"Ei vieläkään mitään laantumisen merkkejä?", Suomi kysyy pöydän reunalla istuvalta Virolta. Hän itse makaa sängyllään ja tuijottaa kattoa kuin siellä olisi tekeillä jotain kovinkin mielenkiintoista.
"Ei, pikemminkin pahenee koko ajan. Minunkin pitää lähettää lisää miehiä avuksi.", Viro huokaisee, "Sinulla kävi kuitenkin aika hyvin."
Jostain syystä koko Eurooppa tuntuu menettäneen järkensä täsmälleen samaan aikaan. Tilanne tuntui ensin vain hieman kireältä, mutta sitten Itävallan ja Unkarin kruununprinssi ammuttiin ja kaikki tuntui repeävän yllättäen käsistä. Itävalta ja Unkari syyttivät Serbiaa murhasta, Venäjä tuli vanhan ystävänsä Serbian avuksi, Saksa puolestaan lupautui Itävallan ja Unkarin puolelle Venäjää ja Ranskaa vastaan, Englanti liittyi pian heidän avukseen ja sitä rataa. Nyt kaikkialla riehuukin sitten täysi sota.
"Joo… olen kotiarestissa.", Suomi melkein tirskahtaa. Tilanne olisi huvittava jos se ei olisi niin vakava, "Vikuroin sen verran pahasti Venäjän uudistuksia vastaan, että minulla ei ole mitään asiaa koko sotaan. Olen epäluotettava ja asevelvollisuuteni peruttiin. Voi harmi, olisi ollut niin hienoa ryömiä juoksuhaudoissa, en tiedä miten selviän tästä rangaistuksesta.", hän lopettaa sarkastisesti.
"En minäkään ole ollut tyytyväinen tähän venäläistämishommaan, mutta silti minun pitää lähettää kansalaisiani sotakentille. Sinun sen sijaan ei tarvitse.", Viro toteaa. "Onko jotain, mitä en tiedä? Jotain, mikä tekee sinut epäilyttävämmäksi?"
"Hm, ehkä.", Suomi vastaa hetken hiljaisuuden jälkeen ja käännähtää kyljelleen. "Tiedät kai, että olin joku aika sitten varmistamassa linnoituksia, joita rakennetaan minunkin alueelleni varmuuden vuoksi? Silloin kun jätin Kukkamunan Helsinkiin hoitoon?"
Viro vain nyökkää odottaen jatkoa.
"Tapasin tällöin erään saksalaisen lähetin.", Suomi viittoo Viroa vaikenemaan, kun tämä yrittää sanoa jotain ja jatkaa sitten, "Minä aion lähteä täältä heti kun vain saan tilaisuuden. Ja Saksa on valmis auttamaan minua siinä. Hänen veljensä lupasi kouluttaa vapaaehtoisia kansalaisiani kunnon sotilaiksi. Jos muu ei auta, on kai pakko taistella tie ulos tästä paikasta."
"Minähän sanoin sinulle jo aikoja sitten, ettet saa luottaa Saksaan!", Viro tiuskaisee saatuaan viimein puheenvuoron, "Minä tiedän millainen hänen veljensä Preussi on, ja muistan kyllä, kuinka tuskallista oli olla hänen alaisensa. Hänen pikkuveljensä ei voi olla kovin luotettava."
"Hän vain kouluttaa kansalaisiani taistelijoiksi, mitä pahaa siinä voisi olla? Ei minun tarvitse olla hänen kanssaan missään tekemisissä sen jälkeen.", Suomi tuhahtaa heittäytyen jälleen selälleen. "Minä olin Venäjän puolella sodan aluksi, koska vanha tuttu uhka on parempi kuin uusi, mutta kun sain selville, että hänellä on edelleen täysi suunnitelma koko autonomiani poistamiseen, mieleni muuttui."
"Mutta mitä Saksa saa tästä hyvästä?", Viro heittää takaisin, "Tuskin hän harrastaa hyväntekeväisyyttä. Jäät kiitollisuudenvelkaan."
"En tiedä. Kai hän haluaa aiheuttaa epäsopua Venäjälle, tämä kun on heidän vihollisensa. Minä ajattelen lähinnä itseäni, tämä venäläistäminen ei tule loppumaan koskaan. Minä aion karistaa tämän paikan pölyt jaloistani vaikka mikä tulisi."
