Jasper Pov:

Olin juossut koko matkan Italiaan tuntien syyllisyyttä, olin purrut Bellaa. Toivottavasti hän olisi kunnossa. Olin ajatellut mennä lentokoneella mutta ajatuskin herkullisista ihmisistä vierelläni, sai myrkyn tulvimaan suuhuni. Pysähdyin koska aurinko nousi uhkaavaa vauhtia siniselle taivaalle. Vaikka olin menossa anelemaan kuolemaani, en ollut niin tyhmä että olisin juossut auringossa. Tai sitten olin vain pelkuri, päädyin viimeisimmäksi mainittuun.

Kävelin hieman syvemmälle rehevään metsään. Kaikkialla oli suuria puita ja puskia. Ponkaisin itseni suuren puun oksistoon piiloon, vain sen varalta jos joku viaton ihminen sattuisi reitilleni. Yritin pitää pääni kylmänä ja olla soittamatta pienelle keijukaiselle, mitä kaikesta huolimatta en osannut vihata. Edwardia vihasin ja paljon. Vaikka Bella ja minä emme olleet kovin läheisiä, silti tunsin pahaa oloa hänen puolestaan. Suuri sotasankari pelkää kuollakseen, anella kuolemaa itseään ylempiarvoisilta. Naurahdin katkerasti ajatuksilleni. Aamu oli kääntymässä jo illan puolelle. Haistoin ihmisveren herkullisen tuoksun.

Hyppäsin sulavasti alas puusta ja juoksin pienen matkan hajun suuntaan. Näin kaksikymmentävuotiaan ruskeahiuksisen, harmaasilmäisen naisen. Silmien sumeudesta ja katseen harhailusta päätellen nainen oli humalassa. Katselin hetken huvittuneena naisen horjumista. Olimme kahden pimeällä törkyisellä kujalla. Jos ollaan helvettiin menossa se pitää tehdä tyylillä. Hyppäsin naisen kaulavaltimoon, imin verta innokkaasti. Tunsin kuinka nainen valahti käsissäni veltoksi, en ollut antanut hänelle edes aikaa huutaa. Hävitin naisen ruumiin nopeasti.

Jatkoin matkaani juosten kohti Italiaa, tällä kertaa itsevarmasti. Minulla ei ollut enää mitään syytä juoda kammottavaa eläimen verta. Alicen kasvot tulivat mieleeni, puuskahdin turhautuneena ja toistin itselleni ettei hän rakastanut minua. Pysähdyin pienen talon eteen, niin ehkä hän ei ole koskaan rakastanut minua mietin olkiani kohauttaen. Kävelin silmät vaarallisesti kiiluen taloon jossa asuisi seuraavat uhrini.

Katselin huppuni sisältä isoa linnamaista rakennusta. Olin peittänyt kehoni suurella mustalla hupparilla ja farkuilla, kädet olin työntänyt taskuihin. Silmäni olivat kirkuvan punaiset eilisen metsästyksen jäljiltä. Kävelin kujalle jossa Volturien linnan sisäänkäynti oli.

Vastaani tuli kaksi vampyyriä. Yhteistä heillä oli vain vampyyreille tavan omainen kalpeus, punaiset silmät ja Volturien kaulakoru. Mustat kaavut estivät lähemmän tarkastelun.

"Mitä sinä täällä teet?" Pitkä vampyyri kysyi huvittuneisuutta äänessään.

"Tulin tapaamaan Aroa", vastasin omasta mielestäni itsevarmasti.

Lyhyempi vampyyri tuhahti ja totesi seuraamaan.

Minut oli johdatettu suuren tammisen oven eteen. Huoneesta leijailevat tunteet myrskysivät laidasta laitaan. Huoneessa oli luultavammin kaksi henkilöä, toisen tunteet olivat kiinnostuneita ja iloisia. Toisen henkilön tunteet olivat surun ja katkeruuden sävyttämät. Ihmettelin miten tälläisessä paikassa voi olla iloinen.

"Odota että Aro kutsuu sinut sisään" kuulin lyhyemmän sanovan. Nyökkäsin jäykästi ja istahdin satiini sohvalle, joka oli ovea vastapäätä. Vaivoin ajatuksiini jotka pyörivät perheeni ympärillä. Missä olikaan mennyt Alicen kanssa vikaan? Miksi kaiken piti olla niin helvetin epäreilua? Tiesin että aikani sodassa kostautuisi joskus. En uskonut Jumalaan mutta, uskoin karmaan.

