"Viro! Odota!"

Viro on juuri pääsemässä rautaportista ulos kun hän kuulee tutun äänen huutavan häntä. Suomi juoksee hänen vierelleen ja puuskuttaa hetkisen.

"Tulen kauppaan kanssasi. Kai se sopii?"

"No…"

"Ihan tosi, haluan hetkeksi pois tuolta. Valko-Venäjä on ilmeisesti päättänyt, että tänään on se ratkaiseva päivä, jolloin hänen veljensä astelee avioliiton satamaan hänen kanssaan ja Liettuan sydän on särkynyt jälleen kerran. Haluan pois tieltä, ettei minua vedetä siihen mitenkään mukaan."

"Kai se sopii. Ei tähän kyllä kahta yleensä tarvita, mutta Venäjällä taitaa olla kiireisempää mietittävää tällä hetkellä. Kuten se, mihin hän mahtuisi piiloutumaan."

"Hyvä!"

Kaksikko kävelee hetken aikaa puhumatta mitään, nauttien hiljaisuudesta ja lämpimästä päivästä. Venäjän talo, tai oikeastaan se on sen verran suuri, että sitä voisi kutsua kartanoksi, sijaitsee hieman etäällä asutuskeskuksesta, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä suurkaupungin laitamilta.

"Aiotko ostaa jotain itsellesi?", Suomi kysyy rikkoen viimein hiljaisuuden.

"Ah… en, minulla ei ole rahaa kuin välttämättömään. Enkä voi jättää ostamatta mitään, mitä on pyydetty.", Viro toteaa, nostaen samalla silmälasejaan ylemmäs. Hän tekee aina noin, kun on hieman vaivautunut. Tai silloin, kun sanoo mielestään jotain järkevää. Eli oikeastaan aika usein.

"Ai? No, odotas…", Suomi pysähtyy hetkeksi kaivelemaan taskujaan. "Minulla on täällä jotain.", hän ojentaa kourallisen kolikoita Viron nenän eteen.

"Siinähän on muutama kopeekka ja… ovatko nuo Ruotsin riikintaalereita? En olekaan nähnyt niitä aikoihin. Varmaan viimeksi silloin, kun asuin Ruotsin luona.", Viro tarkastelee kolikoita huolellisesti.

"Joo, riksejä. Käytän näitä molempia valuuttoja kotona… tai siis, silloin kun olen omalla alueellani. Hirveän vaikeaa tietää, mikä maksaa mitäkin milläkin valuutalla, täytyy aina olla laskemassa hintoja mielessä. Venäjä toivoo, että pääsisin rikseistä nopeasti eroon, mutta hänkin tietää, ettei rahaa kannata heittää hukkaan. Enkä minä edes halua luopua näistä kaikista…", Suomi mumisee lopun.

"Mutta et sinä noilla voi ostaa täällä mitään.", taas se silmälasien kohotus, Suomi pistää merkille.

"Onhan tässä muutama kopeekkakin. Erottelen nämä toisistaan.", Suomi rupeaa tunkemaan kopeekkoja vasempaan taskuun ja riikintaalereita oikeaan.

"Kaipa niillä sitten saa jotain." Viro tuntuu jo hieman innostuneemmalta. "Sinulla on siis omaa käyttörahaakin?", he jatkavat kävelyään eteenpäin.

Suomi nyökkää päätään. "Tiedätkös, minusta tuntuu, että olen hieman kasvanut pituutta tämän autonomisen aseman ansiosta…"

"Niinkö?", Viro kysyy ja tarkistaa, että Suomi on vielä häntä hieman lyhyempi.

"Ainakin sentti tullut lisää pituuteen." Suomi nyökkäilee ylpeänä, "Ja katso!", hän osoittaa leukaansa.

"Niin? Mitä siitä?"

"Ihan selvä parranalku! Etkö näe?", Suomi kysyy typertyneenä.

"Tuota… jos oikein läheltä katsoo niin ehkä… ei, ei siinä tosiaan ole mitään. Tai ehkä ihokarva..."

"Ai?"

"Suomi, miksi ihmeessä sinä edes haluat parran?", Viro päättää kysyä pettyneeltä ystävältään.

"Ajattelin vain, etten näyttäisi niin nuorekkaalta jos kasvattaisin parran."

"Usko pois, se ei välttämättä edes sopisi sinulle.", ja taas silmälasien kohotus. Hän siis tarkoittaa mitä sanoo, Suomi pohtii. No, ehkä hän jättää sen parran myöhemmäksi.

Pian he saapuvat jonkinlaiselle torille, jolla ihmiset myyvät kasvattamiaan ja valmistamiaan tuotteita. Suomi vilkuilee ympärilleen. Kaikki torit ovat jokseenkin samanlaisia, mutta täällä on myynnissä myös tuotteita, joita Suomi ei ole ikinä ennen nähnyt.

