Moi!
Kihersin oikein ilosta, kun luin edellisen luvun kommentteja! Te olette aivan ihania! Kiitoksia todella paljon! Kolmatta viikkoa uudessa koulussa voi jestas! Niin paljon tunteja ja tekemistä ja muistamista, että tässähän meinaa tulla jo kovemman laatuinen stressi :D Onneksi tänä viikonloppuna Tracon! JEE!
Unohdin myös laittaa edelliseen lukuun tämän musiikki vinkin: Epic Ost Attack on Titan Bauklötze Bauklotze. En tiedä yhtään mitä siinä lauletaan, mutta kuuntelin sitä samalla kun kirjoitin edellistä lukua :) Mutta nyt uuden luvun pariin! Toivottavasti pidätte!
.
.
.
Lukas tunsi tuulen henkäyksen kasvoillaan herätessään. Hän oli avaamaisillaan silmänsä, mutta muistikuvat tapahtuneista ehtivät ensin. Hän oli surmannut yhden kylän kotieläimistä ja melkein tappanut myös Antonion, Isakin ja Mathiaksen! Miten ikinä hän voisi hyvittää tekonsa.
Pieni ääni hänen mielessään muistutti, ettei hän ollut ollut oma itsensä, vaan sen kammottavan olennon hallinnassa. Lukas ei silti voinut antaa itselleen anteeksi. Hän avasi varovaisesti silmänsä ja huomasi olevansa pehmeässä vuoteessa. Hän vilkuili ympärilleen ja tajusi olevansa Mathiaksen perheen talossa!
"Mathias…", hän kähisi, mutta ketään ei ollut missään. Sitten sängyn vierestä kuului hiljainen kuorsaus. Lukas kumartui sängyn laidan yli katsomaan ja näki hämmästyksekseen Mathiaksen nukkuvan patjalla lattialla, aivan hänen sänkynsä vieressä.
"Mathias…", Lukas hymyili. Hän keräsi peittonsa ympärilleen ja valui alas patjalle Mathiaksen viereen. Hän töni Mathiaksen kyljelleen ja puikahti salaa tämän syleilyyn.
Lukas siveli Mathiaksen poskea ja painoi pienen suudelman tämän leukaan. Hän hymyili pienesti ja sitten hän sulki silmänsä uudelleen ja nukahti nopeasti.
"Lukas"
Lukas hätkähti hereille. Hän ei ollut vaipunut syvään tai rauhalliseen uneen, joten Mathiaksen pehmeä ääni herätti hänet oitis. Lukas nosti katseensa Mathiakseen, joka nojasi päätään käteensä ja hymyili lempeästi rakkaalleen. Toisen kätensä mies oli laskenut rennosti Lukaksen kyljelle. Lukas nousi kyynärpäidensä varaan ja nosti kätensä miehen poskelle.
"Oletko sinä kunnossa?" Lukas kysyi pienellä äänellä.
Mathias tarttui Lukaksen käteen ja painoi sille pehmeän suudelman. Sitten hän nosti katseensa Lukakseen.
"Olen. Me kaikki olemme kunnossa. Kukaan ei kuollut. Sinä et tehnyt mitään pahaa…"
Lukas veti kätensä pois ja nousi istumaan sähähtäen.
"Vai en tehnyt! Minä melkein tapoin sinut!"
Lukaksen kurkkua kuivasi ja hän tunsi inhottavan tunteen syövän häntä sisältä.
Mathias katsoi häntä vakavasti noustessaan istumaan myös.
"Et tappanut. Se et ollut sinä. Tino selitti meille kaikille. Se oli Wargua. Olento, joka naamioituu metsän eläimeksi ja houkuttelee kieroilla voimillaan ihmisen vangikseen. Sinä tuhosit sen. Ja sinä pelastit minut Lukas."
"Mutta koska minä olin heikko ja annoin sen olennon ottaa minut haltuunsa…"
"Älä Lukas…", Mathias sanoi oitis, "Älä tee tuota itsellesi."
