Varoitukset: jaa, hieman erikoiset lahjat, ja maininnat sodasta, muuten ei pitäisi olla suuria järkytyksiä edellisen kappaleen lukeneille.

Näyttää mukavalta kun pihalle asettelemissa jäälyhdyissä palaa kynttilöitä. Riza on ne tehnyt ja minä ja Ed kantaneet sinne. Alphonse on nykyään yhä enemmän ja enemmän sen tytön kanssa. Onneksi Edward sentään on huomannut että voi tulla minun luokseni heti, kun veljellinen irtaantuminen alkaa käydä liian pelottavaksi.

Joulu aattoon ei ole enää kuin päivä ja istun mukavasti olohuoneessa katselemassa kuusta Rizan kanssa. Se on jo koristeltukin. Täynnä palloja, nauhoja ja latvassa hopeinen tähti. (siitä kyllä näkee että Edward teki sen…)

"Triture." Riza sanoo yhtäkkiä ja katson kummissani häneen. Outo sana, enpä ole koskaan kuullutkaan moista.

"Mikä se on?" Kysyn ja Edwardkin kävelee paikalle, istuen nojatuoliin meitä vastapäätä.

"Tytön nimi. Vai olisiko Ray parempi?" Riza kysyy ja katsoo minua punertavan ruskeilla silmillään. Edward tyrskähtää nimelle, ja luon häneen varoittavan katseen.

"Ray kuulostaa vähän liikaa Roylta…" Totean varovaisesti ja Riza hymyilee yhtäkkiä. Nyt näyttää siltä että Riza on aika persoonallisten nimien ystävä… Kuinka muuten selität sen ensimmäisen, vaikka kyllähän siinä on mukava sointu…

"Entäpä Riley? Siinä olisi Ri, Rizasta ja y Roysta." Edward ehdottaa ja Riza näyttää miettivän sitä tosissaan. Minä olen vastaan ja päätän puolustaa Triture nimeä, vaikka en tiedä mitä hemmettiä mokoma sitten tarkoittaakaan.

"Triture on parempi minun mielestäni." Sanon ja Riza hymähtää pörröttäen hiuksiani. Joko hän on alkanut pehmetä äitiyden takia tai sitten en tuntenut häntä kunnolla aikaisemmin.

"Se on kyllä niin erikoinen, ettei tasan samanlaista löydy…" Edward toteaa ja virnistää.

"Toisin kuin tusina Royta." Poika lisää yrittäen kai suututtaa minut. Tiedän kyllä että se on varsinkin nykyään suosittu nimi…

"Minä haluan antaa kaksi nimeä." Riza sanoo ja katsoo minuun hiukan haastavasti. Älä minua katso, sinullahan niitä pyssyjä on!

"Selvä, miten olisi Mae, Hughesin mukaan?" Ehdotan ja jos katseet voisivat tappaa, olisin nyt kuollut kahdesti.

"Hölmö! nimi on enne ja niin edelleen… Ei tarvita toista Maesta!" Edward sanoo ja huokaisen kun Riza tyytyy olemaan hiljaa ja miettimään lisää nimiä.

"Mia?"

"Ei."

"Aleksa?"

"Ei"

"Tia" Se ei enää kuulostanut kysymykseltä.

"Triture Tia Mustang!" Riza julistaa ja nostan toista kulmakarvaani kysyen. Eikö lasta, jolla on tuollainen nimi sitten kiusata koulussa?

"Pojalla pitää olla tytön nimeen sopiva nimi myös." Riza taitaa olla juuri nyt päättämistuulella…

"Royle?" Edward kokeilee uhallaan.

"Ei mitään tuommoisia Roy väännöksiä! Olisiko sinusta kiva olla samanniminen, kuin Hohenheim?" Kysyn hivenen kiusaantuneena siitä, että erilaisia muotoja nimestäni tyrkytetään lapsemme nimeksi. Muuten ihan kiva, mutta lapsesta ei niin kiva.

