Moi!
Kaikki on niin uutta! Koulu alkoi maanantaina ja voi jestas tulen vaipumaan koomaan kaiken paniikin ja huonon itsetunnon ja paineen ja uusien asioiden takia! Monet kaverini ammattikorkeakoulussa kertovat kuinka heillä on vain pari tuntia viikossa tunteja ja muuten aika paljon vapaata ja sitten katson omaa lukujärjestystäni… rest in peace minä. Koulu ei ole vielä edes kunnolla lähtenyt käyntiin ja olen jo paniikissa. Mutta se siitä valituksesta. Toivottavasti teillä menee hyvin ja nauttikaa uudesta luvusta! :D
.
.
.
Mathias seisoi jähmettyneenä paikallaan. Mitä oli tekeillä? Mutta hän ei ehtinyt kauaa miettiä sitä, kun Lukas nappasi ison seipääksi katkenneen puuparrun lattialta ja syöksyi sen kanssa Mathiasta kohti. Mathias veti kaksiteräisen kirveensä esiin ja painoi sen varren ottamaan Lukaksen hyökkäyksen vastaan. Lukas ei ollut kovin lihaksikas eikä vahva, joten Mathias yllättyi toden teolla, kun lyhyempi mies pakotti hänet selkä seinää vasten. Mathias potkaisi Lukasta polveen ja tämä horjahti alemmas antaen Mathiaksen luikahtaa täpärästä tilastaan aukeammalle paikalle. Nyt Mathias kuitenkin oli Lukaksen entisellä paikalla, eli aivan reunan lähellä. Mathias näki silmäkulmastaan pitkän matkan alas ja alhaalla odottavan terävistä puulaudoista koostuvan kuolemanloukun. Hän nielaisi kuuluvasti katsoessaan Lukaksen nousevan hitaasti ja kääntyvän taas häntä kohden.
"Mathiiiaaasss… Miksi pakenet minua?" Lukas sanoi venytellen ja naksauttaen päätään rasahtaen.
"Sinä et ole Lukas…", Mathias sanoi hiljaa.
"Enkö muka?", Lukakseksi naamioitunut olio nauroi, "Miksi sitten tiedän kaiken meistä? Sen kuinka sinä sanoit rakastavasi minua. Kuinka hellästi suutelit minua siellä aukiolla. Miten ensikertaa jaoimme pedin. Minä tiedän sen kaiken, koska minä olen Lukas!"
"Pidä suusi kiinni! Sinä et ole Lukas! Hän ei ikinä satuttaisi omaa pikkuveljeään! Isak melkein kuoli!" Mathias huusi raivoissaan, "Missä Lukas on!?"
Lukaksen hymy hyytyi ja tämän kasvoille tuli ärtynyt ilme.
"Minä en pidä sinusta… Ja minä kun ajattelin, että olisit paljon mieluummin kuollut rakkaan Lukaksesi kädestä…", olento huokaisi dramaattisesti, "Hyvä on."
Olento nosti kätensä päänsä kohdalle ja osoitti sormellaan otsaansa.
"Lukas on täällä. Tämä on edelleen rakkaan Lukaksesi keho, mutta hänen Mielensä on minun vallassani! Et voi vahingoittaa minua ilman, että rakas Lukaksesi kärsii!" olento nauroi ilkeästi ja hieman seonneen kuuloisesti.
Mathias ei tiennyt mitä tehdä. Jos tuo olento puhui totta, ja Mathias pahoin pelkäsi tämän puhuvan, hän ei voisi mitenkään vahingoittaa otusta ilman, että Lukakseen sattui! Mutta sitten miehen päähän ilmestyi idea. Isak oli saanut Lukaksen Mielestä otteen! Hän oli varma siitä! Se oli tapahtunut parissa sekunnissa, ennen kuin Lukaksen kehon vallannut otus oli iskenyt hiilihangon Isakin lävitse, mutta Mathias oli varma, että hän oli nähnyt Isakin katseen harhailevan samalla tavalla kuin silloin, kun tämä meni jonkun Mieleen.
Jos Isak pystyi tavoittamaan Lukaksen Mielen, ehkä tämä pystyisi päästämään hänet vapaaksi otuksen kynsistä! Eli Lukas täytyi vain saada Isakin lähelle! Tietenkin Mathias tarvitsi avukseen ihmisiä pitääkseen Lukaksen kehon vallanneen otuksen aisoissa sillä välin, kun Isak menisi Lukaksen Mieleen.