Lukas katsoi Mathiasta silmiin ja kuiskasi:
"Miten kyläläiset voivat? Antonio? Isak?"
"He ovat kaikki kunnossa. He kuuntelivat Tinoa ja he tietävät, että sinä olit vangittuna oman kehosi sisällä ja et ollut vastuussa teoistasi. Antonio parani Tinon lääkkeillä ja Tino paransi Isakin verenseisautuksella. Kaikki on hyvin", Mathias vakuutti ja veti Lukaksen syliinsä.
"Olen niin pahoillani Mathias…", Lukas kuiskasi.
"Älä ole. Vain Tinolla olisi ollut voimia vastustaa Warguaa. Se on voimallinen olento. Sinä jopa tuhosit sen lopulta! Ehkä sinussa on suurnoidan ainesta!" Mathias naurahti.
"Minä pelkäsin, että tapoin sinut", Lukas sanoi ja hipaisi Mathiaksen rintakehää, jota verhosi ohut valkoinen paita.
Mathias virnisti pahoitellen ja tarttui kiinni Lukaksen kädestä.
"Anteeksi, mutta se on vielä vähän arka… Ja minähän tässä meinasin saada sydänkohtauksen kuullessani, että sinä aioit vaihtaa oman henkesi minun takiani! En minä niin vähästä olisi kuollut!" Mathias nauroi hyväntuulisena.
Lukas hymyili pahoittelevasti, mutta pysähtyi sitten.
"Miten niin se on vielä arka?" Lukas kysyi toinen kulmakarva kohoten, "Verenseisautus vie kaikki kivut. Ainoa vaiva jonka se jättää, on kylmyys ja ehkä hienoinen jähmeys, mutta ei mitään pahempaa!"
"Noooh…", Mathias venytti silmäillen talon kattoa, "Sinä ikään kuin.. no toit minut takaisin. Ja se oli myös noidan käsi, joka iski minun sydämeeni sen tikarin…", Lukas sävähti, "Ja… Tino ja Isak tutkivat minut ja he sanoivat, että… noh, että se oli vähän kuin…", Mathias jätti lauseen kesken, mutta ei hänen olisikaan sitä tarvinnut jatkaa, koska Lukas tajusi ilman rakkaansa sanoja.
"Uhraus…", Lukas kuiskasi silmät pyöreinä, "Minäkö… Minäkö UHRASIN sinut!" hän huusi kauhuissaan.
"Rauhoitu Lukas. Se ei ole niin paha asia. Se et ollut sinä, vaan Wargua ja Wargua nyt vain sattui olemaan noidan kehossa. Se ei itsekään tiennyt mitä teki ja kun sinä pelastit minut verenseisautuksella, niin… Minä olen nyt samanlainen kuin sinä ja Isak!"
"Mutta… mutta sinä et ole noita! En tiennyt, että ihmisenkin voi uhrata samalla lailla kuin noidan! Tämä on järjetöntä! Mielipuolista!" Lukas mutisi ja repi sitten Mathiaksen paidan pois.
Siinä.
Aivan siinä kohtaa, mihin tikari oli iskeytynyt, oli samanlainen merkki, kuin Lukaksella ja Isakilla. Kaksi pystyviivaa ja niiden läpi luikerteleva kiemurainen säie. Lukas tuijotti merkkiä ja Mathias tunsi punan kohoavan kasvoilleen Lukaksen niin kiihkeästä tuijotuksesta.
"Minä en olisi halunnut… en olisi koskaan, ikipäivänä, tehnyt sinulle näin… Uhraus… siinä ei ole mitään hohdokasta. Se on vain surullinen asia, joka muistuttaa uhrattuja heidän lopun ikäänsä!"
Mathias katsoi Lukasta surullisena.
"Puhutko sinä nyt vanhemmistasi ja siitä mitä he tekivät sinulle ja Isakille?" Mathias kysyi hiljaa, "Vaikka sinulle, Lukas, uhraus on tuskallinen ja surullinen asia, minä näen sen aivan erilailla. Minulle tämä merkki tulee aina olemaan muistutus siitä, kuinka paljon sinä rakastat minua. Sinä toit minut takaisin Lukas. Sinä hait minut takaisin kuolemasta oman henkesi uhalla. Minulle tämä merkki on osoitus sinun tunteistasi minua kohtaan."
