"Tämänkö halusit näyttää meille?", Viro kysyy. Hän ja Latvia tuijottavat paksua paperipinoa, jonka Suomi juuri asetti ylpeänä heidän eteensä.
"Tämän.", Suomi nyökkää. "Muistatko Lönnrotin? Sen opiskelijan, josta kerroin vuosia sitten siellä torilla?", hän osoittaa sanansa Virolle, sillä Latvia ei ollut tällöin paikalla kuulemassa.
"Jaa… en oikein.", Viro näyttää siltä, että hän yrittää kaivaa nimen muististaan, mutta turhaan. Latvia selaa paperipinoa outo ilme naamallaan.
"No se opiskelija, joka oli kiinnostunut suomen kielestä! Hän on nyt koonnut vanhoja kansanrunoja sieltä täältä, enemmän kuin kukaan muu ennen häntä! Hän aikoo koota nämä suureksi eepokseksi, minun omaksi eepoksekseni… tai no, kaikkien sukulaiskielien eepokseksi, aika vähäinen osa näistä on kerätty minun varsinaiselta alueeltani, ne runot kun ovat kuolleet ja jääneet unohduksiin jo aikapäiviä sitten. Kirkko ei oikein pitänyt niistä, he luulivat niitä varmaan loitsuiksi."
"Minä en ymmärrä tästä mitään. Kala… Kalavale?", Latvia yrittää osallistua keskusteluun, mutta kumpikaan kaksikosta ei kuule häntä.
"Sehän on…" Viro yrittää hakea oikeaa sanaa, tarpeeksi mahtipontista, "Upeaa! Minäkin haluaisin tehdä jotain tällaista. Ja sen eepoksen on tarkoitus olla nimeltään vain Kalevala, vai?"
"Ehkä, se on aika ytimekäs nimi, vaikka itse sanonkin.", Suomi intoilee.
"Tarkoittaako se jotain? Sanokaa nyt, älkääkä vain höpiskö keskenänne.", Latvia korottaa ääntään.
Viro nyökkää päätään. "Kalevi on muinainen kuninkaallinen mytologiassani. Joten Kalevala tarkoittaa lähinnä Kalevin maata. Kalevilla oli lapsiakin, ainakin 12 poikaa."
"Muuten oikein, mutta Kalevi oli lähinnä vain jättiläinen, kaikki kummallisesti muodostuneet kivet ovat hänen aikaansaannostaan. Kun ihmiset alkoivat kääntyä kristityiksi, he alkoivat vihata Kalevia ja hänen poikiaan ja heidän täytyi paeta Kalevin maasta.", Suomi korjaa.
"Kyllä hän oli hallitsijakin. Miksei hän olisi voinut olla jättiläishallitsija?", Viro väittää vastaan.
"Jaa, no miksei? Mutta Kalevi ei ole edes sankari tässä minun Kalevalassani. Itse asiassa, hän ei edes esiinny koko tarinassa, vain hänen muinainen maansa. Sankarin nimi on Väinämöinen. Koko tarina oikeastaan keskittyy hänen vaimonhakumatkaansa. Kukaan ei oikein halua rakastaa häntä… Yksikin nuori neito mieluummin hukuttautuu kuin suostuu hänen vaimokseen.", Suomi pohdiskelee.
"Hei, odottakaa nyt vähän! Se Kalevi, oliko hän oikeasti olemassa?", Latvia keskeyttää jälleen.
Sekä Suomi että Viro kääntyvät katsomaan Latviaa, hämmentynyt ilme kasvoillaan. "Jaa..", Viro aloittaa.
"Näitä juttuja nyt on kulkenut suusta suuhun satoja vuosia.", Suomi mutisee.
"Tosiasiassa me emme tiedä mistä nämä tarut ovat lähtöisin. Nämä tarinat ovat niin vanhoja, että me olemme olleet liian nuoria muistamaan. Tai ehkä emme edes ole olleet vielä olemassa silloin.", Viro selventää. "Ehkä nämä ovat olleet tuntemattomien esi-isien elämäntarinoita? Tai vain pelkkää mielikuvitusta? Voi vietävä, että on kiehtovaa! Minäkin tosiaan haluaisin pistää vanhat runolaulut ylös!", Viro puristaa kätensä nyrkkiin.
Latvia on jonkin aikaa nyökkäillyt kaksikon selityksille. Nyt hän näyttää pohdiskelevalta.
