A/N: Hei taas!
Tällä kertaa olin nopeampi... Meidän konehan alkaa toimia, hitto vie! Ja nyt alkaa syysloma, eli enköhän pääse päivittämään sen aikana kerran tai pari...
VAROITUS! Tässä luvussa on joitain suoranaisia lainauksia kirjasta "Harry Potter ja Feeniksin kilta"! Esim. Lajitteluhatun laulu on suoraan lainaus kirjasta, eikä suinkaan minun itseni keksimä. Jouduin jakamaan sen kappaleiksi ja osoittaa säkeen vaihdot kauttaviivoilla, toivottavasti saatte selvää...
Luku 9: Lajittelun huumaa
Loppumatka sujui kaikkien osalta leppoisasti ja iloisesti. Aurinko oli laskenut jo aikaa sitten, kun pikajuna vihdoinkin pysähtyi. Kaiken ikäiset koulukaapuihin vaihtaneet oppilaat nousivat junasta, mukaan lukien Coral, Alicia ja Kamila, jotka olivat Benin kanssa. He kolme ja muut yksitoistavuotiaat ekaluokkalaiset katselivat ympärilleen suu auki ihmetellen.
"Ensiluokkalaiset tänne jonoon, kiitos! Kaikki ensiluokkalaiset tänne!" kuului reipas ääni jostain läheltä. Ben näytti kummeksuvan ääntä kovasti.
"Tuo ei ole Hagrid!" hän sanoi Kamilalle kuitenkin niin, että kaikki kolme kuulivat, kun he huomasivat huutajan olevan nainen, jolla oli ulkoneva leuka ja karu hiustyyli. "Tuo on hänen sijaisensa, Matoisa-Lankku! Miksihän Hagrid ei ole täällä tänä vuonna? Hän on ollut täällä aina aikaisemmin."
"Älä minulta kysy", Kamila vastasi nenäkkäästi. "En ole ollut täällä kuin puolisen minuuttia, minä en todellakaan tiedä mitään mistään sellaisista asioista!"
Kolmikko kuitenkin liittyi muiden ekaluokkalaisten joukkoon ja alkoi seurata Matoisa-Lankkua muiden mukana. He kulkivat kapeaa polkua pitkin järven rantaan, jossa oli tusinoittain pieniä veneitä. Vastarannalla he näkivät komean näköisen suuren linnan, jossa oli monta tornia. Monet haukkoivat henkeä, ja Alicia näytti olevan pyörtymäisillään.
Ekaluokkalaisen alkoivat tungeksia veneisiin. "Korkeintaan neljä yhteen veneeseen!" Matoisa-Lankku huusi, kun kuuden pojan ryhmä yritti änkeä porukalla yhteen ainoaan veneeseen. Kamila sai nopeana varattua hänelle, Coralille ja Alicialle yhden veneen.
Kun kaikki olivat veneissä, ne alkoivat liikkua kohti linnaa. Veneet lipuivat järven poikki linnan alle, missä heitä odotti sataman tapainen. Matoisa-Lankku nousi veneestään ja vahti ekaluokkalaisia näiden noustessa satamaan.
Kun kaikki olivat nousseet veneistä, Matoisa-Lankku johdatti heidät kiviportaita ylös jyhkeän oven eteen. Hän koputti siihen kolmesti, ja se heilahti auki. Ovella seisoi pitkä noita, jolla oli tummat hiukset ja tuima ilme. Hän oli pukeutunut vihreään kaapuun.
"Tässä on professori McGarmiwa, kaikki!" Matoisa-Lankku ilmoitti.
"Kiitos, minä voin jatkaa tästä", professori McGarmiwa sanoi ja johdatti sitten ekaluokkalaiset pieneen kamariin, johon he mahtuivat vain ahtaasti. McGarmiwa piti ekaluokkalaisille pienen aloituspuheen ja poistui sitten luultavasti salin puolelle. Sillä aikaa, kun hän oli poissa, ekaluokkalaiset alkoivat äänekkään keskustelun kaikki omilla tahoillaan ja omassa porukassaan.
Pian McGarmiwa palasi ja johdatti ekaluokkalaiset suureen saliin. Salissa oli neljä pitkää pöytää, jotka kaikki olivat täynnä väkeä, ellei otettu lukuun pöytien päätyjä, joihin mahtuisi varmasti yhteensä koko ekaluokkalaisten joukko. Salin edessä korokkeella oli oma pöytä opettajille.