Lukas vetäisi värisevän ja syvän huokauksen ja painoi päänsä Mathiaksen solisluulle. Mathias kiersi kätensä noidan ympärille ja painoi suudelmia tämän hiuksiin. He pysyivät niin kauan aikaa.
"Kuinka kauan minä olen ollut tajuton?" Lukas huomasi vähän ajan kuluttua kysyä.
"Kaksi päivää. Isak on ollut suunniltaan huolesta, mutta Tino vakuutti meille, että sinä olet ihan kunnossa ja että heräisit parin päivän päästä", Mathias sanoi ja juuri silloin Lukaksen vatsa päätti sanoa pari valittua sanaa.
Mathias purskahti nauruun ja Lukas laski kätensä vatsalleen. Hän ei ollut siis syönyt pariin päivään. Ei mikään ihme, että hänen olonsa tuntui hieman huonolta. Mathias nousi ylös ja veti Lukaksen perässään.
"Menkäämme ulos!" Mathias sanoi nauraen, "Kaikki ovat siellä. Kylään tuli pari vierasta tänään aamulla ja ulkona katetaan jo juhla ateriaa!"
"Vieraita?" Lukas kysyi ihmetellen. Mathias vain vinkkasi hänelle silmää ja talutti noidan ulos.
Oli kaunis iltapäivä ja koko kylä tuntui olevan ulkona juttelemassa ja laittamassa ruokaa ja syömässä pöytien ääressä.
"Lukas!"
Isak juoksi päin isoveljeään ja melkein taklasi tämän maahan, mutta Mathias onneksi sai heidät molemmat kiinni ennen kaatumista.
"Lukas! Minä olin niin huolissani!" Isak sanoi puristaen isoveljeään lujasti.
"Anna anteeksi Isak! Olen niin pahoillani, että jouduit kokemaan jotain niin… kamalaa…", Lukas sanoi halaten veljeään tiukasti. Hän tiesi mitä Wargua oli tehnyt veljelleen ja hän toivoi voivansa tappaa olennon uudestaan!
"Ei se mitään, Lukas… Minä olen kunnossa. Tino on loistava verenseisauttaja!" Isak hymyili nopeasti veljelleen ja päästi sitten tästä irti.
Kaoru tuli heidän luokseen ja ilmaisi myös ilonsa Lukaksen heräämisestä.
"Tule Lukas. Mennään tapaamaan minun veljeäni!"
"Ja Tinon!" Isak lisäsi Kaorun tarttuessa häntä kädestä kiinni.
Nuoremmat pojat juoksivat käsi kädessä Tinon ja kahden vieraan miehen luokse ja vaihdettuaan pari sanaa he juoksivat jonnekin ihmisten sekaan. Lukas vain toivoi, että Kaoru ja Isak osaisivat olla kunnolla.
"Mitä? Onko Tinon veli, toinen elossa oleva suurnoita, Ivan täällä?!" Lukas kysyi ihmeissään.
"Jep… En ole oikein koskaan liiemmin välittänyt hänestä, mutta hän rakastaa Tinoa eniten maailmassa ja näköjään reissaaminen Yaon kanssa on tehnyt miehelle hyvää. Hän ei edelleen pidä paljoa muista ihmisistä, mutta nyt hän välittää kahdesta henkilöstä. Vaikka luulenkin, että Tino on edelleen ensimmäisenä listalla", Mathias sanoi ja kohautti olkiaan.
He kävelivät Tinon ja muiden luokse tervehtien samalla muita kylän asukkaita. Tino käänsi päätään heitä kohden ja hänen silmänsä välkähtelivät ilosta. Hän tuli heidän luokseen ja halasi heitä nopeasti.
"Hyvä että olette molemmat kunnossa! Tule Lukas! Haluan esitellä sinut Ivanille!"
