Yksi valtaistuinsalin suurista ikkunoista melkein räjähti rikki, jonkin tai jonkun tullessa siitä vauhdilla läpi. Putoilevien värikkäiden lasinsirpaleiden seassa, sisään syöksyi hahmo köyden varassa. Tämä heilautti itsensä irti köydestä ja pudottautui lattialle tehden pari ukemia pehmentääkseen laskuaan, ja nousi sitten jaloilleen. Yllätysvieraalla oli tumma nahkainen haarniska, kiiltävä kypärä, joka suojasi kasvot ja suojakäsineet.
Salissa olevat ihmiset juoksivat hätääntyneinä kauemmas. Kuningas nousi istuimestaan ja käski ritarinsa yllätysvieraan kimppuun. Tämä otti heidät vastaan vetäen miekkansa selkäkotelostaan, ja kehotti sanattomasti sormiensa heilautuksella tulemaan kohti. Merlin tunnisti tuon miekan ja sen voiman jo kaukaa. Hän katseli tuntemattoman soturin kamppailua ritarien kanssa ihmeissään. Tämä päihitti vastustajansa yksi kerrallaan tainnoksiin, vahingoittamatta näitä kuitenkaan pysyvästi. Mystinen soturi oli liikkeissään nopea ja käytti paljon potkuja. Merlin olisi voinut vannoa nähneensä vilauksen vihreästä tennarista, soturin potkaistessa taas yhden ritarin kanveesiin.
Huomatessaan nuoren velhon, Arthurin kohoavan miekanterän alla, soturi juoksi heitä kohti, päihittäen häntä vastaan tulleen vartijan yhdellä iskulla palleaan. Yllätysvieras taklasi lumotun prinssin sivuun Merlinin edestä, kuin amerikkalainen jalkapalloilija. Ja, tämä veti sitten kypärän päästään vapaalla kädellään ja iski sillä Merliniä pidelleen vartijan ja viimeisen jaloillaan olevan ritarin tainnoksiin.
"Serena?" Merlin hengähti tunnistaessaan kypärän alta paljastuvat tutut kasvot. Hän vilkaisi sitten miekkaa tämän kädessä. Hengästynyt tyttö antoi hänelle nopean hymyn ja nosti miekkansa velhon kahlittujen käsien päälle.
"Varo käsiäsi," tämä lausui ja iski noidutun ketjun poikki hänen käsiensä välistä lohikäärmeen karaisemalla aseellaan. Merlin tunsi voimiensa palaavan irrottaessa loputkin kahleensa. Hän nousi jaloilleen tuntien olevansa voimakkaampi kuin koskaan.
Valtaistuinsalin ovet rysähtivät selälleen, suuren ovenmurtajan paiskautuessa niistä läpi. Samassa saliin ryntäsi joukko Camelotin parhaita ritareita, sir Leon heidän kärjessään. Heitä vastaan nousi lattialta muutama vartija, joita Serena oli jo pehmitellyt, mutta näistä ei ollut vastusta ritareille. Myös Guinevere astui saliin ritarien perässä, ja jäi salin seinustalle tuijottaen huolissaan lumottua prinssiä.
"Kuninkaani, teidän henkenne on vaarassa. Lord Corwin on petturi. Hän aikoo tappaa teidät," sir Leon lausui voimakkaasti, astuen lähemmäs kuningastaan. Hän vilkaisi haarniska-asuista Serenaa, joka nyökkäsi hänelle tervehdykseksi nuoren velhon rinnalla. Merlin ei ollut enää varma, missä mentiin. Hän mietti, miten ihmeessä Serena oli tullut takaisin, ja kuinka tämä oli saanut ritarit puolelleen.
"Sir Leon, mitä tämä tarkoittaa? Te olitte kaikki vangittuina. Nytkö te hyökkäätte tänne tämän noidan käskystä?" kuningas ärähti luottoritareilleen.
Sir Leon pudisti päätään huolissaan kuninkaansa tilasta.
"Ei. Emme ole hänen vallassaan. Minä... Minä kuulin Lord Corwinin kertovan tyrmässä, kuinka hän aikoo vallata Camelotin. Hän aikoo tappaa teidät ja prinssi Arthurin. On meidän tehtävämme suojella teitä. Sitä varten olemme täällä."
Ritarin sanat porautuivat nyt kuninkaan mieleen. Myrkytyksen vaikutus alkoi vähitellen murtua, mutta Uther oli vielä epäluuloinen.
