Moroo!
HYVÄÄ JOULUA! :D Minulle joulu merkitsee perinteitä ja päivän ohjelma onkin seuraava: Aamuinen ongelmointi, lahjojen kuolaaminen kuusen alla, joulupuuro, joulurauhan julistuksen pakollinen kuunteleminen, yritys pakoilla isovanhempien käskyä pyyntöä tulla mukaan sytyttämään kynttilöitä sankarihaudoille, lähisuku kahville, lahjojen kuolaaminen kuusen alla, käynti haudalla, jouluruoka, Samu sirkan joulu, evankeliumin lukeminen, jouluruoka ja sitten vihdoin LAHJAT! Rauhallista joulua teille kaikille rakkaille lukijoille :D
P.S Flasmob 22.12.12 koskikeskuksessa Tampereella oli mahtava! Oli ilo olla mukana :D
.
.
.
"Hei! Hei Lukas! Herää"
Lukas kuuli Mathiaksen äänen ja raotti hieman toista silmäänsä. Puunhakkaajan naama oli melkein kiinni miehen omassa ja Lukas räväytti silmänsä auki äkisti ja nosti kätensä ylös, kolauttaen Mathiasta vahingossa leukaan. Mies kierähti maahan kyljelleen ja pidellen leukaansa ulisten. Isak heräsi ääniin ja lipsautti päänsä Lukaksen olkapäältä ja kolautti päänsä isoveljensä polveen.
"Ai helv! Mitä ihmettä…?!"
"Minun leukani…!"
"Mathias! Mitä ihmettä!"
Kaikki pysähtyivät kuullessaan helähtävän naurun. Isak ja Lukas nostivat katseensa mieheen, joka seisoi vähän matkan päässä kolmikosta. He jähmettyivät nähdessään tämän.
Mies oli hyvin lyhyt, vaalea tukkainen ja ihoinen ja tällä oli hyvin kirkkaat vaalean violetit silmät. Mies nauroi heleästi ja katsoi sitten veljeksiin. Tämä oli todella kaunis mieheksi.
Lukas ja Isak tunsivat silloin syvällä sisimmissään, jonkin suuren ja mahtavan voiman ympäröivän miestä. Se sai heidät haukkomaan henkeään ja tuijottamaan miestä syvää kunnioitusta tuntien. Mies katseli heitä iloisesti ja lempeästi ja astui sitten hieman lähemmäs. Lukas ja Isak kompuroivat istumaan parempaan asentoon ja Mathias nousi seisomaan yhä pidellen leukaansa.
"Auts… Joo, tässä on Lukas ja Isak. Pojat, tämä on Tino", Mathias esitteli ja katsoi sitten kysyvästi maassa yhä istuvia veljeksiä.
Tino tuli aivan heidän eteensä ja Isak jähmettyi kauhusta tajutessaan, että tämä noita, Tino, voisi murskata heidät pelkällä pikkusormellaan, jos haluaisi. Myös Lukas tarkkaili miehen liikkeitä varoen. Tino kumartui hieman ja ojensi molemmat kätensä veljeksille.
"Nouskaa ylös, olkaa hyvät" Tino sanoi ystävällisesti ja Lukas ja Isak vilkaisivat toisiaan, ennen kuin tarttuivat suurnoidan ojennettuihin käsiin.
Tino auttoi miehet ylös, mutta ei irrottanut heidän yhteen liitettyjä käsiään, vaan tutkaili veljesten kasvoja kiinnostuneena. Lukas tunsi jonkin pienen sähköisen tunteen kulkevan heidän käsiensä läpi ja astui samaan aikaan Isakin kanssa hieman kauemmas. Tino kuitenkin astui heidän mukanaan, eikä vieläkään irrottanut heidän käsiään.
"Hm hm…", Tino hymisi ja irrotti vihdoin otteensa veljeksistä sulkien ja avaten silmänsä hitaasti, "Suuria voimia. Voimia, jotka ovat olleet kauan lukittuina ja ovat vihdoin alkaneet päästä vapauteen…"
"Mi-mitä?" Lukas kysyi levottomana.
"Älkää olko huolissanne. Istukaa uudelleen alas, niin puhutaan. Mieheni tulee pian seuraamme. Mathias istu sinäkin", Tino sanoi ja istuutui nurmikolle ja Mathias istui tyytyväisenä hänen seuraansa.
Lukas ja Isak istuutuivat alas, mutta valitsivat paikkansa kauempaa. Tino katsoi heitä myötätuntoisena.
"Niin surullista…", hän huokaisi, "Te olette tainneet tulla kaukaa, noitaveljeni, vai mitä?"
Lukas ja Isak sävähtivät. Mathias katsoi heistä Tinoon ja takaisin hämmästyneenä.