"No ei…" Edward myöntää ja päätän ehdotella muistamiani nimiä. Parempi niin kuin toinen Trituren kaltainen nimi…

"Luca?"

"Ei" Sekä Edward että Riza tyrmäävät tämän nimen… Ilkimykset, se on ihan hyvä nimi…

"Russel"

"EI HELVETISSÄ!" Oikei, Edwardilla on siis selvästi traumoja tuosta nimestä…

"Ari?" Ihan outo nimi, joka vielä tuo mieleeni ärsyttävän henkilön…

"Naa, ei kuulosta kivalta." Riza vastustaa…

"Tristan?" kysyn, kun kerran Riza piti Trituresta ja haluaa saman tyyppisen nimen, niin…

"Se on hyvä. Tristan Toy Mustang." Jaa, se toinen nimi oli siis jo valmiina? Kiitos Riza, pääsimmekin valtavan helpolla ja lapsillamme tulee olemaan iki-ihanaa koulussa…

"Triture Tia Mustang ja Tristan Toy Mustang. Kuulitteko? Äiti ja Isi keksi teille jo nimetkin valmiiksi…" Riza puhuu vatsalleen ja hymyilen. Kaipa Riza sitten pelottelee kaikki kiusaajat hiljaisiksi ja jos se ei onnistu… Voinhan aina hoitaa asian itse.

"Olette pelottavia nimen keksijiä, tiesittekös sen?" Edward sanoo ja vaihtaa asentoa mukavampaan, samalla kun tarkkailee meitä kullan värisillä silmillään.

"Jos minä olisin antanut sinulle nimen, se olisi ollut… Luca." Sanon vakaasti ja Edward näyttää minulle kieltä.

"Älkää nahistelko." Riza varoittaa tapansa mukaan

Riza saa jo vähän varoa mahaansa ja olemmekin kaikkien kanssa tehneet sopimuksen olla riehumatta ja aiheuttamatta hänelle ylimääräistä vaivaa. Nytkin kinamme jää ilmeilemiseksi sohvalta nojatuoliin, mikä näyttää huvittavan Rizaa paljon.

Aikanaan Alphonsekin saapuu ja syömme päivällisen rauhallisissa merkeissä. Lopun päivää minä ja Riza vain suurimmaksi osaksi oleilemme sisällä, samaan aikaan kuin Ed ja Al rakentelevat lumista taideteosta pihallemme. Tämä on jotenkin lähentänyt meitä kahta entisestään, vaikka niinhän se raskaus kuulemma tekee.

Välillä tuntuu siltä että suhteemme on aktiivisempi nyt, kuin ennen raskautta. Ehkäpä se vain johtuu siitä, että olemme nyt virallisesti aloittamassa perheen perustamisen…

Ja Ihan kaikki Centralissa ovat jo saaneet kuullakin siitä.

"Roy!" Riza sanoo hiljaa kyljellään maaten, minä olin jo torkahtamaisillani viereen. Mikä nyt on moisen huomion tarpeessa?

"Minä…Minä tunsin kuinka jompikumpi liikahti!" Riza sanoo ihmeissään ja avaan silmäni katsoakseni Rizaa silmiin, samalla kun tuo painaa kättään vatsaansa vasten.

"Nyt se teki sen taas! Triture tai Tristan potkii!" Riza sanoo ja hymyilee ilmeisesti taas tuntiessaan kevyen vauvan potkaisun sisällään. Mahtaa olla mahtava tunne… Ajattelen ja nostan käteni Rizan käden viereen. Minä en tunne mitään muuta kuin Rizan ihon lämmön, mutta olen tyytyväinen siitäkin. Voisihan olla toisin, eikä vierelläni olisi ketään.

"Laita se käsi tähän, niin saatat jopa huomata sen!" Riza nuhtelee ja siirtää kättäni toiselle puolelle. En tunne vieläkään mitään. Ehkä, kumpi se onkaan tietää, etten ole hyvä ihminen ja arastelee minua…

Tunnen kevyen paineen kämmentäni vasten ja tuijotan sitä samalla kun liike toistuu.

