Varoituksia: heikkohermoisille ja ihan lapsille en suosittele. mainintoja verestä ja uhkakuvia raskauden keskeytymisestä.
Riza voi nykyään useimmiten pahoin aamulla ja tunnen suurta sympatiaa häntä kohtaan. Edwardkin on jotakuinkin näyttänyt sopeutuneen siihen että Riza odottaa lasta. Huomaan kyllä ettei poika ihan tyytyväinen ole, muttei kovin kaunainenkaan sentään.
Alphonse on omaksunut aamupalan valmistajan paikan, nyt kun Riza ei pysty pahemmin syömään aamuisin. Lääkäri tosin sanoi että se on täysin normaalia ja että hänen kannattaa odottaa hiukan myöhempään ennen aamiaista. No, se on sentään auttanut paljon.
Edward ja Alphonse menevät tänään illaksi käymään elokuvissa ja minulla on pitkäpiimäinen kokous. Minua jotenkin ahdistaa jättää Riza yksin kotiin raskaana, ja varsinkin näin alkuaikoina. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu…
Kello on vasta kuusi kun lähden kokouksesta, lopettaen sen lyhyeen. Minua ei tarvita päättämään jostain vessojen seinien uudelleen maalaamisesta… Saan Havocilta kyydin ja poikkean matkalla ostamaan kukkia Rizalle. Hän pitää kovasti liljoista ja on toisinaan kiva yllättää hänet ilman syytäkin.
Kävelen ovelle ja siitä sisään onnellisena ja tyytyväisenä. Huomaan yhtäkkiä että Edward on kävelemässä kohti taloa. Mikä on varsin outoa, kun ottaa huomioon että elokuvan oli tarkoitus alkaa tunti sitten ja kestää johonkin seitsemän ja kahdeksan välillä.
"Hei Ed. Mitäs sinä jo kotona? Etkö ollutkaan Alphonsen kanssa katsomassa elokuvaa?" Kysyn hiukan ihmeissäni, mutta en ole kauaa. Talosta kuuluu nimittäin kiljaisu.
"Voi luoja, Riza!" Huudahdan juuri kun Edward on avaamassa suutaan ja väännän nopeasti oven auki, juosten ensin keittiöön ja vaimean valituksen kuullessani suoraan kodinhoitohuoneeseen. Se on ainoa huone koko talossa jossa on uusi tasaiseksi hiottu lattia ja mikä on kaikkein vähiten turvallinen raskaana olevalle naiselle.
Panen merkille että Edward pysyttelee kannoillani. Pysähdyn ovella, kun kohtaan mahaansa pitelevän Rizan katseen. Hän istuu lattialla levinneen pyykki korin kanssa ja puree huultaan syyllisen näköisenä.
"Minä vain…" Riza sanoo, mutta keskeyttää puheensa puristaen silmänsä kiinni.
"Shhh Shh, ei hätää Riza… Edward ambulanssi, nyt." Sanon ottaen tilanteen hallintaani, vaikka haluaisin vain hakata päätäni seinään ja kovaa. Tai sitten itkeä, en tiedä kumpaa enemmän.
"Otin vain korin ja jotenkin kaaduin…luuletko että…?" Riza selittää hätäisesti ja näyttää pelokkaalta. Edward juoksee puhelimelle ja minä istun Rizan viereen. En ole mikään expertti lapsi jutuissa, mutta sen verran minullakin on tietoa, etteivät vatsa kivut lupaa hyvää tai missään muodossa kuulu alku ajan raskauteen.
"Rauhoitu Riza, kaikki on hyvin. Edward tilaa ambulanssin ja pääset lääkäriin tarkistettavaksi." Sanon kaikkein rauhallisimmalla äänelläni. Ei ole syytä huolestuttaa häntä sillä, että minä epäilen vahvasti että nyt kävi pahasti.
"Sattuuko sinuun kovasti johonkin?" Kysyn Rizalta ja vedän hänet varovasti syliini. Ulkoa päin saatan näyttää rauhalliselta, mutta sisälläni riehuu vahvin myrsky jonka olen tuntenut koskaan.
