A/N: Täällä taas!

Taas on tullut kuluneeksi vähän turhankin kauan viimeisimmästä päivityksestä... Tässä olisi sitten tämä uusi luku! Yritän ehtiä kirjoittamaan ja päivittämään tätä tarinaa hiukan useammin jatkossa, mutten lupaa mitään...

Luku 13: Lappuilua ja loihtimista

Viikot kuluivat kuin siivillä, kun koulunkäynti jatkui. Coral huomasi ajan myötä, että alkoi pikkuhiljaa osata oikeisiin luokkiin itsekin ja osata erilaisia asioita, joista ei muutama kuukausi sitten ollut uskaltanut edes unelmoida. Tietenkin hän piti tietyistä oppitunneista enemmän kuin toisista. Hän huomasi odottavansa loitsu- ja muodonmuutostunteja paljon innokkaammin kuin taikajuomatunteja ja pimeyden voimilta suojautumista.

Siitä huolimatta, että he kaikki neljä keskittyivät koulunkäyntiin, Coral ei saanut päiväksikään mielestään ajatusta, että hänet oli saatettu vain unohtaa. Hän mietti aina iltaisin erilaisia teorioita sille, miksi kukaan ei ollut tullut opastamaan Heatherin perhettä elokuussa. Vaikka hän kuinka yritti pohtia, hän ei kuitenkaan keksinyt yhtäkään täysin vedenpitävää selitystä.

"Olet ollut taas omissa maailmoissasi", Alicia huomautti aina välillä. "Mietitkö vieläkin sitä opasjuttua?" Usein Coral oli tehnyt vastoin luontoaan ja jättänyt vastaamatta kadoten taas omien puuhiensa pariin. Hän ei halunnut puhua siitä. Hänestä tuntui, että puhuminen vain pahentaisi sitä, muttei tiennyt miksi.

Kaiken huippuna joka tiistai ensiluokkalaisilla korpinkynsillä oli kaksoistunti sekä taikajuomia että pimeyden voimilta suojautumista. Onneksi Crystalia parempaa liemien keittäjää ei ryhmästä löytynyt. Kalkarosta selvästikin harmitti suuresti se, että joku ryhmästä itse asiassa osasi tehtävänsä, ja että se oli nimenomaan Coralin kanssa työnsä usein tekevä Crystal.

Yhden tällaisen päivän lopussa marraskuun alkupuolella pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla kävi ikävä tapaus. Professori Pimento oli antanut luettavaksi taas uuden kappaleen erilaisten pimeyden otusten tunnistamisen teoriaa, eikä Kamila jaksanut enää keskittyä kunnolla. Pimento istui mukavasti oman tuolinsa ääressä raapustaen jotain.

Kamila kirjoitti vaivihkaa ja nopeasti pienen lapun, taitteli sen origamilinnuksi ja asetti sen syliinsä. Sitten hän veti sauvansa varovasti housuntaskustaan kuiskaten niin hiljaa kuin saattoi: "Siipiirdium lentiusa." Hän lennätti lintusen maata viistäen, tosin muutamaan pöydänjalkaan törmäillen, luokan toisessa päässä istuvalle Coralille, joka nappasi sen nopeasti syliinsä ja avasi hiljaa.

Hehee, opinpas tämänkin loitsun. Kauan siinä menikin. Tämä on tylsää. Eikö voitaisi tehdä mielenosoituksellinen luokasta poistuminen? Ei täällä edes opeteta loitsimista.

Coralin oli vaikea pidättää nauruaan. Hän katsahti lettiensä takaa Kamilaan, joka vinkkasi silmää ilkikurisesti. Paperista oli käytetty alle neljäsosa, ja molemmat pystyivät kirjoittamaan runsaasti pienempää tekstiä, kuin millä Kamila oli aloittanut. Coral päätti jatkaa lappukeskustelua.

Samaa mieltä, täällä on tylsää. Yritetään kuitenkin jaksaa tuota rupikonnaa vielä seuraava pitkä tunti. Lennätänkö tämän Alicialle tai Crystalille?

