Heti kun Denin työvuoro päättyi, hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi "juomien hakijaksi" ja koska kaikki tiesivät, mitä "kylmä juotava" hänelle merkitsi, Nor määrättiin mukaan.
"Noniin... Ensin vaikka jotain hyvää shamp..."
"Den. Ne juhlat ovat alkoholittomat.", Nor keskeytti. "Tiedätkö edes mitä se merkitsee?"
"Tiedän, tiedän", Den vastasi nyrpeänä. "Hyvä on. Pommaccia, ainakin kolmea eriväristä jaffaa – Tino suositteli – ja tietysti Smurffia ja Muumia!", tanskalainen innostui.
"Luoja, Den. Kuinka vanha sinä oikein olet? Minä ainakin otan kahvia."
"Pyh, sitä Berwaldilla on jo valmiiksi. Ja olen juuri sopivan ikäinen sinulle", Den kujersi ja tarttui norjalaisen käteen.
Nor veti kätensä kylmästi pois ja tunki ne taskuihinsa.
"Vauhta nyt, meidän pitäisi olla jo kuudelta takaisin."
Ja lukuisten väittelyiden, vihjailujen ja läimäysten jälkeen kaksikko saapui Berwaldin kahvilalle vain vartin myöhässä.
Molemmat järkyttyivät heti astuttuaan sisään.
Kahvilan melko vakava ja järjestelmällinen yleisilme oli tiessään. Pöytätasot ja lattiat olivat vaaleanpunaisen serpentiinin peitossa, kaikkialla oli vaaleanpunaisia ilmapalloja ja kaiken keskellä seisoi Feliks vaaleanpunaisessa essussaan.
"Tää on niinku taivaallista", hän huokaisi onnellisena ja käänsi sitten katseensa ovella seisovaan kaksikkoon.
"Beeeerwaaald! Den ja Nor niinku tuli!" hän kiljahti.
Rasittuneen näköinen ruotsalaismies astui keittiöstä.
"Hyvä", hän murahti. "Den, anna ne juomat niin laitan ne kylmään. Ja Feliks... Käy vaikka soittamassa kutsutuille että he voivat tulla.
"Selvä, kapu!", Feliks huudahti ja nosti kätensä "lippaan". Sitten hän säntäsi puhelimeen ja alkoi soittaa jäjestyksessä kaikille kutsutuille: Torikselle, Raivikselle, Eduardille, Antoniolle, Lovinolle, Elizabetalle, Gilbertille, Alfredille, icelle, Felicianolle, Ludwgille, Arthurille ja viimeisenä Francikselle. Kaikki työntekijät olivat jo paikalla.
Berwald määräsi Tinon vastaanottokomiteaksi, Denin kattamaan pöytiä ja Feliksin vain pysymään poissa tieltä. Matthewia ei taaskaan huomattu: hän istui hiljaa nurkassa ajatuksiinsa vajonneena.
Ensimmäisenä saapui Toris. Hän aloitti heti Feliks-ota-se-essu-pois-PLIIS-projektin, joka kylläkin onnistui vasta kun Francis saapui. Silloin Feliks nimittäin kiljaisi ja piilotti essun pöydän alle.
Alkuhälinän jälkeen kaikki istuivat vihdoin suuren pöydän ääreen.
Olisi voinut olettaa, että Berwald pitäisi kahvilan omistajana jonkinlaisen puheen, mutta koska Berwald oli Berwald niin hän ei vain aloitti hiljaisena syömisen ja muut seurasivat esimerkkiä.
Erinäisiä, pieniä "romansseja" oli havaittavissa ympäri pöytää.
Berwal keskusteli hiljaa Tinon kanssa ja jopa hymyili välillä hiukan.
Gilbert ja Elizabeta pitivät pöydän alla toisiaan kädestä luullessaan ettei kukaan huomaa.
Antonio kujersi pitävänsä Lovinosta jopa enemmän kuin tomaateista, jolloin Lovino alkoi karjua että Antonio oli hullu, ja rauhoittui vasta kun espanjalainen lahjoitti hänelle kaikki tomaattinsa.