Tino johdatti Lukaksen isoveljensä luokse ja Lukaksen täytyi myöntää, että Ivan tosiaan näytti suurnoidalta. Mies oli todella iso ja suorastaan huokui sitä voimaa ja kuninkaallisuutta, joka loisti Tinossa tämän tehdessä vaikeita loitsuja. Hän istui penkillä rentona ja silmät kapeina, huulillaan viekas ja ehkä hieman jopa julma hymy. Hänen vieressään istui aika komea mies, jonka ruskeat hiukset oli kammattu poninhännälle ja tämä vilkuili jatkuvasti suurnoitaa vieressään. Tino pysähtyi miesten eteen ja heti hänen isoveljensä ilme pehmeni huomattavasti. Ivan otti Tinoa kädestä ja Tino osoitti Lukasta.
"Ivan. Tässä on Isakin isoveli Lukas. Hän on oikein lupaava noita! Tunnollinen oppija ja vielä nopeakin!" Tino hehkutti ja Lukas tarttui miehen ojentamaan käteen. Ivanin kädenpuristus oli voimakas, mutta tämä taisi hieman hillitä voimiaan. "Lukas. Tässä on isoveljeni Ivan! Toinen minun lisäkseni elossa oleva suurnoitien jälkeläinen, ja nyt myös noitien kapinaliikkeen johtaja!"
"Kapinaliikkeen?" Lukas kysyi ihmeissään.
"Niin.", Ivanin ääni oli matala ja se kumisi itsevarmuutta, "Minä olen ollut kauan poissa Tinoni luota ja se aika ei ole kulunut lomailuun. Olen Yaon kanssa kiertänyt maata ja paikallistanut ja rekrytoinut noitia ja joitakin ihmisiä mukaani kapinaliikkeeseen, jonka tarkoituksena on vallata Witchlorment takaisin noidille. Kuullessani Madam Natalielta sinusta ja veljestäsi, päätin tulla vierailemaan täällä ja tiedustelemaan haluaisitteko te kenties lähteä mukaan kapinaan!" Ivan sanoi ja kaappasi sitten pikkuveljensä syliinsä, "Ja totta kai minun piti nähdä taas rakas pikkuveljeni. Minun on ollut niin kova ikävä sinua Tino!"
Tino nauroi ja halasi veljeään. Sitten hän kiemurteli pois Ivanin sylistä ja huikkasi menevänsä etsimään Berwaldia. Heti kun Tino oli kuulomatkan päässä, Ivanin kasvot synkkenivät ja hän tuijotti Lukasta ja Mathiasta terävästi.
"Minä kaipaisin todellakin riveihini kaltaisiasi noitia Lukas. Sinä ja veljesi olisitte todella hyvä lisä tulevaan sotaan. Witchlormentin kaappaus ei tule olemaan helppo. Olen jo puhunut veljesi Isakin kanssa. En voi pakottaa teitä ketään matkaani, mutta veljesi näytti mietteliäältä. Entä sinä Lukas? Mitä mieltä sinä olet?"
Lukas katsoi suoraan Ivanin silmiin, jotka kapenivat.
"En osaa vastata sinulle Ivan. Olen vasta aloittanut opintoni Tinon kanssa ja en ole varma haluanko ryhtyä sotaan ihmisten kanssa. Minä en tunne kaipuuta Witchlormentiin, kuten sinä ja Tino. Hän kertoi meille siitä kyllä ja näin hänen ilmeestään, että hän haluaisi taas nähdä sen, mutta huomasin myös, että hän rakastaa tätä kylää. Sinä taidat itsekin tietää, että Tino ei tule muuttamaan Witchlormentiin, ellei tämä kylä muuta sinne myös. Minäkin haluaisin nähdä kaupungin, mutta en riskeeraa kaikkea mitä minulla on sen näyn takia. Minä en tule mukaasi Ivan.", Lukas päätti puheensa ja Ivanin ilmeestä saattoi huomata, kuinka harmissaan ja vihainen tämä oli Lukaksen päätöksestä.
