Moro!
Anteeksi ihan kauhiasti kun minulla on kestänyt näin kauan D: Ettehän ole ihan kauhean vihaisia? Lupaan päivittää tästä lähtien paremmin. Olen jopa kirjoittanut pari jaksoa jo varastoon! Päivitystahti tulee olemaan siis huomattavasti nopeampi! Tässä jaksossa hieman HongIceä =3 Toivottavasti tykkäätte :D
.
.
.
Isak istui sileän kiven päällä silmät kiinni. Hänellä oli juuri ollut elämänsä ensimmäinen Mielentien oppitunti Tinon kanssa ja kaikki oli sujunut yllättävän hyvin. Tino oli ollut oikein tyytyväinen Isakin innokkuudesta opetella ja pistänyt pojan rääkkäämään mieltään koko päivän. Isak oli joutunut ponnistelemaan Mielensä labyrintissa Tinon ääneen ja ohjeiden avulla. Isakin täytyisi oppia tuntemaan Mielensä nurkasta nurkkaan voidakseen hallita kykyjään. Isak oli kompuroinut Mielessään monta tuntia ja palannut aina nykyhetkeen vetämään henkeä ja rauhoittumaan. Isak huomasi Mielentien oppimisen helpommaksi kuin oli luullut. Kun Tino oli tullut hänen mukanaan Mieleensä, kaikki oli tuntunut ahdistavalta ja pelottavalta, mutta nyt Isak oli vähän kuin välitilassa. Hän ei ollut kokonaan poissa todellisesta maailmasta, mutta näki silti kristallin kirkkaasti oman mielensä labyrintin. Se oli omituinen tunne.
Isak hengitti syvään ja tunnusteli labyrinttinsa tietä. Tino oli käskenyt häntä harjoittelemaan ilman hänen apuaan, sillä Mielentie ei loppujen lopuksi ollut opetettavissa. Tino pystyi kertomaan Isakille vain teorian ja mitä hän oli kuullut toisilta, mutta käytäntö oli aivan toista ja Isakin täytyi oppia se aivan itse.
Isak avasi silmänsä ja yritti totutella näkemään sekä metsän edessään että labyrintin Mielessään. Metsä oli synkkä ja vihreä ja labyrintti oli kirkas ja valkoinen. Kaksi aivan erilaista maailmaa hänen silmissään. Isak alkoi hitaasti kävellä eteenpäin labyrintissa ja yritti samalla estää jalkojaan lähtemästä liikkeelle oikeassa maailmassa. Hän katseli muistoja Nordicamasta ja yritti avata unohtuneiden porttien lukkoja. Hän pysähtyi lopulta labyrintissa avattuaan erään portin ja alkaen tarkastella muistojaan Alldinin iltasaduista. Hän nousi samalla oikeassa maailmassa ylös kiveltä ja alkoi kävellä kohti kylää. Hän kompuroi aikalailla yrittäessään kävellä suoraan polkua pitkin ja samalla keskittyä muistoihinsa labyrintissa. Lopulta hän yritti kävellä sekä oikeassa maailmassa että Mielessään, ja tuloksena oli, että Isak rojahti pitkin pituuttaan maahan. Kaatumisen tuoma isku heitti hänet ulos Mielestään ja Isak kirosi hiljaa noustessaan ylös istumaan.
"Tuo oli hyvin mielenkiintoisen näköistä", kuului kiusoitteleva ääni hänen vasemmalta puoleltaan.
Isak käänsi päänsä ääntä kohti niin rajusti, että Kaoru pelkäsi sen irtoavan.
"Hei Isak!" Kaoru riemuitsi ja heilautti kättään huulillaan pehmeä hymy. Isakin punainen naama oli hyvin suloinen.
"Kaoru!" Isak henkäisi shokissa, "Mitä… mitä sinä täällä teet?!"
Isak halusi maan nielevän hänet. Kaoru oli omahyväisestä ilmeestään päätellen nähnyt hänen koko siksakki kävelynsä alusta loppuun asti. Nuori noita lupasi itselleen, että tästedes hän varmistaisi tarkkaan, ettei lähistöllä olisi ketään, kun hän harjoittelisi Mielentietä.
"Seurasin sinun hyvin mielenkiintoista meditaatiotasi. Mitä Tino sinulle oikein juottaa? Väkiviinaa?" Kaoru sanoi ja ojensi kätensä miehen nenän eteen. Isak tarttui käteen ja antoi Kaorun vetää itsensä ylös jaloilleen.
"En minä ole humalassa!"
"Olisit voinut huijata ainakin minua", Kaoru nauroi ja laski kätensä ystävänsä hartioille.
