Moi!
Ou jea! Tässä luvussa alkaa tapahtua!
.
.
.
"Hei! Mitä sinä teet Lukas!? Päästä irtiiiiiiii!" Isak huusi vihaisena ja Lukas mulkaisi vihaisena Kaorua.
"Sinä senkin! Kävit häneen käsiksi, vaikka hän oli tässä tilassa? Eikö sinulla ole yhtään tilannetajua? Peto!" Lukas huusi Kaorulle, joka tunsi samalla kertaa loukatulta ja syylliseltä.
"Enhän minä edes tiedä mikä hänellä on! Olin juuri tuomassa häntä Tinon mökille, kun hän…", Kaoru painoi huulensa suppuun ja jätti lauseensa kesken. Lukas mulkoili häntä taas Tinon ja Mathiaksen saadessa tämän vihdoin kiinni.
"Että sinä Lukas olet nopea!" Mathias sanoi ihaillen ja Tino taipui melkein kaksin kerroin huohottaen.
"Onko… huah… hän…. puuuh… ehtinyt tehdä… ääh… mitään?" Tino kysyi ja Lukas pudisti päätään.
"Ei kai mitään, mistä ei selvittäisi", Lukas sanoi.
"Voisiko joku nyt selittää mikä Isakilla on?" Kaoru kysyi ärtyneenä, "Yhtäkkiä hän vain ilmestyy paikalle ja hyökkää minun kimppuuni! Mei ja Eduard olivat paikalla näkemässä! Arvatkaa kuinka paljon Eduard tulee muistuttamaan meitä tästä!"
"Isak tulee kaivautumaan hyvin syvälle maan sisään kuullessaan mitä hän on tehnyt…", Lukas mutisi ja Isak rimpuili yhä veljensä alla.
"Eduard saa painua vuorille! Päästä minut Lukas! Kaoooruuuuu!"
"Poikahan on kiimassa", Mathias sanoi pidätelleen nauruaan.
Tino veti vyöltään vesileilin ja yhdessä Lukaksen kanssa pakotti Isakia juomaan kaksi litraa vettä, samalla kun Mathias selitti Kaorulle mitä oli tapahtunut.
"Tuon pitäisi auttaa näin ensi alkuun. Viedään hänet mökille nukkumaan yrtin vaikutus pois", Tino sanoi ja Mathias heilautti uupuneen pojan olalleen. Kaikki viisi lähtivät mökille, mutta Kaoru tiesi, että heti kun Isak heräisi tokkurastaan, mökissä pääsisi irti hurrikaani.
xx
Isak avasi silmänsä tuntien olonsa hyvin omituiseksi. Hänen ei ollut huono olo, mutta ihan kuin hän olisi tehnyt jotain…
Isak hypähti istumaan silmät selällään. Hän ei ollut voinut! Ei kai hän vain ollut?
"Huomenta Isak", kuului Kaorun toivotus hänen viereltään.
"Ei voi olla totta!" Isak sanoi ja laski päänsä käsiinsä.
Hän oli suudellut Kaorua! Hän oli jostain kumman syystä mennyt ja suudellut KAORUA! Isak toivoi, että maa vajoaisi hänen altaan ja veisi hänet mukanaan.
"Anteeksi Kaoru! En tiedä mikä minulla oli ja…", Isak ei keksinyt mitä muuta sanoa, sillä hän tiesi tasan tarkkaan miksi hän oli suudellut juuri Kaorua, mutta miksi hän oli mennyt oikeasti tekemään sen… MIKSI?
"Sinulla ei ole mitään anteeksi pyytämistä Isak", Kaorun lempeä ääni sanoi ja hän veti Isakin kädet pois tämän kasvoilta, "Minä olen oikein iloinen, että sinä teit sen…"
Ja sitten Kaoru suuteli Isakia hellästi otsalle. Isak muisti silloin, että Kaoru oli loppujen lopuksi suudellut häntä takaisin. Ja hän myös muisti oman tunnustuksensa. Myös Kaoru muisti sen.
"Minäkin rakastan sinua Isak", Kaoru sanoi ja Isak punastui korviaan myöten.
"Sinä… mutta minähän! Tai siis… minä olen noita!" Isak sanoi hätäisesti.
Kaoru pörrötti Isakin hiuksia ja hymyili.
"Ihan kuin se minua kiinnostaisi. Sinun kykysi ovat upeita ja ne ovat osa sinua. Osa, jota minä rakastan aivan yhtä paljon, kuin kaikkea muutakin sinussa."
