Epilogi.
Kulki ajat eteenpäin,
laulu siivitti kulkua jalkojen,
yksin ja yhdessä,
kera ilojen ja surujen,
kunnes kulku johti
syliin vihreään,
aloillaan elämään.
Soi neidon laulu nyt
Synkmetsän saloilla;
kuiskien koivikossa,
hyräillen haapojen rungoilla.
Se väräjää vaahteran lehdillä,
puikkelehtii pajujen oksilla.
Kertoo laulu sankareista,
Sormuksen ritareista,
jotka kukin omasta tahdostaan,
lähtivät Sormusta saattamaan
ja pimeyttä vastaan taistelemaan.
Soi neidon laulu nyt
Synkmetsän saloilla;
kuiskien koivikossa,
hyräillen haapojen rungoilla.
Se väräjää vaahteran lehdillä,
puikkelehti pajujen oksilla.
Ihmistä ihaillen,
kääpiötä kehuen,
hobitteja kunnioittaen
soljuvat sanat neidon suusta,
vaan haltialle on omistettu
sanat rakkauden.
Soi neidon laulu nyt
Synkmetsän saloilla;
kuiskien koivikossa,
hyräillen haapojen rungoilla.
Se väräjää vaahteran lehdillä,
puikkelehtii pajujen oksilla.
Soi laulu nyt ja ainiaan
neidon kulkiessa
prinssihaltia rinnallaan.