"Mitä? Ovatko he noitia?" puunhakkaaja kysyi.
"Petturi!" Isak huusi Tinolle, "Miten saatoit! Sinä olet itsekin noita ja silti paljastit meidät! Lukas paetaan!"
Lukas ei ehtinyt edes arvioida heidän pakomahdollisuuksiaan, kun Isak lysähti maahan hänen viereensä.
"Isak!" Lukas huudahti ja nosti pikkuveljensä syliinsä.
Isak näytti olevan hieman pyörällä päästään, mutta nosti kätensä otsalleen ja yritti töniä veljensä pois.
"Ei… ei mitään hätää, minä vain yhtäkkiä, en löytänyt voimia pysyä pystyssä…"
Lukas katsoi Tinoa vihaisesti, mutta Tino nosti kätensä ylös hiljentäen hänet.
"Minä en ole petturi, veljeni. Te olette omaa rotuani ja voin vannoa teille, etten ikinä pettäisi veljiäni ja siskojani", Tino vakuutti ja Mathias tämän vieressä nyökkäsi myöntyvästi, "Teidän ei tarvitse piilotella tässä kylässä. Kaikki kyläläiset ovat tietoisia minusta. He eivät vihaa tai pelkää noitia"
Lukas ja Isak katsoivat Mathiasta, joka hymyili leveästi ja nyökkäsi.
"Tino on asunut meidän kylässä jo monta vuotta ja olemme aina tienneet hänen voimistaan. Vaikka vasta pari vuotta sitten, saimme tietää hänen olevan suurnoita!"
"Mathias!" Tino sanoi ärtyneenä ja läimäytti tätä takaraivoon punastuen, "Minä olen sanonut, että sillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani! Suurnoitia ei enää ajatella samoin, kuin ennen vanhaan!"
"Ööh… kyllä teitä taidetaan kunnioittaa samalla tavalla…", Lukas sanoi varovasti ja Tino kääntyi katsomaan noitaa, "Tai ainakin Madam Natalia tuntui kunnioittavan teitä suuresti."
Tinon silmät levisivät ja sitten hänen kasvonsa sulivat säteilevään hymyyn.
"Madam Natalia? Oletteko tavanneet hänet? Mitä sille rakkaalle naiselle kuuluu?" Tino nauroi.
"Hänelle kuuluu hyvää. Hän käski kertoa terveisiä ja antamaan tämän sinulle", Lukas sanoi ja ojensi Tinolle Madam Natalialta saamansa korun.
Tino otti sen varovaisesti vastaan ja näytti sitä Mathiakselle.
"Katso! Madam Natalia on eräs vanha naisnoita, jonka tapasin lapsena matkoillani! Paransin hänet ja hän sanoi jääneensä suureen kiitollisuuden velkaan minulle. Hän tekee tällaisia koruja ja muistaakseni muitakin kristalliesineitä. Tämä on todella hieno lahja, koska se on hyvin taikavoimainen!" Tino selitti innoissaan ja Mathias kumartui katsomaan korua, "Älä kuitenkaan koske siihen Mathias. Se ei siedä ihmiskäden kosketusta!" Tino varoitti, kun Mathias ojensi kättään lähemmäs.
"Hmph… Ihan epäreilua!"
Tino nauroi ja kietoi korun violettiin huiviin ja pisti sen sitten yhteen vyöllään olevaan pussiin. Sitten hän puhalsi pari silmilleen tipahtanutta hiustaan syrjään ja käänsi violettisilmiensä katseen taas veljeksiin.
"No niin. Te voitte puhua siis aivan rauhassa, joten mitä jos kertoisitte keitä olette, mistä tulette ja mikä on käyntinne syy? Mathias kertoi, että etsitte minua", Tino sanoi ja katsoi heitä lempeän ystävällisesti.
"Minä olen Lukas ja tämä on Isak. Olemme asuneet melkein koko ikämme Nordicamassa ottovanhempiemme kanssa. Siitä asti, kun vanhempamme kuolivat ja Alldin ja Delminde ottivat meidät luokseen. He ovat ihmisiä, mutta he ovat aina olleet meille kilttejä", Lukas kertoi ja Tino nyökkäsi, "Olemme saaneet asua Nordicamassa rauhassa, koska olemme esittäneet aivan tavallisia ihmisiä, mutta sitten… Isak vahingossa…"
"Minä vihastuin ja tein taikoja tavallisten ihmisten edessä! Meidän piti lähteä pakoon Nordicamasta minun takiani!" Isak kertoi ja Tino näytti myötätuntoiselta. Hänhän tunsi itsekin miltä tuntui olla pakosalla.
