Aro Pov:

"Haluan kuolla" Jasperin ääni oli vakaa eikä siitä kuultanut läpi pelko. Tunsin ärtymyksen leviävän sisälläni. Olin suunnitellut saavani Jasperin ja Bellan. Ehkä voisin kiristää. Ei se olisi reilua, mutta kuka sanoi minua reiluksi?

"Olen pahoillani, mutta en voi toteuttaa pikku pyyntöäsi." Vastasin rauhallisesti, katsellen edessäni olevaa entistä sotilasta jonka kasvot eivät näyttäneet mitään tunteita.

"Niin arvelinkin", sanoi synkkä ääni, "mihin edes tarvitse kykyäni?" ääni oli nyt syyttävämpi ja hiljainen.

"Siitäkö tässä kiikastaa?" En jäänyt odottelemaan vastausta vaan jatkoin, "Tarvitsen sinua en vain kykyäsi." Vastasin pirteästi. Jasper katsoi minua kerran, mutisi jäävänsä vielä hetkeksi ja katosi. En aikoisi päästää kahta lupaavalta näyttävää kykyä valumaan sormieni välistä. Kuulin oveni avautuvan taas. Mikäköhän hinku kaikilla oli tänään puheilleni? Näin Demetrin seisovan juron näköisenä ovella. Kohotin vain kysyvästi kulmaani.

"Menen ulos, mestari" ääni tihkui turhautumista. Nyökkäsin taas vain lyhyesti. Kuulin oven käyvän ja vaivuin mieleni koukeroihin. Jollain kierolla tavalla välitin kaartistani paljon. Olin kouluttanut heidät, nähnyt kehityksen jokaisessa. Tunsin ylpeyttä nähdessäni kaikkien juoksevan pois kaartini alta. Ja Demetristä olin huolissani. Hän näytti lopen kyllästyneeltä vampyyriuteen ja yksinäisyyteen. Edes Felix ei saanut Demetriä enää iloisemmaksi. Pitäisi kysyä Sulpicialta neuvoa taas kerran. Niin hyvä sydämistä ja kiinnostusta herättävää naista en ole ennen tavannut. Ennen kuin kysyisin voisimme harrastaa kaiken laista pientä mukavaa…

Bella Pov:

Olin harhaillut jo kohta tunnin Volterran kujilla etsien vampyyreille sopivaa piilopaikkaa. Ja tietenkin tuloksetta, ärtyisyyteni kasvoi askel askeleelta. Tuhahdin kiukkuisesti, miksei voinut olla jonkinlaista kylttiä kuten; Täällä on vampyyrejä, astu sisään jos haluat ruuaksi. Naurahdin omille ajatuksilleni, olin selvästikin sekoamassa. Ei tässä kai muu auttaisi kun etsiä tie takaisin hotelille, missähän sekin oli? Lähdin kävelemään rauhallista kujaa pitkin tulo suuntaani.

Nyt se oli virallista. Olin täysin eksyksissä, istahdin turhautuneena hienon suihkulähteen reunalle ja kastoin sormeni se viileisiin syvyyksiin. Mitäköhän olin ajatellut lähtiessäni Jasperin perään tuntemattomaan kaupunkiin. Jossa kaiken lisäksi kuhisi vampyyrejä. Näin kuinka aurinko laski taivaan taakse ja sai kaiken näyttämään todella kauniilta. Taivas räiskyi punaisen ja purppuran sävyissä. Näin tummaan kaapuun pukeutuneen miehen kävelevän luokseni, jostain syystä en osannut edes pelätä.

"Cerchi qualcosa?" Kuulin hänen kysyvän, ääni oli samettinen ja hyvän tahtoinen. Mietin Italian kurssiani jonka oli käynyt lukiossa.

"Sì" sanoin haparoivasti "Vuoi aiuto?" jatkoin etsien oikeita sanoja.

"Dipende da quello che stai cercando?" Mies kysyi ja aistin hymyn hänen huulillaan, vaikka en nähnyt hänen kasvojaan.

Väläytin suuren hymyn ja vastasin "Il mio amico." Mies päästi pitkän huokauksen ja nyökkäsi. Tajusin vasta nyt että hän hengitti katkonaisesti.

"Parli inglese?" Mies kysäisi. Nyökkäsin ujona.

"Puhunko noin huonosti Italiaa?" Kysäisin puoliksi vitsilläni ja puoliksi tosissani. Mies pudisteli päätään nauraen.

"Et tietenkään. On vain helpompi sinulle. Olen Demetri." Mies sanoi iloisena.

"Bella" oli viisas vastaukseni.

"No Bella kuvailisitko ystävääsi?" Nyökkäsin ja mietin miten kuvailisin Jasperia paljastamatta mitään vampyyreihin liittyvästä.