"Hän valehtelee. He ovat kaikki noidan vallassa. Tappakaa noita!" William Corwin raivosi. Hän veti oman miekkansa esiin ja rynnisti karjuen Serenaa kohti. Samalla hän huusi druidipalvelijalleen, tämän omalla kielellä, käskyn tappaa kuningas. Kerturion avusti Arthurin jaloilleen ja antoi tälle miekan, kuiskaten samalla käskynsä lumotun prinssin korvaan.
Serena väisti Corwinin ensimmäiset iskut ja käytti kypäräänsä kilpenä. Hän hyödynsi vastustajansa raivoa, ja sai tämän kaadettua lattialle pyyhkäisemällä jalat tämän alta.
"Kuninkaani, en halua teille pahaa. Sir Leon on oikeassa. Tämä mies, Lord Corwin, aikoo varastaa kruununne ja valtakuntanne. Hän ei ole liittolaisenne. Hän se on käyttänyt taikuutta tehdessään Arthurista kätyrinsä, en minä," Serena selitti vilkaisten kuningasta, ja sitten tolpilleen nousevia ritareita, jotka lähestyivät häntä.
Sir Leon tovereineen astui puolustamaan Serenaa muita ritareita vastaan. He eivät halunneet vahingoittaa näitä, mutta jäivät tytön ja toisten ritarien väliin.
"Älkää uskoko häntä," Corwin ärähti nousten ylös, ja hyökkäsi uudelleen tyttöä kohti.
Uther seisoi istuimensa edessä miekka kädessään. Hän ei tiennyt, ketä uskoa. Arthur lähestyi häntä ilmeettömänä, ja iski miekkansa häntä kohti. Kuningas sai sen täpärästi torjuttua.
Serenan taistellessa Corwinin kanssa, kuningas kävi kamppailua hengestään poikaansa vastaan. Sir Leon kumppaneineen joutui taistelemaan ritaritovereitaan vastaan. Merlin seurasi heitä kaikkia, ja järjesti omilla voimillaan sir Leonia ja tämän tovereita lähestyville ritareille pientä kiusaa. Hän käytti loitsujaan sitoen ritarien viittojen helmoja toisiinsa, pudotellen näiden miekkoja ja saaden näitä kompastelemaan. Merlin kääntyi sitten druidipalvelijaan päin, ja lumosi lattialla olevan ketjun, joka oli hänet itsensäkin vielä hetki sitten vanginnut. Voimiensa avulla hän kiepautti kahleet Kerturionin ympärille salamannopeasti, ja sai tämän ällistymään jäätyään itse omaan ansaansa.
Serena huomasi ritarien joutuvan taistelemaan omiaan vastaan, ja näki sitten myös kuninkaan ja prinssin kamppailun.
"Mitä helkkaria te teette? Suojelkaa kuningastanne, älkääkä minua! Pysäyttäkää Arthur!" tyttö huusi sir Leonille ja tämän tovereille.
Kuningas Uther kuuli sen myös, ja käsitti, ettei Serena ollutkaan se, kenen vallassa hänen poikansa oli. Hän huomasi myös Kerturionin lausuvan loitsun, jolla tämä yritti avata ketjuaan, mutta se piti druidipalvelijan tiukasti otteessaan.
"Sinulla on taikuutta," Uther huudahti taistelunsa välistä Corwinin palvelijalle. Hän oli huomannut tämän silmien välähtävän.
Merlin oli selin kuningasta päin, ja vilkaisi sitten olkansa yli, kumpaa tämä oli tarkoittanut. Nuori velho poimi ritarin pudottaman miekan ja kumautti sen kahvapuolella druidipalvelijan lattiaan.
Kuningas alkoi väsyä lumotun prinssin käydessä yhä täysillä päälle. Tämä ei suonut yhtään armoa, yrittäessään vain toteuttaa käskyään. Utherille oli selvinnyt, että hänen poikansa oli hyvinkin Corwinin palvelijan taikuuden vallassa. Hän ei kuitenkaan jaksaisi enää kauan. Pari ritaria riensi prinssin kimppuun yrittäen estää tätä satuttamasta kuningastaan, mutta Arthur päihitti nämä jopa lumouksen alaisena.
