Hovin parantajan kamarissa, joka sijaitsi linnan leveässä länsitornissa, Serena ihasteli suurta kirjakokoelmaa ja parantajan työvälineitä. Paikka vaikutti sellaiselle kuin tyttö oli sen arvellut olevankin. Yrttejä kuivumassa katosta, erilaisia muinaisia työvälineitä aivan kuin alkemisteilla, suuri tulisija, ja lisää kirjoja ja kääröjä.
Gaius kertoi työstään tytön kysellessä, ja kertoi kuinka kauan tämä oli ollut hovissa parantajana. Hän kertoi avustaneensa jopa prinssin syntymässä 20 vuotta sitten. Serena oli liikuttunut, kuullessaan legendan synnystä. Gaius yritti selvittää puolestaan, kuinka paljon tyttö tiesi todellisuudessa parantamisesta. Serenan kertoessa hänelle Arthurin elvyttämisestä, ovelta kuului koputus. Sisään astui hyvin kaunis nuori nainen sinertävässä mekossa. Tällä oli luonnonkiharat mustat hiukset ja uskomattomat ruskeat silmät, jotka tekivät jopa Serenaan vaikutuksen.
"Tervehdys Gaius. Merlin pyysi minua tuomaan hänelle mekon?" tummatukkainen nainen selitti epäillen, ja vilkaisi sitten parantajan vierasta. "Toivon, että hän tarkoitti sen sinulle," nainen jatkoi sitten ystävällisesti hymyillen, ja astui Serenan luo vaaleanvihreä mekko käsivarrellaan. Serena esitteli itsensä yllättyneenä täysin tuntemattoman naisen lämpimästä vieraanvaraisuudesta.
"Minä olen Guinevere, mutta ystäväni kutsuvat minua Gweniksi," nainen esitteli itsensä, ja sai Serenan sanattomaksi. Tämä oli Arthurin suuri rakkaus, tyttö ajatteli huomaten, kuinka vanha myytti avautui pala kerrallaan hänen edessään.
"On hienoa tutustua, olen kuullut sinusta niin paljon..." Serena lausui, ja tukki sitten suunsa. Hänen oli varottava paljastamasta liikaa, mutta hän olisi halunnut kuulla Gwenistä ja Arthurista kaiken.
"Olet kuullut minusta?" Gwen ihmetteli. Varmaankin Merlin oli kertonut hänestä tytölle, hän ajatteli sitten.
"Minäkin olen kuullut sinusta. Sinähän pelastit Arthurin hukkumiselta? Olen hyvin kiitollinen. Tarkoitan, että me kaikki täällä olemme. Arthur on hieno mies. Kaikki Camelotissa rakastavat häntä," Gwen selitti silmät loistaen. Serenasta oli suloista, kuinka selvästi tämä oli rakastunut prinssiin. Hänestä tuntui silti oudolle tietää heidän tuleva rakkaustarinansa jo ennalta, aivan kuin hän olisi katsonut satua silmästä silmään.
"Haluatko sovittaa tätä?" Gwen kysyi sitten esitellen tuomaansa mekkoa. Serena ihasteli kokonaan käsityönä tehtyä vaatetta. Hän ei ollut uskoa, että se oli hänelle.
"Voitte käyttää Merlinin huonetta. Minä käyn vielä katsomassa, kuinka Arthur voi," Gaius totesi ja avasi huoneen oven. Naiset menivät sisään yhdessä ja Gwen avusti Serenaa pukeutumisessa.
Merlinin ystävän vaatteet näyttivät Gwenistä erikoisille. Varsinkin tämän alusasut, jotka olivat hävyttömän niukat. Huomatessaan Guineveren tuijottavan rintaliivejään, Serena kertoi niiden olevan uusin muotijuttu siellä mistä hän oli kotoisin. Kesät olivat siellä niin kuumia, että asut olivat tällaisia ihan käytännön syistä. Serena teki kaikkensa peittääkseen tatuointinsa toisen katseelta. Se olisi varmasti ollut jo liikaa, koska olihan se herättänyt hämminkiä jo aikaisemminkin. Serena muisteli, että Merlin oli huomannut hänen tatuointinsa harjulla, ja tuijottanut sitä kauan, mutta ei ollut maininnut siitä kertaakaan kellekään. Sillä oli ilmeinen yhteys Sanansaattajan nimen kanssa, jonka William Corwinin druidipalvelijakin tiesi. Serenasta tuntui, että hänellä ja nuorella velholla oli jonkinlainen yhteys, ja sanaton sopimus siitä, etteivät nämä kerro toistensa salaisuuksista muille.
