A/N: Täällä taas!
Tiedetään, tiedetään, olen edelleen hidas päivittämään, mutta yritän parhaani! Tässä uusi kappale. Coral on tosi taiteellinen, kuten varmaan tästä kappaleesta huomaatte...
Luku 8: Pelkoa pikajunassa
Syyskuun ensimmäisenä päivänä Coral heräsi tavallista aikaisemmin ja joutui sen vuoksi etsimään aamupalansa itse. Hän olikin jo syömässä aamiaismuroja, kun Ralph heräsi. Hänkin istuutui aamiaispöytään ja söi aamiaisen nopeasti.
Pika-aamiaisen jälkeen Coral juoksi takaisin yläkertaan ja letitti hiuksensa sekä puki violetin poolopaidan, sinisen villatakin ja tummansiniset farkut nopeammin päällensä kuin koskaan aiemmin. Hän otti kaulakorunsa rasiasta, pujotti sen kaulaansa ja alkoi raahata matka-arkkua alakertaan.
Kun Coral oli saanut ahdettua matka-arkun auton takakonttiin, he lähtivät muitta mutkitta ajamaan King's Crossin asemaa. Matkalla Coral katseli ikkunasta ulos, niin kuin tavallista, omissa maailmoissaan. Välillä Ralph kysyi Coralilta jotain, kuten: "Jännittääkö sinua?", ja Coral vastasi niinä harvoina kertoina, kun oli kuullut jotain.
Kun he saapuivat King's Crossin asemalle ja kävelivät raiteiden yhdeksän ja kymmenen välissä, Coral oli hiukan hämmentynyt. Hän ei nähnyt missään vihjettäkään siitä, että näiden laiturien välissä olisi jotain, kaikkein vähiten ylimääräinen raide. Aikansa käveltyään Coral huomasi Wolfin perheen seisovan raiteen yhdeksän puolella Springsin perheen kanssa.
"Tuolla he ovat!" Coral huudahti. Hänen kasvoilleen nousi loistava hymy kun hän nyökkäsi isälleen ja juoksi Kamilan ja Alician luo. Kamila vilkutti Coralille jo parinkymmenen metrin päästä ja Aliciakin heti kun huomasi hänen tulevan. Coral liittyi tyttöjen seuraan, ja Ralph alkoi jutella Springsin vanhempien kanssa.
"Tässä sitä sitten ollaan!" Kamila ilmoitti, kun Coral oli liittynyt seuraan. "Menossa pikajunaan, joka vie suoraan uuteen maailmaan! Ainakin lähes uuteen, mutta mitäpä väliä sillä on!"
"Niin, tässä sitä ollaan", Alicia totesi, "odottamassa tyhjää. Eikö mentäisi jo?"
"Joo, mennään!" Coral huudahti. "Voisiko joku nyt näyttää, miten laiturille pääsee?" Siihenkin kysymykseen antoi vastauksen Ben. Hän juoksi kovaa päin lippuautomaattia laiturien yhdeksän ja kymmenen välissä ja yhtäkkiä katosi.
"Ai pitääkö sinne vain juosta?" kysyi Coral ällistyneenä. Kun Wolfin isä nyökkäsi, Alicia oli valmis menemään seuraavaksi. Hänkin juoksi päin automaattia ja katosi. Samoin teki seuraavaksi Kamila.
"Sinä menet seuraavaksi", Wolfin isä totesi, kun Springsin isä ja äitikin olivat menneet. Coral nyökkäsi hermostuneesti, veti henkeä syvään, alkoi juosta päin lippuautomaattia peläten kuitenkin törmäävänsä siihen, muttei törmännyt. Hän juoksi suoraan seinän läpi ja löysi itsensä aivan uudesta paikasta.
Hän oli saapunut laiturille yhdeksän ja kolme neljäsosaa. Raiteilla odotti Benille entuudestaan tuttu kirkkaanpunainen pikajuna. Koska kello oli vasta varttia vaille yksitoista, ei laiturilla ollut juurikaan tungosta, vaikka väkeä olikin jo saapunut. Ben, Kamila ja Springsit odottivat Coralia laiturilla. Coral havahtui ihmetyksestään aika tylysti, kun Wolfin isä oli törmätä häneen. Coral oli nimittäin seissyt koko ajan aivan sisäänkäynnin edessä.
Kun kaikki olivat koolla, Wolfin isä ja Alician vanhemmat alkoivat tarkistaa, oliko kaikki varmasti mukana. Kaikki olivat muistaneet matka-arkkunsa ja koulukirjansa. Alicia oli muistanut myös pikimustan kissansa ja Ben oman lehtopöllönsä.
