Guinevere juoksi hädissään hovin vanhan parantajan luo. Tämän ovella seisoi kaksi vartijaa, jotka eivät suostuneet päästämään häntä sisälle. Nämä myöntyivät vasta siinä vaiheessa, kun Gwen uhkasi kertoa kuninkaalle, että hän ei päässyt hakemaan lady Morganalle, kuninkaan suojatille, tarkoitettua lääkettä parantajan luota.
"Guinevere? Kuinka pääsit vartijoiden ohi?" Gaius ihmetteli nousten ylös pöytänsä takaa.
"Minulla on keinoni. Gaius, mitä ihmettä täällä tapahtuu? Kuulin, että Arthurille on tapahtunut jotain pahaa. Nyt sinä olet kotiarestissa. Ja, näin ritarien vievän Serenaa tyrmään. Onko tällä kaikella jotain tekemistä hänen kanssaan?" Guinevere kysyi halattuaan parantajaa.
Gaius oli ollut hänelle kuin isoisä sen jälkeen kun hänen vanhempansa olivat kuolleen. Gaius pyysi häntä istumaan ja selitti sitten hiljaisella äänellä: "Kuninkaalla on nyt jotakin pahasti vialla. Hän vangitsi Arthurin, koska luulee, että jokin olento on ottanut vallan hänestä. Tutkin hänet eilen. Hän oli aivan kunnossa. Merlin on myös tyrmässä, koska hän... No, koska hän on oma itsensä, ja hän yritti puolustaa Serenaa... Ja, Serena... En tiedä, mitä ajattelisin hänestä. William Corwin, kuninkaan vieras, väittää tytön olevan noita tai peto, joka aikoo vallata Camelotin, ja aikoo käyttää prinssiä siinä avukseen..." Gaius selitti ja vilkaisi sitten Gweniä pöydän toisella puolella. "Sinähän puhuit hänen kanssaan? Mitä sinä luulet?"
Guinevere oli hetken hiljaa miettien.
"Minusta hän oli kyllä mukava. Ehkä vähän erikoinen... Minusta tuntui kuin hän olisi tiennyt... asioita," Gwen selitti muistellen keskusteluaan.
"Pyytäisin sinulta isoa palvelusta," Gaius sanoi ja nosti tämän eteen pienen kankaaseen käärityn paketin.
"Voitko viedä tämän Merlinille. Hän aina... haluaa lukea kun on hermostunut. Mitä muutakaan tyrmässä voisi tehdä?" hän jatkoi ojentaen paketoidun kirjan toiselle.
"Hyvä on," Gwen lausui ihmetellen. "Yritän käydä myös Arthurin luona."
"Kirjan? Hän lähetti minulle kirjan?" Merlin kysyi hölmistyneenä Guineveren sujauttaessa paketin hänelle tyrmän oven raosta. Oliko Gaiuskin jo menettänyt järkensä, Merlin ajatteli ja avasi paketin.
"Hän sanoi, että tykkäät lukea kun olet hermostunut," Gwen selitti hiljaa. He yrittivät keskustella kuiskaillen vankisellin oven läpi. Ovessa oli yläreunassa pieni kalteroitu ikkuna, johon Guinevere yletti kurkistamaan varpailleen noustessa.
"Ahaa... Niinpä, tämä onkin lempparini..." Merlin lausui huomattuaan, että kirja oli sisältä ontto, ja siihen oli piilotettu kaksi pientä pulloa, joissa oli eriväriset nesteet. "Rupikonnat ja sammakot?" Merlin lausui vilkaistuaan sitten kirjan otsikkoa. Gwen tuijotti häntä ihmeissään kaltereiden välistä, miksi kukaan lukisi tuollaisista eläimistä.
"Kiitos... Tiedätkö yhtään, mitä Serenalle tapahtui?" Merlin kysyi sitten huolissaan. Vartijat olivat raahanneet hänet suoraan tyrmään rauhoittumaan, eikä hänellä ollut aavistustakaan, mitä palatsissa oli tapahtunut sillä aikaa.
"Gaius kertoi, että kuningas määräsi hänelle kuolemantuomion, joka pannaan täytäntöön aamulla. Olen pahoillani. Tiedän, että hän on ystäväsi, mutta..."
"Hän ei ole tehnyt pahaa kenellekään. Se Lord Corwin valehtelee. Missä Arthur on? Meidän täytyy saada hänet uskomaan, että Serena on syytön."
