A/N: Tervepä terve!

Juku, en ole päivittänyt aikoihin... No, puolustukseni täytyy sanoa: on ollut vähän muitakin kiireitä. Kaiken lisäksi tämä oli viimeinen kappale, jonka olen kirjoittanut edes puoliksi valmiiksi. Elekää tappako minua, jos päivityksistä ei kuulu pitkään aikaan mitään. Aika vain ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen, enkä käy tällä meidän hitaalla ja tökkivällä koneella kovinkaan usein.

No mutta, tässä tämä kahdestoista kappale. Olokaas hyvät!

Luku 12: Tärkeä huomio

Sinä iltana Coral, Kamila ja Alicia istuivat oleskeluhuoneessa muiden korpinkynsien tapaan ja juttelivat keskenään päivän tapahtumista noin yleisesti. Coral mietiskeli taas omiaan kuunnellen muiden höpötystä sivukorvalla.

"…mutta en vieläkään käsitä, miten sait sen neulan muuttumaan niinkin paljon!" Kamila tivasi Alicialta. "Mitä sinä oikein teit?"

"En minä vain tiedä", Alicia vastasi. "Keskityin kovasti, ja se vain tapahtui. Muuten Coral, kuka se tumma tyttö oli, jonka kanssa sinä teit sitä äkämälientä?"

"Se oli Crystal", Coral havahtui kertomaan. "Tapasin hänet vähän aikaa sitten."

"Miksemme me kaksi tunne häntä?" Kamila kysäisi hymyillen.

"Hän on aika yksinäinen ja hiljainen, ei pomppaa esiin niin mielellään", Coral vastasi. "Hänelle tekisi varmaan ihan hyvää olla jonkun kanssa ja jutella tällä tavalla kavereiden kesken."

"No mitä me sitten odotellaan!" Kamila innostui. "Mennään moikkaamaan häntä vaikka heti!"

"Ei, Kamila", Coral toppuutteli. "Sinä et ymmärrä. Hän on ujo, eikä äkkinäinen tutustuminen onnistu. Se pitää tehdä sillä lailla hienostuneesti, eikä vain hyökkäämällä suoraan kimppuun."

"Jaa…" Kamila mietiskeli. "No, voitaisiin me kuitenkin etsiä hänet. Sinä voisit vaikka esitellä meidät tai jotain, eikös?"

"Niin, se voisi olla hyvä idea", sanoi Aliciakin. Coral mietti ehdotusta vähän aikaa. Periaatteessa kenelläkään ei ollut mitään hävittävää. Se saattaisi toimiakin! "Selvä, etsitään hänet", hän sanoi. "Hän saattaa olla makuusalissa. Etsitään ensin sieltä."

Coral oli oikeassa. Crystal istui tyhjässä makuusalissa ikkunan ääressä tuijottaen siitä ulos metsään jälleen kerran poissaolevan näköisenä. Coral kehotti Kamilaa ja Aliciaa jäämään heidän sängyilleen ja lähestyi itse Crystalia. Hän käveli ikkunalle ja istahti Crystalin viereen. Vähän aikaa oli hiljaista lukuun ottamatta ulkona puissa suhisevaa tuulta.

"Olit tänään rohkea", Crystal sanoi rikkoen hiljaisuuden hennolla äänellään. Coral katsahti häneen hämmentyneenä. Crystal ei puolestaan värähtänytkään, vaan piti katseensa edelleen metsään päin.

"Ei siinä mitään", Coral sanoi viimein. "Luulen, että olisit tehnyt saman minulle."

Oli taas hiljaista. Meni vähän aikaa, ennen kuin Coral sai kerättyä itsensä kokoon ja sanottua: "Hei muuten, haluaisitko, että esittelen sinut ystävilleni?"

Crystal käänsi katseensa hämmästyneenä Coraliin. "Millaisia he ovat?" hän kysyi varautuneesti.

"He ovat oikein mukavia", Coral sanoi. "Alicia on tosi mukava ja ymmärtäväinen. Kamila on vähän puhelias, mutta muuten ihan kiva. Tulet varmasti pitämään heistä."

