Sora rouskahtelee Suomen jalkojen alla kun hän kävelee kohti tuttua kartanoa. Sulanut lumi on muodostanut maahan lätäköitä, eikä kesän tuloa voi enää mikään luultavasti estää.

Suomi on jo paljon paremmassa kunnossa; nälänhätää seurannut sato onnistui ja ruokaa riittää jälleen kaikille eloonjääneille, ainakin tarpeeksi paljon hengissä pysymiseen. Kulkutaudit olivatkin sitten vähän suurempi ongelma ja niiden kanssa taisteltiin kauemmin, mutta lopulta nekin selätettiin suurimmaksi osaksi. Kuin todistaakseen itselleen olevansa jälleen voimissaan, Suomi kävelee eteenpäin reippaasti taukoja pitämättä.

Saapuessaan ovelle, hän katuu mielessään kiirehtimistään. Hän on nykyään paljon poissa kartanolta, eikä sinne paluu nykyään tunnu kovin mukavalta. Hänen olisi pitänyt viivytellä matkalla mahdollisimman kauan ja nauttia vain hiljaisuudesta, sillä tuolla sisällä ei ole koskaan kovin rauhaisaa. Sen lisäksi siellä saa aina varoa normaalia enemmän sanojaan, hän ei ikinä meinaa muistaa sitä oleiltuaan pitkän aikaa omalla alueellaan.

No, täällä sitä nyt kuitenkin taas ollaan, Suomi toteaa itselleen ja nostaa käden oven rautaiselle kolkuttimelle. Hänellä ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin tulla taas takaisin, Venäjältä tuli käsky saapua heti kotiin; hänellä on jälleen jotain hankaluuksia Turkin kanssa ja kaikkien pitää osallistua hätäkokoukseen. Tai ei Venäjällä oikeastaan ole tällä kertaa mitään osallisuutta Turkin ongelmiin, Turkki vain on saanut lähes koko Euroopan raivoihinsa kukistamalla kapinoita omissa vasallivaltioissaan ja Venäjä on myös erityisen tuohtunut tästä.

Suomi joutuu koputtamaan oveen muutamaan otteeseen ennen kuin Liettua avaa sen hänelle. He vaihtavat tervehdykset ja Liettua kehottaa häntä kiiruhtamaan kokoushuoneeseen, kaikki muut ovat jo paikalla. Hän seuraa Liettuaa huoneeseen ja livahtaa istumaan vapaalle paikalle Viron vierelle.

"Hyvä että saavuit näin nopeasti. Venäjä jo tuossa ehti jupisemaan, että sinä olet nykyään aivan liian paljon poissa täältä.", Viro yrittää kuiskata hänelle huomaamattomasti.

"Niinkö?", siinä tapauksessa on ehkä sittenkin hyvä, ettei hän hidastellut vielä matkallaan tänne. Ei ole kuitenkaan hyvä asia, että Venäjä on pannut hänen poissaolonsa merkille.

"Hys kaikki!", Venäjä sihahtaa pöydän päässä ja lopettaa kartan tutkimisen. "Tämä on vakava paikka. Turkki on juuri kukistanut Bulgarian vapaustaistelun verisesti. Hänen on turha luulla, että jättäisin tätä tähän."

Pöydän toisella puolella Puola pyöräyttää silmiään, mutta pysyy kuitenkin hiljaa. He kaikki ovat kuulleet huhuja siitä, mitä Bulgarialle on tapahtunut, eikä se ole mitään kaunista kuultavaa.

"Onhan isoveli kunnossa?", Bessarabia kysyy varovasti, kättään nostaen. Hänen veljensä kun asuu yhä Turkin luona.

"Romania oli kyllä ihan yhtenä kappaleena kun viimeksi näin hänet.", Venäjä mulkoilee Bessarabiaa loukkaantuneen näköisenä, "Et kai sinä yhä kaipaa häntä? Minähän sanoin, että voit kutsua minua isoveljeksi jos tahdot?"

"E-en toki… kunhan vain ajattelin, etteivät levottomuudet leviä laajemmalle.", Bessarabia selittää Valko-Venäjän silmien kipunoidessa häntä kohti. Ilmeisesti hänen mielestään vain hän saisi käyttää tuota nimitystä veljestään.

