Hei kaikki!
Kiitoksia tosi paljon palautteesta :D Kiva, että tykkäsitte alusta. Vähän hirvitti ensin, että miten tähän suhtaudutaan Vainotun jälkeen, kun siitä pidettiin niin paljon :) Tämä on eka kerta kun kirjoitan DenNoria, joten hahmot voivat olla hieman ooc :/ Koittakaa kestää vannoutuneet DenNor fanit!
No, se alkulöpinöistä. Itse tarinaan siis :D
.
.
.
"Lukas, Isak. Onko kaikki hyvin?"Delminde kysyi huolissaan katsellessaan kahta ottolastaan, jotka vain nyppivät ruokaa edessään syömättä juuri mitään.
Miehet olivat olleet hiljaisia siitä saakka, kun Lukas oli palannut takaisin kirjeenviejiltä edellisenä päivänä ja heidän äiti ei tiennyt mitä tehdä helpottaakseen lastensa kurjuutta. Hän ei vain pystynyt samaistumaan heihin.
Delminde ja Alldin olivat löytäneet lapset monta vuotta sitten metsästä heidän oikeiden vanhempiensa ruumiiden vierestä. Molemmat lapset olivat kyyristyneet kerälle ja Delminde ja Alldin olivat heti hyväsydämisinä vieneet lapset kotiinsa.
Pojat olivat heränneet pariskunnan isosta sängystä ja Alldin oli selittänyt heille hyvin hienotunteisesti ja pahoillaan mitä olivat metsässä nähneet. Lukas oli ollut kahdeksan kesän ikäinen ja Isak vasta kolmen. Tutkiessaan pojat tarkemmin Alldin huomasi, että molemmilla oli rinnan kohdalla suoraan sydämen kohdalla merkki. Kaksi viivaa joiden poikki kulki kiemurainen säie. Näytti kuin merkit olisi kaiverrettu heidän ihoonsa ja Alldin pelkäsi kysyä lapsilta miksi heillä oli sellaiset merkit.
Pojat olivat ensimmäiset päivät hyvin hiljaisia ja pidättyväisiä. Isak ei tahtonut millään puhua vaan mulkoili vain vihaisesti sekä Alldinia että Delmindea ja roikkui vain Lukaksen paidan reunassa. Lukas puhui, mutta vain nopeasti pari sanaa, painuen sitten taas hiljaisuuteen. Alldin sai tietää heidän nimensä vasta monen päivän kuluttua.
Se mikä aiheutti lasten ja aikuisten suhteen muutoksen oli se, kun sotilaat löysivät kaupungin viereisestä metsästä poikien kuolleet vanhemmat.
XxXxXxXx
Molemmat lapset istuivat jalat ylös nostettuina Alldinin ja Delminden sohvalla Alldinin tehdessä merkintöjä pergamenttilistaansa. Hän nosti kuitenkin katseensa kuullessaan koputuksen. Delminde avasi oven ja viittoi Alldinin tulemaan käytävään. Mies nousi ja hymyili lapsille sohvalla hymyä, jonka toivoi näyttävän rauhoittavalta.
"Mitä nyt Delminde rakas?" Alldin kysyi nähdessään vaimonsa surullisen katseen.
"Heidät löydettiin metsästä. Heidän vanhempiensa ruumiit… ", Delminde kertoi, "Alldin… eräs sotilaista tunnisti heidät. Se nainen ja mies olivat noitia!"
"Noitia!" Alldin huudahti, mutta vaikeni sitten toivoen, etteivät Lukas ja Isak olleet kuulleet.
"Niin Alldin, tiedän mitä meidän kuuluisi tehdä… tiedän, että meidän pitäisi luovuttaa heidät heti paikalla sotilaille, mutta… mutta minä…", Delminde purskahti itkuun ja Alldin veti vaimonsa syliinsä.
"Alldin, en minä voi antaa näitä lapsia pois! He ovat niin pieniä! He eivät ole tehneet mitään pahaa meille, vaikka ovat olleet täällä jo monta päivää! Yli viikon, Alldin!" nainen itki ja Alldin suuteli vaimoaan.
"Shh rakkaani. En minäkään halua, että heille käy huonosti. Heissä on tulinen sielu ja heidät on luotu selviytymään. Minä olen aina halunnut poikia rakkaani. Ehkä meidän oli tarkoitus löytää heidät sieltä metsästä…", Alldin sanoi hymyillen ja Delminde vastasi miehensä hymyyn.