Crystal epäröi hetken, mutta sanoi sitten kuitenkin vieno hymynkare huulillaan: "Selvä. Jos välttämättä haluat." Coral hymyili.

Sen jälkeen he nousivat ja Coral johdatti Crystalin sängyille, missä Alicia ja Kamila istuivat puhumassa täyttä päätä. Alicia huomasi Coralin ja Crystalin ja kääntyi heihin päin. Samoin teki Kamila.

"Crystal, tässä ovat ystäväni", Coral aloitti. "Kamila Wolf…"

"Hei!" Kamila tervehti.

"…ja Alicia Springs", Coral päätti.

"Hauska tavata", sanoi Alicia.

"Hei", Crystal tervehti ujosti hiljaisella äänellään. "Minä olen Crystal Jones."

Crystalin nimen kuullessaan Alicia laajensi silmiään omituisesti. "Jones, niinkö?" hän kysyi epäuskoisena. Crystal tuijotti Aliciaa tietämättä, miten suhtautua moiseen.

"Kyllä, Crystal Jones."

"Anteeksi uteliaisuuteni", Alicia sanoi, "mutta onko Fiona Jones sukulaisesi?"

Nyt Crystalkin loksautti leukansa auki. "Kuinka sinä minun isosiskoni tiedät?" hän kysyi. Tämä sananvaihto sai Coralin hämmentymään. Mitä oikein oli meneillään?

"Fiona oli se, joka tuli selventämään isälle ja äidille taikamaailmaa ja sen juttuja", Alicia totesi. "Hän oli mukava, osasi selittää asioita ytimekkäästi." Tämän jälkeen heidän kahden välillä vallitsi kiivas keskustelu, johon Kamilakin liittyi aina välillä. Alicia ja Kamila olivat kuitenkin enemmän äänessä, koska Crystal vain kommentoi Alician kokemuksia lyhyesti silloin tällöin.

Coral oli nyt aivan ymmällään. Mitä hittoa he oikein puhuivat? Ymmärsikö hän oikein, mitä he sanoivat? Alicialle oli siis tullut joku auttamaan häntä taikamaailman asioiden kanssa, ja se joku oli ollut Crystalin isosisko? Kyllä, sitä sen piti tarkoittaa.

Mutta hetkinen, eikös se tarkoittanut sitä, että hänenkin kotiinsa olisi pitänyt tulla joku samankaltainen? Molemmat hänenkin vanhemmistaan olivat jästejä, eivätkä tienneet yhtään, miten toimia. Oli ollut luojan lykky, kun Coral oli tavannut Kamilan, muuten hän ei ehkä olisi täällä juuri nyt. Mitä oli tapahtunut?

"Mitä hittoa tämä kaikki oikein tarkoittaa?" Coral huudahti sen verran kovaäänisesti, että muut kolme säpsähtivät ja tuijottivat häntä. Hänen päätään särki. Miten näin oli päässyt käymään? Miksi juuri hänelle?

"Teille siis tuli joku, joka kertoi, mitä tehdä, Alicia?" hän kysyi suoraan.

"Kyllä", Alicia vastasi hölmistyneenä. "Fiona toimi meidän oppaanamme vähän aikaa. Eikö sinulle tullut ketään?" Miten Alicia osasikin lukea ajatuksia?

"No ei!" Coral parahti. "Meille ei tullut ketään! Isä ja äiti eivät tienneet, mitä tehdä, ja minä jouduin itkemään koko sen yön sitä onnettomuutta, etten ehkä pääsisikään tänne, suttasin päiväkirjaanikin…!" Coral piteli päätään kovasti käsillään melkein repien hiuksiaan.

Alicia laski kätensä Coralin olkapäälle. "Shh, ihan rauhassa", hän rauhoitteli ystäväänsä. "Ei mitään hätää. Olet joka tapauksessa nyt täällä. Tapasit Kamilan, etkä jäänyt kotiin voivottelemaan. Me olemme kaikki kolme täällä."