Merlin, Serena ajatteli sitten. Hän oli Merlinin huoneessa. Olikohan tämä saanut tuoda tyttöjä tänne, hän pohti katsellen ympärilleen. Huone oli melko vaatimaton, siellä oli kapea sänky ja yöpöytä, jonka päällä kynttilä. Yhdessä nurkassa oli vaatekaappi, ja toisessa narulla vaatteita kuivumassa. Pikkuruisesta ikkunasta näki Camelotin komean kaupungin linnoineen.
"Oletko tuntenut Merlinin jo kauan?" Serena kysyi Gwenin sitoessa mekon nyörejä tämän takana.
"Ehkä 3 vuotta. Aina siitä lähtien, kun hän saapui Camelotiin. Hän joutui pulaan heti ensimmäisenä päivänään täällä, asettuessaan Arthuria vastaan tämän kiusatessa silloista palvelijaansa," Gwen muisteli nauraen. Hän kertoi miten tästä oli tullut prinssin palvelija pelastaessaan Arthurin hengen.
"Sinä taidat välittää Merlinistä," Serena totesi kuunnellen Gwenin kertomuksia.
"Kyllä, mutta olemme vain ystäviä."
"Onko sinulla ketään erityistä, joka on enemmän kuin ystävä?" Serena kyseli johdatellen. Gweninstä tuntui kuin tyttö tietäisi jotakin hänestä ja Arthurista.
"On eräs, mutta se ei tule koskaan onnistumaan. Minä olen sepän tytär ja hän... sitä ei ole tarkoitettu."
"Älä luovu toivosta. Te tulette vielä kuulumaan yhteen. Usko minua. Tuollainen rakkaus on tähtiin kirjoitettua, " Serena selitti ja silitti Gweniä käsivarresta. Guinevere kääntyi katsomaan häntä pää kallellaan. Oli selvää, että Serena todella tiesi jotakin.
Parantajan huoneen oven takaa kuului hersyvää kikatusta, Merlinin ja Gaiuksen tullessa ovelle. Heidän astuessaan sisään, se loppui kuin seinään Serenan ja Guineveren pidätellessä nauruaan.
"Mitä?" Merlin kysyi hymyillen epäilevästi ja vilkaisten naisia, jotka purskahtivat uudestaan kikattamaan nähdessään nuoren velhon ilmeen.
"Gwen kertoi sinun ensimmäisistä päivistäsi Camelotissa. Sinulla taisi mennä vielä huonommin kuin minulla," Serena selitti hykerrellen.
"Kiitos vaan, Gwen," Merlin tuumasi vilkaisten Gweniä nolona. Hän ei olisi toivonut Serenan kuulevan kaikista hänen koettelemuksistaan, jotka saivat hänet näyttämään idiootilta. Gwen nousi pöydästä ja kyseli parantajalta Arthurin voinnista. Tämä vakuutti että prinssi oli kunnossa, muutamia mustelmia lukuun ottamatta, ja saattoi sitten Gwenin ovelle toivotellen hyviä öitä. Serena huikkasi tälle vielä kiitoksensa kaikesta, ennen kuin Gwen lähti kotiinsa.
"Anteeksi, emme tarkoittaneet nauraa sinulle. Minusta olit todella rohkea noustessasi Arthuria vastaan puolustamaan itseäsi, vaikka jouduitkin siitä hyvästä häpeäpaaluun. Kahdesti, vai oliko se kolmesti?" Serena selitti sitten huvittuneena ja sai Gaiuksenkin naurahtamaan lämpimästi tuolle muistolle.
"Selvä, kiitos," Merlin lausui mutristaen suunsa, ja toivoi heidän jo unohtavan nuo ajat. Hän oli ollut nuori, eikä vielä selvillä Camelotin säännöistä, siihen aikaan.