"Arthur!" Merlin huusi. Hän halusi purkaa tämän lumouksen, mutta sen tekeminen kuninkaan silmien edessä paljastaisi hänen taikavoimansa, ja toisi hänelle itselleen varman kuolemantuomion. Pienen hetken hän toivoi, että Arthur onnistuisi viemään Utherin hengen, kaiken se takia, mitä kuningas oli tehnyt Merlinin kaltaisille. Ja, kaiken sen takia, mitä kuningas oli tehnyt Serenalle. Nuori velho vilkaisi myös Serenan kamppailua Corwinin kanssa, eikä tiennyt, kumman avuksi hänen olisi mentävä.
Serena huomasi kuninkaan tilanteen, ja yritti karistaa Corwinin kimpustaan. Tämä tuli päälle niin kovaa, että tytön tasapaino horjahti, ja hän kaatui selälleen. Serena vilkaisi Merliniä lattialta, ja lähetti lohikäärmeen karaiseman miekkansa tälle lattiaa pitkin.
"Anna se Arthurille!" hän huudahti nuorelle velholle. Merlin poimi sen käteensä ja kiirehti kuninkaan avuksi hyläten aiemman ajatuksensa.
"Nyt sinä kuolet," Corwin ärähti asettuen miekkansa kanssa tytön eteen ja nosti aseensa ylös. Merlinin silmissä kävi loitsun kultainen välähdys, ja Lord Corwinin miekka muuttui tulikuumaksi polttaen hänen kätensä tulirakkuloille. Tämä pudotti teräaseensa.
"Keksi jotain omaperäisempää, runkvisti," Serena tuhahti, ja pudotti miehen polvilleen, potkaisten selällään ollessaan jälleen tämän nivusiin. Hän pyörähti jaloilleen ja syöksyi Merlinin tueksi.
Arthurin miekka olisi sivaltanut väsyneen kuninkaan rinnan auki, ellei Merlin olisi juuri ehtinyt omallaan väliin. Nuorella velholla oli se etu, että tämä oli joutunut olemaan prinssin harjoitusvastuksena, ja tiesi tämän liikkeitä. Lohikäärmeen karaiseman mahtimiekan avulla hän pystyi vastustamaan lumotun prinssin voimaa. Serena käski Utherin väistyä sivuun ja asettui tämän ja prinssin väliin, Merlinin viereen.
"Anna se miekka minulle. Minun täytyy saada se Arthurin käteen. Vai, haluatko sinä yrittää?" Serena lausui vilkaisten velhoa. Nähtyään Serenan hurjan taistelun ritarien ja Corwinin kanssa, Merlin oli valmis luovuttamaan aseen tytölle. He vaihtoivat miekkoja Serenan kanssa, ja tämä valmistautui kohtaamaan lumotun prinssin hyökkäyksen.
Kaikki vartijat ja ritarit jäivät seuraamaan, mitä tuli tapahtumaan seuraavaksi. He olivat juuri nähneet soturitytön ja prinssin palvelijan pelastavan kuninkaansa hengen. Lumottu prinssi lähti uuteen yritykseen kuningasta kohti, mutta Serena torjui hänen iskunsa. He kamppailivat hetken kaksin, aivan kuin tietäen toistensa liikkeet ennalta. Merlin seurasi heidän taisteluaan ja oli valmiina puuttumaan peliin hetkenä minä hyväänsä. Arthurin iskiessä miekkansa Serenaa kohti, hänen teräaseensa kalahti lohikäärmeen karaisemaan aseeseen, ja katkesi keskeltä kahtia iskun voimasta. Serena potkaisi katkenneen miekan tämän kädestä karjaisten.
"Arthur, taistele sitä vastaan. Ole kiltti, tule takaisin," tyttö sanoi, ja tarjosi oman miekkansa prinssille kahvapuoli edellä. Tämä tarttui teräaseeseen, ja Serena perääntyi toivoen, että vanha lohikäärme oli ollut oikeassa. Lumottu prinssi pysähtyi tuijottaen asetta kädessään. Sen voima kulki hänen sisäänsä vapauttaen hänen mielensä pimeän taikuuden kahleista.
"Isä?" Arthur lausui hengähtäen. Hän pudotti miekan kädestään, ja vilkaisi sitten Merliniä huokaisten helpottuneena siitä, että tämä oli vielä yhtenä kappaleena. "Isä, oletko kunnossa? Minä en kyennyt vastustamaan sitä," hän selitti hiljaa.