"Ooh, mutta tiedä sitten myös, että kun lähdet, minä tulen noutamaan sinut takaisin.", ilmoittaa rallatteleva ääni ovensuusta. "Vaikka yöllä, kun nukut. Sidon ja kapuloin sinut ennen kuin ehdit pihahtaakaan ja raahaan nätin pikku paketin jaloistaan takaisin tänne.", ääni jatkaa vakavampana ja saa Suomen ponnahtamaan istumaan.
"Ah, Venäjä! Minä…", Suomi ehtii tuskin avata suutaan.
"Älä yritä selittää, minä tiedän, siksi sinulla onkin poistumiskielto. Viro, tulet mukaani, haluan saada ne lisäjoukot heti mukaani ja Liettuan ja Puolan takaisin Saksalta.", Venäjä heilauttaa kättään kärsivän näköiselle silmälasipäiselle valtiolle.
"H-heti.", Viro pinkaisee käytävälle poistuneen Venäjän perään.
Suomi tuijottaa hetken heidän jälkeensä vihaisesti ja rojahtaa sitten takaisin sängylle suu tiukkana viivana.
Voisivatko muutamat koulutetut sotilaat tosiaan saada hänet vapaaksi? Venäjällä kun on heitä runsaasti enemmän. Vai pitäisikö hänen vain luovuttaa ja katsoa mitä tulee tapahtumaan? Torkkua sängyllään samalla, kun kaikki muut taistelevat verissä päin?
…
"Tulipalo!"
Suomi säpsähtää hereille huudon vuoksi. Hän pälyilee hetken unissaan ympärilleen, mutta tuntee viimeistenkin unenrippeiden karisevan silmistään nähdessään ikkunantakaisen horisontin välkehtivän punertavan oranssina.
Suomi viskaisee peittonsa syrjään, sieppaa takin mukaansa ja juoksee käytävälle. Hän kuulee talon palkkien natisevan liekkien syödessä niitä ja kaikkialla tuoksuu savun vahva aromi.
"Kaikki heti ulos!", hän kuulee äänen huutavan jostain kauempaa ja lähtee juoksemaan sen suuntaan.
Savu tunkeutuu hänen keuhkoihinsa ja saa hänet yskimään. Silmiä vetistää ja punaiset liekit tanssahtelevat iloisesti kaikkialla, tarttuen koristeellisista verhoista toisiin. Voivatkohan valtiot kuolla häkämyrkytykseen, Suomi huomaa pohtivansa juostessaan vaistonvaraisesti kohti lähintä ulosmenotietä.
Hän syöksyy kohti ikkunaa ja heittäytyy sen läpi, tietäen, että hänen haavansa paranevat kyllä nopeasti, mutta liekkeihin kuoleminen ei luultavasti olisi mikään miellyttävä kokemus. Kahdesta pahasta tämä on siis pienempi. Ilma pakenee hänen keuhkoistaan hänen tömähtäessään jäätyneeseen maahan. Kaikkialta tuntuu kuuluvan ihmisten huutoja. Eivät kauhistuneita… vaan riemastuneita? Riemuitsevatko he tulipalosta, Suomi yrittää saada ajatuksensa raiteilleen.
"Suomi on täällä.", yhä hieman pökertyneenä hän kuulee Latvian äänen ja havaitsee pian tämän juoksevan kohti Moldovan ja Viron kanssa. Kaikilla on noesta mustuneet kasvot.
"Hyvä, onko muista tietoa?", Viro kysyy samalla, kun auttaa yhä köhivän Suomen jaloilleen.
"Valko-Venäjä ja Ukraina ovat kunnossa, he yrittävät etsiä veljeään.", Moldova osoittaa jonnekin taakseen, "Muista en tiedä, mutta luultavasti he osaavat kyllä huolehtia itsestään."
"Eikö Venäjä ole sitten vielä tullut ulos?", Viro toteaa yllättyneenä, "Onko kukaan edes nähnyt häntä?"
"Minä.", Latvia myöntää, "Hän oli työhuoneessaan kun juoksin sen ohi. Hän tuijotti papereitaan eikä vastannut huutooni. Minä… en voinut jäädä pidemmäksi aikaa, oli pakko päästä heti ulos. Hän ei seurannut perässä."
