Varoitukset neljännelle pätkälle: MiesXMies ajattelua, suukkoja, muttei muuta. Toivottavasti tykkäätte ^^ RoyXMaes ja Riza ja Roy kaveruutta!
Istun pöytäni takana ja mietin olisinko voinut saada sinulta jotain enemmän jos olisin pyytänyt. Paperit eivät juuri nyt kiinnosta minua, mutta tiedän Hawkeyen tulevan kohta tarkastamaan edistymiseni joten alan pikku hiljaa tehdä kasaa pienemmäksi. Ei sillä että Riza ei tietäisi, etten tee niitä. Yllätyn kun puhelin soi ja vastaan siihen nopeasti.
"Eversti Mustang puhelimessa." Tavallinen tapa vastata työ puhelimeen, tiedättehän. Olisi erittäin huono idea vastata puhelimeen kuin Hughesille, jos soittaja onkin vaikka Kenraali tai joku muu tärkeämpi henkilö.
"Terve Roy! Tiedätkö mitä, Elysia täyttää tänään kolme vuotta!" Se on Maes. Hän ei sitten millään voi olla kehumatta lastaan. Ei sillä ettei tyttö olisi suloinen, onhan se. Varsinkin kun se on Maes Hughesin lapsi.
"Tiedän, olet kyllä muistuttanut siitä joka ikinen päivä, ainakin kahdesti. Joko lähettämäni paketti on tullut perille? Niin ja tämä on työpuhelin ja minulla on muuten paperihommiakin jos et sattunut tietämään." Huomautan Maesille taas kerran. Tästä on tainnut tulla jo tapa, koska se toistuu lähestulkoon joka siunatun päivä, Vaikken minä kyllä jumaliin uskokaan.
"Tuli se. Minullakin on töitä, mutta joudan puhumaan. Arvaa mitä Elysia sanoi tänä aamuna, kun kerroin että Roy-setä oli lähettänyt hänelle lahjan?!" Hughes ei tainnut muistaa etten halunnut Elysialle sanottavan että MINÄ olin se joka lähetti hänelle lahjan. Tuollaisesta tiedosta voisi olla vaaraa tietyissä tilanteissa.
"Hughes, sinähän ymmärrät miksi en halunnut että Elysia saa tietää? Jos joku muu saa tietää tästä, niin he voivat käyttää Elysiaa kiristyksenä!" Huomaan sanovani äkäisesti, en enää ymmärrä miten Maes voi olla noin ajattelematon välillä!
"Rauhoitu vähän, kukaan ei saa tietää siitä. Elysia lupasi käsi sydämellä olla kerskumatta sillä." Hughes vakuuttelee melko hyvin, mutta en tiedä voinko uskoa sitä.
"Hyvä on, mutta minulla on joka tapauksessa töitä. Hei hei Hughes." Sanon ystävällisesti ja olen jo laskemassa luuria.
"Heippa Roy, nähdään muutaman päivän päästä! Tuut-tuut-tuut…." Ja mitähän tuostakin nyt pitäisi ajatella? Hughes ei sitten voinut sanoa sitä heti?
"Herra Eversti. oletteko lörpötellyt puhelimessa tekemättä papereita valmiiksi?! Jos ette saa niitä iltapäivään mennessä tehtyä, ammun jotain tärkeää…" Riza sanoi ilkeä kiilto silmissään ja huokaisin ennen kuin aloin taas täyttää niitä riivatun papereita. Minua mietitytti yhä edelleen miksi Hughes oli sanonut näkevänsä minut muutaman päivän päästä. Ei mitään erityistä ollut tulossa ja se hämmensi minua.
Illalla pääsin lopulta kotiin kun Hawkeye oli tyytyväinen valmiin paperityön määrään ja istuksin siellä sohvallani kun puhelin soi taas. En olisi millään jaksanut vastata, mutta arvelin että se olisi kai parasta kuitenkin tehdä.
"Roy Mustang puhelimessa." Perus vastaus. Nyt ei jaksa alkaa arvailla soittajaa.
"Hei Roy! Elysian synttärit olivat mahtavat! Hän haluaa kiittää sinua lahjasta." Voi ei. Tätä en olisi välttämättä halunnut kuulla. Miksi Hughesin pitää aina kiusata minua noin?
"Loy_setää! Isi sanoi että sinä lähetit lahjan Elysialle, joten Elysia haluaa kiittää Loy-setää!" Elysian kimakka lapsen ääni kaikuu puhelimessa ja jotenkin tunnen oloni synkäksi.
"Ole hyvä Elysia, heippa!" Sanon nopeasti, ennen kuin Maes ehtii ottaa puhelimen itselleen ja voin kuvitella että hän on kummastunut käytöksestäni. Kukapa ei olisi? Olen sitä itsekin juuri nyt.
Menen takaisin sohvan luo, mutta hetken mietittyäni otan kaapista pullon viskiä. Otan siitä täyden lasillisen, ennen kuin menen makuu huoneeseen. Istuudun sängyn reunalle ja katselen paria vanhaa ja uutta valokuvaa työ pöydälläni. Niissä on Maes ennen ja nyt, sekä muut työporukkani jäsenet.