"Merlin, kiitos kun lähetit Gwenin käymään täällä. Hän toi minulle tämän mekon. Näytänkö nyt enemmän paikalliselle tytölle?" Serena kysyi ja nousi pöydän takaa pyörähtämään uudessa asussaan. Merlin tuijotti häntä, eikä ollut saada silmiään irti. Nuori velho oli pitänyt tyttöä nättinä jo aiemmin, mutta nyt tämä näytti suorastaan kauniilta.
Serena esitteli palatsin keittiöltä saamansa lahjan, kokonaisen paistetun kanan. Siitä riitti heille kaikille kolmelle illallisella, jonka he söivät suurella halulla. He keskustelivat Merlinin edesottamuksista prinssin palvelijana, Gaiuksen töistä hovin parantajana, ja siitä miten taikuus oli kiellettyä kuningaskunnassa. Serena kertoi itsestään mahdollisimman totuudenmukaisia asioita, värittäen niitä sopivimmiksi tämän ajan henkeen. Hän ei voinut mennä sanomaan, että työskenteli juuri tämän linnakkeen raunioiden kanssa kaukana tulevaisuudessa. Merlin tuntui olevan paljon vapautuneempi nyt ilman prinssiä ja ritareita. Hän kertoi, että Gaius tiesi hänen taikuudestaan, ja että tämä oli hänelle kuin isä. Serena rohkaistui kysymään Gaiukselta Emryksestä, ja siitä voisiko tämä järjestää hänelle tapaamisen Emryksen kanssa. Gaius oli vaitonainen tuon nimen kuultuaan.
"Et siis tunne Emrystä, mutta haluat tavata hänet?" Gaius kysyi mietteliäänä vilkaisten suojattiaan. Tämä ei ollut onneksi kertonut Emryksen todellista henkilöllisyyttä tytölle. Se oli hyvä, sillä vaikka tyttö vaikutti harmittomalle, koskaan ei voinut olla liian varovainen, hän ajatteli.
"Minusta sinun pitäisi järjestää se tapaaminen. Serena todella tarvitsee hänen apuaan," Merlin vakuutti vanhalle parantajalle heidän istuessa ruokailun jälkeen vielä pöydässä.
"Katson, mitä voin asialle tehdä," Gaius lupasi vastentahtoisesti. Hän ei halunnut riskeerata suojattinsa paljastumista. "Mutta nyt kun Merlinkin on täällä, voitko vielä näyttää sen, miten se elvyttämien käytännössä tapahtuu," hän jatkoi nousten pöydästä ja palaten suuren muistikirjansa kanssa.
Serena seurasi parantajaa katseellaan, kun tämä kehotti Merliniä esittämään hukkunutta Arthuria. Nuori velho epäröi hetken, mutta asettui sitten Gaiuksen pyynnöstä lattialle makaamaan. Serena polvistui hänen viereensä asetellen mekkoaan. Tästä voisi tulla hieman kiusallista, hän ajatteli vilkaisten pitkällään makaavaa velhoa ja sitten penkillä istuvaa parantajaa. Gaius halusi kirjata kaiken tarkasti ylös, jotta vastaisuuden varalta osaisi pelastaa jonkun hengen. Serena yritti kuulostaa yhtä ammattimaiselle kuin ensiapukurssin vetäjät, mutta joutui yksinkertaistamaan monia termejä.
"Painelu tehdään siis tästä rintalastan päältä. Se täytyy tehdä voimakkaasti, koska tarkoituksena on saada sydän lyömään," hän kertoi asetellen kätensä nuoren velhon rinnan päälle. Merlin ei tiennyt kuinka pitäisi omia käsiään. Hän piti niitä ensin sivuilla, risti vatsan päälle, mutta vei sitten päänsä alle.
"Oletko mukavasti?" Serena kysyi häneltä hymyillen, kesken elvytys demonstraation. Seuraava vaihe tuntui jännittävän häntä yhtä paljon kuin tyttöäkin.