"Merlin, Arthur on viereisessä tyrmässä," Gwen lausui vilkaisten toisen vankikopin ovelle. Hän oli juuri käynyt puhumassa prinssin kanssa tämän oven läpi.
Gwen kertoi Merlinille kaiken, mitä oli kuullut vanhalta parantajalta. Merlin oli hiljaa miettien. Näytti jälleen siltä, että sekä prinssin että Sanansaattajan henki oli vaarassa. Varsinkin, jos druidien ennustus piti yhä paikkansa. Gaius oli lähettänyt hänelle keinon pelastaa heidät molemmat vanhenemis-taikajuoman muodossa. Nyt hänen täytyi päättää, kumpi tarvitsi häntä enemmän. Gwenin lähdettyä, Merlin testasi varovasti uudelleen loitsuaan. Hän sai pienen liekin ilmestymään kämmenelleen, ja tunsi taas taikuuden läsnäolon kehossaan. Se oli vielä heikkoa, mutta ehkä se riittäisi avaamaan vankikopin lukon. Hän ei ymmärtänyt, mikä hänen voimansa oli vienyt, mutta nyt toivottavasti ne palautuisivat. Merlin vaihtoi takkinsa punertavaan kaapuun, joka hänellä oli yhtä mukanaan olkalaukussa. Vartijat eivät onneksi olleet ymmärtäneet ottaa sitä häneltä pois. Sitten hän avasi jälleen toisen pienistä pulloista, irvistäen jo etukäteen se karvasta makua.
Serena istui kaamean hajuisen vankityrmänsä nurkassa, pelkkien olkien päällä. Hän oli yhä kahleissa päästä jalkoihin. Hän ei ollut tiennytkään, miten painavaksi kahleiden kantaminen kävi. Hyräillen hiljaa hän yritti lievittää sisällään myrskyävää kauhua tulevasta. He aikoivat polttaa hänet elävältä, hän ajatteli järkyttyneenä. Vankilan käytävältä kaikuvat askeleet herättivät hänet ajatuksistaan. Askeleet olivat rauhalliset ja ne etenivät häntä kohti. Jotenkin hän arvasi, kuka tulija oli, ennen kuin tämän askeleet pysähtyivät hänen sellinsä kaltereiden taakse. Tyttö nosti katseensa, ja näki William Corwinin seisovan kalterioven toisella puolella. Tämä tuijotti häntä hetken, kuin olisi oikeasti nauttinut tilanteesta.
"Luulitko todella, että voisit paeta minua?" punatukkainen kysyi sitten hiljaa hymyillen. Serena vastasi tuskastuneella ja vaivautuneella hymyllä. Hänellä oli jo heittää tälle näsäviisas ja nassakka kommentti, mutta päätti olla sanomatta sitä.
"Mitä sinä oikein haluat?" hän kysyi, ärsyyntyneenä toisen ylimielisyydestä.
"Tulin kiittämään sinua siitä, että teit tämän kaiken niin helpoksi. Tiesin, että tavalla tai toisella tulet auttamaan minua saavuttamaan haluamani. Aluksi luulin, että tappamisesi olisi avain druidien ennustuksen murtamiseen," William selitti ja nojasi kaltereihin.
Serena keräsi kahleensa käsiinsä ja nousi ylös lattialta astuen vähän lähemmäs kalteriseinää. Hän katsoi viisaaksi pysyä silti kauempana miehen ulottumattomissa. Kaltereiden takana hän olisi turvassa tältä, ainakin vielä aamuun asti. Serena yritti ymmärtää Emryksen kertomaa druidien ennustusta.
"Luulit, että tappamalla minut, tuhoaisit Arthurin? Tämä ei olekaan noitajahti. Tämä ei millään tavalla liittynyt minuun?" Serena arvaili.
"Tiedän nyt, että sinä et ole erityinen. Pelastit ehkä Arthurin jotenkin, tiedät kyllä asioita, mutta taikuutta sinulla ei ole," punatukkainen sanoi näyttäen kädessään olevaa pientä hiuslakkapulloa, joka tytöltä oli unohtunut tyhjänä harjulle. Mies ei tiennyt, mikä se oli, mutta tajusi sen verran, että sillä tyttö oli häntä huijannut aiemmin.
"Et viitsisi kertoa tuota Utherille?" Serena lausui, saaden mieheltä ironisen naurahduksen. Sillä hetkellä hänelle paljastui todellinen kuva miehen suunnitelmasta. Tämähän oli luvannut hänelle valtakunnan, jos tyttö olisi liittynyt tämän puolelle, pelätessään mielikuvitushirviötä. Serena ei ollut silloin ymmärtänyt, että kyse oli tästä valtakunnasta.