Kaipaan opiskelu aikojamme Maes. Silloin saatoin esittää olevani pahemmassa humalassa kuin oikeasti olinkaan ja suudella sinua. Sinä nauroit sille aina jälkeenpäin ja sanoit, ettei se haitannut, sillä enhän minä sentään ollut heittänyt vaatteitani kuten Simon.
Minä esitin järkyttynyttä ja kysyin miksi Maes ei estänyt minua nolaamasta meitä molempia. Muistan hyvin hänen vastauksensa. "Ethän sinä ketään häpäissyt, teit vain kaikille selväksi että olet varsin tunteellinen kännissä." Maes tosin nauroi sillekin. Ei Maes koskaan ole ottanut mitään tosissaan. Taitaa olla hänen toinen luontonsa tuo.
Rakastin Hughesia jo akatemiassa. Oli vaikea elää samassa huoneessa vuoden ajan, kun tiesin että yhteiselostamme ei tulisi yhtään mitään. Se suudelma, kun luulit että olin humalassa. Ainoa heikkouden osoitus jonka sallin itselleni. Vaikka näin paljon unia joissa sain pitää kiinni sinusta…
Ehkäpä pyydän Rizaa treffeille, kun tiedän että hänellä on tunteita minua kohtaan. Eikä minullakaan ole mitään Rizaa vastaan, kaunis ja älykäs kun on. Ehkäpä minun kohtaloni onkin tyytyä siihen mitä saan?
Ovikello soi, täytyy kai mennä avaamaan ovi.
Kävelen ovelle pitäen hanskallisen käteni sormet valmiina napsauttamaan tarpeen niin vaatiessa. Yllätyn kun tapaan oven takaa juuri Rizan. Hänellä on siviili vaatteet päällä ja siinä hän katselee minua huolestuneena.'
"Hughes sanoi että olit lopettanut puhelun kummallisesti. Tulin katsomaan että olet kunnossa." Riza sanoo ja hymyilee kun avaan oven isommalle että hän voi astua sisään.
"Minä en vain jaksanut kuunnella hänen perhe juttujaan juuri nyt. Anteeksi että hän säikytteli sinut kotoasi." Toivon ettei Riza huomaisi mitään ja kävelen keittiöön laittamaan teen hellalle. Kerran Hughes huolestutti Rizan, on parempi pitää huoli, ettei kyseinen nainen pääse suuttumaan MINULLE.
"Tiedän että pidät Hughesista enemmän kuin ystävänä." Rizan sanat saavat minut pudottamaan kupin jota oli juuri nostamassa kaapista. Käännyn järkyttyneenä katsomaan pitkä aikaista ystävääni.
"Mitä sinä oikein puhut?!" Kysyn hiukan säikähtäneenä kenties, koska hänen ilmeensä muuttuu vakavaksi.
"Turha yrittää huijata. minä tunnen sinut, Roy. Voit kyllä kertoa minulle mitä tahansa." Riza vaikuttaa yllättävän mukavalta ja otan rikka lapion ja harjan siivotakseni palaset lattialta.
"Se on vanha juttu. Olethan nähnyt miten paljon käyn ulkona? Ei minulla ole hätää." Sanon ja tiputan palaset roskakoriin. Samassa Riza kuitenkin halaa minua takaa päin ja jähmetyn. En ole tottunut siihen, että joku halaa minua Hughesin lisäksi. Yksikään nainen jonka kanssa olen ollut hetkenkin pidempään, ei ole koskaan halannut minua.
"Haluan olla ystäväsi. Älä työnnä minua pois, pyydän." Rizan pyyntö kuuluu ja rentoudun. Ehkäpä Riza on ainoa joka voi minua ymmärtää, sillä onhan hänkin tavallaan tässä tilanteessa mukana.
"Minä olen pitänyt Hughesista akatemiasta lähtien, mutta en tehnyt koskaan mitään. En tiedä pitäisikö minun katua vai olla iloinen hänen puolestaan. Mutta minä olen yksinäinen." Sanon ja tiedän sen kuulostavan mahdottoman itsekeskeiseltä. Hughes on onnellinen perheineen.
"Mitä jos olisimme yhdessä yksinäisiä?" Riza kysyy ja laskee irti kurkistaen sitten saadakseen katsekontaktin.
"Miten vain. Kyllä minun sohvalleni mahtuu useampi murjottamaan ja vatvomaan tyhmyyttään." Riza hymyilee ja tiedän että joskus voin päästää irti Hughesin jättämästä aukosta ja antaa sen täyttyä Rizasta. Ehkä. Joskus.
Tulevaisuudessa.
En ole ihan täysin tyytyväinen tähän tarinaan, mutta juuri nyt minulla ei ole aikaa kirjoittaa sitä enää uusiksi ja haluan vihdoin ja viimein laittaa sen nettiin ^^ Koettakaa kestää typeryyttäni XD