Heeei!
Heippa kaikki :D Meillä oli meidän tanssikoulun joulunäytös viime lauantaina. Oli kyllä niin mahtava show että! Vitsit, kun sen DVD tulee vasta joskus parin kuukauden päästä. Mutta joo, tässä sitä ollaan. Kotona. Yksin… JEE! Päivitän tämän nyt ja sitten myöhemmin tänään laitan deviantArt:tiini kaksi kuvaa Uhratusta. Olen muuten laittanut sinne erään kuvan Vainotusta, jonka tein jo kauan aikaa sitten, mutta unohdin vain laittaa sen nettiin. Joten käykää katsomassa kummankin ficin kuvitus :D
.
.
.
Lukas ei osannut sanoa sanaakaan Mathiaksen esittelyyn, eikä Isak ollut sen puheliaampi. Mathias katseli veljeksiä ja kallisti päätään vasemmalle hymyillen.
"Veivätkö pahat ilkeät rosvot kielenne?"
Lukaksen ääni palasi heti takaisin ärtymyksen mukana.
"Ei!" hän sähähti ja Mathias hymyili ilkikurisesti.
"No? Minne olette matkalla? Minne menettekin, minun on aivan pakko antaa suojelukseni teille, sillä heidän kaltaisiaan on täällä pilvin pimein", pitkä mies sanoi viitaten pakoon juossutta rosvojoukkoa, "Ja enhän minä herrasmiehenä voi jättää kaltaistasi komeaa miestä vaaraan", Mathias vielä lisäsi virnistäen.
Isak tyrskähti, mutta vaihtoi ilmeensä nopeasti äksyksi, kun Mathias katsahti häneen ja Lukas mulkaisi pikkuveljeään. Lukas kääntyi takaisin kirvesmieheen päin.
"Olemme matkalla kylääsi. On itsestään selvää, että sinä opastat meidät sinne", Lukas sanoi tuhahtaen.
Mathiaksen ilme kirkastui.
"Minun kylääni?! Upeaa! Tulkaa sitten niin lähdetään! Minä esittelinkin jo itseni, mutta mikä teidän nimenne on? Oletteko sukua?" Mathias höpötti innokkaasti ja alkoi kulkea eteenpäin.
Lukas ja Isak seurasivat häntä ja Lukas päätti vastata, koska Isak vain mutristi suutaan ja painoi kätensä puuskaan.
"Minä ole Lukas ja tämä on pikkuveljeni Isak. Tulemme… Tur'arasta", Lukas kertoi.
Hän ei halunnut kertoa heidän oikeaa kotikaupunkiaan. Olihan hyvin mahdollista, että Nordicamasta oli levinnyt tieto kaikkialle, että kaksi noitaa oli pakosalla. Mathias vain hymyili kääntyen välillä kulkemaan takaperin, että voisi jutella miehille paremmin.
"Lukas! Ihana nimi. Vai veljesi! Olettekin hieman samannäköisiä. Minä olen käynyt kerran lähellä Tur'araa, mutten koskaan itse kaupungin muurien sisällä! Isä on tosin! Oletteko koskaan käynyt kylässäni? Miksi olette tulossa?" Mathias kyseli ja Lukas kohotti kulmiaan.
Mathias oli tosi puhelias ja energinen tapaus.
"Me etsimme erästä henkilöä. Muuta en sano vielä…", Lukas mutisi ja Mathias jätti asian kesken, vaikka häntä kiinnostikin tuo henkilö, jota veljekset etsivät.
"Sinulla on tosi jännän väriset hiukset… Isakhan se oli?" Mathias sanoi ja Isak hätkähti hieman, kun häntä puhuteltiin.
"Mm… Mitä sitten?!" Isak ärähti ja Mathias nauroi hyväntuulisena.
"Ollaanpa sitä äksyinä! Teini-ikä on rankkaa vai?"
"Minä olen jo yhdeksäntoista!"