"Sinä haluat Camelotin? Haluat tuhota Arthurin... mutta. Entä kuningas ja tämän ritarit, jotka ovat hänelle uskollisia. Et pysty voittamaan heitä, miehistäsi ei ollut heille vastusta aiemminkaan," tyttö vakuutti uhmakkaasti.
"Se asia on jo hoidossa. Sinun läsnäolosi täällä, Sanansaattaja, tekee kaikesta täydellistä. Kaikki uskovat, että prinssi Arthur on sinun vallassasi. Ja, kun hän tappaa kuninkaansa ja sen jälkeen itsensä, kaikki uskovat sen oleva sinun syytäsi," William selitti hiljaa.
"Mitä tarkoitat? Ei hän tappaisi isäänsä, eikä itseään. Mitä olet tehnyt hänelle?" Serena huolestui. Koko tulevaisuus ja legenda olivat jälleen vaarassa. Ja, se näytti pahasti liittyvän tytön läsnäoloon tässä ajassa. Hän aneli miestä kertomaan suunnitelmansa. Eihän kukaan tyttöä kuitenkaan uskoisi muutenkaan, ja tämä kuolisi aamulla, joten Corwin paljasti nerokkaan juonensa.
"Olemme myrkyttäneet Utheria koiruoholla vähän kerrassaan, tehden hänestä harhaluuloisen. Pian hän ei luota muihin kuin minuun. Olenhan hänen luotetuin liittolaisensa. Hän tekee minusta sijaishallitsija, ja kun hän on kuollut, otan hänen paikkansa. Hän on jo vanginnut Arthurin luullen tämän olevan sinun vallassasi. Palvelijani, Kerturion, hallitsee pimeän taikuuden. Hän käyttää sitä vangitakseen Arthurin vapaantahdon meidän haltuumme. Uther jo ystävällisyyttään antoi meille poikansa, luullen että pelastamme hänet sinulta. Pian prinssi tekee juuri niin kuin käskemme, ja kaikki syyttävät siitä sinua. Aamulla minä joudun valitettavasti tappamaan sinut, ja näin ollen pelastamaan Camelotin. Harmillisesti se on vain liian myöhäistä Pendragoneille," William kertoi hiljaa, seuraten katseellaan tytön reaktioita. Hän oli mielissään huomatessaan tämän vajoavan syvemmälle epätoivoon.
Serena hengähti syvään sulatellen juuri kuulemaansa. Hänen oli päästävä ulos varoittamaan Merliniä. Oli oltava keino pysäyttää Corwin, ennen kuin olisi liian myöhäistä heille kaikille. Tyttö jäi tuijottamaan tyhjää hiuslakkapulloaan miehen kädessä.
"Tuo esine kädessäsi... Se on hyvin arvokas, ja siinä on erityisiä voimia… Sinä jaoit salaisuutesi kanssani, minä voin tehdä samoin, jos päästät minut täältä pois," tyttö tuumasi yrittäen kuulostaa viekoittelevalta. Hänen oli yritettävä nyt ihan mitä vain päästäkseen vapaaksi.
Punatukkainen katsoi häntä silmiin kuin punniten hänen sanojen luotettavuutta.
"Millaisia voimia?"
Serena astui askeleen lähemmäs kaltereita, ja koetti pistää koko viehätysvoimansa likoon. Se mitä hän aikoi sanoa, nyki jo hänen poskilihaksiaan, mutta hänen olisi pidettävä naama peruslukemilla.
"Jos heität sen tuleen, ja katsot todella läheltä liekkeihin, se näyttää sinulle tulevaisuuden," tyttö kuiskasi hitaasti. Hän toivoi, että mies oikeasti vielä yrittäisi sitä, ja polttaisi naamansa pullon räjähtäessä tämän päälle.
"Taidan heittää sen sinun rovioosi… Katsotaan, miltä tulevaisuus sitten näyttää," mies lausui epäileväisesti. Hänellä oli jo kokemusta Sanansaattajan nokkelasta mielikuvituksesta, ja keinoista valehdella itsensä pulasta. Hän ei lankeaisi siihen samaan enää uudestaan.
"Et tainnut tulla sitten enää kosiskelemaan?" Serena lausui sarkastisesti, luovuttaen koko ajatuksen naisellisten avujen käytöstä. Hän muisti miehen luvanneen tehdä hänestä kuningattarensa, jos hän olisi liittynyt tähän.