"Vaikka hän olisi jättiläinen ja vaikka hänellä olisi 12 poikaa, tuskin hän Lāčplēsisia päihittäisi.", Latvia toteaa viimein.
"Mitä? Ketä?", Suomi kurtistaa kulmiaan ja vilkaisee Viroa. Hänkään ei tiedä, kenestä Latvia puhuu, joten hän vain mulkaisee takaisin.
"Ah, minullakin on oma mytologinen sankarini.", Latvia sanoo ujosti ja punastuu. ", Lāčplēsis, jonka nimi tarkoittaa karhunkaatajaa, koska hän koska hän tappoi karhun repimällä sen leuat erilleen paljain käsin! Hän oli supervahva ja super-iso, mutta lopulta hänet tapettiin.", hän kuulostaa hieman surumieliseltä lopussa.
"Jos… jos hän oli supervahva, kuka hänet lopulta tappoi. Joku vielä lihaksikkaampi ilmestys?", Viro kysyy ällistyneenä. Suomikin haluaa kuulla.
"Saksalaiset ristiretkeläiset ja heidän valtava," Latvia levittää kätensä niin pitkälle kuin vain mahdollista, "jättikokoinen musta ritarinsa. He saivat tietää Lāčplēsisin yhdestä ainoasta heikkoudesta ja he käyttivät sitä hyväkseen huijaten hänet ensin leikkimieliseen taisteluun. Mutta lopulta musta ritarikin kuoli, he molemmat putosivat jokeen ja hukkuivat. Sillä samalla hetkellä myös Lāčplēsisin rakastettu kuolee."
"Tuo… tuo on aika surullinen päätös tarinalle.", Suomi toteaa. Viro nyökkäilee päätään.
"Samaa mieltä.", he kuulevat tutun äänen ovensuusta ja säpsähtävät. He kääntävät päänsä äänen suutaan. Venäjä nojailee ovenkarmiin tutkimaton ilme kasvoillaan.
"Ah, Venäjä? Kuinka kauan olet kuunnellut siinä? Tai, ei sillä, ettet saisi kuunnella, mutta…", Viro takeltelee hermostuneena.
"Nuoren neidon hukuttautumisesta lähtien. Juttunne oli oikein mielenkiintoista kuunneltavaa. Pitäisi varmaan vakoilla teitä useammin."
Venäjä lähtee kävelemään kohti pöytää ja tarraa kiinni paperipinoon. Suomi näyttää jonkin aikaa huolestuneelta ja ojentaa kätensä kuin toivoen, että paperit annettaisiin pian takaisin hänelle.
"Tässäkö tämä nyt on?", Venäjä kysyy selaten papereita läpi.
"Se ei ole vielä lopullisessa vaiheessa.", Suomi kertoo ja seuraa silmillään paperipinkkaa. "Tarinat pitää vielä yhdistää jotenkin toisiinsa.". Ja siksi Suomi toivookin, ettei Venäjä vain tuhoa hänen arvokasta paperipinoaan.
"Ah, minä en ymmärrä tästä mitään.", Venäjä huokaisee, "Kai se käännetään venäjäksi? Minäkin haluaisin tietää, mitä olette onnistunut keräämään.", hän kysäisee samalla, kun laskee paperit takaisin Suomelle tämän helpotukseksi.
"Ai että käännös?", itse asiassa hän ei ole edes ajatellut niin pitkälle. "Kyllä kai, jos se siis menestyy tarpeeksi hyvin.", hän lopulta vastaa.
"Hyvä.", Venäjä toteaa hymyillen ja pörröttää ohimennen Latvian tukkaa, tämän kauhuksi.
"Kunpa hän ei tekisi noin,", Latvia huokaisee Venäjän poistuttua kuulomatkan ulkopuolelle, "Minusta tuntuu, että en kasva juuri ollenkaan koska hän litistää minua kasaan."
"Voisinkohan minäkin kirjoittaa vanhat tarinat ylös, vaikka Kalevin pojista? En välttämättä julkaista, mutta ainakin kirjoittaa ne muistiin.", Viro pohdiskelee.
"Mikset? Ei Venäjä vaikuttanut pahastuvan minunkaan runokirjastani.", Suomi rohkaisee.
Hieman lyhyt luku, mutta Kalevalaa ei voinut oikein sivuuttaa.