Isak katsoi Kaorua tutkiskellen ja Kaoru painoi otsansa kiinni noidan otsaan.
"Ole hyvä Isak. Katso jos haluat. Minulla ei ole mitään salattavaa sinulta."
Minä rakastan sinua Isak. En ole koskaan ennen rakastanut ketään, mutta tiedän, että tämä on todellista.
Isak hätkähti Kaorun voimakkaita tunteita ja painoi katseensa alas syliinsä. Kaoru otti pojan käsistä kiinni ja hymyili. Isak kurkisti etuhiuksiensa lomasta ja hymyili ujosti takaisin.
Lukas, Mathias, Tino ja Berwald seisoskelivat samaan aikaan oven raossa tarkastellen tilannetta. Tino aivan hehkui onnesta nuorten poikien vuoksi ja Mathias virne ylettyi korvasta korvaan. Lukas mutisi jotain säännöistä ja rajoista ja Berwald vain hymähti huvittuneena.
"Poika saa luvan sitten käyttäytyä siivosti Isakin kanssa! Jos hän astuu varpaallaankin rajan yli, niin minä heitän hänet ulos!" Lukas sähisi hiljaa.
"Onko sinulla muka paljon valinnan varaa puhua?" Tino kuiskasi takaisin, "Itse juokset Mathiaksen mukana!"
"Saanen huomauttaa, että se olet sinä, joka hurvittelee joidenkin ihme yrttien kanssa!"
"Lukas helv…!"
"Öhöm…"
Kaikki neljä miestä kääntyivät takaisin oven suuntaan ja huomasivat Kaorun ja Isakin seisovan aivan heidän edessään. Puna levisi Tinon kasvoille ja tämä raahasi Berwaldin mukaansa laittamaan teetä.
"Hei Isak, Kaoru. Onnea vaan pariutumisen johdosta ja sitä rataa!" Mathias sanoi hilpeästi ja Lukas muksautti tätä päähän.
Isak oli punastunut korviaan myöten ja Kaorukin näytti lievästi ärtyneeltä.
"Me ei olla vielä pari! Me olemme vasta yhdeksäntoista vuotiaita!"
"Se on jo miehen ikä", Mathias kiusoitteli ja seurasi sitten poispäin kävelevää Lukasta.
Isak katsoi silmäkulmastaan Kaorua.
"Minä sitten en halua vielä… tai siis… vaikka Feliks ja Toris ovat jo ja Elizabeta ja Gilbertkin… tai siis."
Kaoru hätkähti ja punastui itsekin.
"En minäkään! Tai siis en ainakaan vielä", hän hymyili ja otti Isakin kädestä kiinni.
Isak hymyili ja puristi tiukasti toisen pojan kättä.
xx
Lukas käveli kylän laitamilla tutkien Tinon asettaman suojaloitsun pitävyyttä. Tino oli jäänyt mökille harjoittamaan Isakin Mielentietä ja oli siksi pyytänyt Lukasta tarkistamaan loitsut. Isak oli edistynyt Mielentiessä todella nopeasti ja Tino oli sanonut Isakin olevan jo melkein mestarin tasolla. Suurnoita toivoi, että olisi voinut esitellä Isakille eräitä suuria Mielentien taitajia, mutta Isak vakuutti olevansa onnellinen siten miten eli. Hän oli oikein tyytyväinen Tinon opetukseen ja vanhemman noidan kirjahyllyn sisältöön. Kaoru roikkui nykyään kaikki päivät mökillä ja kannusti Lukaksen pikkuveljeä innokkaasti. Lukas hymyili ajatellessaan paria. Vaikka Lukasta ärsyttikin, että hänen pikkuveljensä oli jo niin aikuinen, hän ymmärsi, että Kaoru teki Isakille vain hyvää. Lukas oli todella iloinen veljensä puolesta.
Lukas piirsi ilmaan kuvion ja lähetti kuvion matkaan. Se törmäsi Tinon suojamuuriin ja hehkui violettina hetken. Tino osasi loitsunsa. Ei yhtäkään säröä koko kylän ympärillä. Lukas oli juuri lähtemässä takaisin kylän keskustaan, jossa Mathias odotti, kun jokin liikahti hänen silmäkulmassaan. Lukas pyörähti katsomaan ja ehti nähdä vilaukselta jotain ruskeaa. Lukas tajusi sen peuraksi. Todella upeaksi peuraksi. Berwald olisi varmasti pitänyt siitä. Jokin peurassa kuitenkin oli omituista. Se oli niin upea otus, että Lukas otti alitajuisesti askeleen kohti muuria.