"Sen nimi on Bonnie", Ben kertoi, kun Coral kysyi. "Sain sen pari vuotta sitten." Alician kissa puolestaan oli nimeltään Piki sen mustan turkin vuoksi. "Se on ollut minulla jo kolme vuotta", hän kertoi. "Siitä asti, kun muutimme Liverpooliin."
Kun kaikki oli varmistettu, Coral, Alicia, Ben ja Kamila nousivat junan kyytiin kymmentä vailla yksitoista. Ben erosi tytöistä junassa ja lähti omien kavereidensa mukaan. Kamila, Coral ja Alicia taas valitsivat vaunuosaston melko läheltä ovea, junan etupuolelta. He kaikki istuutuivat penkeille, Alicia ja Kamila vastakkaisille ikkunapaikoille ja Coral Alician viereen. Vähän aikaa he vain istuivat hiljaa katsellen ulos vaunun ikkunasta. Vähitellen laiturille kerääntyi enemmän ihmisiä.
Kello oli jo melkein yksitoista, kun Kamila havahdutti Coralin haaveistaan (taas kerran) sanomalla: "Katsokaa! Tuolla laiturilla!" Laiturille oli juuri ilmestynyt pulleahko punatukkainen nainen, iso musta koira, vanha harmaantunut mummo ja noin viisitoistavuotias tummahiuksinen poika, jolla oli silmälasit.
"Luuletteko, että se on hän?" Kamila sanoi jännittyneesti. "Onkohan hän Harry Potter?" Kamila sai vastauksen kysymykseensä, kun eräs rastatukkainen poika huikkasi: "Kiva koira, Harry!" Kamila meni aivan sekaisin.
"Ben ei vitsaillut! Harry Potter käy tosiaan Tylypahkaa viidennellä!" hän vikisi itsekseen. Alicia ja Coral vaihtoivat hiukan kiusaantuneet katseet, antoivat sitten periksi ja purskahtivat nauruun. Kun he olivat rauhoittuneet jonkun verran, he alkoivat taas tarkkailla huvikseen laiturin tapahtumia. He huomasivat, miten musta koira nousi kömpelösti takatassuilleen ja nosti etutassunsa Harryn olkapäille.
Vihdoin tasan yhdeltätoista kaikki olivat kyydissä ja juna lähti liikkeelle. Coral huomasi, miten samainen musta koira ajoi junaa takaa, eikä ollut ainoa. Monet nauroivat sen nähdessään. Se kuitenkin katosi heti, kun käänsi katseensa muualle.
"Tässä sitä sitten istutaan ja odotellaan kouluun pääsemistä", Alicia totesi. "Taitaa olla ensimmäisiä kertoja, kun ihan innolla odotan koulun alkamista!"
Coral oli samaa mieltä. "Minäkään en malta odottaa, että pääsen tekemään jotain! Mitä luulette, millaisia opettajia Tylypahkassa on?"
"Ben on kertonut minulle muutamasta", Kamila sanoi. "Ensiksikin, tupajohtajat olivat muistaakseni Rohkelikolla muodonmuutosten opettaja McGarmiwa, Korpinkynnellä loitsujen opettaja Lipetit, Puuskupuhilla yrttitiedon opettaja Verso ja Luihuisella juomamestari Kalkaros." Kamilan ilme oli hyvin keskittynyt luetellessa. "Muita opettajia oli ennustuksen opettaja Punurmio ja pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Lupin. Vai oliko se viimevuotinen Lupin vai Vauhkomieli?"
"Mitä, vaihtuvatko opettajat usein?" kauhisteli Coral.
"Eivät toki", Kamila rauhoitteli. "Vain pimeyden voimilta suojautumisen. Benillä on ollut joka vuosi eri opettaja. Luultavasti meille tulee tänä vuonna joku muillekin outo. Kuulemma se työ on kirottu. Kukaan ei ole pystynyt olemaan siinä yhtä vuotta kauempaa."
Coral ei tiennyt mitä ajatella. Hän olisi halunnut tietää, miksi aiemmat opettajat olivat sitten lähteneet. Olikohan heidät tapettu? Tai kenties heidät oli vain erotettu? Vaihtoehtoja oli niin monia, että Coralin päässä risteili mitä kummallisimpia ideoita. Ne unohtuivat kuitenkin melko nopeasti, kun he alkoivat jutella muuta.
"Minä niin toivon, että pääsisimme samaan tupaan", Kamila sanoi. "Olisi todella kurjaa, jos ei tuntisi ketään omasta ryhmästään."