Coral ei osannut taitella origamilintua, joten hän teki paperista piilossa lennokin ja lennätti sen taidokkaasti takaisin Kamilalle. Tilanne oli samaan aikaan ahdistuneen pelottava ja järjettömän hauska. Oli hauskaa, kun he olivat keksineet keinon kommunikoida toisilleen, mutta jos Pimento huomaisi sen, heille annettaisiin varmasti tupen rapinat.

Kamila vastasi nopeasti: Ei tarvitse, sinä kerrot kuitenkin Crystalille ja minä Alicialle. Kuule, rohkelikoissa on seitsemännellä luokalla kaksi nimeltä mainitsematonta poikaa. Oletko kuullut heistä? He ovat aivan mahtavia keksimään kaikenlaisia piloja.

Coral ei ollut kuullut heistä ennen, mutta häntä kiinnosti saada tietää pojista enemmän. Hän lähetti lapun takaisin lisättyään siihen yhden ainoan lauseen: Kerro lisää. Kamila kurkisti Coraliin päin, nyökkäsi pienesti ja alkoi kirjoittaa.

Pahaksi onneksi Pimento huomasi Kamilan ahkeran riipustamisen ja nousi ylös sanoen: "Jaaha, neiti Wolf on näemmä jo edennyt muistiinpanojen kirjoittamiseen." Musta rusetti pään päällä keikkuen hän asteli Kamilan pulpetin eteen koko luokan katseet selässään ja nappasi paperin hänen kynänsä alta. "Saisinko katsoa, miten edistyt?"

Coral kauhistui ja melkein nousi seisomaan, muttei voinut estää Pimentoa lukemasta lappusta. Alicia katseli tilannetta hämmentyneenä takanurkasta, kun Kamila hautasi päänsä käsiensä suojaan. Crystal, joka istui suoraan Coralin edessä, huomasi Coralin kauhistuneen ilmeen, kääntyi ja kysyi: "Mitä siinä on?"

"Siinä on pari solvausta ja vitsailua Pimennosta", Coral voihkaisi hiljaa. "Ja kaiken lisäksi saatoimme paljastaa pari metkumaakaria."

Pimento näytti teennäisen tyytyväiseltä lukiessaan paperia, yhtäkkiä jopa ääneen koko luokan kuullen: "'Eikö voitaisi tehdä mielenosoituksellinen luokasta poistuminen?' 'Yritetään jaksaa tuota rupikonnaa vielä seuraava pitkä tunti.' Tämäkö on teidän mielestänne hauskaa?"

Hän käveli merkityksellisesti pitkin luokkaa edelleen teennäisesti hymyillen. "Ei ole epäilystäkään siitä, että neiti Wolf on syyllistynyt professorin halveksimiseen ja ministeriön hyväksymän opetussuunnitelman tarpeettomaan kyseenalaistamiseen."

Kamila ja Coral katsahtivat toisiaan kauhistuneina. Sitten Alicia kohtasi Coralin katseen ja Crystal Kamilan. Tilanne oli riistäytynyt käsistä. Eivätkä seuraukset voineet olla hyvät.

"Kymmenen pistettä korpinkynneltä ja jälki-istuntoa neiti Wolfille seuraavan viikon ajan päivittäin. Ilmeisesti kirjoittajia on kuitenkin ollut kaksi. Haluaako joku toinenkin vielä tunnustaa?"

Coral ei halunnut jättää Kamilaa yksin, mutta ei myöskään halunnut viedä tuvaltaan pisteitä. Hän ei kuitenkaan saanut aikaa harkita tekemisiään, koska eräs luihuistyttö nousi salamana ylös osoittaen Coralia ja sanoi: "Se oli tuo! Minä näin, kun se kirjoitti vaivihkaa."