"Ja mistä tiesitte etsiä minua?" Tino kysyi vakavana.
"Isämme oli kertonut huhuja Tur'arassa asuvasta noidasta ja menimme tapaamaan häntä. Se noita sattui olemaan Madam Natalia. Hän neuvoi meitä tulemaan sinun luoksesi", Lukas selitti.
"Tietenkin. No, kertokaa sitten syynne etsiä minut. Vaikka taidankin jo tietää syynne", Tino sanoi ja Lukas ja Isak terästäytyivät. Tino olisi varmaan heidän ainoa mahdollisuutensa.
"Me tarvitsemme opettajan", Lukas sanoi lyhyesti.
Tino ei näyttänyt yllättyneeltä, vaan nosti kätensä leualleen ja katsoi molempia noitia arvioivasti. Isak ja Lukas odottivat Tinon vastausta henkeään pidellen ja Isak yritti tavoitella suurnoidan ajatuksia, saadakseen vihiä tämän päätöksestä, mutta huomasi vain kohtaavansa vankan seinämän. Mathiaksen ajatukset sen sijaan olivat kuin tarjottimella.
Hah! Tino ei koskaan käännyttäisi apua tarvitsevia noitia luotaan.
Ja niinpä tosiaan suurnoidan kasvot sulivat hyväksyvään ja lempeään ilmeeseen.
"Hyvä on. Minä jo hieman arvelinkin tämänkaltaista pyyntöä, kun kerroitte käyneenne Madam Natalian luona, ja että hän neuvoi teidät minun luokseni", hän sanoi nauraen, "Madam on niin tiukka."
Lukas ja Isak katsoivat toisiinsa iloisina ja Lukas kääntyi sitten taas Tinon puoleen.
"Kiitos todella paljon!" Lukas sanoi ja yritti tavoitella kasvoilleen hymyä, joka jäi jälleen kerran melkein näkymättömäksi.
Mathias naurahti iloisena ja taputti Tinoa selkään ja Isak hymyili ujosti Tinolle.
"Juu, nyt voisitte kertoa hieman omista voimistanne ja tiedoistanne taikuudesta. Sen jälkeen menemme mökilleni ja minä arvioin voimanne ja tarkistan pari muutakin asiaa. Voitte myös asua mieheni ja minun luonani niin kauan kuin tahdotte. Olen varma, että haluatte jossain vaiheessa oman talon", Tino sanoi ja kehotti sitten veljeksiä kertomaan taikuudesta.
Molemmat miehet liikuskelivat vaivaantuneina ja noloina, kunnes Lukas vihdoin avasi suunsa.
"Tuota… me emme tiedä oikein yhtään mitään taikuudesta. Kuten sanoin, me olemme eläneet koko ikämme esittäen tavallisia ihmisiä…", hän tunnusti hermostuneena.
"Hmm… se on kyllä hieman erikoista, mutta ei mitään hätää. Minä opetan teille kaiken mitä teidän täytyy tietää. Jospa sinä Isak…", Tino käänsi läpitunkevan katseensa nuorempaan noitaan päin ja tämä hätkähti, "Kertoisit minulle, miten melkein onnistuit tunkeutumaan ajatuksiini, ilman, että loitsit siihen tarvittavan mutkikkaan ja hankalan loitsun. Tunsin kun yritit nähdä mieleeni. Jos minulla ei olisi vakaata suojamuuria mieleni ympärillä, olisit päässyt läpi. Miten teit sen?"
Isak näytti hyvin hämmästyneeltä.
"Etkö… etkö sinä sitten pysty siihen?" Isak kysyi ihmeissään. Tinohan oli sentään suurnoita!
Tino pudisti päätään.
"Mieleen kurkistaminen ja sen hallitseminen ovat vaikeita ja voimakkaita loitsuja ja sinä melkein pääsit mieleeni, ilman että edes yritit kovasti. Miten teit sen?" Tino kysyi tiukasti.
"Minä… Minä olen aina pystynyt siihen. Siitä asti, kun aloimme asua Alldinin ja Delminden kanssa. Lukaksellakin on hienoja taitoja", Isak kertoi, vaikka Lukas yrittikin hyssytellä häntä.
Tino kääntyi nyt Lukakseen päin ja Lukaksen teki mieli katsoa pois, mutta hän ei kehdannut.
"Pikkuveljesi pystyy tunkeutumaan toisten ihmisten mieleen ilman pienintäkään rasitusta. Mikä on sinun 'hieno taitosi' Lukas?"
Kyseinen noita kirosi veljensä isoa suuta ja Isak mulkaisi häntä pahasti. Lukas huokaisi ja kutsui sitten vihreän suojelijansa esiin. Tino ja Mathias haukkoivat henkeään nähdessään ison, savuisen ja vihreän hirviön muodostuvan Lukaksen taakse. Mathias pomppasi pystyyn, näyttäen siltä, että hyökkäisi otuksen kimppuun, mutta Tino veti hänet takaisin alas.