Mahtava idea, mutta siinä oli yksi haittapuoli. Lukas haluttiin tappaa! Kyläläiset keräsivät jo varmaan aseitaan napatakseen Lukaksen. He eivät tienneet, mitä Mathias tiesi. Että Lukas ei ollut vastuussa teoistaan!
Mathias katsoi edessään olevaa otusta. Hänen pitäisi vain sitoa tämä kiinni ja piilottaa turvalliseen paikkaan. Sitten Mathias voisi etsiä Isakin, Tinon ja Berwaldin käsiinsä ja kertoa, että Lukaksen Mieli oli vallattu.
Hyvä idea!
Mutta vaikeampi toteuttaa käytännössä.
Otus kyyristyi hieman ja syöksähti sitten Mathiasta päin. Mathias oli vähällä väistää, mutta tajusi sitten, että väistämällä itse, hän syöksisi Lukaksen kuolemaan. Joten Mathias tarttui otuksen ojennettuihin käsiin ja käänsi heidät molemmat pois reunalta. He kaatuivat maahan ja kierivät lattialla yrittäen päästä kumpikin niskan päälle. Mathias potkaisi Lukaksen pois päältään ja nappasi köyden vyöltään. Hän syöksyi kohti otusta, joka makasi edelleen maassa ja onnistui laskeutumaan tämän päälle hajareisin. Hän painoi otuksen rinnan maahan ja nosti köyden sitoakseen Lukaksen.
Mathias ehti nähdä katosta tulvivan valon heijastuksen tikariin.
Sitten hänen vyöltään varastettu tikari uppoutui syvälle hänen rintaansa, lävistäen miehen sydämen.
xxx
Lukas kellui veden alla.
Kaikki oli kylmää.
Ja sitten joku veti häntä. Joku veti häntä ylöspäin.
Lukaksen käsi rikkoi jäätävän veden pinnan ja hän tunsi lämmön kädessään. Hän näki kasvot. Isak?
Mitä tapahtui? Missä hän oli?
Lukaksen pää täyttyi kysymyksistä ja sitten hän tunsi jonkin lämpimän valuvan hänen kättään pitkin. Jotain punaista. Ja sitten hän näki taas ulos.
Aivan kuin hänen silmiensä eteen olisi laskeutunut silkkikangas, joka salli hänen yhtä aikaa nähdä hänen murtuneeseen Mieleensä ja ulos oikeaan maailmaan. Hän näki kuinka Isak lyyhistyi hänen eteensä verta vuotaen.
EI!
Oliko hän tehnyt sen? Oliko Lukas tappanut oman pikkuveljensä?!
Ei… ei se ollut mahdollista. Miksi hän edes teki siellä?
Miksi hän nyt juoksi pois?
Miksi hän ei jäänyt auttamaan haavoittunutta veljeään?!
Lukas räpytteli silmiään. Hän katsoi ulkoisen maailman ohi ja katsoi veden alta omaan Mieleensä. Se näytti kauhealta. Koko hänen oma maailmansa oli tuhoutunut! Rikottu. Häväisty. Lukas yritti liikkua, mutta vesimassa painoi häntä joka suunnasta. Mutta ei! Hän pystyi liikuttamaan oikeaa kättään! Lukas yritti ottaa kiinni jostain. Mistä tahansa ja vetää itsensä veden pinnan yläpuolelle, mutta missään ei ollut mitään, mistä ottaa kiinni.
Vain vettä.
Lukaksen huomion vei taas ulkoinen maailma hänen tajutessaan, että olento, joka liikutteli hänen kehoaan, oli pysähtynyt. Se odotti jotain. Lukas tunsi sen mielihyvän Mielessään. Mitä se odotti?
Ja äkkiä Lukas kuuli sen.
"Lukas!"
Mathias! Mathias oli lähtenyt hänen peräänsä!
Lukas katseli kuinka hänen ruumiinsa houkutteli pahaa aavistamattoman Mathiaksen syvemmälle kartanon raunioihin ja ylös tasanteelle. Hän tuijotti alas kuolemaan ja kuuli olennon ajatukset, kuinka se tappaisi Mathiaksen ja sitten koko kylän. Jokaisen ihmisen yksitellen. Lukas tunsi paniikin sisällään. Mitä hän tekisi! Mitä hän pystyi tekemään vangittuna veden alle? Lukas raastoi ilmaa oikealla kädellään yrittäen ottaa jostain kiinni. Hän ei pystynyt vapautumaan! Hän oli avuton! Lukasta pelotti. Hän ei ollut pitkään aikaan pelännyt niin pahasti kuin nyt!