"Päinvastoin... Muistaakseni, meiltä jäi jotakin kesken viimeksi... kuningattareni," mies lausui rauhallisesti, ja paljasti selkänsä takana piilottelemassaan kädessä olevan avainnipun. Serena katsoi avaimia, ja sitten miestä huolestuneena. Ehkä hän oli ollut hieman hätäinen. Kaltereiden tuoma turvallisuuden tunne katosi miehen asettaessa avaimen kalteriovenlukkoon. Serena huusi vartijoita apuun.
"Käskin vartijoita pitämään vapaata. Täällä ei ole muita kuin me. Voit kyllä huutaa, mutta kukaan ei kuule sinua," William Corwin lausui avaten lukon, ja astui sisään vankiselliin. "Ei enää temppuja," hän jatkoi painaen oven kiinni ja käänsi avaimesta oven lukkoon. Serena perääntyi kiinni takaseinään, ja huomasi avainten jääneen oveen sellin ulkopuolelle. Hän tunsi sydämen takovan hulluna rinnassaan. Juoksi tai taistele, hänen koko kehonsa käski.
"Teen mitä ikinä tahdot... pyydän, älä tapa Arthuria," tyttö lausui kuiskaten, jotta hänen äänensä ei värisisi. Hän nosti hitaasti mekkonsa helmaa ylemmäs, paljastaen paljaat säärensä ja reitensä. Se näytti miehestä kutsulta, mutta Serenan täytyi vain saada helmat ja kahleet pois tieltään, ja kiinnitettyä miehen huomion muualle. Punatukkaisen astuessa hänen eteensä, Serena potkaisi tätä nivusiin tuntematta lainkaan sääliä. Mies putosi siihen paikkaan polvilleen pidellen kalleuksiaan. Tyttö pujahti tämän ohi ovelle. Hän pujotti kahleisiin sidotun kätensä kaltereiden välistä ja avasi lukon avaimella, ja vilkaisi sitten miestä, joka haukkoi henkeään polvillaan lattialla käpertyneenä myttyyn. Yrittäessään ulos sellistä, tyttö kaatui rynnistäessään ulos avaamastaan ovesta. Punatukkaisella oli ote hänen kahleiden ketjusta, ja tämä veti hänet takaisin sellin puolelle. Serena huusi, potki ja rimpuili, mutta mies onnistui kömpimään hänen selkäänsä. Tämä veti ketjun tytön kaulan ympärille ja kuristi tätä raivoissaan. Serena yritti saada sormiaan ketjun ja kaulansa väliin. Hän ei saanut enää henkeä, ja menetti tajunsa hetken päästä, miehen yhä kuristaessa häntä. Tämä kaivoi tikarinsa esiin, ja oli viemässä sen tytön kaulalle lopettaakseen tämän. Muuhun hän ei nyt kyennyt. Punatukkainen näki varjon lattialla edessään, ja nostaessaan katseensa hahmoa kohti, tämä kumautti häneltä tajun kankaalle.
Guinevere seisoi vankityrmän oviaukossa hengähtäen syvään. Hän piteli puista tarjotinta, jolla oli juuri pamauttanut William Corwinin tajuttomaksi, kuultuaan kaiken heidän keskustelustaan hetki sitten. Hän oli tullut tänne anomaan Serenaa, jotta tämä vapauttaisi Arthurin vallastaan, mutta olikin kuullut salaa, ettei tällä ollut mitään osaa Arthurin tilanteeseen.
"Serena? Kuuletko minua?" Gwen lausui polvistuen tämän luo, ja vieritti punatukkaisen miehen pois tämän päältä. Yrittäessään löysentää ketjua tytön kaulan ympärillä, hän näki vanhan valkopartaisen papparaisen hiippailevan kaavussaan saman sellin oviaukolle.
"Gwen? Serena?" vanha Merlin älähti huolissaan, ja ryntäsi selliin sisään. Hän ajoi epäilevän Gwenin syrjemmälle tieltään, ja laskeutui varovasti polvilleen tytön viereen. Ja, irrotti sitten ketjun tämän kaulasta.
"Kuka olet? Kuinka tiedät nimeni? Tunnetko Serenan?" Gwen kysyi perääntyen tarmokasta vanhusta.
"Mitä tapahtui?" valkopartainen vanhus kysyi, vilkaisten tytön vieressä makaavaa Corwinia, ja tikaria tämän edessä. Hän käänsi tytön varovasti selälleen, ja silitti vaaleat hiukset pois tämän kasvoilta. Hän ei olisi saanut jättää Serenaa yksin, vanha Merlin ajatteli syyttäen itseään.