Kuningas astui hänen eteensä ja painoi poikansa syliinsä helpottuneena. Hän oli saanut tämän takaisin. Serena poimi lumotun aseensa lattialta ja asetti sen takaisin selkäkoteloonsa. Se oli tehnyt tehtävänsä.
"Mitä sinä teet? Tapa kuningas," Corwin lausui nähtyään koskettavan perheen jälleennäkemisen. Kuningas kääntyi häneen päin vakavana. Hän näki tämän nyt uusin silmin. Petollinen liittolainen oli myrkyttänyt häntä kaikista läheisimpiään vastaan. Hän käski vangita Corwinin.
"Kruunu kuuluu minulle," Corwin huusi ja vilkaisi sitten Serenaa. "Sinä... tämä on sinun syytäsi."
"Se on ohi nyt, Corwin," Serena lausui tyytyväisenä. Hän vilkaisi nuorta velhoa ja prinssiä. He olivat kaikki kunnossa.
William Corwin ei suostunut luovuttamaan näin helpolla. Hän aikoi viedä Sanansaattajan mukanaan, jos hänen kohtalonsa päättyisi pian. Hän riuhtaisi itsensä vapaaksi vartijan otteesta ja rynnisti tyttöä kohti miekan kanssa. Hänen juoksuaskeleensa pysähtyivät ennen kuin hän pääsi tytön lähelle. Nuori velho astui hänen tielleen. Merlin tuijotti häntä sanattomana silmiin, tuntien vihaa ja halveksuntaa. Hän veti hitaasti miekkansa miehen vatsasta astuen itse taaksepäin. William Corwin putosi viimeisen kerran lattialle, ja jäi makaamaan omaan vereensä. Nuorta velhoa itseäänkin pelotti se, kuinka kovasti hän oli halunnut tehdä tämän jo aiemmin. Jo silloin kun oli nähnyt, mitä mies oli tehnyt Serenalle tyrmässä.
"Merlin?" Arthur ja Serena lausuivat kuin samasta suusta, ja astuivat lähemmäs nuorta velhoa. He vilkaisivat toisiaan samaan aikaan kuin olisivat katsoneet peiliin. Serena jäi sitten vaivautuneena paikalleen ja laski prinssin palvelijansa luo. Olivathan he kuitenkin Arthurin omassa ajassa.
"Hyvin tehty, Merlin," Arthur totesi ja taputti palvelijaansa olkapäälle yllättyneenä. Hän ei silti voinut muuta, kuin tuntea myötätuntoa tätä kohtaan, nähdessään Merlinin kasvot. Tämä oli surullinen ja katui jo tekoaan vietyään miehen hengen. Saavutettu kosto ei tuntunutkaan enää niin hyvälle, koska hänen omatuntonsa oli hänelle ankarampi, kuin Arthur osasi aavistaa. Silti Merlin nyökkäsi prinssille hymyillen. Tämä oli jälleen oma itsensä, ja siitä oli kiittäminen Sanansaattajaa. Tyttö oli tehnyt jotakin uskomatonta, eikä Merlin edes tiennyt, kuinka se oli ollut mahdollista.
"Sinä käytit taikuutta poikaani ja koko Camelotia vastaan. Rangaistuksena on kuolemantuomio, vaikka teitkin sen Corwinin käskystä. Kuinka kauan te oikein suunnittelitte tätä?" Uther kysyi tuimana Kerturionilta, tämän tultua tajuihinsa ritarien nostaessa hänet ylös. Druidipalvelija oli yhä oman lumotun kahleensa vankina.
"Minä olen suunnitellut tätä koko ikäni. Te tapoitte perheeni. Olisitte ansainneet kuolla... veljeni oli vain neli-vuotias... Corwin ei välittänyt muusta kuin kruunustanne. Tämä oli hänelle vain peliä," Kerturion lausui katkerana.
"Tuomionne pannaan täytäntöön aamulla," Uther totesi.
"Minä en pelkää kuolemaa. Teidän tässä pitäisi olla huolissaan. Corwin oli kuningas Cendredin serkku... Hän saa kyllä kostonsa," druidi naurahti. Ritarit veivät hänet pois salista, kuninkaan nyökättyä näille merkiksi. Vartijat hakivat myös William Corwinin ruumiin pois salista.
Tuo tieto sai Merlinin entistä vakavammaksi. Hän oli juuri tappanut aatelisen, joka jo sinänsä oli kuolemalla rangaistava teko. Mutta tämä oli ollut vielä Cendredin sukulainen. Se voisi pahimmillaan johtaa sotaan.