"Ihan mukavasti," Merlin vastasi pötkötellen lattialla kädet niskan takana, ja jalka toisen päällä. Hänellä oli tässä helpot oltavat, hän ajatteli.
"Ole hiljaa, Merlin. Sinä olet hukkunut. Jatka vaan, ole hyvä, Serena," Gaius komensi. Hän piirsi ja kirjoitti muistiin kaiken, mitä tyttö kertoi. Serena otti velhon kädet pois tämän niskan alta, kertoen ettei ollut koskaan nähnyt hukkunutta noin rentona. Sitten hän asetteli tämän pään takakenoon selittäen samalla, kuinka hengitystiet olisivat näin auki. Gaiukselle ei riittänyt, että hän selitti kuinka ilma saatiin puhaltamalla keuhkoihin, vaan hän joutui sen myös näyttämään.
Merlin yllättyi ja tunsi perhosia vatsassaan, tytön viedessä huulensa hänen suunsa ympärille ja puhaltaessa ilmaa hänen keuhkoihinsa. Se oli tuntunut erikoiselle, mutta mukavalle, hän ajatteli laskiessaan ilman hitaasti ulos keuhkoistaan. Serena tunsi punastuvansa nuoren velhon sinisten silmien seuratessa häntä, hänen selittäessä parantajalle, kuinka tätä tekniikkaa tuli jatkaa siihen asti kunnes hukkunut alkaisi hengittää itse. Sitten hän näytti vielä toisen puhalluksen, unohtaen nipistää velhon sieraimet kiinni, ja unohtaen myös puhaltaa ilmaa. Hän vain vei huulensa nuoren velhon huulille, ja suuteli tätä hetken mielijohteesta sulkien silmänsä. Se todella tuntui taikuudelta, hän ajatteli nousten sitten hitaasti istumaan takaisin polviensa päälle. Heidän katseensa kohtasivat ja molemmat olivat hämillään siitä, mitä oli juuri tapahtunut. Merlin oli valmis pidättämään hengitystään niin kauan, että tyttö tekisi tuon vielä uudelleen. He huomasivat tuntevansa suurta vetovoimaa toisiaan kohtaan, ja Serena aikoi kumartua suutelemaan velhoa vielä uudelleen, mutta huomasi sitten Gaiuksen. Vanha parantaja ei näyttänyt huomanneen koko suudelmaa uppoutuessaan kirjaamaan asioita kirjaansa.
Nukkumaanmenoaikaan Merlin esitteli huoneensa tytölle. Serena paljasti, että hän oli jo käynyt siellä Guineveren kanssa vaihtamassa vaatteita, jolloin hän sai nuoren velhon taas hetkeksi kiusaantuneeksi. Gaius oli jo käymässä nukkumaan kamarissaan, ja ovi oli raollaan. Nuoret istuivat hetken sängynreunalla jutellen näistä parista päivästä, jonka ajan olivat tunteneet toisensa. Jotenkin heistä molemmista tuntui, kuin he olisivat tunteneet toisensa paljon kauemmin.
"Merlin, kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt vuokseni. Olet pelastanut henkeni enemmän kuin kolmesti. Taisin seota jo laskuissa jossain vaiheessa… Kun pelastit minut siltä nuolelta järven rannalla... ja, se mitä teit Arthurille… Käytitkö sinä silloin taikuutta? Silmäsi olivat kuin tulessa," Serena kysyi hiljaa. Asia oli vaivannut häntä siitä lähtien, koska he olivat joutuneet pakenemaan kiireellä. Eikä silloin ollut tilaisuutta kysyä asiasta.
"Kyllä, se oli taikuutta. Synnyin sen kanssa. Osasin liikutella tavaroita ajatuksen voimalla, jo ennen kuin opin kävelemään," Merlin selitti. Hän oli ollut kiitollinen siitä, että tyttö ei sanonut hänen teoistaan mitään prinssille tai muille.
"Vanhempasi saivat varmaan siitä hepulin. Onko heilläkin sama kyky?"
"Perin sen isältäni, mutta hän on kuollut. En tuntenut häntä kunnolla. Äitini tietää kyvyistäni. Asuimme kahdestaan pienessä kylässä pohjoisessa, ennen kuin tulin tänne Gaiuksen luo."
