HUOM! Ficin ikäraja nousi tämän luvun myötä, uusi raja on T.

Tästä luvusta sen verran, että RussFiniä saatte jäädä kaipailemaan. Luvassa on... (KUKAAN ei arvaa) ...LietPolia!

...ja vielä anteeksi tämä hitauteni.

Feliks kiipesi hengästyneenä kerrostalon portaita. Hän suuntasi suoraan eräälle kolmannen kerroksen ovelle jonka nimikyltissä luki "Laurinaitis" ja pamautti nyrkkinsä oveen.

"Toris!"

Ei vastausta. Feliks läimäisi ovea uudelleen ja painoi ovikelloa kuusi kertaa peräkkäin.

"Feliks?" vaimea ääni kuului oven sisäpuolelta.

"No niinku kukas muu? Päästä mun niinku sisään!"

"En. Mene pois."

"No en niinku tosiaankaan! Avaa ovi!"

"Mene pois", Toris sanoi lähes rukoilevaan sävyyn. Feliks tuhahti ja kumartui puhumaan postiluukusta.

"En mee! Mul on sulle niinku totaalisen tärkeetä asiaa!

Samassa viereisen asunnon ovi avautui. Neljänkymmenen korvilla oleva mies tyonsi päänsä ulos.

"Anteeksi, neiti?"

"Niinku mitä?" Feliks vastasi hymyillen hurmaavasti. Häntä ei haitannut tippaakaan, että mies oli sanonut "neiti".

"Voisitteko pitää hiukan..." mies aloitti kun Toris avasi ovensa tulipunaisena.

"Anteeksi häiriö", hän sopersi ja nykäisi Feliksin käsivarresta sisälle. "Minä... Tuota... Olen pahoillani ystäväni puolesta.

Toris nykäisi oven äkkiä kiinni ja kääntyi mulkoilemaan Feliksiä.

"Mitä hittoa..." hän aloitti kun huomasi jotain. "...sinulla on päälläsi?" Toris jatkoi aivan toisin kuin oli tarkoittanut. Feliks vain hymyili ja suoristi hamettaan.

"Eksä niinku tykkää mun uudesta tyylistä?"

"Perhana... Odota."

Toris marssi huoneeseensa ja kiskoi kaapista farkut ja t-paidan. Hän viskasi vaatteet Feliksin käsiin.

"Käy vaihtamassa vaatteet."

"Mutkun mullon ASIAA!"

"Puhun vasta kun vaihdat vaatteet."

Toris suorastaan työnsi Feliksin vessaan ja jäi seisomaan oven taakse. Hetken päästä puolalainen astui myrtyneen näköisenä ulos yllään Toriksen antamat vaatteet.

"Nytkö sä voit niinku puhuu mulle?"

"Ehkä. Riippuu siitä asiasta."

"Nokun... Hei!"

"...mitä hei?"

"Miksä käskit mun niin vaihtaa vaatteet?"

"Koska..."

"Mä tiiän!" Feliks keskeytti säteillen. Toris pyöräytti silmiään.

"Mä olin liian kaunis, sä et voinu ajatella niinku järkevästi", Feliks kujersi erittäin tyytyväisenä. Toris punastui.

"Ei pidä paikkaansa."

"Höh! No miks?"

"Tai no, osittain pitää..."

"Eli mä olin nätti!"

"Ei, vaan mun on helpompi keskittyä kun slla on jotain normaalia päällä."

"Ne oli ihan normaaleja!"

"Hameet ei ole normaaleja."

"Sun äitikin käyttää hameita!"

"Feliks. Mun äiti sattuu olemaan nainen. Niille hameet on normaaleja."

"Pahus", Feliks mutisi nujertuneena. "Miksen mä voi olla tyttö?"

"Älä muuta sano..." Toris mutisi hyvin hiljaa. Muttei kuitenkaan tarpeeksi...

"Eli se on totta! Sä niinku rakastaisit mua jos mä oisin tyttö! Epistä! Sukupuolirasismia! Homofobiaa!" Feliks kirkui ja mulkoili Torista kädet lanteilla.

"Rauhoitu."