"Hyvä on.", Ivan sanoi ja käänsi päätään Yaota kohti, "Mennään Yao. Etsitään perheesi. Haluat varmaan puhua heille enemmän kuin ne pari sanaa jotka vaihdoitte, kun tulimme kylään."
Yaon kasvot sulivat hymyyn ja hän heilautti hyvästit Mathiakselle ja Lukakselle.
"Mennään Ivan! Olen kaivannut heitä."
"Tiedän, että olet. Siksi menemme heidän luokseen nyt, kun olemme jo nähneet Tinon", Ivan sanoi hymyillen ja laski kätensä miehen lantiolle. Yao punastui ja yritti irtautua Ivanista, mutta suurnoita piti tiukasti kiinni hymy huulillaan.
Mathias ja Lukas jäivät katselemaan heidän menoaan.
"Ymmärrän mitä tarkoitat Mathias", Lukas sanoi, "Ivan on hyvin… omituinen. Hän vaikuttaa suorastaan vaaralliselta. Mitä hän tarkoitti sillä, että Isak näytti mietteliäältä. Ei kai hän vain oikeasti harkitse liittymistä sotaan? Isak on yhdeksäntoista!"
"Sitä sinun on varmaan parasta kysyä Isakilta. Mutta jätä se myöhempään. Nyt sinun pitää syödä jotain ja levätä!" Mathias sanoi ja otti Lukaksen kädestä kiinni ohjaten tämän ruokaa täynnä olevan pöydän ääreen.
Ilta oli mukavan leppoisa. Kaikki söivät ja joivat runsaasti. Lukas kävi tapaamassa Antoniota ja pyytämässä tältä anteeksi. Antonio oli oma leppoisa itsensä ja vakuutti, ettei kantanut kaunaa. Lovino sen sijaan mulkoili Lukasta happama ilme naamallaan. Kaoru ja Isak juttelivat ystäviensä kanssa puun alla ja jossain välissä, kun Lukaksen tarkkaavainen silmä vältti, pojat olivat luikahtaneet pois näkyvistä. Ivan ja Yao alkoivat jossain vaiheessa kertoa tarinoita matkastaan ja ne lumosivat yleisön heti. Ivan kertoi niin uskomattomia tarinoita tapaamistaan noidista Yaon täydentäessä tarinaa yksityiskohdilla, että Lukas unohti hetkeksi kaiken muun. Juhlien alkaessa loppua ja ihmisten alkaessa yksi toisensa perään valua koteihinsa, Mathias tarttui rakastaan kädestä ja johdatti tämän kauemmas juhlahumusta.
"Haluan näyttää sinulle jotain!" Mathias sanoi virnistäen ja vei Lukaksen mukanaan kylän lasten tekemään isoon puumajaan kylän perällä. Puumajasta pääsi kiipeämään isolle kalliolohkareelle, jonne lapset eivät päässeet, mutta jotkut kyläläiset käyttivät sitä päästäkseen rauhalliseen paikkaan. Mathias istutti Lukaksen maahan kauas kallion kielekkeeltä ja hymyili.
Mathias nosti kätensä ylös ja tarttui kiinni ilmaan. Sitten hän repi ilman auki! Lukas henkäisi syvään henkeä ja nousi seisomaan. Mathias oli repinyt ilmaan aukon! Ja aukon sisällä näkyi heidän alapuolellaan olevan puumaja sisältä.
"Mitä… Mitä ihmettä!?" Lukas henkäisi ja ojensi kätensä kohti repeämää.
Mathias virnisti.
"Minähän kerroin, että olen nyt samanlainen kuin sinä ja Isak. Minäkin sain mukaani toiselta puolelta voimia! Tino repi minut mukaansa heti kun olin tajuissani ja auttoi minua löytämään tämän voiman. Hän kertoi, että tämä on ikään kuin ovi, jonka vain minä voin avata ja sulkea. Voin avata tämän oven minne vain haluan! Minun pitää vain tietää siitä paikasta ja tadaa! Voin avata sinne oven!" Mathias selitti innoissaan ja Lukas vain tuijotti repeämää.