"Olen pahoillani isäsi takia. Oliko hänen poismenonsa Utherin syytä?"
"Tavallaan," Merlin lausui hiljaa. Hän painoi katseensa alas muistellen kohtalokasta päivää, jolloin hän menetti isänsä. Hän oli saanut tuntea tämän vain niin lyhyen hetken.
"Anteeksi, en halunnut pahoittaa mieltäsi."
"Ei. Et sinä sitä tee... Et tiedä, miten hyvälle tuntuu puhua jonkun kanssa näistä asioista," nuori velho sanoi katsoen tyttöä silmiin. Tämän seurassa hän pystyi olemaan oma itsensä. Hänen ei tarvinnut piilotella kykyään tai valehdella olevansa muuta kuin oli.
"Asia ei kuulu minulle, mutta miksi palvelet Arthuria? Jos hän saisi selville sinun kykysi…"
"Tiedän. Hän varmasti tappaisi minut, jos tietäisi kyvyistäni. Hän on silti ystäväni. Ja, se on tavallaan minun kohtaloni suojella häntä. Hänen palvelijanaan pystyn olemaan hänen lähellään ja varmistamaan, että hän pysyy hengissä… Tämä kaikki kuulostaa varmaan aika oudolle sinusta."
"Ei oikeastaan. Tämä sinun taikuutesi... Kuinka sinä oikein teet sen?" Serena kysyi kiinnostuneena, pienen hiljaisen hetken jälkeen.
"Forbearnan," nuori velho kuiskasi puristaen kämmenensä nyrkkiin. Loitsun kultainen leimahdus kävi hänen silmissään. Ja, kun hän avasi kätensä, keskellä kämmentä paloi liekki. Serenan täytyi koskettaa tulta tämän kädessä uskoakseen se aidoksi. Hänestä se oli jo uskomatonta, mutta Merlin kuiskasi toisen loitsun: "Upastige draca!"
Se sai liekin hänen kämmenellään muuttumaan hetkeksi lohikäärmeen muotoiseksi, ja katoamaan sitten hänen sulkiessa kätensä takaisin nyrkkiin. Serena oli täysin myyty. Hän näki tämän kaiken aivan läheltä, eikä se enää pelottanut häntä. Hymyn virne pyrki hänen kasvoilleen, ja hän nojasi velhoa vasten tuupaten tätä hellästi olkapäällään käsivarteen.
"Elvistelijä. Yritätkö tehdä minuun vaikutuksen?"
Merlin tuhahti hymyillen ja pudistaen päätään. Serena sai hänen toisinaan hämilleen ja välillä nauramaan. Vain parissa päivässä tytöstä oli tullut hänelle hyvä ystävä, mutta oli tämä paljon enemmän kuin vain ystävä.
"Ehkä," Merlin myönsi hyväntuulisena. Lohikäärmeen loitsiminen liekistä sai hänet muistamaan tytön erikoisen tatuoinnin. Hän ei voinut olla kysymättä siitä: "Näin sen merkin ihollasi. Lohikäärmeen. Mitä se merkitsee?"
Serena hengähti syvään, miettien mitä voisi kertoa siitä velholle.
"Sillä ei ole mitään merkitystä kenellekään muulle kuin minulle itselleni. Se on vain iholle poltettu kuva. Joitain vuosia sitten jouduin läpi käymään elämäni vaikeimman ajan. Menetin erään minulle hyvin rakkaan, ja olin vähällä kuolla itsekin. Kaikki vain yhden typerän vahingon takia. Siitä ovat kaikki nämä arpeni peräisin. Joku täysin tuntematon pelasti henkeni... Hän yritti pitää minut tajuissani, kunnes auttajat tulisivat paikalle... parantajat siis. Hän puhui paljon, monista asioista, mutta mieleeni jäi se kun hän kertoi minulle lohikäärmeistä. Tiedän että se kuulostaa typerälle, mutta hän selitti miten vahvoja ja sitkeitä ne ovat, ja että minun tulisi olla samanlainen selviytyäkseni... Jalkani olivat halvaantuneet, ja parantajat sanoivat, että en enää kävelisi koskaan. Käskin heidän painua helv… Anteeksi. En suostunut luovuttamaan. Kesti yli vuoden verran, että kehoni oli parantunut niin, että pystyin taas kävelemään ja liikkumaan normaalisti. Kaipasin tosi paljon sitä ystävääni, jonka menetin. Aina välillä oli kyllä sellaisia päiviä, että olisin toivonut kuolleeni hänen kanssaan siinä onnettomuudessa, mutta sitten muistin pelastajani sanat. Siksi kannan tätä kuvaa ihollani. Se on minulle symboli toivosta ja selviytymisestä."