"No en niinku tosiaan rauhotu! Mä oon niinku totaalisen kyllästynyt tähän!"

"Mihin?"

"Tähän! Sä et niinku ymmärrä mua!"

"Ymmärränhän..."

"Et! Sä et nyt vaan niinku tajuu!"

"Mitä mun pitäis tajuta?" Toris puuskahti. Hän alkoi tosiaan ärsyyntyä.

"No vaikka niinku mitä!"

He seisoivat hetken hiljaa mulkoillen toisiaan.

"Mikä se sun tärkee asia oli?" Toris kysyi lopulta.

"No en niinku kerro! Sä et ymmärtäis", Feliks sanoi kuulostaen kerrassaan säälittävältä. Jopa niin säälittävältä, että Toris tunsi pientä häpeää...

"Jos lupaan yrittää ymmärtää?" hän pyysi.

"Lupaatko?" Feliks kiljahti riemuissaan. Hän tarttui Toriksen kädestä ja kiskoi tämän perässään Toriksen huoneeseen. Hän tönäisi liettualaisen istumaan sänkynsä laidalle ja istahti itse lattialle.

"Muistaksä mitä eilen niinku tapahtu?"

Toris punastui ja käänsi katseensa ikkunaan.

"Muistan", hän mutisi hyvin, hyvin hiljaa.

"Mitä?"

"Muistan", Toris vastasi selkeämmin mutta katse yhä ikkunassa. Feliks tuijotti häntä odottavasti. Toris pysyi yhä itsepäisesti hiljaa. Äkkiä Feliks näytti oivaltavan jotakin.

"Liet..."

Toris oli vähällä katsoa Feliksiä, mutta käänsi katseensa äkkiä takaisin ikkunaan.

"Ootko sä vihanen mulle?"

"En... Varmaan."

"Sä olit. Eilen."

"Niin."

"Koska mä pussasin sua ilman niinku lupaa."

"Niin."

"Mut sit sä alotit!"

"Joo..."

"Eli miks sä oot niinku vihanen?"

"Enhän ole."

"No mikä sua sit niinku vaivaa?"

Puna Toriksen kasvoilla syveni eikä hän vastannut. Feliks nousin ja siirtyi ikkunan eteen tavoitellen katsekontaktia. Toris kääntyi katsomaan suoraan eteenpäin. Feliks tuhahti ja siirtyi taas Toriksen eteen. Liettualainen käänsi katseensa tällä kertaa ovelle.

"Lopeta toi!"

"Mikä?"

"No toi! Kyl sä niinku tiiät! Kato mua!"

"Miksi?"

"Koska mä niinku käsken!"

"Ei tuo ole mikään syy."

"Jos mä pyydän?"

"Testaa."

"Liet kultarakaskiltti pliiiiis kato mua! Jooko?" Feliks sanoi anovasti. Toris käänsi hitaasti päänsä Feliksiin päin mutta piti yhä katseensa erossa tämän silmistä.

"Kunnolla! ...jooko?"

Toris pyöräytti silmiään, mutta katsoi lopulta Feliksin silmiin. Puolalaisen katse oli kummallinen... Jotenkin niin vilpitön ja anova.

"Lupaa ettet suutu jos mä niinku sanon yhen jutun."

"Minkä jutun?"

"Lupaa!"

Toris huokasi. "Okei. Lupaan."

Feliks veti syvään henkeä ja hänen tavallinen virneensä haihtui. Anovuus hävisi hänen silmistään, sen sijaan katseeseen ilmestyi kummallista lempeyttä.

"Mä rakastan sua", Feliks sanoi hiljaa, rauhallisesti ja lempeästi. Hän ilmiselväst tarkoitti sanomaansa.

Ennen kuin Toris ehti reagoida muuten kuin punastumalla, Feliks virnisti jälleen, suukotti kevyesti Toriksen nenänpäätä ja heittäytyi maassa lojuvaan säkkituoliin.

"Se oli niinku se tärkee asia", hän sanoi kevyesti. Siitä syntyi hiljaisuus, joka piteni ja oli vähällä muuttua painostavaksi, joten Feliks kohotti katseensa ja nojautui kyynrpäihinsä. Toris istui yhä sänkynsä laidalla, punaisena ja liikkumattomana.