Mathias jatkoi puheluitaan kaikenlaisesta kevyestä, kun he kulkivat kuunloisteessa eteenpäin. Hän kertoi olevansa puunhakkaaja, vaikka se nyt olikin ilmeistä, ja olleensa vahtimassa, että puukuorma toiseen kaupunkiin olisi turvassa. Mathias kertoi asuvansa isänsä ja äitinsä kanssa, ja että hänellä oli paljon ystäviä kylässään. Kuulemma kaikki kylänasukkaat olivat ystävällisiä ja melkein kuin yksi iso perhe. Lukas huomasi halun hymyillä aina välillä, mutta hänen hymynsä tapasivat olla niin vaatimattomia, että hän epäili huomasiko Mathias edes niitä. Isak puuskahti aina välillä ja ilmaisi tuon tuosta, ettei hän ollut kiinnostunut, mutta Mathias ei ottanut pahakseen, nauroi vaan entistä iloisemmin nuoren mutinoille. Pian he olivat jo päässeet metsästä ja he tulivat peltoaukiolle. Heidän toisella puolellaan kohosi kauempana vuoria ja niiden alapuolella tiheä metsä. Kauempana heidän edessään näkyi puumuuri, joka kertoi kylän olevan jo hyvin lähellä. Aurinko alkoi tulla esiin, valaisten aukeaman ja Lukas ja Isak haukottelivat ja siristelivät silmiään. He eivät olleet saaneet nukkua vähään aikaan, yrittäessään taittaa matkan Garmian notkon halki nopeasti. Koko yö oli ollut täynnä pelkoa ja jännitystä, mutta Lukaksen ja Isakin täytyi myöntää, että Mathiaksen seura oli helpottanut heidän levottomuuttaan ja ahdistustaan. Mathias osoitti metsää heidän vasemmalla puolellaan.
"Minä työskentelen yleensä tuossa metsässä. En tosin keskimetsässä. Älkää koskaan menkö sinne! Ikinä! Koskaan! Se on paha paikka! Edes metsästäjämme Berwald ei mene sinne noin vain. Ainoastaan hänen puolisonsa seurassa se on sallittua", Mathias varoitti ja ensimmäisen kerran tämän ilme oli vakava.
Lukas oli hieman hämmentynyt miehen yhtäkkisestä vakavoitumisesta, mutta ennen kuin hän ehti edes katsoa kunnolla, Mathias hymyili jo, kuten ennen.
"Tässä on siis meidän kylämme!" Mathias ilmoitti, kun he pääsivät niin lähelle, että Isak ja Lukas näkivät sisään porteista. Kylä oli aika iso, mutta omalla tavallaan hyvin kodikkaan näköinen. Porttien sisällä oli puita ja pensaita ja teitä ei ollut kivetetty, kuten Nordicamassa ja Tur'arassa. Talot oli tehty puusta ja hirsistä ja kylän kauemmalla laidalla oli pieni ja vaatimaton puukirkko, joka tosin oli hyvin hoidetun ja kauniin näköinen. Kirkon näkeminen sai Lukaksen levottomaksi.
Mitä jos täällä on sotilaita?! Mitä jos Tino on jo saatu kiinni!
"Lukas rauhoitu", Isak kuiskasi hiljaa, "Kysytään…"
Lukas hymyili veljelleen. Isak nappasi tapansa mukaan ajatuksia ja tiesi siis Lukaksen pelot. Isak ei näyttänyt tosin yhtään sen enempää rentoutuneelta, vaan tämän kädet olivat puristuneet nyrkeiksi. Lukas näki tämän nielaisevan, kun Mathias hyppi portinvartijoiden luokse.
"Hei Mathias, mitä sinä olet tällä kertaa poiminut mukaasi?" toinen heistä naurahti silmäillessään veljeksiä.
"Heillä on jotain asiaa kylään! Pelastin heidät Arkenilta!" Mathias sanoi ja viittoi Lukasta ja Isakia tulemaan perässään.
"Mathiaksen ystävät ovat minun ystäviäni" vartija sanoi ja kallisti päätään pieneen nyökkäykseen.
Lukas nyökkäsi takaisin kohteliaasti Isakin mulkoillessa vartijoita. Kun he olivat päässeet porttien sisäpuolelle, Lukas hieman odotti jo, että joku sulkisi portit heidän takanaan ja joukko inkvisition sotilaita kävisi heidän kimppuunsa. Mutta sotilaiden sijaan Mathias viittoi paikalle erään ruskeahiuksisen miehen, joka käveli lähellä.
"Heeei! Antonio!"
Antonioksi kutsuttu mies tuli paikalle kädessään likainen esiliina ja vyöllään sepän vasara. Hän katseli uusia kasvoja iloisesti ja kysyvästi.
"Hei Mathias, keitä nämä ovat? Ystäviäsi?"