"Jäikö hän tulipalon keskelle?", Moldova kysyy silmät ympyröiksi levinneinä. Kaikki vilkuilevat toisiaan hiljaisuuden vallitessa.
"Mitä täällä edes tapahtuu?", Suomi kysyy vilkuillen ympärilleen. Kaduilla marssii ihmisiä huutaen iskulauseita. Mistä tulipalo johtuu, levisikö sota jo tänne asti?"
"Ei, nämä ovat Venäjän omia kansalaisia.", Viro nostaa lasejaan. Tulipalon hehku saa horisontin loistamaan kirkkaan punaisena. "Heidän mielestään kaikki viimeaikaiset vastoinkäymiset ovat Venäjän syytä. Tavalliset köyhät ihmiset eivät jaksa enää sodan taakkaa."
Eivät ole ainoita, Suomi pohdiskelee. Mutta jos he ovat niin vihaisia, että ovat valmiita polttamaan valtionsa talon sekä hänet sen mukana, he eivät välttämättä suhtaudu kovin ystävällisesti heihinkään.
Muut ovat päätyneet samaan johtopäätökseen. "Meidän olisi varmaan parasta palata alueillemme…", Suomi ajattelee ääneen. "Jos Venäjä jäi tosiaan talon sisälle, emme näe häntä hetkeen ja meidän pitää varmistaa, että kaikki on hyvin itsemme kannalta."
Muut nyökkäävät. He pelkäävät, että vihaiset ihmisjoukot ottavat heidät kohteekseen, jos he jäävät tänne pidemmäksi aikaa. Suomi, Viro ja Latvia nostavat takkiensa huput kasvoilleen ja lähtevät juoksemaan kohti juna-asemaa ja Moldova ottaa puolestaan suunnan kohti etelään.
Jostain kuuluu Valko-Venäjän kauhusta riutunut ääni, joka huutaa veljeään.
…
Siitä on kulunut jo yli kuukausi, Suomi miettii koputtaessaan ovelle. Ovi narahtaa iskusta auki ja hän astuu suoraan sisään. Pöydän takana makaa entisestä itsestään kuihtunut hahmo. Jäikö hän tosiaan tulipalon keskelle, Suomi ei tiedä, mikään ulkoinen ei paljasta mitä hänelle tapahtui, mutta ainakin hän on nyt palannut.
"Haluan tähän allekirjoituksen.", Suomi sijoittaa paperin pöydälle ja menee suoraan asiaan. Hän ei halua olla täällä yhtään sen kauempaa kuin on pakko.
Venäjä nostaa päänsä pöydältä ja hymyilee ensin hänelle ja sitten paperille.
Paperilla on hänen itsenäisyysjulistuksensa. Hän haluaa Venäjän tunnustavan sen. Hän ei usko tästä aiheutuvan vahinkoa, Venäjä on tällä hetkellä varjo entisestä itsestään.
"Sinä haluat lähteä?", Venäjä kysyy, kallistaen päätään.
"Olen jo lähtenyt. Haluan vain varmistaa, ettei tule mitään yöllisiä vierailuita."
Venäjä huokaisee ja ottaa kynän käteensä. Hän kirjoittaa nimensä yhdellä vedolla paperille, "Noin, oletko nyt tyytyväinen?", hän kysyy turhankin maireasti venäjäksi.
"Todella tyytyväinen.", Suomi vastaa hänelle samalla tavalla venäjäksi ja lähtee kävelemään kohti ovea. Juuri ennen kuin hän pääsee ulos, hän kääntyy kohti Venäjää.
"Tuota… oletko sinä ihan kunnossa?", Suomi kysyy ja katuu heti saman tien. Se ei kuulu enää hänelle.
"Kuin uudestisyntynyt. Tekee ilmeisesti hyvää nousta tuhkasta silloin tällöin.", hän hekottaa. Se saa Suomen kiirehtimään askeleitaan. Ei kuulu hänelle, ei tosiaankaan kuulu hänelle.
Suomi nostaa paperin kasvojensa tasolle. Tässä tämä nyt on. Saksan kouluttamia sotilaita ei edes tarvittu tavoitteen saavuttamiseksi. Hän on varma, että seuraavasta vapaasta vuosisadasta tulee mitä parhain.