"Liet? Järkytyitsä niinku noin pahasti?" Feliks kysyi virnuillen. Hän tunsi olonsa kumman vapautuneeksi saatuaan "tärkeän asiansa" sanottua.

Toris istui yhä hiljaa. Hän oli painanut katseensa sylissään lepääviin käsiinsä. Feliks vilkaisi niitä nopeasti ja ehti parahiksi nähdä hopeisen kyyneleen joka tipahti liettualaisen sormelle ja siitä hänen sylinnsä.

"Liet! Mikä hätänä? Sanoinks mä jotain niinku tyhmää`" Feliks hätäänty ja ponnahti istumaan. Hän tuiijotti Torista vihreät silmät täynnä huolta. Kun vastausta ei kuulunut, Feliks hypähti seisomaan, astui tarvittvat pari askelta ja istahti Toriksen viereen vain noin kymmenen sentin päähän tästä. Hän laski kätensä Toriksen olalle.

"Mikä hätänä? Kerro mulle, kulta."

"F-Feliks..." Toris aloitti nikotellen ja vetäisi syvään henkeä. "Ei mitään hätää. Pikemminkin päinvastoin."

"Päinvastoin?"

"Joo... Tai siis... Minä, tuota..."

"Anna tulla!"

"No älä keskeytä!"

"Anteeksiih!"

Toris huokasi syvään ennen kuin jatkoi.

"Niin, minä siis... Itkin, koska, äh, en ole ollut näin onnellinen pitkään aikaan.. Jos siis tarkoitat mitä sanoit", Toris soperteli punastuen koko ajan voimakkaammin. Feliksin kasvoille levisi ihastunut virnistys.

"No tietty tarkotin! Ja aah, vähäks ihQ jos sä oot sen takii niinku onnellinen!"

"No... Olen minä."

Feliks ei sanonut mitään; kaiken saattoi lukea hänen kasvoiltaan. Puolalainen näytti nimittäin niin onnelliseslta että olisi saattanut millä hetkellä räjähtää kultaiseksi kimallepilveksi. Hän ujutti kätensä Toriksen leuan alle ja käänsi tämän kasvot itseensä päin.

"Feliks... Varoitus. Minä en osaa. Yhtään. En ole koskaan ennen seurustellut kenenkään kanssa..."

"Kysymys! Nytkä sä sit niinku seukkaat mun kaa?"

Toris naurahti hermostuneesti.

"Siltä tämä vähän vaikuttaa..."

"IhQ! Siistiä! Superhyperupeeta!" Feliks kiljahti riemuissaan. "Muthei mitä sä olit niinku sanomassa?"

"Ööh, siis, olen ollut ylipäätänsä ihastunut keneenkään vain kerran..."

"Siihen veitsenheiluttajatyttöön", Feliks mutisi tyytymättömänä.

"Hänen nimensä on Natalia."

"Miten vaan", Feliks totesi huiskauttaen kättään ärtyneesti. "Jatka."

"Joten... minä en osaa... Suudella tai mitään... Yhtään tippaakaan."

"Ja pah! Jos s et osaa pussailla niin mä oon kirahvi!"

"No siinä tap-" Toris aloitti mutta joutui keskeyttämään. Feliks oli painanut huulensa tiukasti liettualaisen omia vasten. Hetkeksi hän vetäytyi pois ja mumisi:

"Jos et muka niinku osaa, harjottele. Mä oon koekaniinina ihan mieluusti!"

"Senkin..."