"Hyvä! Romania saattaa jopa olla hyvä liittolainen, jos sota Turkkia vastaan syttyy. Minun pitää vain varmistaa, etten saa taas Englantia tai jotain hänen pikku kätyreistään kimppuuni, jos menen auttamaan Bulgariaa. Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että hekin ovat saaneet Turkin teoista tarpeekseen. Preussi ainakin tuntuu olevan puolellani, siitä hänen uudesta mysteerisestä veljestään en tiedä, enkä oikeastaan välitäkään tietää.", Venäjä myhäilee.

Sota Turkkia vastaan, Suomi miettii ja tuijottaa pöydän reunaa hajamielisen näköisenä. Ja se on ilmeisesti Bulgarian vapauttamiseksi, ei hänen kukistamisekseen, niin kuin Puolan tapauksessa oli? Ja jos Aleksanterikin on sitä mieltä, että sinne pitää mennä, siinä tapauksessa hänkin varmaan voisi…

"Oletan, että tuette minua ortodoksisten veljiemme vapautuksessa?", Venäjä suuntaa kysymyksensä lähinnä Ukrainalle ja Valko-Venäjälle, jotka nyökkäävät päätään.

"Minä tuen myös ortodoksiveljeni vapautusta!", Suomi huudahtaa yllättäen lyöden nyrkkinsä pöytään. Hämmästyneet katseet kääntyvät häntä kohti.

"Ethän sinä ole ortodoksi…?", Venäjä saa viimein suunsa auki.

"No, en…", Suomi sopertaa tajuten, että kaikki huomio on nyt kiinnittynyt häneen. Hänen ei oikeastaan pitänyt sanoa tuota ääneen. Ei ainakaan aivan tuolla tavalla.

"Tunnetko sinä sitten Bulgarian?", Venäjä jatkaa uteliaana.

"En oikeastaan. En ole ikinä tavannutkaan.", Suomi naurahtaa ja jatkaa, "Ajattelin vain, että kaartini voisi olla hyödyksi, hankkia lisäkokemusta maailmalta... Kai se käy?"

Venäjä on hetken hiljaa ja hymähtää sitten hyväntuulisesti, "Tietenkin. Pienikin apu voi olla tarpeen. Hyvä että tarjouduit vapaaehtoiseksi ennen kuin ehdin edes kysyä. Teiltä muilta en kysykään, koska oletan automaattisesti, että tuette minua."

"Mutta…", Suomelle tuli äkkiä eräs asia mieleen, "Et kai sinä vain… tuota noin, suunnittele pitäväsi Bulgariaa itselläsi?"

"Mitä sinä minusta oikein luulet?", Venäjä virnistää siristäen silmiään, "Että keräilen muita maita sattumanvaraisesti?"

Mitä tuohonkin nyt sanoisi, Suomi pohtii. Venäjä on imperiumi, ja ne yleensä tuntuvat tekevän juuri sitä. Onneksi hänen ei ilmeisesti oletetakaan vastaavan mitään, sillä Venäjä on kääntynyt keskustelemaan Kazakstanin kanssa.

"Turkki on luultavasti hänen pääkohteensa, ei Bulgarian pitäminen.", Viro sipisee hänelle jälleen mietteliään näköisenä.

"Turkki?", Suomi suhahtaa hänelle takaisin vähän liian kovaäänisesti. Hän jatkaa hiljentäen ääntään, "Haluaako Venäjä pitää Turkin? En voi kuvitella häntä tiskaamassa jonkun toisen talossa pieni pinkki essu yllään…"

"Ei varmaan koko Turkkia, vain Istanbulin.", Viro tarkentaa.

"Joo, ei se ole varmasti sattumaa, että tsaarit nimeävät poikansa toisinaan Konstantineiksi.", Latvia nyökyttelee Viron toisella puolella tietävän näköisenä päätään.

"Konstantineiksi? Ai niin, Istanbulin entinen nimihän oli Konstantinopoli.", Suomi tajuaa napsauttaen sormiaan.

"Niin. Hän aikoo luultavasti yrittää iskeä kolme kärpästä yhdellä iskulla; vapauttaa ortodoksiset 'veljensä', kostaa tappionsa Krimin sodassa ja ehkä vielä saavuttaa ikiaikaisen tavoitteensa, Konstantinopolin.", Viro nostaa silmälasejaan ylemmäs pohtiva ilme kasvoillaan. "Tästä voi tulla vielä suurempikin selkkaus."