Mathias seurasi Lukaksen ruumista ylös ja alkoi puhua. Lukas kuuli oman suunsa vastaavan hänelle, mutta sanat olivat väärät, kieroutuneet ja pahat.
"Tiedän, että olen välillä ärsyttävä ja sinä sanot koleita sanoja minulle, mutta minä rakastan sinua kaikesta huolimatta! Minä en halua menettää sinua Lukas! Ole kiltti… Tule luokseni! Minä… minä lupaan sinulle, etten koskaan jätä sinua!"
Mathias!
Lukas puristi silmänsä kiinni ja tarrautui lopulta veteen oikean kätensä ympärillä ja vihdoin hän sai otteen. Lukas veti itseään ylöspäin ja hitaasti hän nousi ylemmäs veden hyisestä pohjasta. Hänen päänsä rikkoi pinnan ja hän tunsi kyyneleet kasvoillaan veden timanttisten lasipisaroiden rikkovan hänen ihonsa ja satuttaen hänen silmiään. Lukas näki nyt paljon paremmin ja tunsi kontrollin omasta oikeasta kädestään. Hän ojensi kätensä Mathiasta kohden ja huusi niin kovaa kuin pystyi.
"MATHIAS! AUTA MINUA!"
Lukaksen ääni ei kuitenkaan kuulunut niin kovaa todellisessa maailmassa. Se kuulosti käheältä ja murtuneelta.
Lukas yritti hivuttautua ylemmäs veden syövereistä, mutta silloin jokin tarttui häntä jalkaan ja alkoi vetää häntä takaisin pinnan alle. Lukas tarrautui veden lasipintaan ja piti kiinni kaikin voimin. Hän näki kuinka ulkopuolelle otus hänen ruumiissaan hyökkäsi Mathiaksen kimppuun ja kuinka Mathias tajusi mitä oli tekeillä. Lukas näki kuinka he kierivät lattialla. Hän näki kuinka olento nappasi Mathiaksen vyöllä komeilleen metsästystikarin samalla, kun Mathias potkaisi tämän kauemmas itsestään.
Ja sitten Mathias syöksyi olennon päälle.
Lukas halusi huutaa.
Tikari välkähti.
Kaikki pysähtyi.
Lukas näki Mathiaksen ilmeen jähmettyvän.
"EEEEEEIIIIIIIII!"
Lukas tunsi yhtäkkiä magiansa puskevan kaikkien hänen Mielensä raoista ja iskeytyvän häneen jättiläismäisen moukarin voimalla. Lukas kohotti kätensä ja rikkoi häntä vankina pitäneen lasiveden tuhannen sirun pirstaleiksi. Vesi kirkui hänen ympärillään ja Lukas tajusi, että samalla, kun olento oli varastanut hänen kehonsa, se oli vanginnut Lukaksen oman kehonsa sisään. Lukas keräsi magian koko ytimestään ja iski yhä uudelleen ja uudelleen lasivettä otuksen karjuessa tuskissaan. Se ei voinut puhua Lukaksen Mielestä, mutta sen tuska ja kiroaminen välittyi tunteina Lukakselle.
Lopulta otuksesta ei ollut enää mitään jäljellä ja Lukas tunsi nykäisyn selässään. Hän näki oman Mielensä palautuvan ennalleen hänen syöksyessään sieltä pois ja lopulta hän oli ulkona. Hän oli taas oman kehonsa herra.
Mutta se mikä odotti Mielen toisella puolella, laittoi hänet haluamaan palata takaisin Mielensä turvaan.
Mathias tuijotti häntä epäuskoisin silmin edelleen hänen yläpuolellaan.
"Math…ias…", Lukas henkäisi.
Mathias ei reagoinut nimeensä vaan alkoi kaatua taaksepäin. Lukas toimi vaistonvaraisesti noustessaan salamana ylös ja ottaen Mathiaksen kiinni. Hän laski rakastettunsa alas lattialle varovasti. Tikari oli edelleen hänen pystyssä hänen sydämessään ja Lukas tunsi jäätävyyden sisällään. Mathias ei voinut kuolla!
Lukas tiesi mitä hänen piti tehdä. Hän myös tiesi, ettei selviytyisi itse siinä. Hän veti tikarin Mathiaksen rinnasta ja nosti kätensä Mathiaksen sydämen päälle.
Hänen suupielensä kaartuivat hellään hymyyn ja hänen silmänsä kostuivat kyynelistä.