Sitten toisen.
Ja kolmannen.
Ja pian Lukas asteli jo suojaloitsun läpi ja kohti metsää, jossa hän oli nähnyt tuon upean ilmestyksen.
Lukas saapui metsän laitaan ja katsoi taakseen. Hänen takanaan lepäsi kylä ja sen takana alkoi metsä, joka siimeksissä Tinon ja Berwaldin mökki sijaitsi. Lukas ei ollut koskaan käynyt kylän vasemmalla puolella olevassa metsässä ja yhtäkkiä hän ei enää ajatellutkaan peuran jahtaamisen olevankaan niin hyvä ajatus.
Mutta sitten hän näki sen taas.
Peura.
Niin kauniin ja jalon ja puhtaan näköinen. Lukas halusi katsella sitä. Koskettaa sen pehmeää turkkia ja tuntea eläimen lämmön. Ja sitten tuo ihmeellinen peura kääntyi kannoillaan ja alkoi kävellä tiehensä metsän siimeksiin. Lukas räpäytti silmiään ja lähti otuksen perään.
Lukas tajusi jäävänsä jälkeen ja nopeutti askeliaan, kunnes hän suorastaan juoksi peuran perässä kolhien itseään kiviin ja raapien ihoaan puiden ja pensaiden oksiin. Otus käveli hänen edessään rauhallisesti, aivan kuin lipuen, sillä vaikka Lukas kuinka juoksi, peura pysyi hänen edellään.
Lukakselta katosi ajan taju. Hänen ainoa tavoitteensa oli saada kiinni tuo ihana olento ja katsoa sitä suoraan silmiin. Peura katosi yhtäkkiä puiden siimeksiin ja Lukas syöksyi oksistoon. Hän tuli isolle aukiolle ja pysähtyi vihdoin. Peuraa ei näkynyt missään, mutta hänen edessään kohosi iso kartanon raunio. Lukas putosi silloin polvilleen ja hengitti syvään. Yhtäkkiä hän tunsi suurta voipumusta ja hän tajusi vasta nyt kuinka omituista kaikki oli ollut.
"Mitä minä äsken tein..?" Lukas huohotti.
Kuinka kauan hän oli juossut? Missä hän oli? Miksi hän oli lähtenyt tavallisen peuran perään.
Ei!
Se peura ei ollut ollut tavallinen. Lukas nousi täristen seisomaan ja vilkuili ympärilleen. Jokin oli pielessä. Kartano hänen edessään tuntui huokuvan mustaa usvaa ja Lukas ymmärsi olleensa jonkinlaisen voimakkaan loitsun vallassa seuratessaan omituista peuraa metsään.
Lukas kääntyi nopeasti, mutta pysähtyi kuin seinään. Aivan hänen edessään. Melkein hänen naamassaan kiinni oli tuo ihmeellinen peura. Mutta nyt sen mustat pohjattomat silmät tuijottivat suoraan Lukaksen sinisiin silmiin ja Lukas tunsi kuinka hän putosi takaperin.
Hän putosi omien silmiensä synkkään lampeen ja vajosi pinnan alle.
Vain epäselvä ja vääristyvä kuva kertoi hänen ruumiinsa alkavan kulkea takaisinpäin.
Kohti kylää.
.
.
Hehheh : ) Peurahan se siinä. Seuraavassa osassa tapahtuukin paljon, kun Lukaksen ruumis pääsee kylän luokse! Siihen saakka.
P.S Ostin juuri studio killersin uuden levyn! Aivan ihana! Kyllä kirjoittaminen sujuu sen tahdissa
ringomei99: Kiitoksia! Itsekin kikattelin kuvitellessani koko tilannetta päässäni :D
Pieniysoitto: Jee! Uusia HongIce faneja! :D Ne kaksi on niin ihania, mutta toisaalta kaikkihan nuo ovat : )
T0K0T0K0: Sekavat kommentit on aina hauskoja :D Olen miettinyt, että teenkö tästä noita-maailmasta enää uusia ficcejä, ja luulen että tämä jää viimeiseksi, ainakin isoksi ficiksi. Voi olla, että rustaan jotain one shotteja lämpimikseni myöhemmin. Se jää nähtäväksi : ) Kiitoksia aina niin piristävistä kommenteista!