"Mitä minä sanoin, pidit vain kättäsi ihan väärässä paikassa! Riza huomauttaa ja kikattaa erittäin ei Rizamaisesti.

"Vau." Totean ja hymyilen. Ehkäpä nuo kaksi pientä eivät olekaan huomanneet miten paha olen ollut. En pitkiin aikoihin tosin, mutta lapsethan vaistoavat heti kaiken…

"Neuvolassa kertoivat että he voivat jo kuulla puhetta… Ajatella. Luulisi ettei vatsan sisälle paljoa kuuluisi ääniä." Riza selittää ja silittelee vatsaansa.

"Tarkoitatko että he kuulevat jos puhun vatsasi lähellä?" Kysyn hiukan hämmästyneenä… mitä kaikkea lapset äitinsä sisällä kuulevatkaan?! Muutun punaiseksi kun tajuan mitä kaikkea olen niiden pienten korvien lähellä puhunut… ja mitä kaikkea ne saattavat tietääkään?!

"Tyhmä, ei lapset mitään muista siitä mitä tuolla kuulevat, vai muistatko sinä?" Riza kysyy ja asettelee etuhiuksiani pystyyn. Ravistelen päätäni sekä vastaukseksi että päästäkseni eroon Rizan tekemästä töyhdöstä.

"Sitähän minäkin. Öitä, minua nukuttaa." Riza sanoo ja vaihtaa asentonsa mukavammaksi nukkua. Minä kuuntelen kuinka hänen hengityksensä tasoittuu rauhalliseen rytmiin ja hivuttaudun niin, että voin puhua suoraan lapsillemme.

"Tehän varmaan kuulette mitä sanon? Niin Riza ainakin väittää ja onhan se mukava ajatus. Siellä on varmaan mukavaa, eikö vain? Ilman huolia elämän kovuudesta, kun Riza pitää teistä huolta. En ole ehkä ihan paras ihminen isäksi, mutta kyllä me siitä selvitään yhdessä… Olettekin jo varmaan kuulleet että teillä on kaksi isoveljeä, Edward ja Alphonse." Tunnen itseni hiukan hassahtaneeksi ja varmistan että Riza nukkuu rauhassa, ennen kuin jatkan keskusteluani.

"Edward on aika yksinäinen, kun Alphonse ottaa pientä etäisyyttä häneen. Triture ja Tristan, niistä tulee teidän omat nimet. Pysytte vain kiltisti siellä siihen asti että olette tarpeeksi isoja kestämään maailman menoa. Ei täällä varmasti niin kivaa ole kuin siellä, äidin mahassa, mutta minä haluan kovasti tavata teidät. Sitten ajallaan tietenkin." Tämähän menee oudoksi… vähän niin kuin keskustelisi mielikuvitus ystävän kanssa, paitsi että nämä ovat olemassa.

"Olen hiukan huolissani, kun yhdellä rajalla kahinoidaan koko ajan, ties milloin puhkeaa sota ja joudun pois teidän kaikkien luota. En ole vielä kertonut muille, mutta epäilen että se puhkeaa vielä ennen kesäkuuta, teidän syntymäänne. Tehän pidätte isin salaisuuden, vai mitä?" Kysyn vielä hiljaa ja varmistan, ettei Riza ole herännyt. En saisi puhua kenellekään armeijan ulkopuoliselle uhkaavasta sodasta, mutta pian Rizakin alkaa varmaan huomata pienet merkit ilmassa.

________________________________________________________________________________

Jouluaattona luen lehdestä, kuinka kahinat ovat aiheuttaneet sodan julistuksen Cretan rajalla. Onnekseni olen ensimmäinen alakerrassa ja lehden ääressä. Minulla on aikaa piilottaa koko lehti, eikä kukaan taatusti saa tietää siitä ennen huomista. Haluan nauttia tästä päivästä mahdollisimman normaalina, ilman mitään ylimääräistä hässäkkää.