Feliciano halaili Ludwigin käsivartta ja saksalainen ei vastustellut paljoakaan vaan hyväksyi jopa italialaisen hänelle tarjoamat pizzanpalaset.
Francis puhui, puhui, puhui, puhui, puhui, puhui, puhui, puhui, puhui ja vielä kerran puhui Arthurille kaikesta mahdollisesta ja sai jopa joskus vastauksen.
Feliks kirkui aina kun Toris sanoin jotakin, koska tämä oli "niinku siis niin OMG ihQ!"
Den hoki vartin putkeen "minä rakastan sinua" suoraan Norin korvaan, kunnes Nor kyllästyi kuuntelemaan ja yritti tukkia Denin suun kämmenellään. Nyt sanat muuntuivat muotoon "Mnh rakhwtawnh sinwh".
Ja tämän kaiken keskellä Eduard, Raivis, Alfred ja Ice kummastelivat, miten ihminen muuttuu rakastuessaan.
Matthew oli nukahtanut nurkkaansa.
Vähitellen keskustelun aiheuttama meteli hiljeni. Jotkut torkahtelivat; Ludwig ja Feliciano olivat nukahtaneet toisiinsa nojaten, ja muutkin siirtyivät vähitellen pöydästä sohville katselemaan kahvilan pientä TV:tä tai pelaamaan lautapelejä. (Tähän ryhtyivät Antonio, Lovino, Gilbert, Eliza, Eduard ja Alfred.)
Raivis ja Ice lähtivät koteihinsa nukkumaan.
Francis oli nukahtanut sohvalle tiputtaen Arthurin maahan.
Den ja Nor istuivat yhdessä keittiön nurkassa. Norilla ei ollut harmainta aavistusta, miksi hän istui siellä kylki kyljessä Denin kanssa, mutta ei kai sillä niin paljon väliä ollut. Ainoa epäilyttävä seikka oli se että he tosiaan olivat kahden; kaikki muut olivat ravintolan puolella. Tai niin he ainakin luulivat...
"Nor..." Den aloitti varovasti.
"Niin?"
"Minä vin mietin... Miksi sinä kysyit missä yövyn?"
Nor käänsi katseensa lattiaan.
"Minä... Öh, tuota..."
"Sinä öh tuota mitä?"
"Minä vain... Jos olisit halunnut tulla minun luokseni... Olisit ehkä voinut tulla. Olohuoneen sohvalle. Jos olisit halunnut... Nukkua sisätiloissa... Tai siis..."
Nor hiljeni hämillään ja Den näytti kerrassaan riemastuneelta. Hän kumartui lähemmäs Norin kasvoja.
Nor arvasi Denin aikeet ja sulki silmänsä, muttei vastustellut.
Heidän huulensa olivat enää sentin päässä toisistaan kun takaa kuului närkästynyt tuhahdus.
Den ja Nor jähmettyivät molemmat paikoilleen. Ainoa muutos näkyi Norin kasvoilla: ne lehahtivat kirkkaanpunaisiksi. Silti kummankaan ilme ei edes värähtänyt.
"Siis eksä niinku tajuu, Den? Sun pää on niinku totaalisen väärässä kulmassa!"
Den kääntyi katsomaan murhanhimoisesti pöydän alta esiin kömpivää Feliksiä. Puolalaisen halveksuva ilme ei värähtänytkään.
"Ja säkö oot joku asiantuntija?" Den murahti. Nor ei ollut edelleenkään liikahtanut, hän istui silmät kiinni ja kirkkaanpunaisena niillä sijoillaan.
"No siis niinku tottakai!" Feliks ilmoitti.
"No näytä esimerkki jos oot kerran niin taitava", Den härnäsi.
"Okei!" Feliks huudahti. Hän kumartui pilke silmissä kohti lattialla istuvaa Deniä. Tämä ymmärsi nopeasti mitä oli tapahtumassa ja hänen ilmeesä muuttui kauhistuneeksi.