Mathias hymyili ja tarttui sitten repeämän kummastakin päästä ja sulki hänen kutsumansa oven.
"Sinun pitää luvata Lukas, ettet kerro tästä kenellekään. Isak, Kaoru ja Berwald tietävät sinun ja Tinon lisäksi, mutta Tino kielsi minua kertomasta tästä muille. Hän sanoi, että koska minä olen ihminen enkä noita, tämä voima voi olla vaarallinen minulle. Inkvisitio haluaa tämän voiman itselleen varmasti ja Tino varoitti minua kertomasta tästä eritoten Ivanille. Tino rakastaa veljeään, mutta hän ei ole tyhmä. Hän tietää, että tämä voima olisi liian suuri kiusaus Ivanille ja hän tekisi luultavasti mitä tahansa saadakseen minut mukaansa sotaan…", Mathias sanoi ja hieraisi niskaansa, "Suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun vai mitä?"
Lukas tuli Mathiaksen luokse ja kiersi kätensä tämän ympärille. Mathias kumartui hieman ja he suutelivat syvästi. Lukas ymmärsi oikein hyvin, miksi Tino halusi Mathiaksen salaavan voimansa. Mathiaksen kyky oli ainutlaatuinen! Sellaista ovea ei kukaan muu voisi avata. Eivät edes suurnoidat! Lukas pitäisi suunsa kiinni ja suojelisi Mathiaksen salaisuutta. Hän veisi salaisuuden mukanaan hautaansa.
"Lupaan sinulle Mathias, että en kerro yhdellekään sielulle tästä. Voit uskoa sanaani", Lukas vannoi.
"Tiedän että voin…", Mathias kuiskasi Lukaksen huulia vasten, "Siksi minä sinua rakastankin…"
LOPPU!
.
.
Se oli kuulkaas siinä sitten! Uhrattu on nyt loppu! Kiitos aivan älyttömän paljon kaikille, jotka ovat lukeneet tätä ja kommentoineet minulle ja ja ja! Tätä on ollut aivan mahtava kirjoittaa ja te olette olleet ihan mahtavia ihmisiä (ja olette edelleen!) ja tuli kyllä vähän haikea mieli kirjoittaessani tätä viimeistä osaa.
Tämä noita saagani jää tähän kolmanteen osaan. En aio kirjoittaa heistä enempää, ellen sitten joskus hamassa tulevaisuudessa saa jotain ihme hinkua kirjoittaa jotain one shotteja, mutta muuten tämä jää tähän.
Miesten tulevaisuudesta voin sanoa vain pieniä vinkkejä, joita olen miettinyt pitkien bussimatkojen aikana. Eli ne jotka haluavat lukea minun mietinnät tulevaisuudesta:
Isak ja Kaoru lähtevät Ivanin mukaan. ja Witchlorment saadaan vallatuksi. Yao haavoittuu, mutta Ivan menee tämän kanssa naimisiin Witchlormentissa. Isak ja Kaoru muuttavat myös noitien kaupunkiin ja Tino, Berwald, Mathias ja Lukas käyvät kylässä Mathiaksen voimien avulla usein. Mathias ja Lukas saavat lapsia, mutta Tino ja Berwald eivät. He elävät tyytyväisinä omassa pienessä metsämökissään. Tosin heidän mökkiinsä eksyy pikkuinen noitalapsi, jonka Tino ottaa hoiviinsa ja opettaa tälle taikuutta. Mathias ja Lukas saavat kaksostytöt, jotka eivät ole noitia, mutta heillä on jotain pieniä jälkiä vanhempiensa uhrausvoimista. Isak ja Kaoru perustavat taikakoulun Witchlormentiin uusile noitasukupolville.
Siinä oli minun mietintäni. Jokainen saa tietenkin itse keksiä oman päätöksensä tarinalle, koska en kirjoita tälle jatkoa :)
Kiitos vielä kaikille aivan suunnattomasti! En olisi mitenkään kyennyt kirjoittamaan koko saagaa ilman teidän ihania ja piristäviä kommentteja! Rakkautta teille kaikille!
-NettlePrincess