"Hänen nimensä on Jasper. Jasper on noin seitsemäntoista ja hänellä on hunajanvaaleat hiukset" Mutisin katsellen maahan. Nostin katseeni ja näin Demetrin puhuvan hiljaa ja nopeasti Italiaa puhelimeen. Hän lopetti puhelun tyytyväisen näköisenä ja viittasi minua seuraamaan.

Lähdin hitaasti kävellen suihkulähteeltä.

"Tiedätkö mikä Jasper on?" Demetri kysyi viileän välinpitämättömästi mutta ääni paljasti hänen myös tietävän mikä Jasper oikeasti oli.

Olisin kompastunut omiin jalkoihini jos Demetri ei olisi ottanut minua kiinni. Hänen kätensä olivat jääkylmät ja haistoin huumaavan tuoksun, hunajan, sitruunoiden ja yrttien sekoitus. Kuin olisin astunut tee huoneeseen. Tajusin viiveellä että olin ihmisverta juovan vampyyrin raudanlujassa otteessa. Yritin rimpuilla irti otteesta, kuulin pienen naurahduksen ja erotin Demetrin mutisevan etten pääsisi pakoon. Sitten maailmani pimeni.

Makasin sängyllä kun heräsin. Katselin kauhistuneena tilavaa huonetta. Huoneen puukalusteet olivat vaaleasta puusta ja huone oli sävytetty vihreän sävyillä. Yöpöydät ja sänky veivät yhden huoneen seinistä, toisella seinällä oli suuri ikkuna jonka edessä oli tumman vihreät sametti verhot. Kolmannella seinällä oli suuri puinen kirja hylly ja työpöytä jonka päällä oli kannettava tietokone. Neljännellä seinällä oli ovi ja suuri vaatekaappi. Olin kiljaista kun ovia avautui ja Demetri asteli sisälle.

"Kas pikku prinsessa ruusunen heräsi. Käsken jonkun tuomaan sinulle ruokaa." Demetrin ääni oli kylmä siinä ei ollut enää jälkeäkään ystävällisyydestä. Hänen koko olemuksensa kylmäsi minua luita ja ytimiä myöten. Kuulin kiistelyä käytävältä ja ovi avautui sisään astui pitkä mies jolla oli tummat hiukset.

"Olen Felix" mies sanoi miellyttävän möreällä ja hilpeällä äänellä.

"Ai niin kuin se ketsuppi merkki?" Suustani lipsahti ja punastuin korviani myöten. Huoneen täytti nauru joka veteli vertoja jopa Emmettin naurulle. Katsoin Felixiä jolla näytti olevan vaikeuksia olla nauramatta.

"Olet ensimmäinen ihminen joka vertaa minua ketsuppiin. Yleensä ihmiset ovat sitä mieltä että olen Jumala tai joku vastaava." Felix hykerteli ojentaen tarjottimen jossa oli appelsiini mehua, pekonia ja voileipiä. Kiitin ujosti ottaen tarjottimen. Söin hyvällä ruokahalulla vaikka Felixin katse häiritsi.

"Tunnet kuulemma Jasperin" Pitkä vampyyri totesi minulle. Olin tukehtua ruokaani. Yskin ja köhin leipää joka oli takertunut rutikuivalta tuntuneeseen kurkkuuni.

"Älä nyt siihen tukehdu!" Felix sanoi hätääntyneenä takoen hellästi selkääni.

"Onko Jasper täällä?" Kysyin riemuissani. Ehkä matka ei ollut hukka retki.

"Joo on, voin viedä sinut sinne kun olet…" Felix ei ehtinyt sanoa asiaansa loppuun kun jo nyin häntä hihasta. Kuulin möreän naurahduksen ja tunsi kädet ympärilläni. Seuraava asia minkä havaitsin oli että Felix oli tuonut minut puisen oven eteen.

"Lykkyä" oli ainut asia jonka kuulin sitten ilmavirran. Koputin pienesti oveen, pelkäsin näkeväni runnellun rikkinäisen ruumiin. Kuulin askeleita ja ovi avautui Jasper seisoi hiukset vettä valuvina ovella. Hänen ilmeensä oli sekoitus iloa, ihmetystä ja hätäännystä. Jasper otti askeleen eteenpäin ja halasi minua hellästi. Tunsin kuinka Jasperin hengittäminen loppui.

"Oletko kunnossa? Jos et ole niin minä nirhaan Felixin." Hänen äänensä oli lempeä siihen nähden että uhkasi tappaa jonkun.

"Olen kunnossa, Ket… Felix näytti minulle tien tänne." Sanoin nolostuneena. Jasper hymyili ja veti minut huoneeseensa joka oli myös tilava. Puhuimme tuntikausia, Jasper kertoi Aron tarjouksesta ja minä kerroin kuinka Demetri toi minut tänne. Tunsin silmäluomieni painavan ainakin tonnin. Päätin silti kysyä mieltäni kaihertavan kysymyksen.

"Aiotko liittyä Voltureihin?" Näin kuinka Jasper jäykistyi miettien vastausta.