"Tämä on vain niin epäreilua..." Coral laski kätensä syliinsä voimattomasti ja painoi päänsä alas. Miksi aina juuri hän? Ei hitto vie, hänhän ei itkenyt! Hän ei saanut itkeä! Mutta kaikki ne tunteet ja ristiriidat nousivat hänen mieleensä, eikä hän tiennyt mitä muuta tehdä kuin itkeä. Ei nyt sentään kuitenkaan samassa huoneessa Crystalin kanssa! Ei hän kyllä halunnut itkeä Kamilan tai Aliciankaan nähden, vaikka molemmat olivat sen jo nähneet.

Kamila huokaisi. "Kyllä te jästisyntyiset osaatte olla joskus ihan omituisia…" Crystal katsahti Kamilaan ja tokaisi hiljaa: "Minä olen puoliverinen…"

Coral ei pahemmin kuullut Kamilan kommenttia. Hän tunsi itsensä kovin ahdistuneeksi, pieneksi ja tietämättömäksi. Miten hemmetissä näin oli päässyt käymään? Oliko jollakulla lista jästisyntyisistä noidista ja velhoista, ja hänet oli vahingossa unohdettu siitä? Vai oliko heille tarkoitettu opas ollut huolimaton? Oliko hän vuodattanut kaikki ne kyyneleet ihan turhaan? Mitä oli oikein tapahtunut?

"Coral…" Alicia kuiskasi. "Katsos tänne."

Coral nosti katseensa noihin rauhoittaviin ja luottamuksellisiin silmiin, joihin hän oli turvautunut vuosia sitten niin monta kertaa aiemmin. Eikä se lumous ollut haihtunut vieläkään.

"Ei ole mitään hätää", Alicia toisti. "Jos itkettää, niin kannattaa itkeä. Ei sitä tarvitse meidän edessämme hävetä."

"Juu ei", Kamila vahvisti. "Tasan kuusikymmentäkuusi pilkku kuusi kuusi kuusi kuutosia loputtomiin prosenttia muista tässä huoneessa olijoista on jo kertaalleen nähnyt sen. Eikä se varmaan vaivaa Crystaliakaan, vai?"

"Ei haittaa", Crystalkin sanoi. "Itke pois."

Coral otti neuvosta vaarin ja antoi itkulle periksi. Ensin hänen kasvoilleen vierähti yksi ainoa kyynel. Vähän ajan päästä Crystalkin sai todistaa Coralin itkevän hiljaa Alician käsi yhä olallaan. Tämä oli niiiin noloa. Nyyhkyttää nyt tällä tavalla uuden tuttavuuden edessä. Ja vielä voimatta asialle yhtään mitään.

Miksi se on aina hän?

"Kyllä se siitä", Alicia lohdutti. "Me selvitämme tämän. Vai mitä?"

Coral nosti katseensa. "Oikeasti? Voimmeko me saada tämän selville?" hän haastoi ystävänsä epäuskoisena.

"Me saamme", Alicia sanoi.

"Minä autan", Crystal sanoi hiljaa.

"Niin minäkin!" Kamila huudahti. "On varmasti hyötyä, kun on joku, jonka vanhempi on taikaministeriössä. Minun isäni on unhoituttaja."

"Taas se alkaa", Alicia voihkaisi ja alkoi toppuutella Kamilaa, ettei tämä innostuisi leuhkimaan liikaa. Coral ei ollut kuitenkaan moksiskaan. Hän kuului nyt samaan porukkaan kolmen muun tytön kanssa. Hän oli auttanut Crystalia.

Ennen pitkää he saisivat kyllä selville, miksi kukaan ei tullut Heatherien perheen luo sinä päivänä, jolloin Coral sai kirjeensä.

A/N: Siinäpä se. Nyt tarina alkaa käydä mielenkiintoiseksi! Ei, en ole hokenut noita lauseita "mitä oli tapahtunut" ja "miten näin oli päässyt käymään" epähuomiossa. Coral vain oli sekaisin siitä isosta uutisesta, joka käänsi hänen käsityksensä kaikesta tapahtuneesta päälaelleen. Niin, ja olisi aivan ihanaa saada kommentteja teiltä. Tähänkin mennessä ainoa, joka on kirjoituksiani kommentoinut, on ollut rakas Dark Chokolate Alchemist. (Kiitos niistä, by the way!)

Kaikkoonnun taas omiin puuhiini, mm. kirjoittamaan. Nähdään! (poks)