Suomi tuntee erkanevan unestaan ja puolittain tajuaa olevansa unen ja valveillaolon rajamailla. Hänestä tuntuu, että hän kuuli kolahduksen. Siitä kuitenkin tuntuu kuluneen jo ikuisuus ja hän alkaa vaipua takaisin unimaailmaan, kiskoen peittoa korvilleen. Se on niin mukavan pehmeä ja lämmin.

Äkkiä hän tuntee käden kiskaisevan peiton alemmas ja hänen silmänsä rävähtävät auki kohdaten Venäjän silmät. Hän näyttää yllättävän vakavalta saaden Suomen kavahtamaan taaksepäin. Vain vaivoin hän saa tukahduttua kurkun perälle jo kivunneen huudahduksen.

Mutta yhtä äkkiä kuin hän huoneeseen saapuikin, samalla ripeydellä hän sieltä lähteekin. "Tule alakertaan", Suomi on kuulevinaan hänen vielä sanovan, ennen kuin hänen hahmonsa katoaa ovenkarmista ulos. Suomi tuntee sydämensä takovan rintalastaa, tällaiset yllätykset eivät ole hänen mieleensä. Kukkamuna on vain noussut ylös, mutta ei ole päästänyt ääntäkään. On siinäkin hyödyllinen vartija.

Täysin pyörällä päästään Suomi pukee vaatteet yöasunsa päälle ja haroo hiuksiaan hieman paremmin kädellään. Turhaan, ne harottavat sinne tänne kuin heinäpelto.

Mitä ihmettä oikein tapahtuu? Tällaista ei ole sattunut vielä kertaakaan ennen. Suomi katsoo kelloon, joka ilmoittaa todellakin olevan vielä yö.

Portaiden yläpäässä hän näkee kaiteeseen nojailevan Viron, joka näyttää yhtä uniselta kuin hänkin, mutta silmissä näkyy alkava paniikki. Sieltä täältä kuuluu epämääräisiä kolahduksia.

"Mitä täällä on meneillään?", hän päättää tiedustella asiaa Virolta. Tämä kun on luultavasti tottuneempi tällaiseen.

"Kuka tietää. Puola on kadonnut ja Liettuakin on teillä tietämättömillä."

"Miten niin kadonnut ja millä teillä?", Suomi ei ehdi kuin kysymään, kun Latvia jo rientää paikalle.

"Liettua on ilmeisesti tosiaan lähtenyt talosta. Häntä ei löydy mistään.", poika ilmoittaa.

"Puola on ilmeisesti aloittanut kapinan. Venäjä tarkistaa paraikaa onko siinä muita mukana, ja minusta ja Latviasta tuntuu siltä, että Liettua on lähtenyt hänen mukaansa. Väitimme Venäjälle hänen olevan kyllä täällä jossain, mutta ei siihen mene kauaa aikaa ennen kuin hän tajuaa ketkä täältä oikein puuttuvat.", Viro selostaa Suomelle tarkemmin samalla kun he kävelevät alakertaan.

"Heräsin hieman aiemmin ja huomasin, ettei Liettua ole sängyssään. Kuten kai tiedät, me kolme jaamme saman huoneen. Ja pian sen jälkeen alkoivat ovet paukkua.", Latvia jatkaa. "Venäjä on vi-vihainen siitä Puolan kansannoususta."

"Mutta… siis, Puola on aloittanut kapinan, mutta tiesikö Liettua sitten hänen aikeistaan?", Suomi yrittää selvittää ajatuksiaan. Uni painaa yhä hänen silmiään.

"Kai hän jotain aavisti. Ilmeisesti Liettua on lähtenyt hänen peräänsä. En tiedä, aikooko hän liittyä kapinaan, vai oliko hän vain Puolasta huolissaan. Mutta mitään lupaa lähteä hänellä ei kyllä ollut.", Viro pudistelee päätään.

Kolmikko kävelee loppumatkan alas hiljaisuudessa. Alakerran aulaan on jo kerääntynyt muita, yhtä unisen näköisiä maita. Valko-Venäjä istuu pienen pöydän reunalla alas katsoen ja Ukraina hänen vierellään pureksii huolestuneen näköisenä alahuultaan.

Rappuja alas kävelee vielä muutamia maita ja Venäjä hoputtaa heitä kävelemään nopeammin heidän perässään. Suomi silmäilee jokaisen nopeasti läpi, Liettuaa ei tosiaankaan näy joukossa. Puolakin on luonnollisesti poissa.