Olen ehkä hiukan vaisu, kun teemme joulu ateriaa ja peuhaan poikien kanssa lumessa. Lumi sotakaan ei tunnu niin piristävältä… Ei edes silloin kun osun Edwardin naamaan ja saan hänet raivoamaan niin että olisi ollut helppo peittää koko poika lumeen. Sotilaana oleminen ei ole aina se helpoin vaihtoehto, mutta en voi irtisanoutuakaan enää tässä vaiheessa.

Illalla istumme yhdessä ja availemme paketteja, joista löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä. Yllätyksekseni saan Edwardin paketista aamutohvelit. En ole ikinä sellaisia pitänyt, mutta nyt kai on alettava pitämään. Alphonsen antamassa paketissa on kirja ja Riza antaa minulle jotain mitä en ihan tajua, mutta sisälle vilkaisun jälkeen muutun erittäin, erittäin punaiseksi. Laatikon päällä lukee "Tyylinsä tietäville miehille." Mikä kieltämättä olen, mutta sisällä on lisää tekstiä ja metallinen keppi, jonka päässä on käsi. "Herrasmiesten … rapsutin." Selvä, tällaisesta en ole kuullutkaan, kaipa Riza on viettänyt liikaa aikaa yksin kotona…

No, ostinhan minäkin hänelle ne pitsiunelmat, joita pidin erittäin miellyttävinä. Riza on ostanut taas lisää vauvan vaatteita, antaen ne joululahjaksi vielä syntymättömille, mutta luulen kyllä että kyseessä on enemmän se että hän saa käydä ostamassa niitä. Pojat ovat tyytyväisiä koko loppu illan kirjoineen ja minäkin torkun hiukan sohvalla. Siis siihen asti, että Riza tulee ja läimäyttää minua sen verran kovaa että olisi ihme jos en heräisi.

"Sinä! SINÄ…! Piilotit tämän lehden, vai kuinka?! kuinka saatoit tehdä sen?! Luuletko että voit pimittää totuuden kauankin?!" Istun syyllisenä kun Riza purkaa raivoaan ja pettymistään. Edward ja Alphonse näyttävät säikähtäneiltä.

"Halusin vain, että tänään teidän ei tarvitsisi murehtia…" Tiedän olevani syyllinen, mutta minullakin on syyni. En halua, että pilaan meidän kaikkien joulun…

"Mitä sinä oikein puhut, oletko ihan sekaisin?! Totta kai minä huolestun kun piilotat lehden ja sitten kun sen vihdoin löydän, siinä kerrotaan sodan julistuksesta Cretalle!" Riza sanoo äkäisesti ja Edward vetää kauhistuneena henkeä. Alphonse näyttää sydän juuriaan myöten järkyttyneeltä ja tunnen syyllisyyttä.

"Minä… minä halusin vain viettää mukavan jouluaaton." Minulla ei ole parempaa selitystä teolleni ja painan häpeissäni pääni alas. Ymmärrän kyllä jos te vihaatte minua nyt… Ajattelen ja tunnen kuinka Riza istuu vierelleni, kietoen sitten kätensä ympärilleni lohduttavasti.

"Sinä olet välillä vain niin hölmö mies…" kiitos, erittäin lohduttavaa kuulla lasteni äidiltä…

"Minä vain säikähdin kun tajusin, että siitä oikeasti kehittyi sota… Minut tullaan varmasti kutsumaan sinne jossain vaiheessa Riza. Miten teidän sitten käy, ilman minua?" Kysyn ja tunnen oloni entistä huonommaksi. Miten helvetissä se sota saattoi alkaa tällaisena hetkenä?!