Nuori velho kuunteli tytön kertomusta myötätuntoisena. Hän tiesi liian hyvin, kuinka syvälle rakkaan menettäminen sattui. Hän oli silti iloinen, että Serena oli jakanut tämän tarinansa hänen kanssaan. Tytön selviytyminen kertomastaan pahasta onnettomuudesta vain vahvisti Merlinin uskoa siihen, että tämä oli Sanansaattaja.
"Hän oli oikeassa. Hän, joka sinut pelasti. Lohikäärmeet ovat sitkeitä ja vahvoja ja aika itsepäisiä," Merlin lausui hymyillen. Siitä hänelle oli omaakin kokemusta. Serena tuijotti hetken velhoa istuen yhä tämän vierellä vuoteella, ja pudisti päätään epäileväisesti.
"Et kai vain väitä, että ne ovat todellisia?"
"Totta kai ne ovat. Olen nähnyt yhden... Se hyökkäsi Camelotin kimppuun pari vuotta sitten. Arthur päihitti sen, ja minä olin siellä näkemässä sen," Merlin kertoi, mutta huomasi ettei Serena uskonut häntä. Hänen täytyi vakuutella tyttöä vähän kauemmin, ennen kuin tämä suostui uskomaan kaiken kuulemansa.
"Hyvä on, Merlin. Voitko opettaa taikuutta minullekin? Osaan vain sen typerän kolikkotempun."
"Taikuus on sellaista, että ihmisellä joko on tai ei ole sitä. Se on kuin lahja… tai kirous. Mutta mikä on kolikkotemppu?"
Serena korjasi ryhtinsä ja näytti velholle ensin tyhjät kätensä. Hän koppasi nopeasti vuoteen päällä olevien farkkujensa taskusta kolikon, kun esitteli toista tyhjää kättään, ja oli vetävinään rahan sitten Merlinin korvan takaa ja antoi sen tämän käteen.
"Onhan sinulla taikuutta," Merlin naurahti vilkaisten tyhjästä ilmestynyttä kolikkoa. Raha oli hänestä oudonnäköinen. Se oli varmaankin tytön kotimaasta peräisin, hän ajatteli.
"Ei se ole taikuutta. Se on vain jotain, jolla isoisäni yritti huijata minua lapsena. Merlin, se mitä sinulla on, on todellista ja uskomattoman hienoa. En edes uskonut taikuuteen ennen kuin tapasin sinut," Serena sanoi katsoen nuorta velhoa silmiin. Hän tiesi, että tämä oli jotakin erityistä. Merlin nojautui varovasti lähemmäs, ja suuteli häntä suloisen lyhyen hetken. Serena vastasi hänen suudelmaansa, ja nuori velho olisi halunnut suudella tyttöä kaikkialle. Hän maistoi vielä kerran tämän huulia, ja kosketti tytön kasvoja. Kiivas liekki syttyi hänen sisälleen, ja se vaati enemmän, kuin mitä hän uskaltaisi sille antaa. Hän olisi halunnut jäädä, mutta nousi hitaasti sängyltä hengähtäen, ja meni ovelle toivottaen hyviä öitä.