"Parhaista parhaimpia", Mathias vakuutti ja Lukas ja Isak katsoivat häntä ärtyneenä, "He etsivät jota kuta", kirvesmies kääntyi veljeksiin päin, "Voitteko nyt valaista, ketä etsitte? Me voimme taatusti auttaa, kuka tahansa hän onkin!"
Lukas puri huultaan. Miten heidän pitäisi kysyä? Ainakaan heidän ei kannata paljastaa olevansa noitia tai paljastaa Tinon olevan noita. Se oli tärkein asia.
"Tuota… tässä kylässä pitäisi asua muuan Tino", Lukas aloitti varovasti.
Vaikutus oli salamannopea. Molempien miesten ilme vaihtui iloisesta varautuneeksi. Lukas ja Isak hätkähtivät hieman ja katsoivat ihmeissään edessään olevia miehiä. Mathias hieraisi niskaansa vaivaantuneena.
Mitä he hänestä haluavat…?
Isak käänsi päänsä Antoniota kohti kuullessaan tämän. Tino siis tosiaan asui täällä ja nämä kaksi selvästi tunsivat hänet!
"Miksi haluatte tavata hänet?" Antonio kysyi epäilevänä.
"Meillä on hänelle viesti", Isak keksi.
Madam Nataliahan oli käskenyt heitä kertomaan suurnoidalle terveisiä ja antamaan tälle kauniin kristallikorun. Antonion ja Mathiaksen silmät laajenivat ja he kumartuivat lähemmäs.
"Viesti? Keneltä? Hänen veljeltäänkö? Ivanilta?"
Ivan? Madam Natalia oli maininnut tämän olevan Tinon isoveli. Miten nämä kaksi ihmistä olivat niin perillä Tinon sukulaisuuksista. Lukas pudisti päätään.
"Ei. Tämä viesti on eräältä Madam Natalialta. Voisitteko ohjata meidät Tinon luokse?"
"En ole koskaan kuullutkaan kenestäkään Nataliasta Tinolta", Mathias mietti ja katsahti Antonioon, joka kohautti harteitaan, "Hyvä on. Saatte tavata hänet. Tino on tulossa kylään suurin piirtein näihin aikoihin. Hän ei varsinaisesti asu kylässä, vaan eräässä mökissä tuolla metsässä", Mathias kertoi ja osoitti vuorten juuressa olevaa metsää.
"Voitte tulla odottamaan talooni siksi aikaa jos haluatte", Mathias tarjoutui, mutta Lukas kieltäytyi kutsusta.
"Olisimme mieluummin ulkosalla", hän sanoi ja silmäisi taloja. Häntä ei ihan hirveästi houkutellut ajatus mennä vieraan ihmisen taloon.
"No, te voitte mennä istumaan tuohon rinteessä olevan tammen varjoon. Minun pitää mennä käymään kotona, ilmoittamassa vanhemmilleni, että puukuorma pääsi turvallisesti pois notkosta", Mathias sanoi taas hymyillen iloisesti ja osoitti paikan.
Antonio heilautti hyvästit nähdessään jonkun kulkevan takanaan ja Mathiaskin lähti kotiinsa jättäen kaksi noitaa seisoskelemaan hieman eksyneen näköisinä paikalleen.
"Jos nyt menemme vain tuonne istumaan. Sieltä näkee aika hyvin", Lukas sanoi ja Isak nyökkäsi ilmoittaen olevansa samaa mieltä.
He kiipesivät loivan rinteen ylös ja asettuivat maahan nojaamaan puuhun. Isak repi hajamielisenä ruohoa ja Lukas mietti mitä yöllä oli tapahtunut. Miksi hänen vihreä suojelijansa ei ollut tullut? Nyt hänestä tuntui taas siltä, kuin voisi kutsua sen esiin, mutta mitä viime yönä oli oikein tapahtunut?
"Ehkä se johtui pelosta?" Isak ehdotti ja Lukas kohautti harteitaan.
Jostakusta toisesta Isakin yhtäkkiset hyppäykset keskusteluun saattoivat tuntua oudoilta, mutta Lukas oli tottunut siihen. Olihan hän Isakin veli ja ollut tämän kanssa aina.
"Ehkä… Mutta olen minä ennenkin ollut… järkyttynyt ja silti se on tullut…", Lukas ei halunnut myöntää ääneen olleensa pelästynyt. Isak tiesi sen ilman, että hänen täytyi sanoa sitä.
Isak tuhahti ja nyppi lisää ruohoa.