"Hän kuristi Serenaa... ovi oli auki, ja Serena yritti karkuun... Hän aikoi tappaa tytön. Minä löin häntä tällä," Gwen selitti hätääntyneenä näyttäen tarjotintaan. Hän seurasi vanhuksen toimia, tämän kuulostellessa tytön sydänääniä rinnasta. Sitten Gwen huomasi punatukkaisen tulevan tajuihinsa ja koettaen nousta lattialta. Hän iski tätä uudestaan päähän, vielä lujempaa.
"Sydänäänet ovat heikot, hän ei hengitä," vanhus totesi. Hän puristi tytön sieraimet kiinni ja asetteli partaansa, jotta pystyisi antamaan tälle tekohengitystä.
"Mitä ihmettä te teette?" Gwen älähti nostaen tarjottimen vanhuksen yläpuolelle. Vanha Merlin painoi suunsa tytön huulien ympärille ja puhalsi ilmaa tämän keuhkoihin. "Ole kiltti, Serena. Tule takaisin," hän rukoili ja puhalsi uudelleen. Tämän hän oli oppinut tytöltä. Ja, hän toivoi, että se pelastaisi tämän hengen.
Hän puhalsi vielä kolme kertaa, ja Gwen aikoi jo kopsauttaa vanhusta tarjottimella, mutta sitten tyttö avasi silmänsä haukkoen henkeään. Serena ponnahti istumaan pidellen kaulaansa, ja yski kakoen. Hetken ajan hänellä oli vaikeuksia hengittää normaalisti, mutta se helpotti pian. Hän teki nopean katsauksen ympärilleen: William Corwin makasi tajuttomana hänen vierellään lattialla, toisella puolella oli vanha velho ja toisella puolella Guinevere seisoi sanattomana sellissä tarjottimen kanssa. Helkkarin onnistuneet pirskeet siis.
"Mitä... ?" Serena yritti puhua, mutta ei saanut ääntä lähtemään kurkustaan.
"Kuulin kaiken, mitä puhuitte. Mikään ei ole sinun syytäsi. Kopsautin hänet tainnoksiin," Gwen lausui rauhoitellen toista.
"Kerro Gaiukselle... vasta-aine... koiruohomyrkytykseen... Utherille," Serena kähisi Gwenille, ja nousi ylös.
"Minä menen... auttamaan... Merliniä... ja Arthuria," hän jatkoi, ja auttoi valkopartaisen Emryksen jaloilleen lattialta. Hänelle tuli outo olo kuvitellessaan tämän juuri elvyttäneen hänet. Hän pudisti päätään, ja melkein tunsi suun ympäryksensä kutisevan tämän parran takia.
"Minä kerron hänelle. Olethan varovainen, Serena," Gwen lausui ja lähti sitten kiireellä hovin parantajan luo.
"Sinut täytyy saada täältä pois," vanha Merlin totesi ja asteli edeltä sellin ovelle.
Serena poimi punatukkaisen tikarin käteensä tuijottaen tajutonta miestä lattialla. Hän oli niin raivoissaan tälle, että aikoi iskeä tikarin tämän rintaan. Se ratkaisisi kaikki ongelmat kerralla.
Vanha Merlin tarttui hänen käteensä.
"Ei. Älä tee sitä, Serena... Tule mukaani," tämä kehotti. Hänen silmänsä välähtivät kultaisella tulella, ja kahleet ketjuineen putosivat Serenan päältä pois. Tyttö nyökkäsi ja he sulkivat punatukkaisen tajuttomana tyrmän selliin. Vanha Merlin loitsi vielä lukon kiinni, jotta sitä ei saisi avaimella auki. He kiirehtivät pitkin käytävää, sen minkä vanha Merlin jaksoi. Päästyään toiselle vankiosastolle, heille tuli riita siitä, kumpaan suuntaa oltiin menossa. Serena aikoi vapauttaa Merlinin ja Arthurin, tietämättä, että Merlin oli kokoajan hänen kanssaan. Vanha Merlin, eli Emrys, halusi vain viedä Sanansaattajan turvaan. Vain sen jälkeen hän voisi auttaa Arthuria. Serena ei suostunut kuuntelemaan järkeä, joten vanha Merlin joutui turvautumaan taikuuteen, kun oli saanut sen vihdoin takaisin, ja tainnutti tytön loitsulla.