Toriksen sanat keskeytyivät samalla tavalla kuin äskeisellä kerralla. Tällä kertaa erona oli vain se, ettei Feliks vetäytynyt pois. Hän vain alkoi liikuttaa huuliaan pehmeästi ja vähitellen myös Toriksen onnistui rentoutua. Hän upotti kätensä Feliksin kultaisiin hiuksiin liikutti omia huuliaan toisen tahdissa. Kaikki tuntui kummallisen luontevalta... Toris suorastaan ihmetteli miten oli voinut koskaan epäillä kahden pojan välistä rakkautta. Sehän oli maailman luonnollisin asia. Hän ei osannut edes kuvailla miten onnellinen oli... Hän vain jatkoi suudelmaa, silitteli Feliksin hiuksia toisella kädellään ja nojautui toiseen. Joskaan ei kauaa... Toris kohotti myös toisen kätensä Feliksin hiuksiin ja tojahti selälleen sängylle. Hetkeksi heidän huulensa irtosivat toisistaan, mutta Feliks korjasi tilanteen nopeasti kumartumalla Toriksen ylle. Hänen kätensä nojasivat kevyesti Toriksen sänkyyn tämän pään molemmilla puolilla ja jalat retkottivat sivulla, puoliksi sängyn laidan yli. Myös Feliks mietti samantyyppisiä asioita kuin Toris – joskaan hän ei ollut koskaan edes epäillyt homosuhteita. Mutta myös hän oli ehdottoman onnelline, onnellisempi kuin koskaan ennen. Vaikka Feliks ei ollut sitä erikseen maininnut, ei hänkään ollut koskaan seurustellut eikä häneltä löytynyt kokemusta näistä asioista yhtään sen enempää kuin Torikseltakaan. Onneksi sitä ei tavinnut myöntää, kaikki olikin paljon helpompaa... Heidän huulensa liikkuivat yhdessä niin luonnollisesti, kaikki tuntui niin aidolta. Feliks tunsi Toriksen jokaisen hengenvedon ja saattoi aistia tämän sydämenlyönnit. Feliksin oma sydän hakkasi tuhatta ja sataa, vaikka hän tunsi olonsa täysin rauhalliseksi. Välillä hänen huuliltaan karkasi hiukan voimakkaampi henkäys, samoi Toriksen. Feliks saattoi laskea sekunit noiden henkäysten välillä. Yksi, kaksi, kolme... Kun Toriksen huulet seuraavan kerran raottuivat, Feliks sai hullun päähänpiston. Hän raotti omaa suutaan samaan aikaan ja painoi kielensä Toriksen sieleää alahuulta vasten. Sekunniksi liettualainen jähmettyi, mutta kun Feliks antoi kielensä levätä aloillaan hän rentoutui uudestaan. Feliks tunnusteli Toriksen suostuvaisuutta vielä hetken ennen kuin jatkoi suunnitelmaansa. Toriksen rentouduttua täysin hän alkoi sivellä tämän alahuulta kielellään. Se aiheutti muutaman epätahtisen hengenvedon. Niistä välittämättä Feliks jatkoi lipomistaan keveällä kosketuksella. Hän koukisti käsivarsiaan kumartuen lähemmäs Torista. Tämä haroi yhä sormillaan Feliksin hiuksia hengittäen nyt jo normaaliin tahtiin. Feliks pystyi taas laskemaan sekunteja. Seuraavan kerran kun Toris raotti huuliaan hän päätti lopettaa turhan arkailun ja sujautti kielensä toisen suuhun. Toris jähmettyi ja lakkasi hengittämästä. Hänen silmänsä rävähtivät ammolleen ja kädet puristuivat nyrkkiin kiskoen Feliksin hiuksia. Puolalainen ei välittänyt kivusta, hymyili vain pirullisesti ja tutkaili kielellään Toriksen suuta. Hän liutti kieltään pitkin toisen hamapita, niiden ulko- ja sisäpintoja, siveli tämän poskien sisäpuolta ja Toriksen kieltä... Koko tutkimuksen ajan Toris oli täysin liikkumatta. Hänen kasvonsa hehkuivat tulipunaisina ja silmät miltei pullistuivat päästä. Feliks kohdisti hetkeksi ktseensa ja iski pikaisesti silmää – samalla kun hänen kielensä käytti Toriksen suuta omiin tarkoituksiinsa. Koska molemmat pidättivät hengitystään, Feliksin tutkailun aiheuttamat märät äänet kuuli selvästi. Puolalainen oli vähällä tirskahtaa kuulemalleen, muttei tosiaankaan aikonut lopettaa nyt kun oli saavuttanut niin mielenkiintoisen aseman. Hänen kielensä jatkoi seikkailua Toriksen suussa liettualaisen pysyessä yhä liikkumatta. Feliks alkoi jo kyllästyä moiseen. Harmistuneena hän siirsi kielensä jälleen Toriksen alahuulta vasten. Sileän, lämpimän, aavistuksen kostean huulen tuntu antoi hänelle uuden idean. Feliks virnisti pienesti, vetäisi kielensä – ja sen mukana aavistuksen Toriksen makua – suuhunsa ja antoi huultensa levätä hetken yhtä liikkumatta kuin Toriksen. Sitten hän alkoi toteuttaa seuraavaa suunnitelmaansa, joka tällä kertaa sis'lsi vain yhden vaiheen. Feliks veti Toriksen alahuulen hamapidensa väliin ja puri sitä varovasti. Se sentään aiheutti Toriksessa jonkin reaktion – joskin aivan eri kuin Feliks oli kuvitellut. Toris valahti aivan veltoksi, hänen kätensä valahtivat Feliksin hiuksista, hänen jännittynyt vartalonsa lysähti äkkiä peittoa vasten. Feliks miltei säikähti ja oli jo kohottautumassa istumaan, kun Toriksen kädet ampaisivat takaisin hänen hiuksiinsa, toinen tällä kertaa niskan taakse. Toris suorastaan veti Feliksin kasvot lähelle omiaan ja suuteli tätä aiempaakin kiihkeämmin. Feliks vastasi luonnettaan muuttaneeseen suudelmaan yllättyneenä mutta riemuissaan. Toris oli painanut silmänsä kiinni ja keskittyi vain Feliksin huulten tuntuun. Hän ei välittänyt tulipunaisita kasvoistaan, ei epätahtisesta hengityksestään eikä hakkaavasta sydämestään. Toris veti Feliksin kasvot aivan lähelle omiaan ja tällä kertaa oli hänen vuoronsa saada hullu päähänpisto. Hän veti kätensä Feliksin hiuksista, tyrkkäsi sivuun tämän toisen käden johon puolalainen nojasi ja kierähti ympäri irrottamatta otettaan. Suudelma jatkui yhä, joskin nyt Feliks makasi selällään ja Toris oli kumartuneena hänen ylleen.