Silloin Nor heräsi transsistaan. Hän heilautti nyrkkinsä päin Feliksin leukaa ja ärähti:
"Näpit irti Denistä!" ja palasi takaisin transsiinsa.
"Wautsi, Nor! Sä taidat sittenki niinku rakastaa tota! Mut älä huoli, en mä oikeesti ois sitä pussannu. Mä en tajua mitä sä oikein niinku näät tossa."
"Toinen kerta tänään", Nor valitti. "Toinen kerta!"
"Heeetkonen!" Den heräsi vastustelemaan. Hän tunsi tipahtaneensa totaalisesti kärryiltä, tapahtumat liikkuivat aivan liian nopeasti.
"Niin se esimerkki?" Den kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Ai niin joo! Toriiiiiis!"
Liettualainen astui sisään epäilevän näköisenä. Hänellä ei ollut hajuakaan aiemmista tapahtumista, mutta jotakin saattoi päätellä toisten ilmeistä...
"Niin?" Toris kysyi varovasti.
"Haluisiksä niinku demoo mun kaa yhen jutun?", Feliks kysyi räpytellen silmiään. "Jooko? Oo niin kiilttiiiiii...", hän vinkui.
"No jos se on noin tärkeetä...?"
"KIITOOOOS!" Feliks kiljui ja säntäsi Toriksen luo.
"Feliks mit..."
Toriksen sanat keskeytyivät kun Felik tarttui häntä korvista ja suuteli suoraan suulle.
Hetken ajan Toris ei tajunnut lainkaan mitä oli tapahtunut.
Sitten hän tajusi järjestyksessä seuraavat asiat:
Enskiski, hän suuteli parasta ystäväänsä. (Tai no, Felikshän se suuteli häntä)
Den tuijotti heitä riemun ja hämmennyksen sekaisella ilmeellä.
Hänen korviinsa sattui, koska Feliks piti niistä edelleen kiinni.
Sitten hän tajusi sen järkyttävän tosiasian, että suudelma tuntui mukavalta. Feliksin huulet tuntuivat samaan aikaan suloisen lämpimiltä ja ihanan viileiltä ja maistuivat...
Sitten Toris kirkaisi ääneen ja tempautui irti.
"Feliks, mitä hittoa...?"
Puolalainen vain virnisti ja kääntyi Deniin päin.
"Näitsä niinku nyt? NOIN se kuuluu hoitaa!" hän selitti riemuissaan.
"Siis korvissa roikkuen ja väkivalloin?" Den kommentoi ja kohotti kulmiaan.
"Nojuu, vaik niinku niin. Sillon syntyy ainakin niinku TULOKSIA.
Koko sananvaihdon ajan Toris oli seissyt jähmettyneenä paikallaan. Nyt hän kohtotti kätensä ja kosketti varovasti huuliaan. Sitten hän vilkaisi Feliksiä paniikissa ja säntäsi ulos.
"Minne se niinku meni? Mä en aina ihan niinku tajuu tota... Mut Den! Nyt sä niinku näytät mitä sä niinku ymmärsit tosta mun esimerkistä!"
Den virnisti leveästi, tarttui Norin hiuksiin – jotka valitettavasti peittivät korvat – ja suuteli tätä suoraan suulle.
Se suudelma ei kestänyt kauaa. Nor iski Deniä nyrkillä vatsaan, nousi, läimäytti Feliksiä ja marssi ulos keittiöstä.
Puuskuttava Den ja ulvova Feliks jäivät tuijottamaan hänen peräänsä.
Hetken kuluttua myös Feliks lähti ja jätti Denin yksin ajatustensa kanssa.
Kaikki oli mennyt niin hyvin, kunnes Feliks saapui. Hemmetti. Mutta olihan Feliksin "esimerkki" ollut mielenkiintoista katsottavaa... Varsinkin Toriksen ilmeet. Ja kaipa Nor oli jo tottunut nopeisiin käänteisiin...
Den virnisti, nousi ja käveli kahvilan puolelle – ja istui sohvalle Norin viereen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Norjalainen iski Deniä nyrkillä leukaan mutta jäi kuitenkin tämän viereen.
Hyvä merkki.