"Roy, ambulanssi on tulossa, onhan Riza kunnossa?!?! Voi luoja…" Edward päästää säikähtäneen parahduksen ja tajuan pian mistä se johtuu. Verta. Veren metallinen haju.
"Voi ei! Voi eiii… Anteeksi Roy…" Riza alkaa itkeä hallitsemattomasti ja silitän hänen selkäänsä rauhoittavasti, vaikka tiedän, ettei se auta. En voi auttaa juuri nyt kuin Rizaa itseään, vaikka kuinka haluaisin muuttaa tapahtuneen, tiedän, ettei sille voi mitään.
"Shh Shh, kaikki on ihan hyvin Riza. Hengitä rauhallisesti… Edward, mene ohjaamaan ambulanssi lääkäri tänne… Minä rakastan sinua, vaikka tapahtuisi mitä! Ei sinun tarvitse olla tällaisesta pahoillasi…" Puhun Rizalle mahdollisimman rauhallisesti ja olen iloinen kun Edward menee rappusille odottamaan ambulanssin saapumista.
"Mutta… minä menin heilumaan kodinhoito huoneeseen, vaikka sinä nimenomaan kielsit kun lattia on niin liukas! Olen niin tyhmä, Roy!" Riza on tulossa hiukan alas hysteriastaan, vaikka luulen, ettei tänä yönä meidän talossamme nukuta tuntiakaan.
"Et ole tyhmä, Riza. Et ollenkaan. Rauhoitutaan nyt lääkäri on paljon fiksumpi tällaisissa asioissa.." Sanon vaikka tiedän että veri on yleensä merkki siitä, ettei mikään auta. Riza itkee hiljaisemmin ja nyyhkäisee aina välillä. Me molemmat tiedämme että tämä ei voi olla muuta kuin kesken meno. Lääkäri saapuu ja annan hoitohenkilö kunnan ottaa Rizan huostaansa.
"Minä tulen Edwardin kanssa autolla, Riza. Otat vain rauhallisesti ja kuuntelet tuota kilttiä hoitajaa, joohan?" Kysyn hiljaa Rizalta, joka nyökkää hiukan vastentahtoisesti. Hänet siirretään ambulanssiin paareilla ja minä kirjoitan lapun Alphonselle. Edward näyttää pelokkaalta, muttei sano yhtään mitään kun osoitan autoa ja liimaan lapun jääkaapin oveen.
Kun itse juoksen autolle, kaahatakseni ambulanssin perään Edward mukanani huomaan että Edward itkee. Se on outoa ja ihmettelen sitä hiukan samalla kun käynnistän auton.
"Hei, Edward älä nyt. Riza on kunnossa, joten kaikki on hyvin." Sanon yrittäen hymyillä, samalla kun painan kaasua ja ajan pientä yli nopeutta päästäkseni sairaalalle.
"Mutta… Minä ajattelin pahaa teidän lapsesta ja… olen kauhea ihminen…" Olen erittäin hämmästynyt Edwardin tunnustuksesta, mutta en reagoi nyt siihenkään erityisemmin.
"Et sinä ajattelemalla tuota aikaan saanut." Sanon ja kurvaan risteyksestä seuraavalle ja viimeiselle katu osuudelle, sairaala näkyy jo.
"Mutta… Minä ajattelin että olisi parempi jos sitä ei kuitenkaan syntyisi ja se on pahasti ajateltu…" Edward vaikuttaa oikeasti järkyttyneen siitä mitä tapahtui ja jos hän on ajatellut sellaista, en ihmettele.
"Sinä et kaatanut Rizaa lattialle." Sanon rauhallisesti samalla kun parkkeeraan auton hivenen holtittomasti osittain kahteen ruutuun ja nousen autosta, hämillinen Edward mukanani. Sisällä sairaalassa kävelen toimistolle ja tiedustelen Rizan tilaa.
Joudumme odottamaan aulassa ja tunnen oloni jotenkin oudon tyyneksi. Sitä kai se teettää kun on nähnyt niin paljon kuolemaa… Minua tosin harmittaa kovasti, etten reagoi normaalisti. Kuka tahansa isäksi tulemista odottava mies olisi varmaan jo osoittanut jonkin sortin tunteita tilanteeseen, mutta minä olen haudannut ne naamion taakse, pois muiden silmistä.