Aivan korokkeen keskellä nökötti pieni, nelijalkainen jakkara, johon McGarmiwa nosti ikivanhan ja rispaantuneen velhonhatun. Koko sali tuijotti nyt hattua hiirenhiljaa henkeään pidätellen. Ekaluokkalaiset hämmästyivät, kun lähellä hatun lieriä oleva repeämä aukesi ja puhkesi lauluun:
"Entispäivinä, kun olin uusi, Tylypahkan perustajat / uskoivat, että alkoivat yhteistoiminnan ajat. / Sama tavoite yhdisti heitä, yksi yhteinen määränpää/ maailman paras taikakoulu, missä opettaa elämää. / 'Kaikki yhdessä tehdään ja opetetaan!' nämä neljä päättivät/ eikä kukaan arvannut, että välit rikki menisivät. / Sillä Rohkelikko ja Luihuinen olivat ystävät parhaat/ ja Korpinkynsi ja Puuskupuh niin ikään toisilleen armaat.
"Miten sitten ystävyys kaatui? Mikä oikein meni pieleen/ No, olin siellä ja kerron teille sen, mikä tulee mieleen. / Luihuinen sanoi: 'Opetamme perimältään puhtaimpia.' / Korpinkynsi: 'Eipäs, kun niitä, jotka mieleltään ovat kirkkaimpia.' / Rohkelikko sanoi: 'Oppilaiden on oltava rohkeaa juurta.' / Puuskupuh siihen: 'Minulle on kaikki yhtä suurta.' / Eikä tästä ensi alkuun kovaa kinaa tullutkaan. / Kukin saattoi hyvin ryhtyä omaa tupaansa opettamaan/ itse valita oppilaansa - esimerkiksi Luihuinen / sanoi: tupaani pääsee vain viekas velho puhdasverinen. / Pää jos oli terävä kellä, häntä opetti Korpinkynsi. / Kun taas hurjat ja huimapäiset yksin Rohkelikkoon ylsi. / Puuskupuh kiltti opetti muille kaiken tarpeellisen. / Vankka ystävyys siten säilyi välillä perustajien.
"Niin Tylypahkassa vallitsi sopu monta onnen vuotta/ kunnes eripura yltyi ja paisuivat viat ja pelot suotta. / Ennen kantoivat tukipylväinä nämä neljä tupaa koulun. / Nyt ne nousivat toisiaan vastaan, kukin omiakseen touhun. / Jonkin aikaa näytti siltä, kuin koulu loppuis varhain/ kun taisteli ja tappeli, juonitteli ystävä parhain. / Vihdoin koitti aamu, jolloin Luihuinen jätti muut/ ja vaikka loppui tappelu siihen, eivät hymyssä olleet suut.
"Eivätkä enää koskaan sitten kun nelikko oli rikki/ tuvat vetäneet yhtä köyttä, kuten alunperin piti. / Lajitteluhattu on taaskin tässä, tiedätte jutun juonen/ jaan teidät neljään tupaan, juuri siksi sain runosuonen. / Tänä vuonna ei sekään riitä, tarkoin kuunnelkaapa vaan/ pelkään vääryyttä tekeväni,kun teidät väkisin tupiin jaan. / Minun on pakko tehdä työni ja vuosittain jako toistaa/ vaikka usein mietin, tokko lajittelukaan pelkoa poistaa. / Voi, nähkää hätä, lukekaa historian varoitukset. / Tylypahka on vaarassa. Iskee ulkopuoliset viholliset. / Meidän täytyy pitää yhtä, tai sisältä sorrumme. / No, kerroin teille, varoitin... Nyt lajitteluun onnumme."
Hattu hiljeni, minkä seurauksena salissa olijat alkoivat taputtaa, vaikkakin vaimeasti ja mutisten. Kamila ihmetteli hiljaiseen ääneen vieressä seisovalle Coralille: "Onko se aina noin synkkä?"
"En tiedä", vastasi Coral. "Mutta ilmeisesti se tietää, että täällä on joukossa joitakuita, jotka eivät tahtoisi eroon toisistaan."
Alicia naurahti tuon kuullessaan: "Keitähän tuokin mahtoi tarkoittaa?" ja iski silmää.
McGarmiwa oli ottanut laulun aikana esiin pitkän palan pergamenttia, jota hän nyt tarkasteli. Sitten hän huusi ensimmäisen nimen ja näin aloitti lajittelun:
"Abercrombie, Euan."
Korokkeelle asteli pelokkaan näköinen poika. Hän istahti jakkaralle, hattu laitettiin hänen päähänsä. Vähän ajan kuluttua se huusi: "Rohkelikko!" jolloin pöytäkunta äärimmäisenä vasemmalla repesi suosionosoituksiin. He ovat siis rohkelikkoja, Coral tuumi. Ja oikeastaan, nyt kun tarkemmin katsoi, niin siellähän istui se sama tummatukkainen silmälasipäinen poika, joka laiturilla tunnistettiin Harry Potteriksi, juttelemassa kahdelle muulle rohkelikolle.