Äkkiä ovikello soi. Se ei saanut kumpaakaan edes hätkähtämään, mutta kun sitä seurasi rapina joka kertoi jonkun sovittavan avainta lukkoon, Toris kiskaisi itsensä irti Feliksistä ja ponnahti pystyyn.

"Ylös siitä", hän ehti sihahtaa ennen kuin ulko-ovi loksahti auki. Feliks nousi seisomaan kaikessa rauhassa, leveästi virnuillen.

"Toris?" joku huusi ovelta. Toris vingahti säikähtäneenä. Voi Luoja, jos he eivät olisi kuulleet...

"Hei, äiti", hän sai huudettua suhteellisen normaalilla äänellä. Feliks läimäytti kätensä suulleen tukahduttaakseen kikatuksen. Hänkin oli kyllä tunnistanut Toriksen äidin jo äänestä... Mutta tilanne oli niin koominen. Vielä hetki sitten he olivat maanneet Toriksen sängyllä suudellen lievästi sanoen kiihkeästi... Ja nyt sitten jo huudeltiin tervehdyksiä äidille. Eihän siinä voinut muuta kuin nauraa.

"Hei vaan, pikkuinen. Onko joku ystäväsi siellä?" Toriksen äiti, Tina, huuteli.

"Pikkuinen?" Feliks pihahti. Toris punastui ja mulkaisi Feliksiä ärtyneesti.

"On, Feliks", hän huikkasi vastaukseksi äidilleen. Tämä kopautti Toriksen ovea ja kurkisti sisään.

"Hei, Feliks", hän sanoi ja kääntyi sitten taas Torikseen päin. "Hyvä kun pyysit jonkun tänne, anteeksi kun minulla meni näin myöhään."

"Ei se haittaa..." Toris mutisi ja potkaisi huomaamattomasti kikattavaa Feliksiä.

"No hyvä. Alan laittaa iltapalaa, tule kohta syömään. Feliks, sinäkin voit kyllä syödä täällä ellei perheesi halua että menet jo kotiin."