"Jos sinun se noin kovasti pitää saada selville, niin harjoittelin Mielentietä!" Isak sanoi ja Kaorun silmiin ilmestyi innokas pilke.
"Tino siis sallii sen sinulle?" Kaoru sanoi ja pörrötti Isakin tukkaa. Isak kiljaisi ärtyneenä ja taisteli miehen kimpustaan. Kaoru tanssahteli kauemmas välttyäkseen Isakin kostolta.
"Totta kai hän sallii sen minulle! Hän jopa sanoi, että minä olen lahjakas oppimaan sitä!" Isak sanoi kasvoillaan peittelemätön omahyväinen hymy. Isak oli oikein tyytyväinen saadessaan osoittaa Kaorulle kykynsä. Hän ei ollut veljensä varjo!
"Kunhan et treenaa niin paljon, että saat pikku pääsi pipiksi", Kaoru sanoi ja väisti isoa kuusenkäpyä, jonka Isak heitti hänen suuntaansa.
Isak ja Kaoru viettivät koko matka kylään asti kiusoitellen toisiaan ja lopulta tullessaan kylän laitamille ja heittäytyessään ison koivun varjoon he hiljentyivät. Hiljaisuus heidän välillään oli rauhaisa ja Isak tunsi olonsa onnelliseksi. Hänellä ei koskaan ollut ollut ystäviä ja sitten hän ja Lukas olivat tulleet kylään. Isak vilkaisi Kaorua ja tunsi mukavan lämmön sisällään. Kaoru oli hyvä ystävä ja Eduard ja Meikin olivat mukavia. Kaoru käänsi päänsä tuntiessaan Isakin katseen ja melkein tukehtui omaan sylkeensä nähdessään Isakin hymyilevän.
"I-isak?" Kaoru sopersi ja Isak kääntyi tuijottamaan taivasta myhäillen tyytyväisenä itseensä, koska oli saanut ystävänsä änkyttämään.
"Me asuimme Lukaksen kanssa ottovanhempiemme kanssa Nordicamassa…", Isak sanoi ja Kaoru piti katseensa Isakin kasvoissa, "Arvaa minkä takia?"
"Koska teidän vanhempanne kuolivat…", Kaoru sanoi hiljaa. Isak oli kertonut sen hänelle aikaisemmin jo.
"Niin…", Isak sanoi mietteliäänä, "Mutta en ole kertonut sinulle miten he kuolivat…"
"Isak ei sinun ole pakko…"
"Mutta minä haluan!" Isak sanoi vakaasti, "Minä olin silloin niin pieni. Se ei ole kovin iso trauma minulle. Alldin ja Delminde ovat minulle ne oikeat vanhemmat. Minun omat vanhempani tekivät jotain pahaa meille…
Tino selitti meille mitä kaikki se merkitsi. Hän kertoi kuinka peloissaan noidat olivat siihen aikaan, ja ovat vielä tänä päivänäkin. Noitalapset ovat hyvin vaarallisia, jos yrittää pysyä piilossa inkvisition silmiltä. Meidän vanhempamme tekivät jotain, mitä monet vanhemmat tekivät. He aikoivat uhrata meidät jumalille. Se on aivan huuhaata koko uskomus, että se toisi uhraajille mitään suojaa, mutta kuten Tino sanoi, ihmiset ajautuvat epätoivoisiin tekoihin epätoivoisina aikoina."
Kaoru pysyi hiljaa vain kuunnellen Isakin tarinaa, mutta hänen sisällään kuohui. Miten joku pystyi surmaamaan oman lapsensa? Vaikka kyseessä olisikin ollut vaikeat ajat, lapsensurmaan ei oikeuttanut mikään!
"Vanhempamme iskivät tikarit minun ja Lukaksen sydämeen, mutta he tulivatkin katumapäälle ja alkoivat pelastaa meitä Verenseisautuksella. Olet varmaan kuullut siitä Tinolta."
"Olen nähnyt sen", Kaoru tunnusti ajatellessaan siskoaan ja leipuria.
"Meidän vanhempanne eivät olleet aivan yhtä taitavia kuin Tino, joka on luonnonlahjakkuus. He kuolivat tuodessaan meidät takaisin elämään. Siitä seurauksena minulla ja Lukaksella on erityisiä kykyjä. Kai meille tarttui mukaan tuonpuoleisesta jumalten voimia tai jotain…", Isak sanoi ja nousi istumaan. Hän veti paitansa hieman syrjään näyttääkseen Kaorulle merkkiään rinnassaan.