"Jos tarvitset jotakin, minä olen tuossa oven takana," nuori velho sanoi hiljaa hymyillen ja sulki oven perässään. Serena huokasi muistaen unensa, ja heittäytyi selälleen vuoteelle unelmoiden, ja kuiskasi itsekseen: "Tarvitsisin vain sinut täksi yöksi... Voih, edes yhdeksi yöksi…"
Merlin seisoi oven takana sanattomana puristaen oven karmeja. Hän oli juuri kuullut tuon, jota ei ollut tarkoitettu kuultavaksi. Hän ei ollut varma, oliko kuullut kuiskauksen mielessään, vai korvillaan, mutta hän oli kuullut sen. Oli ollut haastavaa saada itsensä ulos huoneesta niiden suudelmien jälkeen. Velho hengähti hitaasti, ja nielaisi varovasti, kun hänen mielikuvituksensa jo juoksi oven toiselle puolelle takaisin Serenan luo. Hänen olisi todella päästävä takaisin huoneeseensa. Ehkä, jos hän menisi sinne vielä vain juttelemaan, hän ajatteli ja yritti tavoitella oven kahvaa.
"Merlin, sammutatko tuon lyhdyn, kun tulet nukkumaan," Gaiuksen ääni kuului hänen selkänsä takaa, ja rikkoi hänen tunnelmansa.
"Hyvä on," hän lausui hiljaa ja kääntyi pois ovelta, vilkaisten vielä kerran selkänsä taakse laskeutuessaan kolme porrasta alas ovelta.
Merlin piehtaroi entistäkin lyhyemmässä vuoteessaan, joka oli potilaiden kantamiseen tarkoitettu teline. Gaius kuorsasi parantajan kamarin toisella puolella, eikä sekään auttanut nuorta velhoa nukahtamaan. Hän makasi hereillä ja kääntyi taas kyljelleen, vain ajatellen Serenaa. Tämä oli erilainen kuin kukaan hänen tapaamistaan tytöistä. Merlin ei saanut mielestään tytön tatuointia iholla, tämän suudelmia, eikä viimeisintä kuulemaansa kuiskausta. Hän vilkaisi ovelle päin ja näki avaimenreiästä tulevan vielä valoa.
Nuori velho nousi vuoteestaan, jos sitä vuoteeksi pystyi kutsumaan, ja hiippaili huoneensa oven taakse, varoen herättämästä Gaiusta. Hän kävi lyhyen moraalisen taistelun itsenä kanssa, mutta katsoi sitten avaimenreiästä huoneeseen. Serena ei ollut vuoteessa, eikä tätä näkynyt huoneessa. Pieni pöytä oli siirretty sivuseinustalle, ikkunan alle, ja se sai velhon huolestumaan. Ei kai Serena ollut voinut kadota ikkunan kautta, ellei sitten osannut lentää. He olivat länsitornissa, ja sieltä oli hirvittävän pitkä pudotus maahan.
Merlin avasi vauhdilla huoneensa oven ja astui sisään vilkaisten ikkunan suuntaa, jolloin hän huomasi Serenan seisovan ikkunan alle siirtämällään pöydällä nojaten ikkunasyvennykseen. Tyttö katsoi häntä yhtä yllättyneenä kuin hän tätä takaisin. Serena oli noussut pöydän päälle nähdäkseen paremmin tämän muinaisen kaupungin öisessä loisteessaan. Tytöllä oli päällään vain vaalea alusmekko, ja ympärilleen hän oli kietonut sängynpeiton, koska linnan paksuista kivisistä seinistä huokui viileyttä myös näin kuumana kesäyönä. Hän oli unohtunut ajatuksiinsa tuijottaen ulos, ja ahmien tuota näkyä silmillään. Camelot, niin mahtavana kuin se nyt olikin, ei ollut enää olemassa tuhannen vuoden päästä.
Serena seisoi hiljaa pöydällä paljain varpain, ja tuijotti nuorta velhoa, joka oli silminnähden hämillään rynnättyään huoneeseen varoittamatta. Merlin oli myös yövaatteissaan. Hänellä oli yllään valkea pitkähihainen yöpaitansa, tummat pitkälahkeiset housut ja valkoiset villasukat.
"Merlin? Missä palaa?" Serena kuiskasi ihmetellen tämän yllätyshyökkäystä huoneeseensa.
"Palaa? Näin valoa huoneestasi... mutta en nähnyt sinua. Huolestuin," Merlin lausui hiljaa empien. Hän tajusi samalla paljastaneensa juuri, että oli tirkistellyt oven raosta. Serenan ilmeestä päätellen, tyttö tajusi saman asian.