"Mikä hitto tuo on?!" Mathias huudahti ja Lukas kutsui suojelijansa äkkiä taas pois.
"Se on minun suojelijani", Lukas sanoi ärtyneenä, "Se on aina minun mukanani ja tulee esiin, jos tarvitsen sitä!"
Tino tuijotti edelleen Lukaksen pään yläpuolelle ja näytti vaipuneen ajatuksiinsa, mutta hätkähti sitten ja katsoi tiukasti Isakiin, joka näytti viatonta naamaa. Tino puuskahti ja kohdisti sitten huomionsa takaisin Lukakseen.
"Suojelijasi vai? Aina mukanasi…? Onko muuta Lukas? Sinun on kerrottava minulle, jos osaat jotain muuta", Tino sanoi vakavana.
"No… Minä näen usein sellaisia otuksia, joita muut eivät näe. Isak näkee joitain, mutta ei kaikkia. Ne tulevat luokseni, kun kutsun niitä ja ne tekevät kuten haluan. Kotona Nordicamassa minulla oli paljon pieniä otuksia ystävinäni. Ihmiset myös usein pelkäävät katsettani. Isä kertoi, että he sanovat tuntevansa hukkuvan silmiini… mitä ikinä sitten se tarkoittaa…", Lukas mutisi ja Mathias näytti hieman hätkähtävän, mutta kun Lukas katsoi häneen, puunhakkaaja käänsi katseensa Tinoon.
Tino näytti nyt miettivän hyvin tarkkaan noitaveljesten sanoja. Hän nousi ylös ja kääntyili pari kertaa käsi leuallaan ja potki ruohotuppoa jalallaan. Lopulta hän tuli Lukaksen ja Isakin eteen vakavan näköisenä. Hän kumartui alas ja repäisi sitten Lukaksen paidan alas niin, että tämän rintakehä tuli näkyviin. Lukas vavahti ja älähti vihaisena ja pelokkaana. Hän veti paitansa takaisin ylös, mutta Tino oli jo nähnyt mitä oli pelännytkin.
"Voi hyvät jumalat!" Tino henkäisi ja katsoi Lukaksesta Isakiin ja takaisin.
"Mitä?" Mathias kysyi uteliaana ja hieman huolissaan nähdessään Tinon ilmeen.
Tino tuijotti veljiä ja sulki sitten silmänsä rauhoittuakseen. Hän veti pari kertaa syvään henkeä ja suoristautui sitten.
"Olen pahoillani", Tino kuiskasi veljeksille, jotka katsoivat häntä järkyttyneinä. Sitten Tino kääntyi Mathiakseen päin, "Tätä sinä Mathias et voi kuulla minulta. Se on heidän oma asiansa…"
"Anteeksi, mutta sinä… tiedätkö sinä, mitä se merkitsee?!" Lukas kysyi silmät suurina.
Tino kääntyi häneen päin ja suurnoidan kasvoilla oli surullinen ja ilme.
"Minä tiedän Lukas. Minä olen tavannut teidän kaltaisianne ennenkin… Meidän pitää lähteä mökkiini juttelemaan. Nyt heti."
.
.
Tinoooo! Mun rakas! On se niin suurnoita. Ja nyt sen pitää sitten yrittää saada Lukas ja Isak oppimaan taikuutta. Ei tainnut tulla kirjettä tylypahkaan yksitoistavuotiaana. Ei tullut minullekaan :( Mutta mitä Lukaksen paidan alta oikein löytyi? Se selviää ensi osassa! Joka ei välttämättä ehdi seuraavaksi maanantaiksi. Saa nyt nähdä. Yritän saada ensi osan tuttuun tapaan ensi maanantaiksi, jos suinkin pystyn, mutta seuraava viikko tulee olemaan niin tupaten täynnä kaikkea, että en tiedä ehdinkö D: Yritän kyllä parhaani :'(
TheUnpopularShip: Kiitos :D Kiva, että minun tavasta kirjoittaa tykätään :)
anonyymi: Lukas tulee tulevaisuudessa kyllä monta kertaa menettämään hermonsa Mathiaksen kanssa :'D Ja ne Uhratun kuvat laitoin vasta myöhään illalla, koska netti kusee välillä. Kiitos kommentistasi :)
TheOneWithYou: Pidän minkä tahansa pituisista kommenteista :D
CC: Anteeksi, että koukutan :D Kiitos kehuista, parhaani yritän :) Mielikuvitus on minun erityisosaamiseni :D