Moroo!
Nyt minä olen ylioppilas! Ja ilman koulua! Ja ilman töitä! Jee… Olen myös menossa tänään autokoulun kakkosvaiheeseen, joka kestää koko päivän! Argh! En tykkää autoilusta, mutta koska asun täällä perämetsässä, niin on hieman pakko hallita tuokin taito. Onneksi sentään tämä kakkosvaihe on ohi yhdessä päivässä, ettei koko viikkoa tarvitse rampata autokoululla. Tässä on nyt kuitenkin viides luku. Toivottavasti tykkäätte :)
.
.
.
Lukas ja Isak maksoivat itselleen kyydin Wuq'lan joelle erään kauppiaan matkassa. He eivät suinkaan olleet ainoat matkustajat vaan hevosvaunut tulivat tupaten täyteen ihmisiä. Lukas ja Isak jäivät istumaan lähelle vaunujen suuaukkoa. Vaunut olivat verhottu kankaalla ja vain ohjaajan palli jäi suojaamatta, jos sade iskisi. Isak tuijotti kaupunkia, kun se alkoi pikkuhiljaa jäädä jälkeen vaunujen lähdettyä iltapäivällä matkaan. Hän olisi halunnut tutkia sitä lisää. Isak oli pitänyt omista tutkimusretkistään Nordicamassa ja Tur'ara oli vielä isompi ja varmasti täynnä salaisia kujia ja reittejä. Siellä oli varmasti myös paikkoja, joissa olla yksin hiljaisuudessa.
Milloinkohan ollaan perillä. Oh! Lintu!
Kaikki kallistuu… viisi hopearahaa! Ryöstöä tämä on…
Miksi minun pitäisi naida se nainen? Hän on kamala!
Miksi äiti ja isä lähettävät minut enon luokse? Onkohan se, koska minä ja Melisa… En halua miestä…
Löydänköhän onnen uudesta kaupungista?
Isak puristi silmänsä kiinni ja irvisti. Hän ei päässyt rauhaan toisten matkustajien ajatuksilta! Kaikki tunteet ja pohdinnat syöksyivät yhtenä mylläkkänä hänen mieleensä ja tekivät hänet huonovointiseksi.
Kuuleekohan Isak taas ajatuksia? Hän näyttää huonovointiselta…
"Lukas…", Isak sanoi voihkaisten ja Lukas veti veljensä kainaloonsa.
Lukas oli ennenkin halannut veljeään tämän kärsiessä toisten ajatuksista. Jotenkin Lukaksen läsnäolo oli usein auttanut Isakia lajittelemaan hänen mieleensä tulevia ajatuksia ja näin hän oli pystynyt rauhoittumaan. Vanhempi noita ei voinut kuvitellakaan kuinka raskasta Isakin oli kuunnella päivästä toiseen ympärillään olevien ajatuksia, murheita ja välillä jopa muistoja. Isak ei pitänyt kirouksestaan. Hän vihasi sitä.
Isak katseli ulos vaunujen matkatessa eteenpäin. Pian he olivat jo kaukana Tur'arasta ja ilta alkoi laskeutua. Vähän matkan päässä oleva metsä tummui ja synkkeni hämärän tultua ja Isak värisi hieman. Hän ei tiennyt miksi, mutta jokin noissa metsissä kammoksutti häntä. Isak nukahti levottomaan uneen kuun tullessa esiin pilvien takaa.
Lukas katseli veljensä unta ja huokaisi raskaasti.
"Poika näyttää väsyneeltä"
Lukas käänsi kasvonsa eteenpäin kohti vanhaa miestä edessään.
"Hän… hän on välillä hieman huonovointinen…", Lukas sanoi vältellen.
Vanha mies siveli tummaa partaansa ja kaivoi laukustaan piipun ja tupakka pussin. Hän sytytti piipun ja veti henkosen. Vanhus puhalsi pyöreän pilven suustaan ja kääntyi taas katsomaan veljeksiä.
"Minne olette matkalla?"