"En saanut unta, joten nousin ihailemaan maisemia. Tämä kaupunki on uskomattoman kaunis," tyttö selitti osoittaen ikkunaa takanaan.
"Niin olet sinäkin. Olen pahoillani. En tarkoittanut säikäyttää sinua. Olin vain huolissani. Toivottavasti et pidä minua idioottina," niillä sanoin Merlin olisi halunnut asiansa ilmaista. Se mitä hänen suustaan pääsi, kuulosti enemmän tältä: "Serena, olen pahoillani... olen idiootti…"
"En usko tuota," Serena lausui hymyillen ja kurtisti kulmiaan hämillään. Hän oli vain hetki sitten ajatellut velhoa, ja nyt tämä oli rynnistänyt huoneeseen melkein oven läpi. Siinä he vain seisoivat tuijottaen toisiaan, toinen oven edessä, ja toinen pöydällä. Serenasta koko tilanne oli koominen, ja hän arveli toisen kaipaavan hieman kannustinta.
"Et usko sitä, että olen pahoillani, vai sitä, että olen idiootti?" Merlin änkytti vaikeana. Hänestä tuntui, ettei hän saanut yhtään järkevää lausetta aikaiseksi tytön lähellä. Hänen alapäänsä tuntui hoitavan kaiken ajattelun hänen puolestaan.
"Voitko auttaa minut alas täältä?" Serena ehdotti, ja viskasi lämmikkeenä pitämänsä peiton vuoteelle. Merlin oli pöydän vieressä muutamalla nopealla askeleella. Hän avusti tytön lattialle, mutta ei kyennyt enää päästämään tätä sylistään. Hän oli liian jännittynyt sanoakseen enää mitään ääneen. Varsinkin, kun oli vahingossa hipaissut tyttöä rinnasta avustaessaan tätä alas. Syvänsiniset silmät tarkkailivat Serenan jokaista elettä. Tytön huulilla kävi hento hymy, hänen nyökätessä varovasti velholle silittäen tämän kasvoja. He painautuivat toisiaan vasten pitkään suudelmaan sanomatta sanaakaan. Merliniä pelotti, ettei hän pystyisi enää hallitsemaan itseään, jos Serena pyytäisi häntä lopettamaan. Hän halusi tyttöä niin paljon, että se melkein teki kipeää. Tyttö tarttui häntä käsistä ja ohjasi nuoren velhon vuoteeseen, ja antoi tälle unohtumattoman yön.
Serena hengitti hiljaa maaten alastomana velhonsa päällä, ja kuunteli tämän sydämen kiivasta tahtia. Hän oli ratsastanut tällä hellästi, mutta heidän kiihkeä hetkensä oli loppunut lyhyeen velhon tullessa, ennen kuin he olivat ehtineet alkua pidemmälle.
"En arvannut, että tässä kävisi näin," Merlin kuiskasi hengästyneenä tytön alla, ja puristi tätä varovasti itseään vasten. Pieni suloinen kuolema tämän sylissä, oli ollut jo enemmän kuin hän olisi osannut odottaa, vaikka se oli kestänytkin vain hetken.
"Ei se mitään. Etkö ole koskaan ennen tehnyt tätä? Etkö edes yksin?" tyttö kysyi hiljaa ja nosti katseensa hänen silmiin. Merlin punastui vielä enemmän. Olihan hänellä oman käden kokemusta, mutta sitä ei vain voinut verrata tähän.
"Nukutaan vähän aikaa. Lupaan, että se muuttuu vielä paremmaksi," hän jatkoi, ja hyväili velhon paljasta rintaa. Levon jälkeen myöhemmin aamuyöstä, tyttö herätteli suudelmin velhonsa toiselle kierrokselle. Serena huomasi, että Merlin oli nopea ja innokas oppimaan, kun tämä nousi vuorostaan hänen päälleen tekemään taikojaan. He rakastelivat niin hiljaa kuin pystyivät, koettaen olla herättämättä Gaiusta viereisessä huoneessa, ja hajottamatta Merlinin natisevaa vuodetta.