Suomi nyökkäilee päätään lähinnä osoittaakseen kuuntelevansa. No, hän ei luultavasti osallistu muuhun kuin Bulgarian auttamiseen, hänen kaartinsa kun on aika pieni.

…

Suomi istuu tuolilla heilutellen jalkaansa ja hyräilee hiljaa itsekseen.

"Kauan on kärsitty vilua ja nälkä Balkanin vuorilla taistellessa."

Venäjä on huonolla tuulella. Hän kävelee viereisessä huoneessa pientä ympyrää ja manaa muita suurvaltoja. Bulgaria istuu hänen lähellään ja yrittää saada hänet rauhoittumaan.

"Musiikki se pelasi, kun pojat ne marssi Gornij Dubnjakin valleilla."

Venäjä ei kuitenkaan näytä yhtään sen rauhallisemmalta. Muut talossa asuvat valtiot yrittävät olla mahdollisimman huomaamattomia, Suomikin hyräilee lähinnä pitääkseen ajatuksensa muualla. Venäjä selviytyi sodasta voittajana, mutta koki aika pahan tappion sen jälkeisissä neuvotteluissa.

"Miten ne edes kehtaavat tehdä tämän minulle?", Venäjä kysyy, ei erityisemmin keneltäkään muulta kuin itseltään.

"No, minä olen kuitenkin lähes täysin itsenäinen nykyään, Turkilla ei ole enää juuri sanomista minun asioihini, kiitos sinu…", Bulgaria yrittää sanoa Venäjän sanatulvan sekaan, mutta tämä ei kuuntele.

"Kaikki oli jo sovittu Turkin kanssa. Minä voitin ja sinustakin piti tulla oikeasti täysin itsenäinen! Mutta ei, Englannin ja sen Saksan piti sekaantua asiaan. Millä oikeudella kaikki jo sovittu pistettiinkin uusiksi? Lähes kaikki se mitä saavutin, meni uuden sopimuksen myötä, eivätkä he edes osallistuneet taisteluun."

"Hei, Serbia on nyt itsenäinen ja Romania myös ja…", Bulgaria yrittää jatkaa.

"Ja se Itävalta! Minkä vuoksi hän ja Unkari saivat rauhassa yhtään mitään! He eivät osallistuneet taisteluun millään tavalla. Tajuatko, he nöyryyttivät minua. He eivät selvästikään ota minua vakavasti. He luulevat, että voivat sivuuttaa minut täysin, kuin en olisi yhtään mitään.", Venäjä jatkaa yksinpuheluaan.

"Tuota…", Bulgaria epäröi, "Ehkä tulen takaisin paremmalla ajalla. Kiitos vielä kerran avustasi.", Hän nousee tuolilta, mutta vaikuttaa siltä, ettei Venäjä edes huomaa hänen poistumistaan.

"Poikia on haudattuna Balkanin santaan toiselle puolelle Tonavan. Jos ruumiimme kuolee, niin sielumme jääpi perinnöksi armahan syntymämaan".

Suomi sipisee yhä, kun Bulgaria kävelee hänen ohitseen. Yllättäen Bulgaria pysähtyy ja kääntyy ympäri.

"Ai niin, ja kiitos sinullekin. Kuulin, että sinulla oli omia joukkoja mukana.", hän osoittaa sanansa Suomelle.

"Äh, joo. Ihan pieni kaarti siellä vain oli, tuskin se juuri lopputulokseen vaikutti. Mutta kiitos kiittämästä.", Suomi myhäilee hämmentyneenä.

Bulgaria nyökkää ja jatkaa sitten matkaansa kohti ulko-ovea. Venäjä on huonolla tuulella, mutta Suomi tuntee olonsa varsin tyytyväiseksi. Paljon parempi lopputulos kuin sen Puolan tapauksen kanssa. Kaartikin sai uuden kunnianimen, se on nykyään Vanhan kaartin pataljoona.

"Hurraa, nyt komppania kotiamme kohti Suomemme suloisille rannoille!"

Hän toivoo vain, etteivät hänen kansalaisensa nimittelisi häntä "suloiseksi" omissa lauluissaan…

Bessarabia on siis tässä Moldova, koska suurin osa nykyistä Moldovaa on vanhaa Bessarabiaa. Ja Turkkia pitäisi oikeastaan nimittää Osmanien valtakunnaksi eikä Turkiksi. Olisikohan pitänyt kirjoittaa itse sodastakin, tästä tuli vähän lyhyt?