"Ohoh! Katsos, Viro. Silakkaa!", Suomi nykäisee Viroa hihasta havaitessaan jotain tuttua.

"Joo, mutta se ei ole listalla.", Viro toteaa silmäillessään kauppalistaansa.

"Niin, mutta minä voin ostaa sitä. Olen kyllästynyt siihen tattaripuuroon. Ehkä on parempi, että ostan omat ruokani."

"Oletko varma, että Venäjä pitää ajatuksesta? Ja et kai sinä silakkaa halua aamulla syödä…", pelkkä ajatuskin saa palan nousemaan Viron kurkkuun.

"Miksei pitäisi? Eikös se vain tuo säästöjä hänelle? Ja mihin muuhun rahani käyttäisin?"

"No, hänestä voi tuntua, että haluat eristäytyä muista tai että hänen ruokansa ei kelpaa sinulle.", mutta Suomi ei kuuntele vaan on jo suunnannut kohti kalakojua. Viro huokaisee tuijottaen hänen jälkeensä. Eikö hän vain voisi kuunnella kokemuksen ääntä?

Suomi on saanut jo kalapakettinsa ja maksanut, kun yllättäen kalanmyyjä alkaa huutaa hänelle – venäjäksi. Suomi ei ymmärrä mitään, mutta kalanaisen äänensävystä hän kykenee päättelemään, ettei tämä ole ainakaan iloinen.

"Ö-ööh, da?", Suomi mumisee ensimmäisen sanan jonka sattuu muistamaan venäjäksi. Mutta myyjä näyttää nyt tyrmistyneeltä. Ei hyvä. Suomi vilkuilee ympärilleen ja huomaa onnekseen Viron jo kävelevän häntä kohti. Ilmeisesti hän huomasi ystävänsä olevan pulassa.

"Suomi, olet ilmeisesti maksanut väärällä rahalla."

Suomi vilkaisee rahaa myyjän kämmenellä. Hän on antanut naiselle vahingossa riikintaalerin. "Mutta onhan se kuitenkin arvoltaan suurempi kuin kopeekka…", Suomi vaihtaa rahan oikeaan valuuttaan punastellen. Nainen mulkoilee häntä hetken vihaisena, mutta kääntyy pian työnsä pariin.

"Joo, ", Viro nyökkää, "mutta hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta vaihtaa sitä omaan valuuttaansa. Äkkiä hän alkaa hekotella ääneen kykenemättä enää pidättämään nauruaan.

"Hän muuten haukkui sinut pataluhaksi huijariksi ja sinä vain totesit siihen että, kyllä, juuri näin asia on. Pidit mainiosti yllä sitä mielikuvaa, että meidän kansamme ovat vähän hitaita pölvästejä."

"No hah hah, hyvin hauskaa,", Suomi murahtaa vilkaisten Viroa. Hän tökkäisee tätä kyynärpäällään ja alkaa nauraa itsekin."

"Sinä osaat puhua venäjää? Minä olen vasta oppinut vähän hahmottamaan niitä kirjaimia.", Suomi pikemminkin toteaa kuin kysyy, kun he saavat naurunsa tyrehtymään. Viro nyökkää päätään.

"Kun sitä on tuputettu sinulle jotain sata vuotta, niin kyllähän sitä jo hieman oppii. Aatelistoni tosin puhuu myös saksaa. Pitävät sitä tärkeimpänä kielenään. No, he ovatkin saksalaisia."

"Entä viron kieli?"

"Sillä ei ole mitään asemaa.", Viro katsoo maahan hieman suruissaan. "Minulla ei ole lupaa edes yrittää kehittää sitä, toisin kuin sinulla oman kielesi suhteen. Miten muuten projektisi sujuu?"

"Ei kovin hyvin… oma senaattini suhtautuu suomeen hieman nihkeästi. Mutta olen vihdoinkin löytänyt jonkun, joka voisi olla kiinnostunut kielestä. Se on joku nuori opiskelija, Lönnrot nimeltään. Osaa suomea ja opiskelee ruotsiksi Turussa. Mutta kuka tietää, kenties kiinnostus loppuu jonkin ajan kuluttua, hän on kovin nuori.", Suomi kohauttaa olkapäitään. "Onhan niitä muutama muukin."

"Suomi.", Viro tarttuu yllättäen hänen olkapäihinsä ja kääntää hänet kohtaamaan suoraan hänen katseensa. "Venäjä toivoo, että omaksuisin venäjän kielen saksan kielen sijaan. Miksi hän haluaa sinun kehittävän suomea? Miksei hän vain kehota sinua tekemään valintaa ruotsin ja venäjän välillä?"

Suomi räpsäyttää silmiään muutaman kerran ennen kuin vastaa lyhyesti, mutta totuudenmukaisesti,

"En tiedä."