"Miten sinä olet voinut? Kuulitko mitään epäilyttävää siitä Mathiaksesta tai näistä muista ihmisistä?" Lukas kysyi ja Isakin kasvoille nousi mietteliäs ilme.
"Mathias vaikuttaa ok tyypiltä. Hyvin energinen ja rehellinen. Hänen ajatuksensa olivat ihan tylsiä!" Isak sanoi, "Tämä kylä taas… Jotenkin minusta tuntuu hyvältä. Ihan kuin… en tiedä, kuulen kyllä joitakin ajatuksia, mutta ne eivät kuulu niin kovaa. Kotona Nordicamassa ja sitten Tur'arassa ja jopa niissä vankkureissa ja äsken metsässä, kaikki ajatukset joita olen kuullut tähän mennessä, ovat olleet niin teräviä! Minulla on ollut päänsärkyjä ja sinä tiedät miten paljon minä vihaan sitä jatkuvaa äänitulvaa. Tähän mennessä kaikki äänet ovat olleet niin inhottavan kuuloisia, mutta täällä kylässä ajatukset tuntuvat niin… pehmeiltä! Voisin istua tässä päiviä… kuunnellen…"
Lukas oli yllättynyt. Isak näytti hyvin väsyneeltä ja pian tämä tipauttikin päänsä Lukaksen olalle ja nukahti. Lukas katseli kyläläisiä, jotka vilkuilivat välillä heihin päin.
"Tämä paikka vaikuttaa niin rauhalliselta", Lukas ajatteli raukeana, "Niin erilaista, kuin kaupungissa, jossa on koko ajan kova hälske ja ihmiset ovat töykeitä toisilleen. Täällä kaikki ovat kuin… yhtä isoa perhettä", Lukas muisteli pitkän kirvesmiehen sanoja. Mathiaskin oli ollut todella ystävällinen. Kuin isoveli, jota Lukaksella ei koskaan ole ollut.
Lukaksesta oli tuntunut mukavalta, kun Mathias oli kommentoinut hänen näyttävän komealta. Yleensä kaikki sanoivat häntä kauniiksi ja Lukas oli lopen kyllästynyt siihen. Hän tiesi, että hän oli hyvännäköinen, mutta komea tuntui paljon mukavammalta kohteliaisuudelta, kuin kaunis…
Lukas tunsi miten hänen omatkin silmänsä alkoivat painua kiinni.
"Ehkä, jos ihan vähäksi aikaa… ja Mathias oli sanonut kaikkien kyläläisten olevan ystävällisiä. Ja Tino tulisi vasta myöhemmin…"
Lukas nukahti juuri, kun Mathias tuli rinteen toiselta puolelta ylös. Hän hymyili huomatessaan molempien miesten nukkuvan ja istahti maahan Lukaksen viereen. Hän veti esiin puunpalan ja pienen puukon ja alkoi veistellä hyräillen samalla hyväntuulisena. Lukas vaikutti mukavalta mieheltä ja Mathias ei voinut odottaa saavansa tutustua tähän paremmin.
.
.
Mathias on niin ihana hahmo kirjoitettavaksi! Niin suloinen! Olen kyllä hyvin tyytyväinen itseeni, että olen saanut päivitettyä Uhratun kerran viikossa :D Ensi viikolla Tino pääsee mukaan stooriin ja voimme kaikki hurrata sille, että me tunnemme jo Tinon! Juu, mä olen hieman väsynyt xD Ensi viikkoon siis.
anonyymi: Kiitos :D Hmm, kaikki nimet vai? Keksit vain jonkin siansaksan sanan ja muutat sitä hieman :D Se on oikeastaan tosi hauskaa.
MoustacheMan: Ihanaa, että pidät tästä :D
SiiseliKiiseli: Kiitoksia :) Vankkureissa voi tapahtua paljon kaikkea!
TheUnpopularShip: Oi kiituksia =3 Toivon, että osaan kirjoittaa nämä paritukset luonteviksi x)
TheOneWithYou: Ole hyvä vaan :D Ja sano kiitokseni kaverillesi. Toivottavasti hän jonain päivänä uskaltaa kirjoittaa fictionia :D Kirjoittaminen on hauskaa ja ainakin minulle hyvin tärkeä harrastus ja toivonkin joskus voivani julkaista jotain!
Guest: Nyt Mathias pääseekin olemaan paljon esillä :D