"Roy Mustang? Oletteko te kenties Riza Hawkeyen kihlattu?" Lääkäri tiedustelee ja kääntelee papereitaan hiukan pahoittelevan näköisenä.
"kyllä minä olen, onko Riza kunnossa?!" Kysyn osoittaen vihdoin jotain tuntemuksia. Miksihän minusta tuntuu että tänä yönä tulee satamaan rankasti?
"Riza Hawkeye on kunnossa, raskaus sen sijaan on hivenen epävarmalla pohjalla. Tiedämme paremmin huomenna, mutta vuoto ei ollut kovin paha. Voitte käydä katsomassa häntä, mutta olkaa rauhallisia ja jos hän nukkuu, antakaa levätä." Lääkäri sanoo ja maailmani on juuri kaventunut sanoihin, kunnossa, epävarmaa ja voitte käydä katsomassa. Antakaa levätä rekisteröityy vaivoin kun seuraan Edwardin kanssa lääkäriä joka johdattaa meidät huoneen ovelle.
"Odotatko tässä?" Kysyn hiljaa ja Edward nyökkää hiljaisena. Avaan oven ja kävelen Rizan luo, joka on hereillä.
"Hei Riza…kuinka voit?" Kysymys on hiljainen ja Riza näyttää miettivän kuinka vastata. Tätä kestää ehkä kymmenen sekuntia tai enemmän…
"Minä voin hyvin… Lääkäri sanoi, ettei raskaus mennyt vielä kesken, muttei minun pitäisi toivoa liikoja. Jos en saa keskenmenoa yöllä, raskaus saattaa mennä loppuun asti, kunhan lepään, pysyttelen lämpimänä ja rauhallisena… Minua rehellisesti sanottuna pelottaa, Roy…" Riza sanoo ja on harvinaisen hiljainen. En toisaalta ihmettele, koska ei minuakaan valtavasti huvita jutella noin synkistä asioista.
"Minun pitää mennä Edwardin kanssa, että Alphonse saa tietää uutiset ja lääkärin mukaan sinun pitää levätä. Tulen huomenna heti aamulla poikien kanssa." Vakuutan Rizalle, joka hymyilee kun suukotan hänen poskeaan.
"Roy… jos nyt käy kehnosti, niin sitten yritetään uudelleen… Joohan?" Riza vaikuttaa pikkutytöltä joka kärttää saada kissan pennun, mutta hymyilen ja nyökkään. En halua kieltää Rizalta mahdollisuutta saada lapsi. Minäkin oikeastaan haluan yhteisen lapsen, vaikka onhan meillä Ed ja Al. Hyvästelemme muutamalla suukolla ja toivon koko sydämestäni, että se pieni olento joka Rizan sisällä on tähän asti selviytynyt, pystyisi kasvamaan vauvaksi asti…
Edward odottaa vaivaantuneena oven takana. Huomaan että poika on pahoillamielin edelleen, mutta en voi sillekään oikein mitään.
"Riza oli ihan pirteä…" Kommentoin ja huomaan että Edwardin kasvoille kohoaa toiveikas ilme.
"Luuletko että myös pikkuinen selviää?" Edward kysyy varovaisen toivon vallassa. Tiedän että se on epävarmaa…
"Jos se tulee yhtään minuun tai Rizaan, niin varmasti." Sanon itsevarmalla äänellä ja huomaan että Edward näyttää jo huomattavasti paremmalta.
Koti matka menee nopeasti ajattelematta mitään kummempaa ja menen ensimmäiseksi siivoamaan kodinhoito huoneen lattiaa. Verta ei ole paljoa, mutta silti jään tuijottamaan tahraa. Kuullessani Edwardin olevan tulossa alan kuitenkin hangata sitä lattiasta hivenen pahoinvoivana.