Lajittelu jatkui, eikä kulunut kauaakaan, kun jakkaralle istumaan huudettiin:
"Heather, Coral."
Coral käveli korokkeelle jännittäen ja vilkuillen vähän väliä alas nähdäkseen Alician, joka hänkin katseli Coralia jännittyneesti. Coral istahti jakkaralle, ja lajitteluhattu asetettiin hänen päähänsä.
"Jaahas, vai tällainen tapaus", Coral kuuli hatun miettivän. "Innokkuutta täältä löytyy, kyllä vain, ja älyä on vaikka muille jakaa. Tiedätkös, sinä olet harvinaisen helppo tapaus." Coral pidätti henkeään. Hän tiesi, mihin tupaan pääsisi. Ja se ei ollut Luihuinen!
"Korpinkynsi!" hattu huusi, ja pöytä Rohkelikon oikealla puolella antoi raikuvat aplodit. Coral oli pakahtua onnesta, kun hän käveli pöytää kohti. Hän pääsi Korpinkynteen, samaan tupaan ainakin Benin kanssa! Nyt piti vain odottaa, että muutkin saataisiin lajiteltua.
Jono lyheni ja lyheni. Vähän puolivälin jälkeen McGarmiwa kutsui lajitteluun ensimmäisen Coralille tutun nimen:
"Springs, Alicia."
Alicia käveli jakkaralle yllättävän viileän näköisenä. Lajitteluhattu asetettiin hänen päähänsä, ja hetken päästä Coral pääsi pelostaan tätä tupaa ja koko koulua kohtaan lopullisesti.
"Korpinkynsi!" huusi hattu, ja Coral repesi muiden korpinkynsien mukana raikuviin suosionosoituksiin. Alicia änkesi Coralin viereen pakottaen näin muutaman muun ekaluokkalaisen siirtymään ja löi kättä Coralin kanssa. Sitten he hiljenivät seuraamaan loppua lajittelusta ja jännittämään, miten Kamilalle kävisi.
Lajittelu eteni verkkaisesti, mutta varmasti. Lopulta lajittelematta oli enää puolisen kymmentä ekaluokkalaista, kun jakkaralle istutettiin:
"Wolf, Kamila."
Kamila hymyili jännittynyttä hymyä istuutuessaan jakkaralle. Hattu mietti häntä vähän aikaa ja sai hetken kuluttua Coralin ja Alician aivan sekaisin.
Se nimittäin huusi Kamilankin päässä: "Korpinkynsi!"
Kamila juoksi riemuissaan Coralin ja Alician luo korpinkynsien pöytään ja änkesi heitä vastapäätä. Siinä samalla hän tuli melkein tiputtaneeksi erään lähellä istuvan tumman tytön penkiltä. Tyttö katsahti Kamilaan kireästi ja nousi taas istumaan.
Kamila kyllä huikkasi tytölle anteeksi, mutta siitä huolimatta Coral ei voinut olla huomaamatta joitain asioita hänessä. Ensinnäkin, hän ei ollut aivan tavanomaisen näköinen. Hänen laineilevat, tummat hiuksensa näyttivät siltä, etteivät niiden pitäneet olla oikeasti mustat. Hänen ihonsa oli niihin verrattuna liian vaalea.
Toiseksi, hän vaikutti jollain tapaa poissaolevalta. Ei uneliaalta, kuten useimmat, eikä höynähtäneeltä, kuten jotkut muut. Hän vain ei ollut aivan täysin paikalla, kun hän katseli muiden tupien jäseniä ja oman pöydän ääressä istuvia.
Sen lisäksi hän vaikutti olevan aivan yksin, vailla seuraa. Se sai Coralin miettimään, kuka tuo tyttö oikein oli ja miksi hän oli niin yksinäinen.
Lopulta tyttö nimeltä Rose Zeller lajiteltiin Puuskupuhiin, ja rehtori Albus Dumbledore ilmoitti omalla omaperäisellä tavallaan aterian alkaneeksi. Siinä samassa pöydillä olleille tarjottimille ilmestyi vaikka mitä herkkuja, ja kaikki alkoivat syödä ja jutella innokkaasti toisten kanssa.
Niin, kaikki paitsi tumma korpinkynsityttö, joka istui hiljaa paikallaan ja söi hitaasti ja hiukan haluttomasti. Muut eivät kiinnittäneet siihen kuitenkaan paljoa huomiota, ei edes Coral.
A/N: Siinä se... Täytyy myöntää, että tämä oli vain täynnä lainauksia oleva elävöittämisluku, ja sen takia juonen kannalta aika turha. Mutta oli siellä yksi huomionarvoinenkin asia. Huomasitteko?
Täytyy kadota taas. Moikka! (poks)