"Näyttää siltä, että vain yksi on joukosta poissa.", Venäjä lausuu laulavalla nuotilla. "Ettekös te nähneet Liettuan juuri hetki sitten, Viro ja Latvia, hm?"

"No, tarkemmin ajatellen taisimme viimeksi nähdä hänet eilen illalla…", Viro naurahtaa hermostuneena. "Mutta ei meille tullut mieleenkään, että hän olisi poistunut jonnekin luvatta."

"Tai tuli, mutta me emme halunneet… aih!" Latvian lause keskeytyy, kun Viro nipistää häntä kyljestä.

"Kuka täällä tiesi Puolan aikeista?", Venäjä jatkaa. Hän on tilanteeseen nähden liian hilpeällä tuulella, mikä luultavasti tarkoittaa, että hän on erittäin hiiltynyt.

Kaikki varmasti tiesivät, ettei Puola ollut tyytyväinen, Suomi pohtii, mutta tuskin kukaan tiesi hänen aloittavan oikeasti jossain vaiheessa kansannousua. Hänen mielestään Venäjä rikkoi kaiken aikaa hänen oikeuksiaan.

"No, tuota…", Ukraina aloittaa. "Minulla ja Valko-Venäjällä on ollut jo pitkään vähän outo olo.", Valko-Venäjä mulkaisee siskoaan tämän mainitessa hänet. Ilmeisesti hän ei välttämättä olisi halunnut tulla vedetyksi mukaan. "Ilmeisesti ihan kaikki meidänkään kansalaisemme eivät ole täysin tyytyväisiä, minusta tuntuu, että he menevät mukaan… Mutta se ei tarkoita, että olisimme tienneet sen tarkemmin."

"Miten niin ette ole tyytyväisiä?", Venäjä kysyy hämmästyneenä, hetkeksi unohtaen raivonsa. "Kaikkien pitää olla tyytyväisiä.", hän jatkaa odottamatta kysymykseen vastausta. "Puola vain on kiittämätön ja saa maksaa siitä. Mutta miksi tämän piti tapahtua juuri nyt, kun ajattelin auttaa Ranskaa hänen vallankumouksensa taltuttamisessa… niin, ja Alankomaita, joka yrittää estää siskoaan lähtemästä talostaan. Miksi hänkin haluaa lähteä, mikä kaikkia oikein vaivaa?"

Suomi ei voi olla ajattelematta, että Belgialla kävi oikeastaan melkoinen tuuri. Mutta hän pysyy hiljaa niin kuin kaikki muutkin Venäjän pohdiskellessa surullisena ääneen. Se on ainakin selvää, ettei Venäjä anna Puolan asian vain olla.

"Suomi? Huhuu, nukutko pystyssä, sinulle puhutaan."

Suomi havahtuu jälleen aatteistaan kuullessaan Venäjän osoittavan sanansa hänelle. Mitä nyt? Ei kai hän nyt voi menettää autonomiaansa vain sen takia, että Puola riehuu? Bessarabia jo menetti sen, Suomella ei ole aavistustakaan miksi, mutta Bessarabia kertoi, että Venäjän mielestä Bessarabia ei välittänyt siitä tarpeeksi. Mutta Suomi välittää, ei hän voi…

"Se sinun Kaartisi, jonka annoin sinun perustaa, se tarkka-ampujapataljoona, onko se käyttövalmis?"

Kaarti? Niin, se opetuspataljoona, joka sai juuri ylennyksen, kun Venäjä huomasi, että hän on kohtalaisen etevä aloitteleva tarkka-ampuja. Amatööri oikeastaan, mutta hänellä on kuulemma kehittymismahdollisuuksia. Hän on ollut Kaartista erityisen ylpeä, koska se on ainakin jonkinlainen hänen panoksensa puolustukseen. Muita asevoimia hänellä ei oikeastaan olekaan.

"On. Se on täysin… käyttövalmis."

"No pistä sille viestiä, että valmistautuu sotaan. Sitäkin tarvitaan nyt."

"S… Selvä."

…

Suomi makoilee sängyllä ja pyörittää pyöreää kiekkoa käsissään. Kukkamuna seuraa häntä tarkkaan, sillä hän on hiljaisempi kuin yleensä. Normaalisti Suomi pulisee päivän tapahtumia koiralleenkin.