"Roy? Voitko pahoin?" Edward kysyy ja hymyilen onnistuen vielä piilottamaan kaikki pelkoni ja tunteeni naamion taakse. Edward kohauttaa olkiaan ja raahaa Alphonsen mukanaan heidän huoneeseensa. Kun olen varma, että kumpikin poika on poissa lähietäisyydeltä, annan kyynelen karata. Saatuani lattian puhtaaksi kirjoitan muisti lapulle muistutuksen että lattia pitää uusia vähemmän liukkaaseen vaihtoehtoon. HETI!
Talossa on hiljaista, koska pojatkin kai nukkuvat jo omalla tahollaan. Otan kaapista Rizan paidan ja painan kasvoni siihen. Minulla on jo ikävä häntä, vaikka olemme olleet erossa pari tuntia. Makuuhuoneessa istun sängyllämme ja pitelen Rizan paitaa. En halua tai pysty nukkumaan, vaikka makaan käpertyneenä peittojen alle.
Huomaan tavoittelevani Rizan kättä, vaikka tiedän, ettei hän ole siinä… En edes huomaa milloin kyyneleet alkavat valua. Riza ei ole täällä pitämässä minusta kiinni, kun nukun ja sänky tuntuu tyhjältä. Yksinäiseltä.
Käytävässä kuuluu pehmeitä askelia ja teeskentelen nukkuvani, koska makuuhuoneen ovi on auki. Kukaan muu ei koskaan sulje sitä, kuin Riza ja silloin kaikki tietävät ettei sitä silloin avata. Ellei sitten ole itsemurha aikeissa… Joku pysähtyy ovelle ja hillitsen halun katsoa kuka se on.
"Et sinä nuku." Se on Edward ja saa minut kiinni valheesta. Jatkan kuitenkin esittämistä, toiveissa ettei hän pureudu siihen tarkemmin.
"Roy, mekään emme saa unta…" Alphonse. Päätän lopettaa, koska pojat eivät jätä minua rauhaan, kun tietävät että murehdin enkä nuku.
"Hyvä on, olen hereillä…" Hieraisen naamaani ja kuulen Edwardin henkäisevän. Ihmettelen sitä vahvasti ja vielä enemmän Alphonsen ilmettä.
"Sinä näytät pikku lapselta jolla on ikävä äitiään… EI pahalla, mutta tuo tyyli jolla pidät Rizan paitaa sylissäsi…" Katson pitelemääni paitaa ja muutun punaiseksi. Että Edward osaakin olla ärsyttävän tarkkasilmäinen jopa hämärissä…
Hautaan paidan nopeasti peiton alle. Muka kovin vaivihkaisesti… "Menkää nukkumaan, ei teidän tarvitse valvoa." Melkein näyttää siltä että Alphonse harkitsee lähtevänsä nukkumaan, mutta Edward tekee päätöksen kävellä huoneeseen.
"Me nukumme tämän yön täällä." Se kuulostaa vahvasti päätökseltä, mutta he ovat jo aika lähellä aikuisuutta… En todellakaan tiedä onko se parempi idea…
"Hyvä on…" Huomaan vastaavani hiukan epäröiden ja pian minun ja Rizan sänky on täynnä kahdesta teini pojasta.
"Aika ahdasta…" Totean ja Edward huitaisee minua tyynyllä. Alphonse katsoo järkyttyneenä kun antaudun lapselliselle mielihalulleni ja humautan häntä takaisin. Pian myös Alphonse on saanut tyynystä ja me kaikki riehumme hiukan. Riehumisen seurauksena kello on pian todella paljon.
Huomaan samassa pussin huoneen nurkassa. Se ei ole ollut siinä aikaisemmin, ja kyljessä on tuttu logo.
"Edward, hae tuo pussi." Sanon ja Edward vastahakoisesti hakee pelottavan lasten liikkeen pussin. Otan sen ja kurkistan sisään tuntien heikkoa uteliaisuutta sisältöä kohtaan, mutta myös syvää tuskaa aikaisemman tapahtuman johdosta…
"Rizan on täytynyt käydä ostamassa nämä tänään…" Sanon ja nostan esiin vastasyntyneelle tarkoitetun potku puvun. Edward istuu vieressäni, mutta ei tee mitään.