"Wuq'lan joelle. Matkaamme sieltä Garmian notkoon päin", Lukas sanoi, yrittäen olla paljastamatta minne päin siellä. Vanhus kohotti kulmiaan.
"Oletteko te menossa Garmian notkoon? Minä tiedän sen paikan. Kaksi vuotta sitten Garmian notkossa oli kaksi kaupunkia ja ainakin kolme kylää. Joku iso herra piti siellä myös majaa"
Lukas katsoi kysyvästi miestä.
"Oli? Eikö siellä sitten enää ole mitään?" hän ihmetteli huolestuneena. Oliko Garmian notkon asukkaat kadonneet?
"Ei ole, yhtä pientä kylää lukuun ottamatta. Se kylä elää ihan omillaan, joten en yhtään ihmettele, että se on vielä siellä, mutta muut kaupungit ja kylät. Aavekaupunkeja ja rosvojen valtaamia kyliä. Kaksi vuotta sitten Garmian notkossa tapahtui jotain ja koko notkon asioita hoitanut iso herra kuoli. Kuulemma koko kartano ja kaikki siellä olleet joutuivat jonkinlaisen hyökkäyksen kohteeksi. Huhutaan, että joukko mustia noitia oli kaiken takana!" vanhus selitti hengittäen piippunsa savuja.
Lukas kuunteli ihmeissään. Mustia noitia?
"Kun iso herra ei ollut enää maisemissa hoitamassa ja vahtimassa, kaikki meni sekaisin. Yksi toisensa perään kaupungit ja kylät autioituivat ja asukkaat muuttivat toisiin paikkoihin. Rosvot tulivat ja asettautuivat asumaan tyhjilleen jääneisiin kaupunkeihin ja kyliin. Vain se yksi pikkukylä jäi. Omavarainen, kun on. On tosin ihme, etteivät kaikki ne rosvot ole jo hyökänneet ja ryövänneet koko kylää! Olen tosin kuullut huhuja eräältä ystävältäni", vanhus vilkaisi toisia matkustajia, "Ystäväni on noita, hyvin rauhaisa. Hän kertoi kuulleensa huhun, että sitä kylää suojelee mustan magian noita!"
Lukas tunsi kylmänväreiden kulkevan ihollaan. Koko retki tuntui hulluudelta. Mitä Madam Natalia oli ajatellut lähettäessään heidät Garmian notkoon? Toisaalta Madam ei ollut itse käynyt koskaan sen noidan luona. Hänhän oli vain tietoinen, että tämä Tino asui Garmian notkossa. Entä sitten rosvot?
Ei
Tämä on heidän ehkä ainoa tilaisuutensa! Ja olihan Lukaksella hänen oma vihreä suojelijansa. He pärjäisivät kyllä. Lukas pystyisi suojelemaan Isakia.
"Minä jään tässä pois", vanhus sanoi, kun vaunut nytkähtivät pysähdyksiin erään tienhaaran kohdalla, "Tämä vie suoraan Ymus'oriin. Turvallinen kaupunki", mies vielä lisäsi ja loi Lukakseen puhuvan katseen.
Lukas nyökkäsi, mutta ei liikahtanutkaan paikaltaan. Vanha mies tuhahti ja laskeutui sitten vaivalloisesti alas vaunuista.
"Kiitos matkaseurasta", mies nykäisi hattuaan ja lähti kulkemaan kohti turvalliseksi sanottua Ymus'oria.
Isak heräsi silloin ja katsoi unentokkuraisesti ympärilleen.
"Kuka tuo oli?"
"EI kukaan ihmeellinen. Hän vain kertoi matkaavansa tuossa lähellä olevaan kaupunkiin. Yritä saada uudestaan unta… matka tulee olemaan vielä pitkä", Lukas sanoi ja sulki itsekin silmänsä nojaten vankkurien seinään.