"Voi Roy… Pitäisi paremminkin kysyä, miten sinulle käy ilman meitä? Minulla on täällä Ed ja Al huolehtimassa, mutta kuka sinusta huolehtii rintamalla? Tällä kertaa haukansilmä ei ole vahtimassa selustaasi…" Riza sanoo ja hieroo olkapäätäni lohduttavasti.

"Mutta entäs jos, en koskaan pääsekään…" Aloitan ja tiedän kaikkien ajattelevan sitä.

"Sinä tulet takaisin, koska sinä lupaat sen minulle. Saat luvata sen nyt heti, käsi sydämellä!" Riza sanoo sen itsepäisesti ja katson Rizaa hetken, ennen kuin myönnyn.

"Täten minä, Roy Mustang lupaan ja vannon pyhästi oman sydämeni kautta tulevani takaisin." Sanon käsi sydämellä ja Riza hymyilee, ennen kuin halaa minua varsin kovakouraisesti.

"Ammun sinut omin käsin ellet tule ehjänä takaisin. Sinulle tulee kiire, koska alkemistit kutsutaan toden näköisesti vasta kahden tai kolmen kuukauden päästä, mikäli yhtään osaan arvioida… Sinä tuskin ehdit synnytykseen…" Rizan sanoissa on haikea nuotti ja minua harmittaa vielä enemmän. Miksi minulta pitää riistää esikoisteni syntymä ja muutama kuukausi loppu raskaudesta?!

Elämä osaa olla niin julmaa, varsinkin kun kyseessä on minun elämäni.

Kolme kuukautta joulun jälkeen saan kirjekuoren ja käskyn lähteä seuraavana päivänä. Voinette kuvitella että me kaikki otimme uutisen raskaasti. Edward lupasi pitää huolen Rizasta ja nyt olen Havocin kyydissä junalle. Vain kahta kuukautta ennen laskettua aikaa!

Havoc tulee mukaani, mikä tuo minulle edes jonkin sortin lohtua ja turvallisuuden tunnetta. Haluan vain kääntyä takaisin ja mennä kotiin. En ole pitkiin aikoihin nähnyt Rizan itkevän, mutta tänään siitä ei ollut tulla loppua millään. Ihan kuin hän olisi vaistonnut jotain ja minunkin tekisi mieleni itkeä.

Vahva minun on kuitenkin oltava, jotta he voivat luottaa paluuseeni.

Junamatka menee muiden kanssa kotiin haikaillessa eikä kukaan pahemmin naura. En kyllä ihmettele sitä lainkaan. Edes silloin kuin menin Ishvaaliin, en nauranut muitten kanssa. Minä arvostan vieläkin ihmishenkiä…

Perille saapuessamme huomaan heti, ettei tästä selvitä kuukaudessa tai kahdessa. Alue johon meidät jätetään, on tuhottu kylä. Siellä on selviä räjähdys jälkiä ja kaiken laista jätettä… Palavan lihan löyhkä leijuu ilmassa ja minua alkaa heti oksettaa.

Miten ihmeessä minä selviän tästä toisenkin kerran, kun entisestäkin on vielä painajaiset jäljellä?! Rizan ja perheeni takia. Minun on pakko päästä takaisin kotiin… Pakko! Vedän kitkahanskat käteeni ja kävelen itseäni korkeamman komentajan teltalle, Havoc vierelläni.

"Pääsette heti töihin Tulialkemisti. Tässä on kartta, johon merkitsimme kohteet sinulle ja joukolle jotka suojaavat sinua."

"Kyllä herra Kenraali." Sanon ja inhoten otan kartan käteeni. Siinä on paljon merkkejä ja Kenraali viitta teltan ovelle.

"Kysy Jonathan Blakea, hän tietää porukkasi." Kenraali vielä sanoo ja lähden teltasta, miltei törmäten järeään ukkoon, jonka tunnistus laatassa lukee kuin lukeekin Jonathan Blake…

"Kappas, Tulialkemistihan se siinä on. Lähdetäänpäs hoitamaan ne kohteet, niin saadaan syödä ja levätä rauhassa." Mies sanoo ja seuraamme Havocin kanssa häntä. Ei ole paljoa vaihtoehtoja, meininki hengissä selvitä.