Delminde tiesi, että Alldin oli aina halunnut lapsia, mutta Delminde ei vain ollut koskaan tullut raskaaksi. Kirkon miehet olivat julistaneet hänet epäkelvoksi, mutta Alldin ei silti ollut hyljännyt häntä. He rakastivat toisiaan ja näiden lapsien täytyi olla vastaus jumalalta heille. He olivat kestäneet ja nyt he saisivat vihdoin itselleen kaksi poikaa omikseen.
Molemmat aikuiset säikähtivät, kun ovi avautui ja heidän suojattinsa tulivat käytävään. Isak oli painanut kasvonsa Lukaksen yömekkoa vasten ja kieltäytyi katsomasta edessään olevaa paria. Lukas kuitenkin kohotti päänsä ja sanoi sitten.
"Minä olen Lukas"
XxXxXxXx
Alldin katseli vanhinta poikaansa ja mietti kuinka ihmeessä tämä oli jaksanut olla niin vahva niin pienenä. Isak oli itkenyt tämän tästä ja kieltäytynyt kaikesta lohdusta, mutta usein pimeän tullen Lukas oli tullut vanhempiensa huoneeseen taluttaen itkevää Isakia ja Alldin oli nostanut heidät viereensä nukkumaan. Isak ei ollut muuttunut paljonkaan, sillä tämä tuli usein pimeän tullen vieläkin vanhempiensa huoneeseen, mutta ei suostunut tulemaan enää heidän viereensä vaan vietti jonkun aikaa istuen ikkunasyvänteessä ja hiipi sitten takaisin omaan huoneeseensa.
Lukas oli toista maata. Alldin ei kaikkien näiden vuosien jälkeenkään osannut tulkita poikaansa. Lukas ei näyttänyt mitään ulospäin vaan oli aina hyvin vakaa ja rauhallinen kaikessa mitä tekikin.
Tänään oli ollut poikkeus. Delminde oli tullut hiljaa Lukaksen perässä ylös ja nähnyt heidän vanhimman poikansa itkevän puristaen veljeään itseään vasten kuin pelastusrengasta. Delminde tiesi, että Lukas ei näyttäisi tätä heikkoa puoltaan kenellekään muulle kuin Isakille ja hänen ottovanhempansa ymmärsivät tämän.
"Tiedättekö mitä kaupungilla puhutaan?" Alldin kysyi, kun kumpikaan hänen pojistaan ei vastannut Delminden kysymykseen.
Lukas jäykistyi ja pysäytti kätensä liikkeen pyörittäessään lusikkaa.
Lukas ei katsonut ottoisäänsä vaan tuijotti vain lautasta edessään.
"Lukas. Kerro, että sinulla ei ollut mitään tekemistä sen tyttörukan kuoleman kanssa. Hän löytyi reitiltä, jota sinä kuljet aina ollessasi ulkona…", Alldin jatkoi.
"Se ei ollut Lukas!" Isak huusi ja Lukas mulkaisi veljeään.
"En uskonutkaan niin… Mutta sinä olit siellä, vai mitä Lukas?" Alldin sanoi hiljaa.
Lukas nyökkäsi hitaasti ja Alldin huokaisi syvään.
"Ethän sinä tehnyt mitään, mikä voisi paljastaa sinut ja Isakin?"
"En isä…", Lukas valehteli ja irvisti mielessään joutuessaan tekemään niin isälleen.
Alldin tarkkaili poikaansa hetken ja nousi sitten ylös viedäkseen lautasensa vesisangon luokse.
"Hyvä… en tahdo teidän joutuvan… Hyvä ettet tehnyt mitään…"
"Se tyttö kuoli isä…" Lukas sanoi hiljaa.
"Lukas…"
"MITÄ JÄRKEÄ ON VOIMISSA, JOILLA EI VOI PELASTAA EDES YHTÄ TYTTÖÄ?!" Lukas huusi ja Alldin näki jonkin vihreän olion hahmottuvan tämän takana.
"Lukas! Rauhoitu!" Alldin sanoi peloissaan ja vilkaisi ikkunoihin.
Lukas lysähti tuoliinsa ja painoi päänsä käsiinsä. Vihreä hahmo katosi ja huone jäi synkkään hiljaisuuteen. Delminde näytti pelokkaalta ja riensi Lukaksen luokse. Nainen oli aina hieman pidättyväinen Lukaksen suhteen, mutta heitti nyt kaiken sen menemään kietoessaan käsivartensa poikansa hartioiden ympärille.