Kuningas Uther silmäili nopeasti hovinsa läpi, ja kääntyi prinssin palvelijaa päin. Nuori miespalvelija oli syvästi järkyttynyt teostaan seisoessaan kuninkaan edessä. Myrkytyksen ja epäluuloisuuden väistyttyä Utherin ajatuksista, tämän mielen täytti aivan uudenlainen myötätunto.
"Merlin... Ymmärräthän äskeisen tekosi vakavuuden? Cendred on kiivas mies, ja aina etsimässä syytä sotaan... William Corwin suunnitteli kuitenkin tekoa, joka olisi tuhonnut Camelotin... En rankaise sinua tällä kertaa, lieventävien asianhaarojen vallitessa... Älä anna minulle aihetta lähettää sinua Cendredille," Uther lausui tuijottaen nuorta prinssin palvelijaa. Poika oli jälleen kerran yllättänyt kaikki tekemällä jotakin rohkeaa. Merlin kumarsi sanattomana kiitokseksi, ja katsoi kun kuningas sitten kääntyi Serenaan päin.
Uther vilkaisi hajonnutta ikkunaansa käsittämättä, kuinka tyttö oli tullut siitä läpi. Ei hän ymmärtänyt sitäkään, miksi tämän taistelutyyli oli jossain määrin muistuttanut hänen poikansa liikkeitä. Serena riisui miekkansa selkäkotelon ja ojensi sen Merlinille. Lohikäärmeen karaisema ase olisi turvassa nuoren velhon hallussa.
"Teidän korkeutenne," Serena lausui niiaten ja polvistui sitten kuninkaan eteen painaen päänsä alas.
"Olen tehnyt sen, mitä varten palasin takaisin. Minun täytyi pysäyttää Corwin. Kaikki, mitä hän kertoi minusta, oli valhetta. En halua pahaa teille, enkä prinssille. Toivoisin näkeväni Camelotin kukoistavan vielä tuhannen vuoden päästäkin. En toivo kuolemaa, enkä halua tulla poltetuksi elävältä, mutta jätän sen teidän harkintanne varaan... Olen pahoillani ikkunasta, mutta pääovilla oli vähän ruuhkaista."
Utherin täytyi katsoa vielä kerran rikkoutunutta ikkunaa, ja auki murrettuja salin ovia. Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus kaikkien odottaessa kuninkaan päätöstä. Hänen katseensa kiersi hoviväen joukossa, tytön päihittämien ritarien kautta sir Leoniin, ja pysähtyi sitten poikaansa, joka aikoi sanoa jotakin. Kuningas nosti rauhallisesti kätensä pyytäen Arthuria olemaan hiljaa. Arthurin vierellä, Merlin nielaisi varovasti. Hän suunnitteli jo seuraavaa siirtoaan, kuinka saisi Serenan pois Camelotista.
"Olet varmasti rikkonut melkein jokaista sääntöä vastaan Camelotissa ollessasi," Uther aloitti harkiten, mutta rauhallisella äänellä.
"Paljastit kuitenkin petturin ja teit suuren palveluksen valtakunnalle. Kumoan aiemman tuomioni. Olet vapaa jäämään Camelotiin, niin pitkäksi aikaa kun haluat... mutta en halua enää kuulla nimeäsi yhdistettävän taikuuteen missään muodossa," kuningas totesi vilkaisten polvensa varassa olevaa soturi-tyttöä. Hän kulki sitten tämän ohi.
Serena hengähti syvään, kuninkaan tumman viitan vilahtaessa hänen ohitseen. Tyttö tarvitsi hetken sulatellakseen tapahtunutta ennen kuin nousi ylös. Vilkaistessaan taakseen hän näki Utherin halaavan vielä Arthuria, ja kertovan sitten kaikille, että huomenna aamulla olisi aika käsitellä Corwinin aiheuttamaa sotkua ja sen vaikutuksia suhteisiin naapurikuninkaan kanssa. Uther pudisti päätään luottoritariensa kohdalla. Hän kertoi näille, että oli hyvin kiitollinen siitä, mitä nämä olivat tehneet, vaikkakin vastoin hänen määräyksiään. Hän vakuutti, ettei sama tulisi toistumaan, jos nämä rikkoisivat hänen käskyjään vastaisuudessa, olipa tarkoitus kuinka hyvä tahansa. Hän kehotti kaikki menemään levolle, ja laski sitten kätensä nuoren palvelijan olalle hyväksyvästi, kuin kertoen että he kyllä selviäisivät siitä mitä oli tulossa. Sitten kuningas poistui salista, ja muukin väki alkoi tehdä lähtöä tämän perässä.