"Felix sanoikin että joku halusi tavata minut" sanoi vampyyri joka omisti korpinmustat hiukset.

"Olinpas epäkohtelias, olen Aro Volturi." Mies sanoi ojentaen kätensä. Miehen käden puristus oli tiukka, ja hänen koko olemuksensa huokui arvokkuutta

"Jasper Whitlock" vastasin.

"Mukava tutusta Herra Whitlock, olenkin kuullut teistä jos olette se sama Jasper Whitlock etelän vampyyrisodista?"

Nyökkäsin myöntääkseni kysymyksen olevan totta. Kuulin hänen mutisevan jotain mahtavasta.

Kävelin Aron perässä huoneeseen jonka suurin osa huonekaluista oli tummasta puusta. Hän viittasi minut istumaan nojatuoliin, joka oli työpöytää vastapäätä.

"Nuori herra Whitlock miten voisin auttaa sinua?" Aro kysyi mutta, aistin hänen tunteissaan ymmärryksen.

"Haluaisin kuolla" vastasin miettimättä miten typerälle se kuulosti.

"Ymmärrän", hän mutisi ja näki hämmentyneen ilmeeni ja jatkoi, "katsos herra Whitlock, pystyn näkemään jokaisen ajatuksen vain henkilöä koskettamalla. Joten ymmärrän tilannettasi. Mutta kykysi on liian kiehtova ja hyödyllinen, olisit hyvä lisä kaartiini." Katselin hämmentyneenä henkilöä joka väitti ymmärtävänsä minua.

"Saanko miettiä hetken?" Kuulin itseni kysyvän.

"Totta kai, käsken Felixin näyttämään sinulle huoneen jossa voit miettiä rauhassa." Aro sanoi mielipuolisen leppoisasti.

Astuin ulos huoneesta ja kohtasin virnuilevan pitkän, tummahiuksisen miehen.

"Olen Felix, mukava tavata." Felix sanoi matalalla äänellään virnuillen yhä. Nyökkäsin jälleen.

Felix lähti johdattamaan minua huoneelleni. Vampyyrin nopeuden ansiosta olimme siellä alle aikayksikön.

Huomasin että Felix oli jättänyt minut yksin isoon huoneeseen. Huoneen päävärit olivat keskiruskeasta vaaleanruskeaan. Huoneen kiintopisteenä oli valtava sänky jonka päällä oli vaaleanruskeita koristetyynyjä. Siellä oli myös suuri tammipuinen kaappi, jonka ovien reunat olivat kaiverrettu täyteen hienostuneita kiemuroita. Kävelin hetken tutkien huonetta kunnes päätin istua noja tuoliin joka oli ikkunan edessä.

Ikkunasta oli mahtava maisema Volterran rauhallisille kaduille. Annoin Ajatuksieni lentää vapaasti.

Listasin mielessäni hyviä ja huonoja puolia mitkä seuraisivat jos liittyisin Voltureiden joukkoon.

Hyviin puoliin kuului vain se ettei minun tarvitsisi nähdä Edwardia. Huonoja sen sijaan oli enemmän. Joutuisin jatkamaan elämääni, joutuisin tappamaan taas. Minun pitäisi antaa jonkun käskyttää itseäni. Minun pitäisi luultavasti juoda ihmisverta, toisaalta en osannut yhdistää sitä hyviin enkä huonoihin puoliin. Aloin kallistua ajatuksissani koko ajan kuolemiseen, keksisin jotain jos Aro ei suostuisi tappamaan minua.

Aro Pov:

Hymyilin itsekseni työhuoneessani. Jasper oli oivallinen lisä ihastuttavaan kaartiini, niin voimakastahtoinen ja mahtava kykykin kaupan lisäksi. Tahdoin myös sen ihmistytön Isabellan jos hänen kykynsä oli noin vaikuttava, olisi mahtava nähdä hänet vampyyrina. Ja ehkä voisin parittaa salakavalasti hänet Demetrille, joka vaipuu kohta yhtä syvään apatiaan kuin Marcus. Olen aikamoinen nero vaikka itse sanonkin.

Kuulin koputuksen ovellani, pyysin henkilöä astumaan sisään. Ovestani sisään asteli Jasper, mahtavaa että hän päätti näin pian.

"Olen tehnyt päätökseni" Oli ainut asia joka surullisen näköisen miehen suusta tuli.