"Minä olen kuin olenkin vanhempieni lapsi…", Lukas kuiskasi ja painoi suudelman Mathiaksen huulille, "Anna anteeksi Mathias… Minä rakastan sinua…"
Ja sitten Lukas keskitti voimansa ja lämpönsä käsiinsä ja aloitti verenseisautuksen.
Se tuntui niin kylmältä. Hänen koko kehonsa jäätyi ja Lukaksesta tuntui kuin hän olisi taas vankina lasiveden sisällä.
Lukaksen poskille virtasi kyyneleitä, kun hän korjasi Mathiasta ja veti häntä takaisin elämään. Hän ei antaisi miehen kuolla, vaikka se veisi samalla hänen oman henkensä. Hän tiesi, että ei olisi reilua Mathiasta kohtaan jättää tämä elävien maailmaan, kun hän itse seuraisi vanhempiaan tuonelaan, mutta näin oli parempi. Lukaksen piti joka tapauksessa olla jo kuollut. Hänen omat vanhempansa olivat tahtoneet niin.
Lukaksen henki alkoi käydä katkonaiseksi ja hän ei enää tuntenut ruumistaan kylmyydeltä.
Näinkö hän kuolisi.
Keskellä vanhan kartanon raunioita, yksin kylmyyteen.
Mutta eihän hän ollut yksin. Mathias oli hänen kanssaan. Ja Mathias olisi hänen luonaan aina loppuun asti. Lukas itki kuvitellessaan mihin Mathias joutuisi heräämään. Hän itki tietäessään minkä uutisen mies joutuisi viemään Isakille ja Tinolle.
Maailmassa olisi tämän jälkeen taas yksi noita vähemmän.
"Anna anteeksi Mathias! Minä olen niin… pahoillani…", Lukas sai sanotuksi murheensa keskeltä.
Mathias alkoi liikahdella ja Lukas pakotti kasvoilleen hymyn. Hän tunsi kuinka elämä valui suoraan hänestä Mathiakseen. Ja niin oli oikein.
"LUKAS!"
Yhtäkkiä hän tunsi parin käsiä selässään. Ja kuinka lämpimät kädet ne olivatkaan!
"Lukas! Älä… älä ole huolissasi. Minä olen tässä."
Tino! Voi kuinka tämän ääni tuntuikaan hyvältä kuulla. Lukas tunsi toiset käsivarret ympärillään.
"Lukas! Voi Lukas! Sinä olet taas oma itsesi!"
Isak! Hänen oma rakas pikkuveljensä. Hän oli elossa! Hän oli kunnossa!
Lämpö palasi Lukakseen. Hän tunsi itsensä voimakkaammaksi ja vihdoin hän tunsi Mathiaksen hengittävän taas kunnolla. Lukas veti kätensä pois ja lysähti vasten Isakin käsivarsia. Tinoa irrotti myös kätensä hänestä ja Lukas näki juuri ennen kuin sulki silmänsä Mathiaksen avaavan omansa ja katsoen hymyillen Lukakseen.
.
.
Rakastin kirjoittaa tätä lukua. Rakastan draamaa ja sen varmaan huomaa ;D
mahtisninjatipu: Rakastan laittaa rakastavaiset/ystävät/sisarukset vaaraan! Se on vain niin traagista :D
Pieniysoitto: Aah! Kiitos!
T0K0T0K0: Sinä olet niin ihana! Riemastun aina nähdessäni sinun jättäneen kommentin :D Kiitoksia niiiiin paljon ihanista kommenteistasi :) Peuroilla on btw selvä salaliitto. Niitä kannattaakin varoa. Karmaisevansöpöjä juttuja dramatiikalla maustettuja on ihana kirjoittaa! Kerran kirjoitin hyvin karmaisevan novellin englannin tunnilla. Vaikka aloitin sen fantasia stoorina, se kääntyi jossain kohtaa kauhuksi :D Opettaja tosin tykkäsi siitä, joten jee :D
vaahtokarkkipallo: Toivottavasti tämä osa toimi yhtä hyvin kuin edellinen :D Kiitos kommentista!
Natalia: Toivottavasti koulusi on alkanut hyvin :D Itse olen tutustunut jo hieman luokkalaisiini, mutta en ole vielä löytänyt kenestäkään samanlaista manga/anime fanaatikkoa kuin minä itse. Toivon, että sellainen piirre tulisi esiin vielä jostakusta :D Toivon, että tämä luku oli mielestäsi tarpeeksi jännittävä :D