Pimento oli selvästikin tyytyväinen. "Hienoa! Kiitos, neiti Lynnberg. Viisi pistettä Luihuiselle." Ruskeahiuksinen tyttö säteili omahyväisyydestä ja istuutui, kun Pimento kääntyi Coraliin päin. "Ja mitä sinuun tulee, neiti Heather, toiset kymmenen pistettä korpinkynneltä ja jälki-istuntoa sinullekin."

Coral kiehui raivosta. Tuo rupikonna oli ottanut kaksikymmentä pistettä hänen tuvaltaan ja rankaissut paitsi häntä, myös Kamilaa kohtuuttoman rankasti. Hän oli myös kehunut ilmiantajaa! Ja kaiken lisäksi hän kehtasi hymyillä teennäisen herttaisesti! Kuinka joku saattoi olla noin inhottava! Coralin teki mieli vain satuttaa häntä niin paljon kuin mahdollista. Niin hän olisi varmaan tehnytkin, jollei Crystal olisi tarttunut hänen käteensä ja kuiskannut: "Ei se mitään, älä raivostu."

He kestivät juuri ja juuri tunnin loppumiseen saakka. Kaikki jopa poistuivat luokasta rauhallisesti, mutta tämä oli heidän kaikkien viimeinen tunti, joten he saivat lähteä minne vain. Coral, Alina, Kamila ja Crystal olivatkin jo matkalla oleskeluhuoneisiinsa, kun Coralin kavaltanut luihuistyttö pysäytti heidät oman tyttöporukkansa kanssa portaikon juurella.

"Tuli mieleen", tyttö sanoi halveksuvasti, "unohdin esitellä itseni. Olen Mindy Lynnberg, ja molemmat vanhemmistani ja heidän vanhemmistaan ovat velhoja ja noitia."

Coralilta ei ollut kaukana pinnan palaminen, mutta hän sai hillittyä itsensä ja sanottua vähintäänkin yhtä halveksuvasti: "Enkä minä ole 'tuo', vaan Coral Heather."

Lynnberg nauroi kovaan ääneen, ja tyttöporukka teki samoin perässä. "Vai Heather! Mihin isäsi oikein on voitu hyväksyä töihin, kun sinulla on tuollainen sukunimi?"

"Hän on kirjastonhoitaja."

Luihuisporukka loksautti suunsa ammolleen. "Mikä?" yksi tytöistä kysyi.

Coral toisti tympääntyneenä: "Hän on kirjastonhoitaja."

Lynnberg kysyi syvästi huvittuneena: "Ai niin kuin matami Pomfrey?"

"Ei hän ihan sellainen ole!" Coral huudahti. "Jästikirjastoissa ei ole samanlaista kuin velhokirjastoissa, jos ette sattuneet tietämään!"

Lynnbergillä valkeni. "Ahaa! Vanhempasi ovat jästejä! Olet kuraverinen!"

Tällä kertaa Alicia ennätti vastaamaan ensin. "Niin olen minäkin, ja ylpeä siitä, etten ole samanlainen surkimus kuin te."

Tuo sai Lynnbergin kalpenemaan vihasta. "Tuota sinä tulet katumaan. Arvatenkaan et osaa loitsuja sen vertaa mitä surkit." Hän veti sauvansa esiin ja huusi: "Alohomora!" Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Coral purskahti nauruun. "Pikemminkin… sinä… et osaa… loitsuja!" hän kikatti.

Lynnberg huudahti loukkaantuneena yrittäen kuulostaa tärkeältä: "Ai en vai? Tuo oli oikea loitsu!"

Coral nauroi entistä enemmän, kun sanoi: "Tuo… oli lukkojen avaamiseen!"

Meni vähän aikaa, kun Coral sai itsensä rauhoitettua. Sillä aikaa Lynnberg mietti päänsä puhki, mikä oli mennyt pieleen. Vaalea luihuistyttö kuiskasi hänelle jotain, ja heti kun Lynnberg nyökkäsi, tyttö astui edemmäs ja huusi sauva osoittaen Crystaliin: "Halkinaurus!"