"Niin olisikin", tunnusti Coral. "Mitenköhän meidät lajitellaan? Tiedätkö ollenkaan, Kamila?"
Kamilan oli pakko laskea katseensa. "Sen me taidamme saada tietää vasta koulussa", hän vastasi vähän nolona. "Siitä minä en tiedä mitään." Tuon jälkeen kukaan heistä ei sanonut mitään vähään aikaan. Coral katseli ikkunasta ohi vilahtavia maisemia piilotellen suunnatonta jännitystä ja pelkoa, jotka olivat kasvaneet vähän turhankin suuriksi.
"Coral, oletko kunnossa?" Alicia kysyi yhtäkkiä. "Et yleensä ole näin hiljaa. Onko sinulla jotain, mistä haluaisit puhua meidän kanssa?"
Coral kääntyi ja mietti, mahtoiko Alicia olla selvänäkijä. "Täytyy myöntää, että minua pelottaa", hän sanoi hiljaa katsoen häpeilemättä Aliciaa silmiin. "Mitä jos en pääse ollenkaan jyvälle tai jos tupalaiseni ovat ilkeitä? En varmaan kestäisi kauaakaan, ja se kaikki vain pahenisi, jos joutuisimme eri tupiin." Coralin silmistä alkoi valua kyyneliä.
Alicia katsoi Coralia silmiin luottamuksellisesti, samalla tavalla kuin aina ennenkin. "Ei sinun sitä tarvitse murehtia", hän rauhoitteli. "Saat varmasti uusia ystäviä, vaikka emme olisikaan samassa tuvassa. Ja sinä olet kyllä sen verran fiksu, ettei sinun tarvitse huolehtia siitä, pääsetkö jyvälle. Siinä kohtaa ongelmia on enemmän minulla kuin sinulla."
Coral soi Alicialle hymyn, joka kertoi hänen hyväksyneen ajatuksen. Taas kerran Kamila oli se, joka rikkoi hiljaisuuden.
"Coral hei", hän muisti, "sinullahan oli se, mikä sen nimi oli, piirustuslehtiö?"
"Joo, onhan minulla", Coral vastasi ja kaivoi lehtiön, kynän ja kumin esiin. "Haluatko, että piirrän jotain?"
"Piirrä vain!" Kamila hihkaisi.
"Okei", Coral sanoi. "Mitä piirrän?"
"Piirrä vaikka kuva meistä!" Alicia ehdotti. Coral suostui mielihyvin ja alkoi luonnostella. Hän sommitteli ensin jonkun aikaa ja alkoi sitten piirtää. Hän teki harkittuja kynän liikkeitä ja tarkasteli välillä ensin Aliciaa, sitten Kamilaa. Puoli tuntia kuluikin nopeasti, ja vihdoin Coral pystyi jo näyttämään aikaansaannoksensa.
"Upea!" Kamila huudahti. "Sinähän piirrät todella hyvin! Tiesitkö, että Coral piirtää hyvin, Alicia?"
"Kyllähän minä tiesin, että hän piirtää hyvin", Alicia vastasi, "mutta hän on kehittynyt paljon sitten viime näkemän. Muistat varmaan viimeisen piirroksesi, minkä näytit minulle ennen muuttoani?" hän kysyi Coralilta.
"Muistan, valitettavasti", Coral tunnusti nolona. "Se oli se pieleen mennyt muistokuva sinulle pikimustasta…" Silloin Coral hoksasi.
"Pikimustasta kissasta? Valitsitko sinä Pikin sen kuvan perusteella?"
"En aivan", Alicia myönsi, "mutta se saattoi vaikuttaa vähän." Hän iski Coralille silmää.
"Mutta tuo kuvahan on vielä kesken!" Kamila huomautti. "Mikset piirtänyt sitä loppuun asti?"
"En voinut piirtää kaapuja ihan loppuun asti, koska emme tiedä vielä, mihin tupaan pääsemme!" Coral vastasi. "Ja tausta on tyhjä, koska en tiedä, millaista Tylypahkassa on. Yksinkertaista, eikö?"
Kamila katsoi Coralia hiukan pöllämystyneen näköisenä, mutta Alicia ymmärsi. Juuri sitä piirrettä Coral rakasti Aliciassa. Hän ymmärsi, kun kukaan muu ei ymmärtänyt.
A/N: Ei älkää sanoko tätä lässtytykseksi! Minulla vain on tällainen kirjoitustyyli, ja tykkään luoda tällaisia ystävyyssuhteita. Tosin kannattaa varoa, mitä niille tapahtuu tulevaisuudessa... :-)
No, nähdään taas! (poks)