"Tämä on merkki siitä, että me olemme uhrattuja lapsia. Minä inhosin tätä merkkiä ja sen tuomia kykyjä Nordicamassa…", Isak sanoi ja kosketti merkkiään, " Kykyni lukea ajatuksia esti tavallisen naiiviuden ja tiesin aina mitä kukin ajatteli minusta ja perheestäni. Minusta ja Lukaksesta ei pidetty. Meitä kammoksuttiin ja inhottiin. Tämä merkki vei minulta ne pienetkin mahdollisuudet saada ystäviä. Ajattelin usein, että jos en olisi tiennyt mitä he ajattelivat minusta ja heti käynyt hyökkäyskannalle, ehkä he olisivat oppineet pitämään minusta. Tämä merkki on ollut minulle aina riesa ja iljettävä silmälle, mutta viime aikoina… en ole enää ajatellut sitä niin. Taitoni lukea ajatuksia on säästänyt minut pahoilta ystävyys-suhteilta ja tuonut meidät tänne. Täällä olen tavannut Tinon ja Berwaldin ja sinut ja Eduardin ja Mein ja kaikki muut kyläläiset…"
Kaoru hymyili ja Isak virnisti.
"Vihdoin olen alkanut näkemään tämän merkin sellaisena, jota äiti ja isä sanoivat sen olevan. Lahjana."
Kaoru kaappasi ystävänsä halaukseen ja nauroi iloisesti. Isak halasi takaisin tiukasti ja tunsi olonsa kevyeksi. Hän oli niin onnellinen, että he olivat tulleet Lukaksen kanssa Garmian notkoon! Isak vain toivoi, että Alldin ja Delmindekin voisivat olla täällä heidän kanssaan…
He irtautuivat toisistaan ja Kaoru pörrötti taas Isakin tukkaa kiintyneenä. He eivät edes huomanneet, että Feliks oli tullut aivan heidän taakseen.
"Siis olettepas te suloisia!" blondi mies sanoi hymyillen tietäväisen näköisenä.
Isak ja Kaoru kääntyivät katsomaan taakseen. Feliks seisoi kädet lanteillaan ja selässään pieni Raivis-vauva. Feliks oli sitonut pojan huivilla selkäänsä saadakseen kätensä vapaaksi ja nyt Raivis katseli poikia edessään kiinnostuneena imien samalla peukaloaan.
"Jos täällä joku on suloinen, niin sitten Raivis!", Kaoru sanoi ja nousi ylös Isak perässään.
"Niin on, mutta niin olette tekin! Onko tässä jotain mehukasta meneillään?" Feliks kysyi ja molemmat pojat pyörittivät silmiään. Feliks saattoi sitten olla innokas työntämään nokkansa muiden asioihin.
"Mihin sinä olet matkalla, Feliks?" Isak kysyi Raiviksen tarttuessa Kaorun ojennettuun sormeen. Raivis puraisi pontevasti ja Kaoru säpsähti.
"Herran jestas! Onko tällä pikku riiviöllä jo teräkalusto?" hän sanoi ja veti kätensä nopeasti Raiviksen ulottuvilta.
"Poika järsii mielellään pöydänjalkoja. Perinyt taatusti toiselta isältään", Feliks sanoi heilauttaen kättään, mutta hymyillen. Sitten hän kääntyi Isakiin päin.
"Olin itse asiassa lähdössä käymään Tinolla, mutta kun sinä olet nyt siinä, niin voit varmaan välittää viestini. Kerro hänelle ja Berwaldille, että notkossa asustavat rosvot ovat alkaneet tulla yhä rohkeammaksi. Pienet joukot ovat vaeltaneet yhä lähemmäs kylää päivittäisillä retkillään ja kyläläiset ovat huolissaan. Olisi helpotus jos Tino voisi asettaa suojelevia loitsuja kylän ympärille tai tehdä jotain pelotteita pitämään rosvot poissa", Feliks selitti.
Hänen silmissään paistoi pieni huoli ja Kaoru arvasi miehen ajattelevan Raivista ja Torista. Feliks oli hyvin suojelevainen pienestä perheestään ja taisteli kynsin ja hampain rakkaidensa puolesta. Kaorun täytyi myöntää, että raaka rosvojoukko kummitteli välillä hänenkin mielessään. Notkon rosvot olivat julmia ja Kaoru ei halunnut edes ajatella mitä tapahtuisi jos joukot yhdistäisivät voimansa ja hyökkäisivät kylään. Yksittäiset pienet joukot kylän osaavat miekan ja jousenkäyttäjät pystyisivät pitämään poissa, mutta vähääkään isommat…
"Me kerromme viestisi Feliks, älä huoli. Mene vain takaisin Toriksen luokse", Isak lupasi ja Feliks hyvästeli heidät heittäen vielä pari nasevaa kommenttia heidän läheisyydestään. Isakia Feliksin puheet hieman nolostuttivat, mutta Kaorun pokerinaama ei paljastanut mitään.