"Sinä olet lahja Lukas. Sinä ja Isak. Te olette lahja. Älä koskaan ikinä unohda sitä", nainen sanoi ja tunsi, kun Isak kietoi omat kätensä äitinsä ympärille ja painoi kasvonsa tämän olkapäälle.
"Me olemme lahja… Me olemme lahja…", Lukas kuiskaili ja Delminde hyräili tuttua lastenlaulua kammatessaan Lukaksen hiuksia sormiensa läpi.
XxXxXxXx
Isak käveli vilkasta katua pitkin kädet taskuissaan ja katse jaloissaan. Hän oli nähnyt Lukaksen itkevän ennenkin, mutta jo kauan Lukas oli tuntunut kadottaneen sen kyvyn. Isak tunsi itsensä sillä hetkellä kakaraksi veljensä rinnalla. Hän oli jo yhdeksäntoista, mutta silti itki aina vähintään kerran viikossa.
Tuo poika on saatanan lapsi
Suuttumuksen kyyneleitä.
Niin Lukas oli sanonut. Isak itki vihan ja ärtymyksen kyyneleitä.
Isak näki silmäkulmastaan miten väki väisti hänen tieltään ihan kuin hän olisi ollut kapinen koira tai jotain sellaista. Hän tiesi erottuvansa joukosta ja tiesi Lukaksen ja vanhempiensa alituisesta jäkätyksestä, että hänen pitäisi käyttää hupullista viittaa liikkuessaan ulkona. Isakin kauniit kasvot ja hopeiset lyhyet hiukset olivat hyvin silmään pistävä näky. Isak oli veljensä tavoin lyhyt, mutta hänellä ei ollut isoveljensä kykyä karkottaa ihmisiä pelkällä katseellaan.
"Jos vain voisin käyttää magiaa… Kukaan ei enää uskaltaisi alkaa haastaa riitaa kanssani", Isak ajatteli katkerana, mutta hän tiesi ettei se olisi vaihtoehto. Hän tiesi mitä hänen ja Lukaksen oikeille vanhemmille oli käynyt.
Isak ja Lukas olivat saaneet kirouksen vanhemmiltaan. Tai siltä se ainakin välillä tuntui. Isak ei tiennyt juuri mitään noidista, joten hän ei tiennyt oliko kirous todella kirous. Häntä suututti, että hän oli niin tietämätön omasta rodustaan ja tiesi, että se vaivasi myös Lukasta. Heidän piti elää ihmisten keskuudessa ja pidättäytyä käyttämästä voimiaan.
Uhh… Hän pilaa tämän kaupungin hyvän ilman
Isak tunsi magiansa itsessään. Se sykki hänen sisällään ja kuiskaili hänelle sanoja kielellä, jota hän ei osannut, mutta silti ymmärsi.
Sitten oli hänen ja Lukaksen kiroukset.
Miksi Alldin päästää tuon riiviön ulos talostaan
Lukas puhui olioille, joita Isak ei aina edes nähnyt ja tämä pystyi myös käskemään niitä. Isak oli yrittänyt myös saada oliot tottelemaan häntä, mutta ne olivat vain suuttuneet ja yrittäneet käydä hänen kimppuunsa. Onneksi Lukas oli ollut paikalla käskemässä niitä jättämään Isak rauhaan.
Isak potkaisi kiveä tiellä ja rutisti naamansa irveeseen.
Luonnonoikku… Miksei tuota ole jo pistetty häkkiin
Hän olisi paljon mieluummin ottanut veljensä kirouksen. Hän vihasi omaansa.
HEheHeeheheheh
HAHhahaha
Siinä se menee taas
HAhaha
Katsokaa sen hiuksia! Friikki!
Kummajainen!
HAHAHHAHAHAHHAHAHAHHA
Tule vain tänne kauniskasvo niin minä pidän sinusta huolta
Isak pysähtyi ja vilkaisi ympärilleen etsien katseellaan. Kaksi isoa miestä seisoi kadun varrella olevan ravintolan edessä ja tuijotti häntä. Isak lähti pois täydeltä kadulta ja lähti syrjemmille seuduille.
Ehkä olisi tänään parasta vain mennä kotiin.
