A/N: Leiri on koossa ja tunnelma tiivistyy...

Kuultuaan, että Edorasin naiset lähtisivät saattamaan miehiä leirille, Legolas oli ottanut uutisen vastaan tyytyväisenä, sillä hän oli uskonut, että näin hänelle ja Azailalle tarjoutuisi aikaa yhdessä oloon. Paitsi, että heidän yhteisen ajan eteen oli kurvannut Azailan keittiövuoro, joka oli pistänyt neidon, kuten muutkin naiset, keittopatojen ääreen ja huolehtimaan sotilaiden mahojen täyttämisestä.

Ja sitä neito parhaillaan tekikin Legolasin kärsimättömien silmien seuraamina, haltian herkkien korvien poimiessa jokaisen neidolle suodun kohteliaisuuden ja pyynnön jäädä sulostuttamaan sotilaiden pöytiä. Nuo pyynnöt saivat Legolasin leuat kiristymään, mutta Azaila vain hymähti ehdotuksille ja jatkoi puuhiaan. Lopulta, illan jo hämärryttyä, neito riisui essunsa, etsi katseellaan Legolasin ja vinkkasi hänet seuraansa kevyellä päänliikkeellä.

Mutta samassa kuningas Theoden päätti istuutua pöytään, jossa Legolas ystävineen oli, ja aloitti pohdiskelu hyökkäystaktiikoista. Eikä Legolas, hyvin kasvatettu prinssi ja haltoiden edustaja kun oli, kehdannut lähteä pöydästä kesken kuninkaan puheen vaan lähetti Azailalle paljon puhuvan katseen, johon neito vastasi ymmärtäväisellä hymyllä ja suuntasi sitten kohti telttoja.

Vuori hohkasi synkkyyttä ja julmuutta, kosteutta ja kylmyyttä, ja se sai Azailan kietomaan kätensä ympärilleen ja nostamaan olkansa korviin paksun matkaviittansa alla.
- Sen julmuuden voi aistia, mutta myös sen tuskan, Azaila sanoi ennenkuin luoksensa saapunut Legolas ehti edes tervehtimään häntä. - Millainen voima saikaan heidät kieltäytymään yhteistyöstä? Kirjat kuitenkin kertovat, että kuningas oli voimallinen hallitsija, Azaila jatkoi apaattinen ihmetys äänessään.
- Sauronin pahuutta ei voi ymmärtää saatikka kuvitella, Legolas vastasi samalla kun kietoi kätensä Azailan ympärille ja veti hänet kiinni rintaansa lausuen: - Sinulla on kylmä.

Azaila laski takaraivonsa haltian olkaa vasten ja veti syvälle keuhkoihinsa tämän metsänraikasta tuoksua. Azaila sulki silmänsä ja sanoi: - Minulla on aina kylmä, kun olen väsynyt. Matka oli rasittava, keittiövuoro raskas ja olen nukkunut totuttua vähemmän, hän nurisi puolivakavissaan Legolasille.
- Miksi? Legolas kysyi hiljaa ja Azaila tunsi haltian lämpimän henkäyksen korvallaan, mikä sai hänet taivuttamaan päätänsä aavistuksen sivulle.
- Joku on valvottanut minua olemassaolollaan, Azaila vastasi ja laski kätensä haltian käsien päälle .
- Sinun olisi pitänyt sanoa valvottajallesi, että päästää sinut nukkumaan, Legolas sanoi ja Azaila huomasi haltian äänen olevan tavallista matalampi ja syvempi.
- Niin olisi, Azaila vastasi, - mutta mielummin valvoin hänen kanssaan, kuin nukuin yksinäni, vaikka silloinkin...
- Silloinkin mitä? Legolas kysyi äänensä kuuluessa nyt aivan Azailan korvan juuresta.
- Hän oli luonani, Azaila kuiskasi, ... unissani... niin todellisena, etten tiennyt, oliko se unta vaiko- , Azailan lause keskeytyi hänen kiivaaseen hengenvetoon, johon olivat syypäinä Legolasin viileät huulet hänen kaulansa iholla.

Neito taivutti päänsä yhä sivummalle paljastaen Legolasille lisää herkkää ihoaan ja Legolasin huulilla tuntui kaulavaltimon kiihtyvä syke hänen suukottaessaan neidon kaulan sivua. Hän veti Azailan vieläkin lähemmäs itseään suukkojensa muuttuessa suudelmiksi, jotka jättivät jälkensä Azailan ihoon, ja jotka saivat neidon ääntelehtimään ja liikahtelemaan nautinnosta.