"Minun on parasta mennä takaisin. Tino ja Berwald haluavat taatusti kuulla tästä", Isak sanoi ja heilautti kättään hyvästiksi. Kaoru kuitenkin tarrasi Isakin nostamaan käteen ja veti miehen halaukseen.
"Nähdään Isak", Kaoru kuiskasi miehen korvaan ja tanssahteli kylän porteista sisään ja pois näkyvistä.
Isak seisoi paikoillaan hieman pöllämystyneenä, mutta kohautti sitten olkiaan ja lähti kotia kohti.
Isakin kulkiessa eteenpäin, hänelle mieleensä tuli ajatus, että hän voisi käväistä katsomassa miten Lukas pärjää tehden niin fyysistä työtä kuin puunhakkuu. Isak oli tottunut raskaaseen työhön Nordicamassa tehdessään lyhyitä hanttihommia, mutta Lukas oli aina viihtynyt paremmin kirjojensa kanssa. Isakin kasvoille nousi hymy ajatellessaan isoveljeään työteossa. Tämä hänen täytyisi nähdä.
Isak saapui hiljaa Mathiaksen työaukeamalle voidakseen pysyä piilossa. Hän ei halunnut Lukaksen heti näkevän itseään ja Isak eteni varoen ja piilossa. Hän kurkisti ison puun takaa nähdäkseen aukeaman, mutta hän ei nähnytkään ketään töissä. Isak hymähti ärsyyntyneenä. Olivatko he jo lopettaneet?
Isak oli jo aikeissa kääntyä takaisin, kun hän näki silmäkulmastaan liikettä. Isak hiipi lähemmäs puiden tummien varjojen alla ja kurkisti isojen pensaiden takaa. Siellä, erään puun edessä, hän näki isoveljensä ja Mathiaksen kietoutuneena toisiinsa suutelemassa. Isak henkäisi ja sukelsi pensaiden suojaan painaen kätensä suunsa eteen.
Isak oli arvannut, että Mathias piti hänen veljestään, mutta että Lukas piti Mathiaksesta? Lukas tuntui aina niin kylmältä Mathiaksen seurassa, että Isak oli ollut varma. Hän kurkisti pensaiden oksien suojasta, ja näki kuinka Lukas oli nostanut kätensä Mathiaksen poskille, ja kuinka tämän kasvoilla oli niin autuas ja pehmeä ilme, että Isak ei meinannut uskoa miehen olevan hänen veljensä. Mathias itse piti Lukasta lähellään kuin porsliinipatsasta ja Isak katsoi miesten hellyyden osoituksia ihmeissään.
Lopulta Isak sai itseään niskasta kiinni ja nousi varoen ylös. Hän hiipi hiljaa ja väistellen maassa lojuvia oksia peläten kuollakseen jäävänsä kiinni. Hän ei missään nimessä halunnut jäädä kiinni vakoilemasta isoveljeään, kun tämä suuteli toista miestä.
Lukas tekisi hänestä selvää. Se oli aivan varmaa.
.
.
Ah, miten ihana lapsi Feliksillä ja Toriksella on! En nyt osaa tähän loppuun muuta sanoakkaan, paitsi että rakastan HongIceä! Olen jotenkin niin rakastunut tuohon paritukseen :D
mahtisninjatipu: Anteeksi että kesti taas D: Nyt voin kuitenkin luvata, että seuraavat osat tulevat paaaaaljon nopeammin!
anonyymi: Kiitos! :D
Laalaa: Voi kiitos! Tino on kuin Lukaksen ja Isakin ottoisä (Vaikka Tino ja Lukas ovat tässä saman ikäisiä.)
Syvamiete: Römäntiikkä on aina ihanaa :D
Randomi: Kiitossss!
TheOneWithYou: Vihdoin se inspis iski x)
Natalia: Tanska ja Lukas ovat molemmat hankalia kirjoittaa :B Yritetään kuitenkin!
Random: Kiitos todella paljon! Hauskaa, että tarinani on innoittanut uusia Hetalia faneja :D
Wex-sama: Oih! Kiitos! Pidän itsekin luomastani "noitamaailmasta" ja on niin kiva kirjoittaa siitä :D
T0K0T0K0: Olet ihana :D Toivottavasti jaksat edelleen seurata tätä, vaikka edellisestä chapusta on niin kauan aikaa.
JokuRandomLukija: Älä herätä äitiäs :,D Tässä vihdoin siis uusi osa! Kiitos kärsivällisyydestä.