Matka vankkureissa oli raskas ja pitkä. Ruoka oli hyvin kehnoa, mutta Lukas ja Isak söivät mukisematta, sillä heidän kotoaan mukaan ottamat eväät tulisivat tarpeeseen, kun he saapuisivat Wuq'lan joelle. Garmian notkoon kestäisi vielä ainakin päivä kävellä, ja koska sen kaikki kaupungit olivat tyhjentyneet, he eivät voisi ostaa lisää ruokaa. Muut matkustajat vähenivät vähä vähältä ja ainoa yllätys sattui, kun eräs nuorehko mies hyppäsi erään toisen vankkurimiehen matkaan. Kuljettaja yritti huutaa tämän perään, etteivät he olleet vielä miehen määränpäässä, mutta hypännyt mies vain nauroi ja heilutti hyväntuulisesti heille kaikille.
"Minua ei määrää kukaan naimisiin!"
Päivät kuluivat ja vihdoin vaunut pysähtyivät joen viereen. Tie kulki joen viertä, mutta Lukaksen ja Isakin täytyisi ylittää joki päästäkseen Garmian notkoon.
"Wuq'lan joki on tässä. Hyvää matkaa", vankkureiden ajaja toivotti veljesten hypätessä kyydistä, "Olkaa varovaisia. Tuo tie vie suoraan aavekaupunkien läpi syvimpään kolkkaan siinä notkossa!"
"Olemme kyllä varovaisia", Lukas sanoi Isakin näyttäessä kauhistuneelta.
Kun vankkurit olivat lähteneet, Isak kääntyi veljensä puoleen.
"Aavekaupunkien läpi? Mitä se mies tarkoitti?!" hän henkäisi peloissaan.
"No… muut kaupungit ja kylät Garmian notkossa ovat hylättyjä. Vain se pieni kylä, jossa tämä Tino asuu, on yhä asuttu… Mutta ei mitään hätää! Minun otukseni pystyvät kyllä suojelemaan meitä!" Lukas sanoi yrittäen kuulostaa vakuuttavalta.
Isak tuijotti veljeään hetken ja laittoi sitten kätensä puuskaan.
"Lukas. Tuo ei kuulosta kovin huojentavalta, kun sinä ajattelet, miten me pääsemme perille kaikkien notkossa asustavien rosvojen ohi…", Isak sanoi ja Lukas yritti olla katsomatta veljensä ärtyneisiin silmiin.
"Isak. Tiedän, että tämä on aika hullua, mutta tämä on myös meidän ainoa mahdollisuutemme! Kuulit mitä Madam Natalia sanoi. Meidän voimamme ovat liian arvaamattomat, jos emme opi hallitsemaan niitä. Ja kukaan muu noita ei taatusti suostu ottamaan meitä oppilaikseen. Tämä suurnoita on meidän tilaisuutemme!"
Isak tuijotti alas ja piirsi kengän kärjellään ympyrää maahan. Hän nyökkäsi ja Lukas huokaisi helpotuksesta. Nyt oli aamu ja varmasti parhain aika liikkua notkon läpi olisi valoisaan aikaan. Veljekset lähtivätkin nopeasti liikkeelle. Lukas toivoi heidän ehtivän perille ennen pimeää. Garmian notkoon saattoi tulla kolmesta eri suunnasta. Vuorten yli, Sasta'han solan läpi, joka veisi suoraan notkon isoimpaan kaupunkiin ja jota käytettiin ennen kaikkein eniten, ja sitten ylittämällä Wuq'lan joen. Lukaksen ja Isakin valitsema reitti olisi lähimpänä notkon syvintä kolkkaa, jossa Tino asui, joten heidän ei tarvinnut mennä koko notkon läpi. Jos he seuraisivat vuorten juuressa olevaa metsää, he pääsisivät takuulla perille ainakin aamuun mennessä. Lukas toivoi, että he olisivat pois rosvojoukkojen asuinsijoilta iltaan mennessä.
Veljekset liikkuivat ripeästi, pysähtyen vain välillä lepäämään ja syömään. Lukas näki aina välillä vilahduksia olioista, mutta ne eivät tulleet hänen luokseen. Se tuntui oudolta, mutta Lukas yritti keskittyä vain matkaamaan eteenpäin. Isak nautti olostaan. Hänen mieleensä ei tulvinut kenenkään ajatuksia. Vain välillä Lukaksen ajatukset harhailivat hänen kuultavakseen, mutta muuten Isakia ympäröi rauhoittava hiljaisuus.