"Mä lähen varmaan kyl jo niinku ihan kotiin ku kello on jo niinku ton verran", Feliks sanoi hymyillen. Toris vilkaisi kelloa ensi kertaa ja hänen silmänsä pyöristyivät. Missä välissä se oli ehtinyt puoli kahdeksaan?"

"Hyvä on", Tina myöntyi. "Toris, tule vaikka puolelta syömään.

Ovi vedettiin kiinni ja saman tien Feliks purskahti nauruun. Hän makasi kippurassa lattialla ja kikatti vedet silmissä kunnes Toris potkaisi häntä kylkeen.

"Auts!" Feliks älähti ja nousi istumaan. Hän tuijotti Torista ja leveä hymy kohosi uudestaan hänen kasvoilleen. Toris puolestaan lehahti punaiseksi.

"Mitä sinä virnuilet?" hän kysyi punastuen enemmän joka kerta kohdatessaan Feliksin katseen.

"Mä oon sit niinku kirahvi", tämä vastasi tirskahtaen.

"Mitä hit- Hei, et puhu siitä nyt!"

"Miksen?" Feliks kysyi suurin silmin.

"Äiti on kotona!"

"Eksä aio niinku kertoo sille?"

"En! Eikun... Aion? En minä tiedä!" Toris parahti.

"No kantsii sit niinku miettii!, Feliks virnisti ja nousi. "Mä häivyn niinku nyt."

"Ei vielä!" Toris vingahti.

"Tuleeks sulle ikävä?" Feliks kysyi kallistaen päätään. Toris tuijotti tiiviisti lattiaa.

"...tulee", hän mutisi lopulta. Feliks päästi ihastuneen äännähdyksen ja hypähti rutistamaan Torista. Liettualainen vastasi halaukseen varovasti.

"Liet..." Feliks kuiskasi.

"Niin?"

"Nokun nyt on niinku ilta... Anna mulle hyvänyönsuukko!"

Ihmeekseen Toris onnistui hymyilemään edes punastumatta. Feliks kuulosti niin vilpittömältä.

"Jooko? Oo kiiilttiiiii..."

Toris hymähti ja kosketti pikaisesti Feliksin huulia omillaan. Puolalaisen kasvoille levisi aurinkoinen hymy.

"Kiitti! Ja nyt heippa, mä häivyn. Nähääks niinku huomenna?"

"Jos onnistuu niin tietysti", Toris myöntyi. Feliks pompahti riemusta ja hypähteli ovelle.

"Moikka, Toris! Moikka, Tina!" hän huudahti vielä ennen kuin pamautti oven kiinni. Toris lysähti huoneensa lattialle. Päivä oli ollut pitkä.

Noniin... Mitäs tästä voi sanoa... *punastus* LIETPOOOOOL33

Jälleen kiitokset kommenteista :3

Chiboku: FrUK:ta nähdään taas seuraavassa tai viimeistään luvussa 9 ;) Se on tosiaan aivan ihana pari. RusFin etenee seuraavassa luvussa... Ja vielä ekstrakiitokset pitkästä kommentista!

Pippuri-chan saikin jo vastauksen...

Tekopupu: Aah, paras kiitos minkä voi saada on se kun joku sanoo tykänneensä parituksesta josta ei yleensä välitä... Eli kiitos siitä! LietPolia tulikin tässä luvussa ihan mukavasti, toivottavasti tykkäät :3 Ja vielä kerran kiitos kommentista, ne tosiaan kannustavat.

SahPa: Auts, sekoilevat koneet EIVÄT ole kivoja... Mutta hyvä kun jaksoit kirjoittaa kommentin uusiksi! :D Hyvä kuulla että FrUK:sta tykättiin ;) Ja Feliks... On aina Feliks. Hyvä jos pikku puolanen on tässäkin ficissä mukava tuttavuus :) (...onko enää tämän luvun jälkeen?) SuFin/RusFin nyt taas viivästyi, anteeksi siitä. Ja kiitos kirjoitusvirheneuvoista, hyvä kun joku huomauttaa kun itse en tajua ;)