Feliks kulki pitkin poikin kahvilaa etsien Torista. Häntä ei näkynyt missään. Ensimmäistä kertaa eläessään Feliks alkoi miettiä mitä oikein oli tullut tehtyä. Olisi varmaan pitänyt kysyä Torikselta... Tai edes vihjata vähän mitä oli tulossa...
"Toris, missä sä oot?", Feliks ulvahti ja sai jälleen kaikkien katseet osakseen.
Toris ei ollut varma, osaisiko hän itsekään. Kyllä hän tiesi, missä hänen ruumiinsa oli – kadulla kahvilan edessä – mutta mieli vaelsi teillä tietämättömillä.
Toris oli juossut suoraan ulos pysähtymättä ja nyt hän istui kyyryssä pimeällä, sateisella kadulla. Katulamput loivat kapeita valokeiloja, mutta niitä oli helppo väistellä. Toris upotti kädet hiuksiinsa ja yritti saada jotain tolkkua ajatuksistaan.
Hän oli aina ajatellut olevansa hetero. Hän tiesi kyllä hyvin, että Feliks oli homo – kuten melkein kaikki hänen ystävänsä...
Mutta nyt Toris ei enää tiennyt mikä oli. Feliksin viaton esimerkki oli saanut hänen maailmansa raiteiltaan.
Toris nuolaisi huuliaan. Hän saattoi yhä tuntea muiston Feliksin huulten mausta... Miksi ihmeessä tuo muisto aiheutti piston sydämessä? Halusiko hän kokea sen uudestaan?
Miksei hän ollut tajunnut tätä kaikkea aiemmin?
Sitä vihaa, kun Francis flirttaili Feliksille.
Sitä noloudensekaista iloa kun Feliks sanoi "rakastavansa häntä niinku ikuisesti".
Sitä piilotettua riemua kun Feliks sanoi häntä "niinku siis niin OMG ihQksi"
Ja ennen kaikkea sitä kummallista lämpöä, jonka hän tunsi aina kun näki Feliksin.
"Ei voi olla totta", Toris voihkaisi ja repi hiuksiaan.
Ei kai hän voinut olla rakastunut lapsuudenystävänsä, joka oli vielä kaiken päälle myös poika?
Vaikka käyttikin pinkkiä röyhelöessua.
Meidän pikku Toris on rakastunut 3 Ja mä rakastuin LietPoliin juuri nyt tällä hetkellä että varautukaa... Spoilaan sen verran että koko seuraava luku tulee olemaan sitä :D
Ja näin hienosti osaan siirtyä DenNorista LietPoliin... Anteeksi ^_^ Ja anteeksi myös niille jotka odottivat Ivania kakkosluvun lopun perusteella... Ja etukäteen anteeksi, sillä tätä venäläistä ei nyt ainakaan kahteen seuraavaankaan lukuun tule. Ne ovat nimittäin jo valmiina – paperilla. Mutta luku 4 saattaapi tulla tänne jo huomenna – EHKÄ.
Kiitos kaikille jotka ovat lisänneet Kahvinhuuruisen Kuppilan suosikkilistalleen tai kommentoineet sitä :3
Tässä vielä vastailuja kommentteihin:
MelanieVimpula: Kiitos pitkästä kommentista :3 Hyvä jos ne kiROtusvirheet eivät haittaa, niitä tulee nimittäin aika paljon kun typerä koneeni ei osaa vetää niitä punaisia viivoja -.-' Ja Feliks on tosiaan vaan niin ihana 3 Aiheutin koulussa repeämiskohatuksen kavereilleni kun sanoin välkällä yhtäkkiä "mä oon rakastunut Puolaan..." Ja Francis on aina tuhma ja Toris rohkea heti kun Feliksiä kiusataan~ Ja Ivan pääsee sitten lukuun 6 :)
Pippuri-chan: JEEJEEJEE jos repeilit :D Ranska on tosiaan pervo ja Liet on ihana 3 Hyvä jos DenNor-tyylini puree ja toivottavasti jatkoin tarpeeksi nopeasti :D