Ilta alkoi tummua lopulta, kun he saavuttivat kohdan, jossa tie kulki metsään. Tietä ympäröivä metsä oli väljempää, kuin heidän sivullaan oleva, mutta Isak tunsi kylmän hien ihollaan. Lukas taputti veljeään olalle, hymyillen hieman hermostuneena, mutta lähti kuitenkin etenemään.
"Lukas, minä en pidä tästä…", Isak sanoi, kun mustuus ympäröi heitä.
Vain kuu valaisi heidän tietään ja Lukaskin tunsi pienoisen epävarmuuden mielessään. Hän halusi lyödä itseään tajutessaan, kuinka hänen pelokkaat ajatuksensa tuntuisivat Isakista.
"Tule nyt vain. Ei se kylä voi olla enää kovin kaukana…", Lukas sanoi pitäen katseensa tiukasti tiessä.
"Mikä kylä kaunokainen?"
Lukas hätkähti ja astui kauemmas oikealla puolella kuuluvan äänen kaikuessa hiljaisuudessa. Hän veti Isakin taakseen, neljän ison miehen ja yhden lihaksikkaan naisen astuessa tielle puiden kätköistä. Kaikki viisi pitivät käsissään jonkin sortin aseita ja näyttivät hyvin epäystävällisiltä.
"Minne kaksi noin nättiä on matkalla, ilman mitään keinoja puolustaa itseään?" joukon nainen kysyi hymyillen ilkeästi ja lähestyen veljeksiä.
"Se ei kuulu teille!" Isak ärjähti vihaisesti ja mulkoili joukkoa. Hän kuuli heidän inhottavat ajatuksensa ja Isak ei pitänyt tilanteesta, johon hän ja Lukas olivat joutuneet. Nyt olisi hyvä aika Lukaksen olioiden tulla apuun…
"Ooh! Oikea tulisielu. Minä pidän sellaisista. Mitä jos otetaan nämä mukaan?" naurahti mies, joka nojasi iloisesti keihääseen.
"Totta kai! Nämä ovat niin kauniita, että meidän on pakko! Jos pomo ottaa toisen näistä, niin me voidaan varmasti jakaa toinen!" hyvin isokokoinen mies sanoi.
"Ja jos te luulette, että me lähdemme minnekään teidän mukaanne..!" Lukas sanoi hiljaa ja vakaasti, mutta rosvojoukkio alkoi hitaasti sulkea pakoreittejä heidän ympäriltään. Tilanne näytti varsin huonolta ja Lukas alkoi kutsua mielessään vihreää suojelijaansa.
Mutta mitään ei tapahtunut.
Lukas tuijotti eteenpäin silmät selällään ja hän tunsi paniikin alkavan nousta sisällään. Hän yritti kaikkensa. Hän kutsui vihreää suojelijaansa, niin kuin hän oli aina kutsunut, mutta tällä kertaa mitään ei tapahtunut. Kukaan ei tullut heidän avukseen.
Isak kuuli veljensä äänettömät avunhuudot ja tajusi kauhukseen, ettei Lukas pystynyt kutsumaan apua vihreältä hirviöltään. Isak yritti miettiä kaikin keinoin ulospääsyä tilanteesta, mutta mitä he voisivat tehdä? Isak oli tietenkin tottunut tappelemaan, mutta hänen vastustajansa olivat aina olleet pelkkiä nuoria pojankloppeja. Samanlaisia, kuin hän itse! Nämä olivat isoja ja lihaksikkaita ja opetettu taistelemaan.
"Ottakaa kiinni ja…", joukon johtaja sanoi virnistäen, mutta hiljentyi siinä samassa, kun jokin viuhahti hänen ohitseen. Valtavan kokoinen kirves iskeytyi puuhun hänen takanaan, melkein halkaisten sen. Kaikki katsoivat tummuuteen josta kuului askeleen ääniä.
"Mitäs mitäs? Meidän pitää lopettaa tapaamasta näin Arken!" naurahti hilpeä ääni pimeästä.