Käsi irtautui Azailan uumalta, etsiytyi ulos viitan uumenista, tarttui Azailaa leuasta ja käänsi hänen kasvonsa kohti haltiaa ja tämän huulet tavoittivat Azailan huulet. Suudelma oli yhtä vaativa kuin se oli ollut Azailan kaulallakin ja Azaila vastasi suudelmaan samalla tunteen palolla.
Hän kääntyi ympäri Legolasin toisen käden otteessa, painautui kiinni haltiaan koko vartalollaan kätensä hakeutuessa tämän niskaan ja edelleen tämän hiuksiin, jotka soljuivat Azailan sormien lomitse kuin keväinen tulvavesi.

- Legolas? Joku kysyi karhealla äänellä, mutta Legolas oli täysin kuuro nimelleen verensä kohistessa hänen korvissaan, sydämensä hakatessa taustalla.
- Legolas? Huuto kuului uudestaan, nyt jo paljon lähempää, kantautuen sekä Legolasin että Azailan korviin ja sai heidät irtautumaan toisistaan.

Kohdatessaan Azailan silmät Legolas näki niissä saman hehkun ja halun, minka tiesi omassakin katseessaan olevan. Lisäksi neidon huulet ja kaulan iho rusottivat punaisina suudelmien jäljiltä ja hänen kiivas hengityksenä kulki kuumana huultensa läpi. Vain hiuksensa olivat yhä siisteillä leteillä, mitä Legolas ei uskonut omiensa olevan.

- Legolas? Kuului huuto kolmannen kerran ja Legolasin oli pakko vastata siihen: - Täällä. Mitä haluat?

Kääpiö asteli heidän luokseen ja saatuaan heidät näköpiiriinsä, hän loi hitaan katseen ensin Legolasiin ja sitten Azailaan, joka nojasi nyt kallioon tukea hakien.

- Mitä asiaa sinulla on? Legolas sanoi ja oli varma, että kääpiö naureskeli itsekseen partansa ja takkutukkansa takaa.

- Elrond tuli hetki sitten leirille mukanaan huonoja uutisia Arwenista, kääpiö aloitti, - sekä Andúril, miekka, joka on taottu Narsilin jäänteistä. Tuon miekan turvin Aragornin on määrä saada Kuolleet taistelemaan hänen kanssaan ja hänen täytyy lähteä vielä tänään Kuolleiden Tielle. Hän aikoo lähtea yksin, kääpiö sanoi verkkaisesti ja loi pitkän katseen tihrusilmillään Legolasiin, - mutta minä ainakin menen hänen mukaansa.
Sanojensa jälkeen kääpiö piti jälleen tauon ja jatkoi: - Ymmärrän toki, jos sinä et... välitä lähteä mukaan... onhan edessä kuitenkin kulku vuorien uumeniin, mistä te haltiat ette niin -
- Pidättele Aragornia, Legolas sanoi keskeyttäen Gimlin. - Minä tulen aivan pian perässäsi.
- Selvä, Gimli vastasi ehkä hieman yllättyneenäkin haltian niin pikaisesta päätöksestä, ja katsahti kerran vielä Azailaa ennenkuin poistui paikalta mutisten jotain omalla kiellellään.

Azaila sitävastoin ei ollut yllättynyt Legolasin päätöksestä lähteä. Jos haltia olisi jättänyt lähtemättä, se olisi yllättänyt Azailan, mutta tämä ei, olihan Legolas kuitenkin Aragornin ystävä ja yksi kulkija Sormuksen Ritareiden hajonneesta rivistä.

- Olen pahoillani, Legolas sanoi ja astui Azailan eteen sekä silitti hänen kasvojaan kädellään.
- Älä ole, Azaila vastasi ja jatkoi samaan hengenvetoon: - Me tiesimme, että vain sinä jatkaisit vuorien toiselle puolelle. Toki uskoimme, että meillä olisi ollut koko yö aikaa, mutta Aragorn tarvitsee nyt apuasi ja sinun täytyy mennä.
- Azaila- , Legolas yritti keskeyttää Azailan, mutta hän ei suonut haltialle sitä mahdollisuutta vaan tarttui tämän käsiin ja jatkoi: - Mutta silti, lupaa minulle jotain; lupaa, ettet hyppää keskelle örkkilaumaa sankaroimaan, sillä..., sillä minä en tahdo elää kera kuolleen sankarin muiston, vaan kera elävän haltian, kera sinun, Azaila lausui silmät nyt kyyneleistä kiiltäen ja vaati yhä: - Lupaa minulle.

Legolas nosti Azailan kädet omiensa otteessa rinnalleen sydämensä päälle. Hänellä oli aikomus lausua juhlallinen vala Azailalle, mutta lopulta hänen onnistui vain kuiskata neidolle voimallisesti: - Lupaan.