosi paljon, hän hymyili minulle suloisesti.

- Minäkin pidän sinust tosi paljon, sanoin hänelle rohkaisevasti.

- Pointti on, etten ole koskaan pitänyt kenestäkään näin paljon. Joten en oikein tiedä kuinka jatkaisin tästä, Joe sanoi katsoen käsiämme.

- Sinä voisit pyytää minua treffeille, annoin vinkin.

- Niin, aivan. Stella, haluaisitko lähteä kanssani treffeille huomenna? Joe kysyi minulta ja nosti päätään. Silmämme kohtasivat.

- Se olisi ihanaa, hymyilin ja annoin taas suukon hänen poskelleen. Istuimme hiljaisuudessa hetken, taas ja sitten Joe nousi seisomaan. Hän veti minutkin ylös.

- Luulen, että minun on aika viedä sinut kotiin. On jo melkein keskiyö, Joe sanoi. Huomasin, ettei hän oikeasti halunut minun lähtevän, mutta hän oli oikeassa. Oli jo aika myöhä. Minun pitäisi nukkua, että olisin parhaimmillani huomenna.

- Okei, sanoin ja kävelimme autotalliin käsi kädessä. Nousimme Joen autoon ja Joe ajoi auton pois tallista. Oli kaunis ilta eikä tiellä ollut paljon liikennettä, joten nautin ajelusta.

- Kiitos ihanasta illasta, hymyilin Joelle kun seisoimme kuistillani. Joe saattoi minut ovelle ja olimme seisoneet siinä, käsi kädessä, viimeiset viisitoista minuuttia.

- Ole hyvä, Joe hymyili.

- Minun pitäisi oikeasti mennä sisälle, mutten halua, sanoin ääni väristen.

- Onko sinulla kylmä? Joe kysyi.

- Vähän, tunnustin.

- Tule tänne, hän sanoi ja veti minut lähemmäs. Hän avasi takkinsa ja otti minut sen sisään, kun halasimme.

- Tämä tekee sisään menemisen vielä vaikeammaksi. Sinä tiedät sen, eikä vain? nauroin.

- Se oli suunitelmani, Joe nauroi. Rakastin sitä miltä hänen vahvat käsivartensa tuntuivat ympärilläni ja miltä hänen kuuma hengityksensä tuntui kaulallani. Ja kuinka hänen rintakehänsä värisi, kun hän nauroi. Ja… Lista jatkui ikuisesti.

Hetkeä myöhemmin Nick astui ulos ulko-ovesta.

- Hei veli. Haluatko heittää minut kotiin? hän kysyi Joelta.

- Tottakai, Joe sanoi. Hän vetäytyi pois halauksestamme ja suuteli poskeani.

- Heippa Joe, hymyilin hänelle.

- Haen sinut seitsemältä, okei? Joe hymyili hymyä, jota rakastin niin paljon.

- Okei, hymyilin takaisin hänelle ja katselin, kun he lähtivät. Kun autoa ei enää näkynyt, menin sisälle.

A/N: Sorry, jos on kauheesti kirjotusvirheitä. Ja anteeksi, että kesti niin kauhean kauan. Oikea elämä on ollu niin raskasta, etten oo millään jaksanu kirjoittaa. Mutta lupaan päivittää tätä ja toistakin tarinaa hieman nopeammin ensi kerralla. Mutta sillä välin, mitäs mieltä olitte?