Crystal alkoi kikattaa hervottomana, ja aneli lopettamaan kutittamisen. Se sai Coralin suivaantumaan, vetämään sauvansa esiin ja yrittämään vastata samalla mitalla takaisin. Siitä syntyi kiivas kaksin-, tai oikeastaan seitsintaistelu, jossa loitsuja sinkoili pitkin ja poikin. Koska Kamila ei ollut oppinut kovinkaan montaa loitsua kunnolla, ja Crystal kikatti nurkassa edelleen, he olivat jäämässä alakynteen.

Coral loitsi vimmattuna, mutta turhaan. Häneenkin oli osunut kutitusloitsu, eikä hän saanut sanoja kunnolla ulos. Kuului vain loitsuhuutoja ja kikatusta ja lisää huutoja.

"Kangistumis tyystilys!" kuului pojan ääni yhtäkkiä jostain, ja Lynnberg napsautti yllättäen kätensä vasten kylkiään ja kaatui maahan laudankankeana. Loput kaksi luihuistyttöä säikähtivät, katsahtivat huudon suuntaan, nostivat Lynnbergin äkkiä ylös ja kantoivat hänet nopeasti pois paeten samalla itsekin.

Ben oli jotenkin eksynyt keskelle ekaluokkalaisten taistelua ja pelastanut nelikon. Hän sujautti sauvansa takaisin taskuun. "Tuon pitäisi pitää heidät poissa silmistä vähän aikaa", hän tokaisi. "Oletteko kunnossa?"

Kamila singahti isoveljensä syliin yhtäkkiä parkuen. Alicia huokaisi ja sanoi: "Juu, olemme aika pitkälle kunnossa, jos ei oteta huomioon sitä, että Coral ja Crystal kikattavat hervottomasti lattialla." Se oli ihan totta: kutitusloitsu ei ollut vielä hälvennyt kunnolla näistä kahdesta. Coral kikatti nolona ja olisi halunnut vajota maanrakoon, kun Ben loihti: "Lopeti loitsuimes", jolloin kutitus lakkasi.

"Kiitos", Coral sanoi Benille huokaisten syvään. "En ole varmaan vielä kuullutkaan noita loitsuja."

"Niin, et varmaankaan", Ben huomasi. "Hankalahan tuollaisia riitapukareita vastaan on taistella, jos ei tiedä oikeita loitsuja. Pimento ei opeta sitten mitään. Mutta, miksi te muuten edes taistelitte niin raivokkaasti?"

Kamila kertoi, mistä oli kyse. "…Se lehmä paljasti Coralinkin, ja me saatiin molemmat jälki-istuntoa."

"Jälki-istuntoa!" Ben huudahti. "Isä ei tykkää hyvää. Hänen mielestään Pimennon kanssa olisi hyvä pitää kohtuulliset välit, ja te menitte hommaamaan häneltä jälki-istuntoa! Isä ei todellakaan tykkää hyvää."

"Niin, mutta", Kamila sanoi, "ei me anneta sen toistua. Eihän?" Hän katsahti merkitsevästi Coraliin päin.

"Juu ei", Coral vahvisti. "Sitä ei tule enää tapahtumaan. Vannon kautta kiven ja kannon!" Kamila nyökytti päätään vahvistukseksi, tosin vähän turhan innokkaasti.

"Hyvä olisikin. Koettakaa sitten hoitaa jälki-istunnot kunnialla pois alta. Yrittäkää olla Pimennon seurassa mahdollisimman asiallisia. Eikä rettelöintiä enää vähään aikaan, jooko?"

A/N: Siinäpä se sitten. Kyllä täytyy sanoa, että Pimento tosiaan on aivan yhtä herttainen ja viehättävä kuin rupikonna.

Kommentoikaa, olkaa hyvät! Olisi ihana saada palautetta lukijoilta, jotta tietäisin, onko kirjoituksissani jotain, mistä erityisesti pidetään tai jotain parantamisen varaa!