Liekö kohtalolla ollut osuutta asiaan, vai miten lie. Joka tapauksessa ensimmäinen tehtäväni päättyi täyteen katastrofiin, kun Cretan joukot hoksasivat meidät huolimatta hyvästä maastoutumisestamme. Ihmeiden aika ei ole tosin ohi, koska minä onnistuin jotenkin pysymään turvassa. Siis siihen asti että juoksin päin yhtä Cretalaista, joka oli väijyssä pienen pusikon suojissa. Rimpuilemisesta ei ole mitään apua ja pian minulla ei ole enää kitkahansikkaitani, joilla tehdä tulta.

Minut kahlitaan varsin tiukasti ja raahataan puoliväkisin heidän leiriinsä sotavankina.

Havoc on elossa, näen kuinka häntäkin retuutetaan väkivaltaisesti leiriin ja uniformun tarkistamisen jälkeen meidät jätetään useammaksi tunniksi rauhaan. "Riza tappaa minut kunhan kuulee tästä." Totean ja Havoc hymähtää hyväksyvästi.

"Niin, nyt tuskin ainakaan ehdit mihinkään synnytykseen. Hyvä, jos heinäkuun häihisi." Havoc huomauttaa ja istumme taas hetken hiljaa.

"Luuletko että meidät yritetään vaihtaa?" Kysyn ja toivon että yritettäisiin, vaikka se on heikko toivo se. Olen kyllä Ishvaalissakin nähnyt, kuinka miehiä hylätään 'kuolleina', kun tulee panttivanki tilanne.

"Sinähän sen tiedät." Havoc toteaa rauhallisesti ja nojaamme toisiimme turvaa hakien.

"Mutta kun minä en tiedä…" Vastaan ja haluan antaa periksi heikkoudelleni. Haluan itkeä ja huutaa, raivota ja valittaa, mutta tiedän, ettei se auta minua joten olen hiljaa.

Meille tuodaan yllätyksekseni ruokaa, vaikka joudummekin sen syödäksemme istumaan pyssyn piippu takaraivoa vasten, olen iloinen siitä että meitä vielä kuitenkin kohdellaan ihmisinä.

"Teidän ihmiset ovat outo porukkaa. Me sanoa heille että Tulialkemisti on meillä ja lähettää hanskat lähetin mukaan. He vain sanoa, sinä kuollut, Tulialkemisti." Cretalainen takanani sanoo harvinaisen huonolla amestriksella ja nielaisen suupalan alas, pelokkaana siitä mitä he minulle nyt sitten tekevät.

" Me emme barbaareja, sinä olla sotavanki ja saada elää sellaisena. Turhaa tappo, ei järki." Mies sanoo, huomattuaan, etten ole enää jatkanut syömistäni ensimmäisen lauseen jälkeen, kuten ei Havockaan. Katsomme toisiimme tuntien helpotusta siitä yksinkertaisesta asiasta että me saamme elää.

Ainakin vielä.

Huomautuksia:

Ed ja Al pitivät adoptiossa sukunimen Elric. (en voisi kuvitella Edward Mustangia… *kuolee nauruun*)

Sukunimistä vielä sen verran, että Rizasta tulee häitten jälkeen Hawkeye-Mustang, Roy on ihan vaan Mustang ja lapsista tulee ihan vaan Mustangeja myös. ^^

Lisätietoa haluaville osoite sukunimi lakiin, josta asiat tarkistin:

.fi/fi/laki/alkup/1985/19850694

Lasten nimiä sain etsittyä lasten nimen ehdotus koneilla… joka oli sinällään erittäin antoisaa puuhaa… ja hauskaakin.

Älkääkä itkekö, hyvin tässä vielä käy. *ojentaa nenäliinaa*