Merlin vilkaisi yllättyneenä vanhaa parantajaa, joka nyökkäsi tyytyväisenä sivummalta. Valmistaessaan vasta-ainetta kuninkaan myrkytykseen, Gaius oli vahvistanut sen vaikutusta taikuuden avulla. Se oli saanut kuninkaan käyttäytymään nyt kovin myötämielisesti ja armeliaasti kaikkia kohtaan.
"En tiedä tarkalleen, mitä tapahtui, mutta luulen, että olen sinulle jälleen henkeni velkaa," Arthur totesi Serenalle astuessaan tämän eteen. Hänestä tuntui, että tyttö oli jotenkin muuttunut, siis soturimaisen ulkoasunkin lisäksi.
"Tiedän, että olisit tehnyt samoin," Serena vakuutti. Hän ei voinut olla tyytyväisempi siitä, että prinssi oli jälleen oma itsensä. Vaara oli viimein ohi. "Teidän kannattaisi kuunnella Merliniä vähän useammin. Hän on viisas. Hän se pelasti isänne," tyttö jatkoi kuiskaten ja vilkaisi nuorta velhoa.
Arthur hymähti nyökäten, ja kuiskasi sitten takaisin: "Niinpä, mutta älä kerro sitä hänelle. En halua, että hän luulee itsestään liikoja."
Serena tuhahti tälle naurahtaen. Arthur-paralla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä Merlin todellisuudessa oli, ja mitä tämä hänen vuokseen teki. Arthur toivotti hyvät yöt ja lähti oville päin, mutta näki Guineveren odottamassa häntä ovensuussa. Prinssi antoi muiden mennä ensin ulos.
Sir Leon oli poistumassa salista muiden Camelotin urheiden ritarien kanssa, kun hän huomasi Serenan kuiskaavan heille äänettömän kiitoksensa nyökkäyksen kera. Hän kumarsi tälle takaisin, kiitollisena kaikesta siitä, mitä tämä erikoinen soturityttö oli tehnyt. Hän ei olisi uskonut sitä kaikkea, ellei olisi nähnyt itse. Sir Leon nyökkäsi vielä ovensuussa Guineverelle, joka oli vapauttanut ritarit tyrmästä Serenan pyynnöstä.
Muu hovinväki ja ritarit poistuivat salista. Vain Gaius, Merlin, Serena, Arthur ja Gwen jäivät sinne. Arthur meni hitaasti Guineveren luo varmistaen, että muu väki oli jo hävinnyt näkyvistä.
Merlin paljasti leveän hymynsä Sanansaattajalle helpottuneena, mutta ei tiennyt lähtisikö Arthurin perään vai jäisikö tytön luo. Serena lähestyi häntä, mutta jättäytyi myös vähän matkan päähän. Tyttö pelkäsi, että jos heidän suhteensa paljastuisi muille, siitä voisi koitua harmia Merlinille.
"Mene vaan. Minä odotan Gaiuksen luona, jos hän vielä huolii minut yöksi teille," Serena sanoi. Hän tiesi, että nuoren velhon paikka oli tässä ajassa Arthurin rinnalla.
Merlin oli jo lähdössä, mutta nähtyään prinssin Gwenin vierellä, hän kiirehti syleilemään Serenaa ja suuteli tätä. Gaius, Gwen ja Arthur katsoivat nuoren velhon kiihkeää toimintaa yllättyneinä.
Ja, Arthur sai siitä myös itse ajatuksen. Hän vei Gwenin ulos salista ja ryntäsi tämän kanssa käytävän suojaisaan syvennykseen, piiloon muiden katseilta.
"Minä rakastan sinua, Guinevere. Jonain päivänä olen kuningas, ja laadin omat sääntöäni... mutta minulla ei ole oikeutta pyytää sinua odottamaan..." Arthur kuiskasi, mutta Gwen tukki hänen suunsa painaen huulensa prinssin huulille. Saatuaan Serenalta niin vahvan tunteen kaiken tarkoituksenperäisyydestä, hän tiesi, että se päivä koittaisi vielä joskus, ja hän jaksaisi odottaa.