"Elämä on niin arvaamatonta…" Huomautan ja laitan vaatteen takaisin paikalleen ja lasken pussin lattialle sängyn viereen. Minun olisi pitänyt vaihtaa se lattia, ettei tällaista olisi tapahtunut. Edward ja Alphonse vaihtavat katseen ja viittaan sänkyä kohti, ennen kuin asettaudun mukavasti valmiina nukkumaan. Kun pojat ovat jo nukahtaneet, minä hymyilen kohti kattoa. Ehkäpä se ei ollut niin vakavaa…
Aamu tulee ennen kuin ehdin pahemmin tajutakkaan ja Alphonse nousee ensimmäisenä laittamaan aamiaista. Minäkin nousen ja ensitöikseni tiedustelen Rizan tilaa sairaalasta. Kaikki on kuulemma hyvin, ja että on tullut esiin uusia puolia tapahtuneesta vuodosta. En voisi olla yhtään iloisempi, kun ahmin mahdollisimman nopeasti voi leivän, jonka Al on ojentanut minulle.
"Nyt vaatteet päälle Ed ja Al! Haluan Rizan luo mahdollisimman nopeasti!" Kaikki tapahtuu nopeasti sen jälkeen ja molemmat pojat tulevat autolle. Edward raahustaen ja Al melkein hypellen. Jotenkin en tajua kuinka he voivat olla niin erilaisia.
"Roy… Oletko ajatellut millainen se vauva tulee olemaan?" Edward kysyy ja hymyilen.
"Jos se tulee yhtään minuun tai Rizaan, niin luulen että erittäin mukava ja herttainen." Sanon saapuessamme sairaalalle.
Pääsemme pian Rizan luo, joka tervehtii meitä hymyillen.
"Iloisia uutisia! Se vuoto oli vain siitä että joku suoni vahingoittui, kun kaaduin. Sain jopa ultrakuvan!" Riza sanoo iloisena, kuin eilistä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
"Vau, minä en ole koskaan nähnyt sellaista! Näytä… mutta… missä se lapsi on?" Hämmästyn kun Edward kysyy innokkaana ja katson kuinka Alphonse ja Riza selittävät hämmästyneelle Edwardille että lapsen alku on erinäköinen kuin syntyessään. Minäkin menen katsomaan kun Riza selittää samalla mitä kaikkea lääkärit ovat saaneet selville pelkällä ultralla. Noin pieni ja siitä kasvaa aikuisena näinkin iso…
"Ihmeellistä…" Sanon ja katson kuinka Riza piirtää kuvaan sikiön ääriviivan. Jos en tietäisi etsiä, en huomaisi sitä muusta oudoin värein muodostuneesta kuvasta…
"Roy, valvoitko koko yön, vai miksi silmiesi alla on noin tummat renkaat?" Riza kysyy yhtäkkiä ja havahdun siihen.
"Huh, eii… en minä koko yötä.." Vastustelen ja Edward virnistää yhtäkkiä korvasta korvaan.
"Ai ei vai? Tiesitkös että Roy oli valveilla vielä keskiyön paikkeilla ja istui paita sylissään, kuin pikku poika…" Edward sanoo ja muutun tuli punaiseksi. Riza kuitenkin näyttää iloiselta ja ottaa tiukan otteen kädestäni.
"Hupsu. Se oli minun työpaitani, eikö vain? Se, joka 'mystisesti' katosi." Riza sanoo ja hymyilee sekä minulle että pojille.
"Roy on oikeasti todella seuran kipeä, jos ette aikaisemmin sitä tienneet. Alkuun sain koko ajan hätistellä häntä kimpustani." Riza sanoo ja muutun vielä punaisemmaksi jos mahdollista. Ei tuota nyt pojille olisi tarvinnut kertoa!... Vaikka hehän tavallaan tiesivät sen jo.
"EN MYÖNNÄ YHTÄÄN MITÄÄN…." Sanon ja istun Rizan vierellä olevalle penkille yrittäen ajatella punan pois kasvoiltani…
Jatkuu vielä… Koska jotenkin se vain pakottaa minut kirjoittamaan itseään…