Puolan kansannousu on ohi. Noin vuoden se kesti ja päättyi Puolan kohdalla erittäin huonosti. Liettuakin on taas pulassa, koska hän otti siihen osaa – Puolan puolella. Suomi heittää kiekon ylös ja nappaa sen jälleen kiinni puristaen sen nyrkkiinsä niin lujaa, että siitä jää käteen punertava jälki.

Suomi laskee kiekon vierelleen sängylle, asettaa kädet päänsä taakse ja sulkee silmänsä. Hän palaa jälleen siihen hetkeen, jolloin hän tapasi huonossa kunnossa olevan Puolan ensimmäisen kerran kansannousun jälkeen;

Puola tönäisee häntä vasempaan käsivarteen. Isku on kohtalaisen voimakas, vaikka Puola ei ole parhaassa kunnossa.

"Mitä?", Suomi tiuskaisee. Hän aavistaa mitä on tulossa.

"Sinä olet kanssa yksi… koiranpentu! Tarvitsee vain vähän rapsuttaa korvan takaa ja sinä olet valmis syöksymään liekkeihin isäntäsi puolesta.", Puola kihisee.

"En varmasti ole!", Suomi ei halua kuulla. Hän yrittää lähteä kun Puola tarraa kiinni hänen käsivarrestaan Mihin se kaikki ujous on oikein kadonnut?

"No miksi siellä sitten totaalisesti oli myös sinun joukkojasi mukana? Kyllä minä tiedän, älä yritä kieltää!"

Tässä vaiheessa Viro ja Latvia repivät heidät erilleen, ennen kuin tilanne menee pahemmaksi.

"Puola, olihan siellä meidän muidenkin kansalaisia mukana, ei tosiaankaan vain Suomen.", Viro yrittää puolustella ystäväänsä.

"Mutta hän oli ainoa, joka olisi voinut teoriassa kieltäytyä. Hän tuli mukaan ihan vapaaehtoisesti.", Puola hymähtää ivallisesti.

"Entäs sitten? Minä olen valassa vannonut olevani uskollinen tsaarille! Ja jos siihen kuuluu sotajoukon käyttö, niin sitten siihen kuuluu."

"Uskollisuus on ansaittava. Saitko jotain oikein kivaa vaivanpalkaksi?"

"En!", Suomi ei pidä Puolan vihjaavasta äänensävystä.

Sinulla on täydellinen orjan asenne. Turhaan minä sinulle puhun, sinä olet vain kätyri.", Puola tiuskaisee ja käännähtää kannoillaan nilkuttaen vihaisena tiehensä.

"Älä välitä, hän on vain tällä hetkellä kiukkuinen.", Viro yrittää lohduttaa, mutta Suomi tuskin kuulee häntä seuratessaan silmillään Puolan etääntyvää hahmoa. Hän vielä Puolalle koiranpennut ja kätyrit näyttää.

Suomi sieppaa kiekon jälleen käteensä. Tekikö hän väärin ja päättikö hän tosiaan itse lähteä? Eikö hän ajatellut asiaa sen kummemmin, koska myös Ruotsi tapasi taistella Puolaa vastaan ja hän oli siinäkin mukana?

Kaikki oli paljon yksinkertaisempaa silloin, kun hänen vain yksinkertaisesti oletettiin olevan aina kaikessa mukana, ei mitään kieltäytymisen mahdollisuuttakaan.

Mutta kaipaako hän sitä aikaa, kun hänet vain komennettiin sotaan? Ei, ei oikeastaan. Mutta silti hänestä tuntuu sekavalta. Syylliseltä? Miksi hänestä tuntuisi syylliseltä?

Ei hänellä sinänsä ole mitään Puolaa vastaan. Ei tosiaan, Puola tietää mitä tahtoo ja ainakin yrittää tehdä kaikkensa sen eteen mitä oikeasti haluaa. Se on… oikeastaan aika ihailtavaa.

Suomi tuijottaa kiekkoa. Se on tuore mitali Puolan kapinan kukistamiseen osallistumisesta vuodelta 1831. Hän nousee ja avaa lipaston laatikon. Hän asettaa mitalin laatikkoon ja paiskaa sen kiinni. Olkoon se siellä kunnes hän saa selvitettyä ajatuksensa asiasta.