Taas tuo
Voi ei…
Isak pysähtyi ja yritti päätellä mistä päin ääni tuli, mutta ei ehtinyt kuin kääntyä nyrkin osuessa hänen vasempaan poskeensa. Isak lensi päin vesitynnyriä ja kaatui saaden kaiken saastaisen veden päälleen. Isak pärski ja nousi nelinkontin ylös kakoakseen veden pois kurkustaan.
"Eikö me varoitettu sinua juuri eilen Isak? Pysy pois kaupungilta!" Arvest sanoi ja hänen ystävänsä asettuivat rinkiin maassa olevan noidan ympärille.
Isak ei ehtinyt päästä edes ylös, kun nuoret alkoivat jo potkia häntä.
Jokainen isku tuntui hirveältä ja Isak huusi kivusta saappaankärkien iskeytyessä hänen kylkiinsä ja jalkoihinsa.
Se tuntui ikuisuudelta, mutta potkut loppuivat yhtäkkiä kovan äänen halkoessa ilmaa kuin ruoska.
"ISAK!"
Lukas seisoi kadun päässä ja tämä näytti raivostuneelta. Isoveljen silmät näyttivät salamoivan tämän astuessa lähemmäs. Arvest ja tämän ystävät näyttivät pelokkailta ja Isak huomasi, että he aikoivat lähteä.
Jokin Isakin mielessä napsahti ja tämä kohotti kätensä ja tarrasi yhden Arvestin kaverin nilkkaan. Poika katsoi alas Isakiin vihaisena, mutta kalpeni sitten kauhusta.
Isak hymyili ilkeästi ja tämän ympärillä hohti valoa. Isak kuiskasi ilmaan sanan, jonka hänen magiansa kuiskasi hänelle.
"Vilsthto"
"Uaaaaargh!"
Pojan ihoon iskeytyi syviä viiltohaavoja ja ne kohosivat yhä ylemmäs, kunnes yksi niistä viilsi tämän kasvoja. Nuoret perääntyivät huutaen kauhuissaan nähdessään ystävänsä lyyhistyvän maahan pidellen kasvojaan.
Isak ei kuitenkaan olut lopettanut vaan seuraava magian aalto vyöryi hänen ylitseen ja hän nosti kätensä ylös kanavoidakseen sen lentämään täydellä voimalla poikia päin. He kaatuivat maahan ja jäivät paikoilleen, kun musertava voima puristi heitä maata vasten.
"ISAK LOPETA!" Lukas karjaisi ehtiessään veljensä luokse. Hän veti Isakin kädet noidan selän taakse ja repi tämän kauemmas pojista.
Vasta silloin Isak näytti palaavan järkiinsä. Pikkuveli katseli järkyttyneenä tekemäänsä vahinkoa ja kääntyi Lukasta kohti.
"Voi… Voi hyvät jumalat! Minä olen tuominnut meidät Lukas!"
.
.
Isak parka D: Se on niin ihana tsundere. Miksi kaikki kiusaa sitä?! TÄH?! Ai joo, minä kirjoitan niin… :D Kaikki on varmasti jo arvannut tähän mennessä, mikä Isakin kirous on. köh Edward Cullen köh xD Juu on taas hauskaa. Mutta tiedättekö mitä! Tänään oli NettlePrincessin viimeinen lukion koulupäivä! Enää on jäljellä uskonnon koe ja lukion kuvisdiplomin viimeistely ja palautus ja sitten se on menoa :D Hähhäh… Mä joudun menemään töihin kevääksi… damn… Mutta lakin kuitenkin sain ja juhlat on siinä itsenäisyyspäivänä :D Studia messuillekin kerkiän vielä kuitenkin. Kun koulu on ohi ja ei ole enää huolta läksyistä pääsykokeet niin voin huoletta yrittää kirjoittaa paljon! Jee :D
SiiseliKiiseli: Suloisia ovat täytyy myöntää :D
MoustacheMan: Kiitos! Toivottavasti Uhrattu onnistuu yhtä hyvin kuin Vainottu :D
TheOneWithYou: Minäkin rakastan tätä :D Kirjoittaminen on niin kivaa!
UtaChan: Moooi! :D Mä tiedän, että olen julma :D Uusi osa ole hyvä OwO
anonyymi: Moroooo! Kyllä mä sua kestän :D Ei ole helppoa olla erilainen ei. Tiedän kyllä tunteen :/ Ei meidän lukiossa ole ketään jolle puhua mangasta tai animesta D: Sitten kun mä olen vielä niin hyperi, että selitän kaikkee ihan sekona ja kaikki katsoo mua kuin hullua xD