Pitkä mies astui mustuudesta kuun valoon. Hän oli lihaksikas ja vaaleahiuksinen mies, jonka kasvot loistivat iloisina ja hilpeinä. Miehen mustikanväriset silmät liikkuivat rosvoista veljeksiin ja pysähtyivät Lukaksen kasvoihin. Lukas tuijotti miestä silmiin.
Mies näytti todella ihmeelliseltä seistessään siinä kuunvalossa ja paljon Lukasta pitempänä. Lukaksesta tuntui, kuin hän katsoisi uudestaan Nordicaman ulkopuolella olevassa metsässä tapaamaansa suomukasta oliota. Hän tunsi miehestä kumpuavan yhtä aikaa voimaa ja sellaista kauneutta, mitä ei millään koristeilla ja kasvomaaleilla pystyisi luomaan. Mies hymyili Lukakselle leikkisästi ja kääntyi sitten taas jähmettyneeseen rosvojoukkoon päin.
"Arken, miksi sinä häiritset täällä rauhallisia matkalaisia?"
"Mathias!" joukon johtaja Arken sylkäisi suustaan. Arken oli iso mies, mutta Mathias ei näyttänyt yhtään huolestuneelta. Päinvastoin.
"Kuka tuo on?" kysyi tummatukkainen mies läheltä Lukasta ja Isakia.
"Hiljaa, Dahs!" joukon ainoa nainen tiuskaisi, "Tuo mies on siitä kirotusta kylästä! Niiden kanssa ei aleta mitään!"
"Lähdetään!" Arken sanoi ja joukkio livahti pois tieltä metsän siimeksiin.
Lukas ja Isak vain seisoivat paikallaan hengittäen raskaasti.
Mathiakseksi kutsuttu mies naurahti ja hypähti tieltä hakeakseen kirveensä. Lukas huomasi, että miehen selkäänkin oli kiinnitetty iso kirves. Selässä oleva kirves oli vieläkin isompi ja se oli kaksiteräinen. Pitkä mies irrotti yhdellä kädellä kirveen puusta ja sujautti sen kiinni vyölleen, kääntyen sitten veljeksiin päin.
"Hei! Minä olen Mathias! Asun Garmian notkon ainoassa asutussa kylässä! Minnekäs te olette matkalla?"
.
.
Jee! Mathias! Nyt alkaa vaikeat ajat, kun yritän saada Mathiakselle ja Lukakselle toimivan suhteen sopivan hitaasti ja melko realistisesti ja niin edelleen. Olen myös miettinyt, että taidan antaa Isakille hieman isomman roolin, mitä ensin ajattelin. Pidän Isakista, joten aion kirjoittaa hänen ja Kaorun suhteesta yksityiskohtaisemmin, kuin mitä aioin. Tässä osassa myös kerrotaan hieman tarkemmin Garmian notkosta. Pitäisi keksiä Tinon ja muiden kylälle, joku nimi. Siitä on yleisesti puhuttu vain Garmian notkossa sijaitsevana kylänä. Juu. Minulla ei ole tästä nyt mitään muuta ole sanottavaa, joten ensi viikkoon :)
TheOneWithYou: Tässä on sinulle Mathias :D Se on kyllä ihana!
anonyymi: Tinosta tulee mahtava ope :D Natalie ei itse asiassa ensin ollut tuo Madam. Hän oli ensin OC, mutta päätin sitten tehdä hänestä Natalien, kun hän sopi hyvin tuohon rooliin :)
spirit: Ole hyvä :D
SiiseliKiiseli: Yritän piirtää, mutta voi kestää :/ Mathias pääsi jo stooriin mukaan ja pian nähdään Tinokin :)
MirrorMurder: Säännöllinen kommentointi ilahduttaa mua hyvin paljon :D Lyhytkin viesti on iso asia minulle :)
Guest: Se on hienoa :D On kiva, että moni odottaa maanantaita tämän takia. Piristää minua paljon ja saan voimaa jaksaa koko viikon ja kirjoittaa uuden luvunkin siinä samassa :D